Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

(vk.41, lauantai)

 Torka aldrig tårar utan handskar - 3. Döden (2013)

Suomennettu 2014

Kustantamo: Johnny Kniga

Sivumäärä: 304

Mistä sain? Kirjastosta lainattu

''Sillä elämä jatkuu, joskin aivan toisenlaisena kuin ennen. Sitten voi surra ja kaivata, mutta tuntea myös iloa ja muistella. Joinakin hetkinä on ajattelematta sitä, toisina hetkinä joutuu taas sen valtaan. Vuosia kuluu, ne muuttuvat vuosikymmeniksi, ja Benjamin vanhenee ja jaksaa lopulta ajatella, että kenties kaikessa on kyse siitä, että tekee sovinnon itsensä kanssa ja on kiitollinen siitä armon osoituksesta, että on yleensä saanut viettää sen hetkensä jonkun toisen kanssa, se hetken joka heillä maan päällä oli. Että hän on saanut elämänsä aikana rakastaa jotakuta joka on rakastanut häntä. Sitten sade vaimeni ja Benjamin jatkoi pyörämatkaansa.''

Olen sanaton, kuten aiemminkin tämän trilogian kirjojen kohdalla. Muutaman päivän ajan olen pohtinut ja pyöritellyt, mitä sanoja voisin kirjoittaa antaakseni kirjalle sen kunnian, joka sille kuuluu. Hetken kävi mielessä, että kirjoittaisin vain tarinan lopussa, Paulin hautajaisissa, lauletun laulun säkeet, ja siinä se; laulu tiivistää oleellisia asioita niin upeasti ja tiiviisti - mutta ei se kuitenkaan riittäisi. Tiedän, että en kovin pitkästi kykene kirjoittamaan. Kirja kosketti liian paljon, jotta saisin sanalliseen muotoon edes auttavasti tiivistettyä ajatukseni. Mutta yritän, mitä minä sitten kertoisin?

     Kuolema on saapunut nyt kaupunkiin, niin kuin sarjan ensimmäiseltä riviltä lähtien on osannut odottaa. Kaikki on lähestynyt kohti vääjäämätöntä loppuaan. Nuoret miehet kuolevat ilman lupausta arvokkaasta lopusta. He ovat jätettä, joka heitetään pois, surematta ja huomaamatta. Läheisiksi muodostuneet henkilöt jättävät elämän taakseen toinen toisensa jälkeen. Toiset tekevät itsemurhan, toiset sinnittelevät viimeiseen asti. Elämisen arvoisen elämän kriteerit muuttuvat jatkuvasti pienemmiksi. Niin, mikä todella on elämää, jota kannattaa elää. Olemmeko silloin terveitä, ovatko ihmissuhteemme kunnossa, menestymmekö? Vai voimmeko elää, vaikka edelliset eivät nimeksikään toteutuisi?

     Nyt olen jo ehtinyt tottua täysin kirjan poukkoilevaan aikaan, eikä tuota vaikeuksia tietää, kerrotaanko mistä ajasta. Vaikka kirja oli erinomainen, hieman kyllä harmitti lukuisat kirjoitusvirheet. Kokosin näitä jonkin verran kirjasta, joista tässä kaksi ärsyttävimmistä:

''Sofia ja Lars-Åke juhlivat hänen pääsyään opiskelemaan menemällä Godthemin krouviin nauttimalla lankkupihviä.'' (s.187)

''Koko päivän he viettävät sängyssä, pitävät taukoa vain lähtiessä hakemassa pitsaa.'' (s.205)

Ja näitä riitti useampiakin. Lukuhetki töksähti aina tuollaiseen, vaikka lopulta ne eivät kokonaistunnelmaa latistaneetkaan.

    Sen lisäksi parilta sivulta, joissa kirjoitetut tiedot menivät sekaisin ja täysin ohi kokosin selvyydeksi miellekartat. Muillekin ne tässä iloksi.

S. 159-160 kerättyjä tietoja:

S. 160-161 kerättyjä tietoja:

Kuten aikaisempienkin osien kanssa, myös tätä lukiessa koin monenlaisia tunteita. Toisinaan nauroin, toisinaan itkin valtoimenaan ja kaikkea siltä väliltä. Mutta näinhän se erinomaisten kirjojen kanssa on, ne koskettavat ja jättävät jäljen. Ne muuttavat elämää jollain tavoin.