perjantai 8. kesäkuuta 2018

Tietokirjahaasteen oma koonti

Tammikuussa alkanut tietokirjahaasteeni alkaa lähestyä loppuaan. Tämä oli ensimmäinen isompi tietokirjoihin liittyvä haasteeni ja todennäköisesti kolmas yleensä ottaen. Olen kuitenkin pykäämässä taas uutta tempausta tietokirjojen tiimoilta kunhan keksin sopivan ajan ja tavan toteuttaa. Tietokirjat eivät siis häviä yhtään minnekään blogistani.

Tein itselleni rajauksen, etten laske haasteeseen teoksia, jotka luen selkeästi opintojani varten. Tämä rajasi muutaman kymmenen tietoteosta laskujeni ulkopuolelle. Rajauksen jälkeen luin neljä haastekirjaa, mutta kävi niin, etten ehtinyt arvostella niistä yhtäkään. Arvostelut ilmestyvät siis takautuvasti haasteen päättymisen jälkeen.

Luin seuraavat teokset:
  • Adolf Hitler - Taisteluni I (ei popularisoitu teos). Hitlerin Taisteluni-teos kuuluu kirjastoluokkaan 32.01 ja Helsingin luokituksen mukaan 374.8. Poliittiset ideologiat.
  • Richard Feynman - Laskette varmaan leikkiä, Mr Feynman. Kuuluu kirjastoluokkaan 99.15. Luonnontieteilijät: elämäkerrat ja muistelmat.
  • Pekka Lahti ja Kari Ylinen - Johdatus kvanttimekaniikkaan. Kuuluu kirjastoluokkaan 53.13 ja Helsingissä 531.3. Yleinen ja teoreettinen fysiikka: aaltomekaniikka, kvanttifysiikka, kvanttikenttäteoria, kvanttimekaniikka, kvanttiteoria, fotonit, mekaniikka.
  • Christofer Cronström ja Claus Montonen - Johdatus kvanttimekaniikkaan. Kuuluu kirjastoluokkaan 53.13 ja Helsingissä 531.3. Yleinen ja teoreettinen fysiikka: aaltomekaniikka, kvanttifysiikka, kvanttikenttäteoria, kvanttimekaniikka, kvanttiteoria, fotonit, mekaniikka.

Tällä kertaa fysiikka oli hyvin keskeisessä roolissa yhden fyysikon elämäkerran ja kahden kvanttimekaniikan perusteoksen muodossa. Huolimatta kvanttimekaniikan popularisoinnista, olihan kyseessä peruskurssien oppikirjoja, aihe oli hyvin vaikea ymmärtää. Tähän vaikuttanee se, että lukiossa fysiikka oli ei voisi vähempää kiinnostaa -aine, joten fysiikkaa en osaa ihan alkeisperusteita enempää. Yksi hieno puoli tietokirjallisuudessa on se, että voin halutessani ottaa osaamisen puutteeni takaisin ja mikä ettei lukea hitusen lisää kvanttimekaniikasta. Innostuin siinä määrin, että pari Niels Bohria käsittelevää kirjaa on jo pinossa. 

Hitlerin Taisteluni on ollut monivuotinen projekti ja se jatkuu edelleen teoksen toisen osan kanssa. Sain kuitenkin ensimmäisen osan viimeinkin luettua. Haluan arvostella teoksen kokonaisuutena, joten arvostelua joutunee vielä odottamaan. Kyseessä ei ole tiedekirja, mutta päädyin laittamaan sen ei-popularisoituihin teoksiin. 

Luin teoksia yhteensä kolmesta pääluokasta. Yksi teoksista oli ei-populaari ja kolme teosta aiheesta, josta en tiennyt käytännössä yhtään mitään etukäteen. Näin ollen saavutin haasteessani kolmannen tason. 

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Susanne Ringell - God morgon

Ruotsinkielinen alkuteos (2017)
Sivumäärä: 140
Kustantamo: Förlaget
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Susanne Ringellin God morgon on toinen kahdesta Suomen ehdokasteoksesta Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2018 saajaksi, sillä Ahvenanmaa lasketaan omaksi, Suomesta erilliseksi, kilpailualueeksi. 

God morgonia on vaikeaa määritellä. En osaa sanoa onko se romaani vai novellikokoelma, mutta päätin määritellä sen novelleiksi. Teos on luettavissa yhtenä kokonaisuutena, mutta sen osat toimivat myös yksistään. Teoksen suurimmaksi ansioksi lukisin sen kyvyn rikkoa taiteen rajoja määrittelemättömyydellään. Hitusen runoja, Raamattu-sitaatteja ja muita tekstinpätkiä on sijoiteltu tarinan sisälle. 

Ringellillä on myös erittäin monipuolinen ja vivahteikas kieli, mikä kääntyy myös osaltaan teoksen heikkoudeksi. On toki hienoa, että kirjoitetaan rikasta kieltä, mutta liika tuntuu aina liialta. Alkuun lukeminen tuntui hienolta, mutta myöhemmin turruin. Jonkinlainen välimuoto yksinkertaisen ja suorasanaisen ja vivahteikkaan kerronnan välillä olisi mielestäni hyvä, ja God morgon on sellaista kielellä kikkailua, ettei se tätä toivettani täytä.

Jos rakenteellinen puoli onkin hieno ja kielikin viehättää alkuun, varsinainen kertomus ei anna minulle yhtään mitään. Ehkä kyse on siitä, että kirja ei ole onnistunut, ehkä lukijasta. Luulisin, että kumpikin, sekä kirja että lukija, ovat osasyyllisiä. Ehkä lukukokemus avautuisi paremmin, jos olisin päähenkilöksi nousevan Clairen ikäinen, noin neli-viisikymppinen, mutta jos kirja ei sano jotakin kaikille, huolimatta iästä, on siinä jotakin pielessä. 

Kirja ei onnistunut vetäisemään minua mukaansa, enkä minä sitten antanut sille juurikaan aikaani. Ehkä jos olisin lukenut hitusen tarkemmin, enkä vain kirjan viimeinen sivu silmissä siintäen, olisin saattanutkin saada God morgonista enemmän irti. Jos God morgon ei olisi palkintoehdokas, olisin sen aika vauhdikkaasti jättänyt kesken. Jos se jotenkin ylipäätänsä olisi lukupinooni ilman ehdokkuutta päätynyt. Tuskin olisi. 

Teoksessa on kaksi paria, joista toinen pari on Claire ja Pascal, toisten nimiä en edes muista, jos heillä sellaisia edes oli. Ollaan matkalla johonkin, ollaan usein lämpimissä maissa ja ollaan eksoottisuuden keskellä. Appelsiinit nousevat jonkinlaiseksi motiiviksi. Halutaan paeta kurjuutta ja etsitään rentoutta maailman hektisyyden keskellä. Siinä mielessä God morgon on tietynlainen ajankuva. Buddhalaisuus ja kristinusko nousevat esille, mutta ei mitenkään kovin hartaan uskovaisessa mielessä. Buddhalaisten Stupa nostetaan esille sosiaalisen, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin symbolina. Onneksi näin käy vasta teoksen loppupuolilla, sillä haluan ottaa etäisyyttä ylitsevuotavasta henkisen hyvinvoinnin tavoittelusta, ylipäätänsä tästä itsehoidon maailmasta, jossa etsitään helppoja ratkaisuja oman arkielämän pulmiin ollakseen niin hirmuisen hyvinvoivia. Ei kiitos minulle. 

Siinäkin mielessä God morgon on ajankuva, että ruotsinkielisen tekstin rikkoo toisinaan englanninkieliset pätkät. Minua ärsyttää. Toisinaan hyppään kohdan ylitse, mutta toisinaan lukematta jättäminen tekisi mahdottomaksi ymmärtää tarinan kokonaisuutta. 

Loppujen lopuksi mieleeni jäi Stupan lisäksi kohta, jossa Claire ei halua enää olla vapaa radikaali. Claire haluaa iltatähden, Pascalista tulisi isä. Vapaa radikaalius vertautuu E-vitamiiniin, joka sisältää voimakkaita antioksidantteja, jotka estävät vapaista radikaaleista tulevia negatiivisia aktiviteetteja. Hyvinvoinnin lisäksi kohta tuntuu ottavan kannan, jossa Clairen vapaus olisi jotenkin negatiivinen asia, mutta tulkinnastani en loppupeleissä ole varma.

Kun teos ei ollut minun juttuni, alkoi minua lopulta ärsyttää kansien hempeät pastellimaiset sävyt ja sisäkannen pinkkiys, jotka eivät niin ikään miellytä esteettistä silmääni. Ehkä God morgon tarjoaa jollekulle jotakin, mutta suorasanaisesti ja rehellisesti ilmaisten, en oikein ymmärrä, miksi se on saanut ehdokkuutensa. 

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Jens Sigsgaard - Palle alene i verden

Tanskankielinen alkuteos (1942)
Sivumäärä: 46
Kustantamo: Gyldendal
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Sigsgaardin kirjoittama ja Arne Ungermannin kuvittama Palle alene i verden on rakastettu tanskalainen lastenkirja. Suomeksi se tunnetaan nimillä Ypö yksin maailmassa ja Olli yksin maailmassa. 

Tarinassa Palle näkee unta, jossa hän herää aamulla sängystään ja menee vanhempiensa huoneeseen — mutta vanhemmat ovatkin poissa! On kivaa olla täysin yksin kotona niin aikaisin aamusta. Palle myös tietää, ettei hän saa mennä yksin ulos kysymättä lupaa, mutta sillähän ei ole merkitystä, koska kukaan ei ole määräämässä; eikä ulkonakaan ole yhden yhtä ihmistä. 

Ypöyksin maailmassa oleminen vaikuttaa unelmalta. Voi mennä kauppaan ja syödä vapaasti suklaata ja hedelmiä. Voi ajaa bussia ja paloautoa kenenkään estämättä. Ja mikään ei estä hankkimasta isoa kasaa leluja ja tallomasta nurmikkoa, jota koristaa kyltti ''Græsset må ikke betrædes''. 

Äkkiä Palle myös huomaa, ettei olekaan niin auvoisaa olla yksin ja tehdä mitä huvittaa. Kukaan ei ole leikkipaikalla leikkimässä, joten keinulautaa ei voi käyttää, elokuvissa kukaan ei ole laittamassa elokuvaa pyörimään ja kun tulee nälkä, ei Palle osaa kokata. Siinä sivussa tulee kova ikävä kavereita ja vanhempia. 

Palle alene i verden on sympaattinen kirja, joskin sen tarina ja opetus tuntuvat kovin tutuilta. Aika moni on tainnut toivoa lapsena, että saisi tehdä ihan mitä ikinä huvittaa kenenkään estämättä. Näin muistelisin minäkin tehneen. Ungermannin kuvitus on yksinkertaista ja kaunista.

Teoksen kieliasu on suurimmaksi osaksi hyvin yksinkertainen. Löysin kuitenkin muutaman sanan, joiden merkitystä en suoraan tiennyt. Monet kohdat ovat myös hyviä lausumisen harjoittelua varten. Ääntämisen suhteen kieleni menee vielä hyvin usein solmuun, vaikka vaivattomasti luenkin erilaisia tekstejä. Sain kirjoitettua ylös myös joitakin lauserakenteita, joiden avulla voin monipuolistaa ja rikastaa kieltäni entisestään. 

tiistai 1. toukokuuta 2018

Hyvää vappua!

Vappu, suosikkijuhlani, on täällä taas. En voi sanoa, ettenkö olisi tänä vuonna nauttinut vapusta jälleen todella paljon, vaikka se ei ole osaltani ollutkaan ihan niin poliittinen kuin aikaisempina vuosina. 

Mitään vappua ei kuitenkaan tule ilman perinteeksi muodostunutta anarkismipostausta (kolmashan on jo perinne?). Minulle on muodostunut tavaksi tiivistää joka vappu se mitä olen anarkismista oppinut viimeisen vuoden aikana ja laittaa Klikin musiikki soimaan taustalle. 

Alkusysäykseni anarkismin maailmaan voi käydä kurkkimassa täältä, vaikka tekstin informaatiosisältö on olematon. Mitään muuta siitä ei pystyne näkemään kuin sen, mistä aloitin tutustumiseni. Viime vuonna tiesin jo enemmän. Silloin kirjoitin vapun anarkistisesta historiasta, erilaisista anarkismin muodoista ja symboleista. Olen myös pohtinut G20-mielenosoituksia sivuten myös anarkismia. Tämä ei tosin tapahtunut vappuna. 

Anarkismiin olen perehtynyt suhteellisen paljon enkä ihan kaikkea oppimaani ole kirjoittanut vappupostauksiin. Esimerkiksi anarkistinen musiikki on vielä sivuamatta, mutta ehkä siitäkin kirjoitan joskus, sillä poliittinen musiikki on lähellä sydäntäni. Tällä kertaa lähdin kuitenkin akateemisen anarkismin maailmaan. Tarkoitan tällä termillä anarkismin yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, en sinänsä käytännön anarkismia. Tunnen anarkisteja, jotka eivät pidä juuri lainkaan akateemisesta anarkismin tutkimuksesta, mutta koen, että tälläkin on jotain annettavaa. Sen takia tutustuin siihen nyt tänä vuonna. 

Bakunin. Kuva Wikimediasta.

Anarkismi (tulee kreikan sanasta an arkhe) alkoi esiintyä positiivisena ideaalina 1800-luvulla. Keskeisiä ns. klassisia anarkisteja ovat olleet Proudhon, Kropotkin, Bakunin ja Goldman. Kaikki anarkistit eivät kuitenkaan suhtaudu erityisen lämpimästi tällaiseen tiettyjen henkilöiden klassikoksi nostamiseen. 

Anarkismia voidaan luokitella monin eri tavoin. Jaon voi tehdä esimerkiksi heikon ja vahvan anarkismin välillä. Heikossa on minimaalinen moraalinen sisältö ja vahvassa ihmisellä on moraalinen velvollisuus vastustaa valtiota. A priori -anarkismi käsittää kaikki mahdolliset valtiot epälegitiimeiksi kun taas a posteriori -anarkismin mukaan kaikki tämän hetkiset valtiot ovat epälegitiimejä, mutta on mahdollista, että joskus olisi valtio, joka olisi legitiimi. Anarkistinen strategia voidaan jakaa radikaalipoliittiseen, jonka mukaan kaikki hallinnon muodot on poistettava joko heti tai pitkällä tähtäimellä ja vetäytymisen politiikkaan, jonka mukaan yksilön täytyy vetäytyä valtiosta ja ottaa lisää vapautta suhteessa valtiovaltaan. 

Vaikka anarkistit pyrkivätkin pois hierarkioista, osa hyväksyy auktoriteetit. Tällöin auktoriteetit eivät kuitenkaan saa olla pakollisia, vaan niitä on voitava muuttaa ja niistä on täytynyt tehdä yhteinen päätös. Anarkistit puolustavat vapautta, mutta usein ottavat etäisyyttä liberalismin vapauskäsityksistä. 

Monissa anarkistisissa teorioissa esiintyy ajatus siitä, että ihmisen kehitys tapahtuu yhteisön ja yksilön vuorovaikutuksessa. Ei ole mahdollista irrottautua kaikesta yhteisöllisyydestä, mutta tämä on muutettava hyväksi ja mahdollistavaksi asiaksi. 

Osa klassisista anarkisteista ajattelee, että anarkismi on yksi tapa puhua elämästä muutoksen prosessina, mutta ei biologisessa merkityksessä. Vapaus mahdollistaa elämän ja sorto ja hierarkia vastaavasti tuhoavat sekä vapautta että sitä kautta elämää. 

Valtaa ei kuitenkaan voida paikallistaa mihinkään tiettyyn paikkaan tai asiaan, kuten talouteen vaan se on monimutkainen rakenne, joka syntyy lukuisten asioiden vuorovaikutuksessa. Mitään ei kuitenkaan ole tuomittava sen itsensä takia. Esimerkiksi sortavia instituutioita ei tule tuomita, koska ne ovat instituutioita, vaan sen tähden että niiden rakenteet ja olemassaolon tarkoitukset ovat pielessä. Sortoa ei käsitetä abstraktiksi ja etäällä olevaksi asiaksi, vaan me ihmiset luomme sen. 

Mutta mikä sitten on tämä valtio ja miksi valtiosta luopuminen olisi edellytys tasa-arvolle? Joidenkin mukaan ilman vapautta ei ole tasa-arvoa ja ilman tasa-arvoa ei ole vapautta, ja valtiossa ei voida saavuttaa vapautta. Valtio ei kuitenkaan ole mikään esine, jonka me voisimme murskata, vaan se on ihmisten välisten suhteiden muoto. Näin on ajatellut ainakin Landauer. Valtio on siis abstrakti asia, josta luopumiseksi on muutettava ihmisten välisiä suhteita. On myös kysyttävä, miksi sitten monet ihmiset antautuvat vapaaehtoisesti sortavan valtion alle. Bakuninin mukaan organisaatiot ovat kiinni väkivallan historiallisessa faktassa ja tällaiset periaatteet on kiinnitetty uskontojen kautta. Ehkä voisikin tulkita, että valtiossa on kyse nimenomaan totunnaisesta tavasta nähdä asiat, eikä mitään muuta yhteiskuntamuotoa osata kuvitellakaan. Anarkismin voi käsittää hankkeena, jonka tavoitteena on poistaa sorto ja nostaa tilalle uusia tapoja toimia. Anarkismista käytyjä keskusteluja seuratessa vaikuttaa usein siltä, että ihmiset mieltävät anarkismin tavoitteeksi saavuttaa tila, jossa vallitsee vain täysi kaaos, mutta tutustumiseni perusteella kyse ei ole mistään tällaisesta. 

Anarkismissa ihminen nähdään usein muokattavana yksilönä. Esimerkiksi Bakunin onkin kritisoinut sitä, että moraali ja politiikka johdettaisiin abstraktista ihmiskäsityksestä. Tältä osin Bakuninin käsitykset ovat kuitenkin minulle vielä hämärän peitossa. 

Kaikki mitä ylempänä kirjoitin, on oikeastaan aikaisemman tietouteni syventämistä. Täysin uutena asiana minulle tuli Saul Newmanin nimiin laitettu postanarkismi. Newman on määrittänyt anarkismia uudelleen käyttäen hyödyksi poliittista ja kriittistä filosofiaa. Hän näkee anarkismin politiikkana, joka ottaa lähtökohdakseen vapauden ja itsemääräämisoikeuden. Anarkismi käsitetään yhtenä muotona tarkastella sortosuhteita eikä niinkään minään suurena projektina. Postanarkismi aloittaa anarkismista, mutta ei välttämättä lopu tai suoranaisesti pidä tavoitteenaan anarkistista yhteiskuntaa. Postanarkistinen ajattelu voikin siis lähteä hyvin moniin eri suuntiin. 

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Aito avioliitto - Mitä tarkoittaa käsite ''sukupuoli''?

Viime aikoina Aito avioliitto -järjestöltä ilmestyi parin sivun esite Mitä tarkoittaa käsite ''sukupuoli''?, jossa heidän on tarkoitus tiedottaa kouluja ajankohtaisesta asiasta.

En osannut edes harkita, vaan aloin lukea esitettä heti kun se oli netissä saatavilla. Oikeastaan olen virittänyt verkostoni niin hyviksi, että minulla oli tieto esitteen julkaisusta jo ennen sen varsinaista julkaisua. Luin tekstin moneen kertaa, korostin kohtia, joita haluan kommentoida ja luin läpi lukuisat määrät lakipykäliä ja asiakirjoja. Tein jopa koneelleni kansion ''Aito avioliitto'', johon keräilin materiaalia. Olen siis perehtynyt tähän läpyskään, kuten järjestön edustajat ovat toivoneet.

Kuvituskuvat ovat järjestön vapaasti netissä tarjoamasta esitteestä.

Kansilehdellä on kirjoitettu, että miessukupuolista kutsutaan mieheksi tai pojaksi ja naissukupuolista naiseksi tai tytöksi. En ole koskaan ymmärtänyt mitä lisäinformaatiota tällaiset lauseet tuovat, joita usein kuulee binääriseen käsitykseen jääneiltä ihmisiltä. Tuskin kukaan koskaan on kutsunut naista mieheksi tai muunsukupuoliseksi, ellei sitten vahingossa ole sattunut erehtymään tai jotain vastaavaa. 

Esitteessä käytetään hyödyksi Kielitoimiston sanakirjaa, lakia ja Suomen väestötietojärjestelmää. Ensinnäkin, Kielitoimiston sanakirja esittää sanojen merkityksiksi ne, joissa olemme tottuneet niitä käyttämään, sillä sanamme eivät ole yhtä kuin totuus, vaan jollain tavalla sovittu tapa käyttää niitä. Kun uutta tietoa tulee, sanojenkin merkitykset täsmentyvät, muuttuvat tai poistuvat kokonaan. Väestötietojärjestelmä ei ole kovin hyvä auktoriteetti vedota, koska mikään ei estä muuttamasta merkintätapoja. Ja varsinkin laki on alati muuttuva kokoelma sääntöjä, joita mikään ei estä muuttamasta. Älkää nyt hyvät ihmiset viitatko lakikirjaan. Se ei kerro mitään muuta kuin määriteltyjä sääntöjä, jotka nekään eivät ole aina yhteneviä oikeustajun kanssa.

On täysin mahdollista määrittää sukupuoli muuksi kuin siksi mikä on merkitty väestötietojärjestelmään, tosin valitettavasti tarjolla on tällä hetkellä kaksi kategoriaa. Mietin, että onkohan näillä ihmisillä alkanut argumentit käydä vähiin, kun täytyy ensinnäkin väittää asioita, jotka eivät ole totta ja toisekseen pitää jotakin yksittäistä tietokantaa näin suuressa arvossa. Haluaisin myös joltakulta kanssani erimieliseltä vastauksen siihen, onko maissa, joissa on käytössä väestöjärjestelmässä kolmas sukupuolikategoria, enemmän sukupuolia kuin Suomessa. Tällaisella (väestötietojärjestelmä + laki) argumentilla sen pitäisi käydä päinsä. 

Tosin oikeassa yläkulmassa keltaisella merkitsemäni kohta näyttäisi, että Aito avioliittolaiset eivät ole lähteneet ristiretkelle sukupuolen moninaisuutta vastaan vaan käytettyä käsitettä. Suomessa ei ole sex- ja gender-erottelua, minkä takia usein käytetään sanaa sukupuoli. Tosin seikkailin erinäisillä sivuilla, enkä mistään löytänyt mitään muuta käsitettä kuin 'sukupuoli-identiteetti' kuvaamaan muuta kuin sukuelimen mukaan määritettävää sukupuolta. Näin ollen tällainen ristiretkikin on aika turha. Tosin samassa esitteessä ollaan ristiriitaisia suhteessa tähän kohtaan, joten en oikein tiedä, mitä he nyt ajattelevat. 

Tätä kohtaakaan en voi jättää huomiotta. Olen aivan samaa mieltä, että sukupuoli ei muutu hormoneilla tai leikkauksilla. Niiden avulla omasta kehosta saadaan omantuntuinen, jonka kanssa on helpompi elää (ja joka vastaa aivojen sukupuolta (tämän hetkisten tutkimustietojen pohjalta sukupuoli-identiteettiin vaikuttaa aivot)). Kuitenkin sukupuoli perustunee osaltaan tuntemuksiin ja kokemuksiin. Sillä on biologinen pohjansa, mutta ihmisen identiteetti ja kokemusmaailma muokkaantuu ympäröivän maailman vaikutuksesta myös jonkin verran. Asia on monimutkainen. Ymmärtääkseni tutkimukset eivät ole vielä kertoneet mikä on aivojen/biologian ja mikä ympäristön vaikutus sukupuoleen, joten on hataralla pohjalla lähteä väittämään suuntaan tai toiseen, mistä kunkin ihmisen sukupuoli koostuu. 

Minä haluan rohkaista teitä hyvät kasvattajat kasvattamaan lapsia heitä kuunnellen ja heidän hyvinvointinsa huomioon ottaen, yksilöllisesti. 

On kovin huolestuttavaa, että oppaassa opastetaan pitämään kiinni siitä, mikä on opittu ja todeksi havaittu. Kerran opittu ei ole ikuisesti opittu. Uuden tiedon ilmaantuessa, ja muutenkin jatkuvasti, on punnittava omia käsityksiään, haastettava niitä ja muokattava ja korjattava, ei pidättäytyä kerran opitussa! Onneksi kuitenkin opasta saa kritisoida. 

Omalle argumentaatiolle on kätevää ottaa jostain laajemmasta tekstistä yksi lause ja irrottaa se asiayhteydestään. Kätevää, paitsi että se tekee heti argumentoinnin epäuskottavammaksi. Tekstissä viitataan Ilta-Sanomien artikkeliin. Aito avioliittolaiset jättävät kokonaan huomiotta esimerkiksi sellaiset kohdat kuin ''- - kiistää tulkinnan, jonka mukaan opetushallitus ottaa oppaassa aktiivisen kannan kolmannen sukupuolen tunnustamiseen'' ja ''oppaassa todetaan, että 'ajatteluamme ja toimintaamme ohjaavat usein perinteiset käsitykset sukupuolesta' '', joten järjestön kantakin on tämän perusteella otettu huomioon. Lakiin vetoaviin järjestöläisiin voisi myös vedota artikkelin virke ''lähdemme uudesta tasa-arvolaista (voimaan 1.1.2015). Me noudatamme reilusti lakia ja tosiasioita.''

1) Tästäkin ryhmästä jää vielä jäljelle 20-5%, jotka eivät samaistu niin sanottuun biologiseen sukupuoleensa. En ole ymmärtänyt miksi pitäisi potkia päähän ja vaikeuttaa vähemmistöjen elämää vain sen takia, että heitä ei ole niin paljon kuin enemmistöä. Ylipäätänsä, tuskin kenellekään vain hämmennystä tuntevalle annetaan murrosiän alkamista lykkäävää blokkerihoitoa (jota ei ole saatavilla Suomessa). Nuorten hoidoissa on kyse pitkään, jo varhaisessa vaiheessa, näkyneistä voimakkaista ahdistuksen tunteista, jolloin muuta inhimillistä vaihtoehtoa ei juuri ole. Nuoria, eikä keitään muitakaan, hoideta ilman kattavaa harkintaa. Nuorten kohdalla taidetaan olla vielä tarkempia kuin aikuisten, joita heitäkään ei vähällä päästetä ainakaan nykyjärjestelmässä. 

2) Hoidot eivät ole ratkaisu, jonka myötä kaikki muuttuu. Edelleenkin hoitojen jälkeen ihmisen elämässä saattaa olla henkilöitä, jotka suhtautuvat häneen negatiivisesti ja ympäröivässä yhteiskunnassa velloo henkistä ja fyysistä väkivaltaa sukupuolinormiin asettumattomia ihmisiä kohtaan. Tämä jos mikä lisää itsemurhariskiä.

Olisin toivonut Aito avioliittolaisilta linkkejä näihin tutkijoiden tutkimustuloksiin. Wikipediasta löytyy kyllä helposti mitä mieltä kyseiset tutkijat ovat, mutta onko heillä myös tutkimus aiheesta? Jos ei, kyseessä on vain niin sanottua nimillä pätemistä. Vaikka ihmiset olisivat korkeassakin asemassa, heillä on mielipiteitä, joilla ei ole mitään tekemistä tutkimustiedon kanssa. Eikä tutkimustietokaan ole pysyvää vaan siihen kuuluu oleellisesti korjaantuminen. Ihmisille auktoriteettiuskossaan voi kuitenkin käydä niin, että he kuvittelevat näissä olevan kyse todellisista tutkimuksista, mutta sellaisia en Googlen avulla onnistunut löytämään. 

Jotta teen hieman paremmin kuin esitteessä tehdään, ilmoitan avoimesti, että olen ideologinen, kuten esitteen tekijätkin ovat. Osan ideologiastani voisi tiivistäen muotoilla jotakuinkin niin, että annetaan kaikille ihmisille niin hyvät mahdollisuudet elää kuin suinkin, vaikka heitä olisi vain yksi tai viisi miljardia. Annan myös loppuun pari linkkiä tutkimuksiin, jotta väitteilläni on muutakin pohjaa kuin ideologiani. 


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Lukuviikon kirjavinkit

Marika Oksan hyllyltä -blogista innosti kirjabloggaajia vinkkaamaan kirjoja Lukuviikon kunniaksi. Päätin kerätä yhteen blogihistoriani kaikki vinkit. 

Viime vuoden lukuviikolla vinkkasin lempikirjani. Lista on edelleen sama (paitsi että Sonetit eivät ole enää lukukelpoinen kirja ja vaatisi suurimittaisia korjauksia). Ehkä viime vuoden parhaimmistosta (ennen joulukuuta luetut) nostaisin tälle listalle Wittkopin Nekrofilenin ja Sacher-Masochin Venuksen turkiksissa, jota olen lueskellut ja hipelöinyt vielä tänäkin vuonna. 

Normeja haastavaa lastenkirjallisuutta


Kirjoitin kolmen postauksen verran vinkkejä sellaisista lastenkirjoista, jotka jollakin tavalla kyseenalaistaa normeja. Tästä pääset osiin yksi, kaksi ja kolme

Vuosien parhaat


Olen vuodesta 2014 alkaen vinkannut jokaisessa vuosikoosteessa vuoden parhaan kauno- ja tietokirjan. Kaunokirjat: Jonas Gardell, Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa I; Rene Daumal, Mont Analogue ja Gabrielle Wittkop, Nekrofilen. Tietokirjat: Tiia Aarnipuu, Sinivalkoisissa höyhenissä; Taru Höykinpuro (toim.), Kivun kauneus ja Teemu Mäki, osana tohtoritutkintoa julkaistu taidekirja. 

Epäsuosituin kirja


Vuonna 2015 selvitin kirjablogien epäsuosituimpia kirjoja. Kokosin listan yhteen postaukseen ja luin epäsuosituimman kyseenalaisen maininnan saaneen. Sepä päätyikin lempikirjojeni luetteloon. Arkistojen kätköistä löytyi tällainen lausahdus: ''Mikäli tarkoituksenani olisi lukea kirja, jonka aihepiiri kuuluisi epäsuosituimpiin, täytyisi minun lukea teos, jossa yhdistetään seksi, sadomasokismi ja väkivalta - kaikki samassa kirjassa''. Tervetuloa Klassikkojen lumoissa -blogiin, huonojen kirjojen aarreaittaan!

Lukuhaasteissa vinkattua

  • Viime vuoden Suomiko100-haasteeni tarjoaa luettavaa hiljaisesta ja hiljennetystä Suomesta liki 60:n tekstin verran, joista suurin osa on kirja-arvioita eri bloggaajien toimesta.  

  • Kutsuin bloggaajia kulkemaan historian hämäriin Läpi historian -haasteen kanssa vuodeksi 2016. Saimme aikaiseksi hienon listan kirjoja jokaiselta kirjallisuuden tyylikaudelta. 

  • Laitoin aikanaan liikkeelle kiertävän tietokirjahaasteen, joka sittemmin levisi ties minne. Täältä voi käydä lukemassa omat tietokirjavinkkini  ja halutessaan selailla vaikka muidenkin blogien uumeniin. Tietoa sisältäviä nettisivujakin on löydettävissä.  

  • Viime syksyn tietokirjaviikolla olin epäaktiivinen, mutta kaikki kunnia näistä vinkeistä heille, jotka lähtivät vinkkaamaan tietokirjoja innostamiseni jälkeen. 

  • Ensimmäiset lukuhaasteeni Nuorena nukkuneet ja Tuhoon tuomitut jäivät tyngiksi, mutta kyllä niissäkin pari kirjavinkkiä on. 

  • Reader, why did I marry him -blogin kirjoittajan novellihaasteen koontikin on tullut tehtyä. 

  • Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Ihminen sodassa -haasteeseen en lukenut perinteisintä sotakirjallisuutta vaan keskityin ennemminkin kokemuksiin sotatantereiden ulkopuolelta. 

  • Feministisessä lukuhaasteessa, jonka järjesti Sivutiellä-blogi, luin kirjoja, jotka tavalla tai toisella liittyivät (anti)feminismiin.

  • 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogi kutsui bloggaajat haastamaan itseään maalaismaisemien parissa. Vinkkejä nämäkin, vaikka en erityisemmin innostunut lukemistani kirjoista. 

  • Yöpöydän kirjat -blogin järjestämässä Pride-viikon lukutempauksessa vinkkasin paljon sekä kirjoja että muuta kulttuuria aihepiirin tiimoilta. Yhteen haasteen postauksista olen koonnut osan blogini queerhenkisestä kirjallisuudesta.


Sitten kun joku innostuu näistä kirjoista, voin vinkata vielä postaukseni Mistä löytäisinkään kirjan. Bloggaus sisältää kootut vinkkini siitä, kuinka voisi saada jonkin marginaalisemman kirjan luettavakseen. 

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Hitusen lukusuunnitelmia ja katsausta tähän hetkeen

Olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa olen varannut paljon teoksia ja kaikki onnistuvat tulemaan suunnilleen samaan aikaan (vielä yksi matkalla). Optimistiset suunnitelmani siitä kuinka nämä teokset tulisivat puolen vuoden sisään ripotellen, ovat olleet selvästi aivan liian optimistisia. 

Tämä postaus sisältää varoittavan katsauksen tulevaisuuden suunnitelmien varalta ja samalla jonkinlaisen suunnitelman, jolla saan pinoni pienemmiksi ja ehkä ymmärtäisin mikä teos todella menee muiden kirjojen edelle.


Vuoden keskeisin tavoitteeni lukemisen kannalta on lukea läpi kaikki tämän vuoden Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaat. Luettuna on jo yksi, pinossa viisi ja yksi matkalla. Tilanne vaikuttaa hyvältä ja aikataulu realistiselta. Lukemisen takarajani on 30.10., jolloin voittajateos julkistetaan. Olisin kerrankin jonkin palkinnon hermolla ja lukenutkin ehdokkaat, sillä tämä on ainoa kirjallisuuspalkinto, joka minua todella kiinnostaa. Kaikki ehdokasteokset ja niiden esittelyt näkee esimerkiksi täältä.


Tämä pino kiinnostaisi, mutta osa teoksista saattaa siltikin palautua lukemattomina kirjastoille. Keskeisimmät ovat Kammalaat Sofusi ja Frihetens Øyeblikk. Højholt-nide sisältää useita runoilijan kokoelmia, ja niistä alun perinkin tarkoituksenani on ollut lukea ainoastaan Praksis 9 ja Gittes monologer. Malinowskia kerääntyi paljon luettuani kokoomateoksen, I avgrunden olisi muutaman vuoden haikailun jälkeen saatavilla pohjoismaisilla kielillä ja minua kiinnostaisi joskus omistaa teemaviikko Pasolinille. 


Näiden kohdalla harjoitan realismia ja palautan kirjastolle (osa on ollut lainassa jo viisi kuukautta). Ehkä vielä joskus luen, sillä kaikki kiinnostaisivat todella paljon. Pino sisältää Teemu Mäen teokset Näkyvä pimeys ja Rääkypönttö, Karl Larsenin De ensomme, Taira Djafarovan toimittaman Olen helmi simpukassa, Stewart Homen Oppi tulee idästä, karjalankielisiä kirjoituksia teoksessa Pruazniekku, karjalazet mustellah, Timo Hännikäisen Kuolevainen ja teoksen Sangens kraft, joka sisältää grönlantilaisia ja saamelaisia myyttejä saameksi, grönlanniksi ja tanskaksi. 

LinkWithin