Helsingin kirjamessut 2/2

Toinen, ja messujen viimeinen, päivä on nyt ohi ja olen kotiutunut takaisin kirjoittamaan pohdintojani. Tänäänkin vietin messuilla koko päivän, nyt kuitenkin keskittyen enemmän ohjelmatarjontaan, mitä nyt  kaksi tuntia kiertelin ystäväni kanssa.

Päivän aloitin hakemalla päivän Hufvudstadsbladetin ja samalla jakeluun oli tullut myös kirjallisuus- ja kulttuurilehti Källanista jokin toinen numero kuin se, jonka eilen otin. Mukaan lähti esite Hans Ruin esseekilpailusta, johon ehkä voisin ottaa osaa ja osallistuin Svenska Akademien kilpailuun saaden tieto-osiosta oikein 7/12 ja nyt jännitän saanko kirjapalkinnon. Myös moniin muihin arvontoihin osallistuin ja eräästä lähti mukaan pikapalkintona dekkari, jonka suosiolla luovutan sitä enemmän haluavalle. Poikkesin uutuusosastolla sen verran, että hain kirjan, joka eiliseltä jäi harmittamaan. Kyseessä on siis Ville Similän ja Mervi Vuorelan Valtio vihaa sua - suomalainen punk ja hardcore 1985-2015.
Saatuani kirjan reppuun, kiiruhdin Aino-saliin kuuntelemaan paneelia vähemmistöt suomalaisessa kirjallisuudessa, jossa Taika Dahlbom haastatteli Anja Snellmania, Maija Haavistoa ja Mari Pyytä. Haavisto onnistui saamaan minut hieman kiinnostumaan hänen romaaneistaan. Pidin myös hänen vastauksestaan yleisöstä nousseeseen kysymykseen siitä, miksi vähemmistön edustaja on teoksissa aina päähenkilö, jos sellainen löytyy, ja vain hyvin harvoin sivussa. Haavikon vastaus kuului, että vammaisia, sukupuolivähemmistöjä ja monia muitakin vähemmistöryhmiä marginalisoidaan yhteiskunnassa niin paljon, että heidän täytyy saada olla välillä sankareita. En muista liittyikö se tähän puheenvuoroon, mutta joku panelisteista oli saanut kiitosta siitä, että hän oli kirjoittanut kirjan, johon vähemmistönuori voi samaistua. Kun miettii kuinka monesta eri kirjasta vammattomat cis hetero etnisenemmistö yms. nuoret saavat omanlaisia esikuvia, vähemmistönuorille tämä jää valitettavan vähäiseksi. Näille kirjoille olisi vieläkin enemmän tilausta. Ettei aina käsiteltäisi esimerkiksi sitä vammaisuutta taikka seksuaalisuutta ongelmana tai ilmiönä, jota vaan suvaitaan. Tässä keskustelussa pohdittiin myös sitä, kuka saa kirjoittaa mistäkin vähemmistöstä, täytyykö olla homo kirjoittaakseen homoista, ja mitä tulee ottaa huomioon kirjoittaessaan vähemmistöstä, jota ei itse  edusta. Käväistiin hieman leimautumisen pelon puolellakin. 


Kierreltyäni ystäväni kanssa ympäri messuhallia, suuntasin kohti Edith Södergran-lavaa, josta tuli suosikkini messuilla. Tämän lavan ohjelmista seurasin kolme - De finska romernas historia (Panu Pulma ja haastattelija Peik Henrichson), Integration, identitet och kultur (Mika Helander haastatteli ja keskustelijoina Zinaida Lindén ja Ahmed Hassam) sekä päivän päättävänä ohjelmana Dikt och politik - samhällskritiska drag i nyare finlandssvensk litteratur (haastattelemassa Trygve Söderling ja kesk. Johanna Holmström sekä Kaj Korkea-Aho). Kaikki näistä tarjosivat mielenkiintoista tietoa. Södergran lava oli mukavan pieni ja viihtyisä sekä ohjelma oli kiinnostavaa. Ja mainittakoon myös, että lavan penkit olivat messuhallin mukavimmat. Oikeastaan tykästyin tänä vuonna eniten koko ruotsinkieliseen messuosaan ja astelinkin suurimman osan ajasta punaisen maton päällä.

Bloggaajapisteellä pistäydyin kirjoittamassa vinkkilistan ei kovin tunnetuista vanhoista kirjoista, joten vinkkasin René Daumalin Mont Analoguen, Elis Andersonin Frenologian ja Radclyffe Hallin Yksinäisyyden kaivon. Pisteellä tapasin Hyönteisdokumentti-, Reader, why did I marry him- ja Yöpöydän kirjat-blogin kirjoittajat ja kävimme mielenkiintoisen keskustelun pääosin frenologiasta. Kiitos teille.


Aini Linjakumpu haastattelijanaan Matti Myllykoski pohtivat hengellistä väkivaltaa ohjelmanumerossa uskonnon varjot - hengellinen väkivalta kristillisissä yhteisöissä. Linjakumpu totesi, että useimmiten hengellistä väkivaltaa on sellaisissa uskonnollisissa yhteisöissä, jotka tukeutuvat vahvasti pikkutarkkoihin sääntöihin ja normeihin, joiden rikkomisesta seuraa rangaistus. Toisekseen myös sellaisiin, joissa on vahva auktoriteetti (''koska Jumala näin haluaa''). Hän painotti kuitenkin, että jokaisessa liikkeessä on ihmisiä, jotka siinä ovat vapaasta tahdostaan ja kaikki liikkeet eivät ole läpeensä pahoja, vaikka tällainen stereotypia helposti syntyykin. Esimerkkeinä hengellisestä väkivallasta nostettiin ehkäisykielto, verensiirtokielto, karttamismenettely varsinkin Jehovan todistajuudessa sekä vaatimus seksuaalisuuden toteuttamisesta vain heteronormatiivisessa parisuhteessa. Karttamisoppi on paha jo siinäkin suhteessa, että liikkeestä eronneita/erotettuja kutsutaan luopioiksi ja nähdään huonompina ihmisinä kuin heidät, ketkä eivät liikkeeseen ole koskaan kuuluneetkaan. Näillä ''luopioilla'' sentään oli avain pelastukseen. Internet on kuitenkin mahdollistanut voimaannuttavia ulottuvuuksia.

Aleksis Kivi-lavan ohjelmistosta seurasin kirjalliset hiljaisuudet - sukupuoli, vähemmistöt ja sensuuri, jossa keskustelijoina olivat Tuula Juvonen ja Katriina Rosavaara, haastattelemassa Johanna Sillanpää. Pohdittiin sitä kuinka paljon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä esiintyy kirjallisuudessa, miksi aiheeseen paneutuvia kirjoja ei julkaista ja mikä näiden kirjojen merkitys voisi olla sekä sitä, miksi media ei tuo esille näitä kirjoja. Keskustelu kävi pitkälti samoja teemoja kuin Aino-salin vähemmistöpaneeli, mutta näkökulma oli nyt nimenomaan hlbti-ryhmässä.

Seuraamiani ohjelmanumeroita yhdisti se, että ne eivät käsitelleet niin paljon kirjaa, vaan enemmänkin antoivat tietoa kyseisestä aiheesta. Näin oli hyvä, koska en ollut lukenut kuin kaksi kirjaa viikonlopun ohjelmistossa tarjotuista kirjaan painottuvista esityksistä.

Kiitän tähän samaan syssyyn saamastani bloggaajapassista, siihen sisältyi hienoja etuja ja olo oli jotenkin huimasti virallisempi kuin ihan peruskävijänä. Lehdistökeskuskin vaikutti viihtyisältä paikalta.

Kokonaisuudessaan messut olivat varsin mukava kokonaisuus, jossa kahden päivän mitta oli minulle mielekäs. Aikaisempina vuosina piti tehdä selkeä valinta kävikö katselemassa kirjoja vaiko esityksiä, nyt sai aimo annoksen kumpaakin, ja kotiin raahautui väsynyt, mutta iloinen messuilija. Jos jotakin voisin tuleville messuille toivoa, niin sitä että kohtaamisia ja keskusteluja saisi olla vieläkin enemmän, sillä niistä lopulta jäi paras tunnelma. Miksei voisi olla jotakin ohjelmaa, jossa myös yleisö pääsisi keskusteluun mukaan (muutakin kuin lukupiirejä), eikä olisi vain katselijan roolissa. Messut eivät kuitenkaan loppujen lopuksi ole pelkkä markkinoinnin ja ostamisen tantere.

Kommentit

  1. Olin tuossa samassa Vähemmistöt-tilaisuudessa. Se oli kiinnostava ja jätti paljon mietittävää.
    Minä en ole ymmärtänyt ollenkaan hakea bloggajapassia. Nyt vasta googlasin sen. Jospa ensi vuonna sitten minäkin "virallisempana".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paneelista ei voi muuta sanoa.

      Minäkin vasta viime vuoden messujen jälkeen älysin tämän mahdollisuuden, se on kyllä hieno.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit