tiistai 14. elokuuta 2018

Vierailla vesillä -lukuprojektihaaste 15.8.18—5.12.19

Poliittinen keskustelu on kärjistynyt. Kuplautuminen ja uhriutuminen toistuvat jatkuvasti keskusteltaessa nykykeskustelukulttuurista. Erimieliset huutelevat välillä toisilleen, mutta vielä useammin samanmieliset retostelevat keskenään erimielisen lausahduksilla — tai samanmielisen, jonka sanomasta on väen väkisin etsitty vika. 

Kuplautuminen ja poteroituminen on helppoa ja vaivatonta ja netin algoritmit edistävät sitä entisestään. Vaikka kuinka yritänkin huijata algoritmeja antamaan silmilleni erimielistä syötettä, ne usein kuitenkin huomaavat sen, minkä parissa vietän netissä eniten aikaa. 

Vaikka en koekaan edustavani mitään tiettyä määriteltyä näkökantaa asioille, on minullakin tiettyjä yleisiä linjauksia, joita mieluusti etsin muiden teksteistä ja sanoista, jotta ei tarvitse ajatella niin paljoa. Natsismi, radikaalifeminismi ja anarkokapitalismi ovat esimerkkejä ilmiöistä, jotka minulta menevät yli ymmärryksen ja joiden edustajien kanssa en juuri koskaan ajaudu keskustelemaan. 

Nyt aloitan lukuprojektihaasteen pienentääkseni maailmankuvani vinoutumia (ja kutsun myös kaikki muut mukaan). Mitään määriteltyä ei ole mistä asiasta pitäisi lukea, vaan ainoastaan ilmiöstä, josta ei tiedä tai ymmärrä mitään. Luettava saa olla kaunokirjallisuutta, musiikkilyriikoita, tietoa, tiedettä vaikka artikkelimitassa. Sinä haasteeseen mukaan lähtevä tiedät parhaiten mitä et ymmärrä, oli se sitten kasvissyöntiä, alkuperäiskansojen oikeuksista käytyä keskustelua tai Odinin soturien katupartioita. HUOM! Haasteeseen voi lähteä mukaan koska vain aikarajan puitteissa ja olla mukana niin pitkään kuin huvittaa. Voit vaikka aloittaa tammikuussa ja lopettaa helmikuussa. Haasteen pituus on omia intressejäni varten. 

Lue siis ja kirjoita blogiisi vapaamuotoinen teksti. Ainoat vaatimukset ovat, että antaudut keskusteluun lukemasi tekstin kanssa: mietit miksi se eroaa niin paljon omista näkemyksistäsi ja mikä oikeastaan onkin yhteistä. Älä tuomitse, mutta jos olet eri mieltä, saat toki tuoda sen esille kunhan argumentoit miksi ajattelet näin. 

Huomioi, ettei haasteessa ole kyse lukemisesta sinänsä. Tässä ei ole kyse siitä, että jos ihminen ei ymmärrä mikä fantasiakirjallisuudessa on hienoa, hän lukisi nyt fantasiaa. Jos kuitenkin joku kokee ymmärtämättömyyttä fantasiafanitusta kohtaan, hän voi lukea tekstin, jossa joku avaa mieltymyksensä syitä. Kyse ei ole siis tekstilajeista tai genreistä, vaan ajattelusta, ilmiöistä, maailmankuvista ja katsantokannoista. 

Haasteen tarkoituksena ei ole kääntää ketään vastustamalleen näkökannalle, mutta lisätä tietoutta ja keskustelutaitoja erilaisten näkökulmien kanssa. On hienoa, jos haaste lisää ymmärrystä 'vastustajasta' tai omasta maailmankuvasta. 

Toivon myös, että mahdolliset muut osallistujat tekevät jonkinlaisen kokoavan loppukatsauksen. Vähintään niin, että esille tulevat luetut tekstit ja linkit niistä kirjoitettuihin pohdintoihin, mutta olisi kiinnostavaa myös tuoda esille vuoden aikana käytyä ajatteluprosessia, sen kehittymistä ja pohdintaa siitä, millaisia tuntemuksia vierailla vesillä liikkuminen herätti. 

*****
Ilmoittautuminen avautuu heti postauksen julkaisusta ja kestää haasteen loppuun asti. Haastekuvan nappasin Wikipediasta lisäämällä siihen tekstin. Kuvaa saa vapaasti käyttää.

torstai 9. elokuuta 2018

Gene Sharp - Väkivallattomuus

There Are Realistic Alternatives (2003)
Painos: 2014
Kustantamo: Into
Sivumäärä: 80
Mistä sain? Omista hyllyistä

En ehkä koskaan unohda oikeusministeri Antti Häkkäsen leveän hymyileviä kasvoja hänen puhuessaan kansalaistottelemattomuudesta ja siitä, kuinka kaikki muutos pitäisi tehdä lainsäädännöllisen prosessin ja eduskunnan kautta. Häkkäsen taannoinen väite tuntuu melko naiivilta ja käytännössä mahdottomalta toteuttaa. 

Sharpin Väkivallattomuus on ollut hyllyissäni jo hyvän tovin. Viime aikaiset keskustelut varsinkin  pakkopalautusten vastustamisesta tekivät lukuprojektini turhankin ajankohtaiseksi. Näissä näkemissäni keskusteluissa olisi — puolin ja toisin — kaivattu hitusen lisää teoriaa tueksi ja argumentointitaitoja taskuun. 

Sharpin klassikoksi noussut ohut tietoteos auttaa, jos väkivallattoman toiminnan ja sellaisen suunnittelun peruspalikat ovat hukassa tai hakemassa muotoaan. Se antoi myös minulle, innokkaalle mielenosoitusteorian lukijalle, jonkin verran uutta tietoa, paikkaili käsitysteni karikkoja, toi tietouteeni uusia keinoja ja käsitteitä, joilla ehkä kykenen taas hieman terävöittämään omaa argumentaatiotani. 

Siltikin Väkivallattomuus on mielestäni liian pintapuolinen ja ohut. Sen olemus jää listamaiseksi asioiden luettelemiseksi eikä missään vaiheessa syvennytä aiheeseen sen kummemmin. Sharpin asiantuntemuksen alalta kuitenkin huomaa esimerkiksi siitä, että hän ei sorru höpisemään, kuinka neuvottelu ratkaisisi kaiken ja väkivalta kyettäisiin lopettamaan pelkällä hyvällä tahdolla. 

Heti teoksen alkuun Sharp esittelee varsin hulppeat tavoitteet teokselle, varsinkin, kun kyseessä on muutaman kymmenen sivun mittainen kirjanen. Kysymyksiin, mitä väkivallan taustalla piilee ja miksi väkivallasta on tullut yleisesti hyväksytty toiminnan muoto, on mahdotonta antaa tällaisessa sivumäärässä kattavaa vastausta, eikä teos näin lunasta jokaista lupaustaan. 

Moni asia jäi myös mietityttämään. Ensinnäkin käytän Sharpin määrittelemää väkivallan käsitettä laajempaa määritelmää. Yleisesti ottaen en näe perusteltuna rajata väkivaltaa vain fyysiseen tekoon tai uhkaukseen, jotka saattavat johtaa loukkaantumiseen tai kuolemaan. Tämä hävittää väkivallan monet vivahteet ja niinkin suuren kategorian kuin henkisen väkivallan. Laajemman määritelmän käyttö ei ole vain uskonnollisten ja eettisten liikkeiden asia. 

Tämän lisäksi Sharp listaa 198 eri väkivallattoman vastarinnan keinoa, mutta ei sen tarkemmin perustele tai selittele näitä. Erityisesti kansalaistottelemattomuuden alle kerätyt määreet jäivät häiritsemään. Kansalaistottelemattomuushan on laitonta ja julkista, mutta väkivallatonta toimintaa (kuten Sharp käsitelistauksessa määritteleekin). Ei kai siihen kuulu vaalien boikotointi ja suostumattomuus ehdolle lakeja säätäviin elimiin. Tuskin äänestämättä jättäminen on laitonta. Ehkä katson asiaa liian nykysuomalaisesta näkökulmasta. Toki äänestämättä jättäminen voi toimia muunlaisena väkivallattoman vastarinnan keinona, ja sitä käytetään ja perustellaan paljon enemmän anarkistisen teorian puolella. 

Suosittelen teoksen kuitenkin lukaisemaan läpi. Vaikkei se välttämättä opetakaan paljon, siinä on hyvä perusesitys aiheestaan. 

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Kirjabloggaajien kesän viimeinen lukumaraton

Kuva: Pixabay

Kesän kolmas ja viimeinen kirjabloggaajien yhteinen lukumaraton on nyt tullut osaltani päätökseen. Olen osallistunut kahteen aikaisempaankin rennosti lukien ja niin tein tälläkin kertaa. 

Aloitin maratonin Jóanes Nielsenin runokokoelmalla Gudahøvd, josta luin muutaman sivun. Ihastuin fäärin soljuvuuteen ja kauneuteen runoilmaisussa. Nielsenin runoissa on myös monia kiinnostavia teemoja, joihin paneutumista jatkan. 

Tällä maratonilla kokeilin tietokirjoja. Luin selaillen, opiskelin ja tein muistiinpanoja. Kokeilu oli yllättävän miellyttävä tapa maratoonata. Tietokirjat etenivät hyvin ja niistä sai yleiskatsauksen lisäksi myös paljon yksityiskohtaista tietoa, koska maratonilla todella oli aikaa keskittyä. Teokset käsittelevät tieteentutkimusta varsinkin filosofisesta näkökulmasta. Hermeneutiikka, Feyerabend, konstruktivismi ja Duhem—Quine-teesi monen muun lisäksi tulivat hieman tutummiksi. 

Kun väsymystaso oli liian suuri tietokirjoille, päädyin vielä kuuntelemaan satuja. Aloitin aamun saduilla, kuuntelin pari päivällä ja jatkoin loppuun illalla. Lukijana toimi Christoffer (Cristofer, Christofer?) jokin (sukunimen kirjoitusasua en lähde edes arvailemaan). Grimmin sadut ovat pääosin varsin tuttuja, vaikka yllättävän paljon olen onnistunut jo ihan tunnetuimmistakin saduista unohtamaan. Lukija lukee selkeästi ja nimeään lukuun ottamatta puheesta saa täysin selvän. 

Luin ja kuuntelin seuraavia:
  • Jóanes Nielsen - Gudahøvd (luettu osittain)
  • Panu Raatikainen - Ihmistieteet ja filosofia (luettu osittain)
  • Mika Kiikeri ja Petri Ylikoski - Tiede tutkimuskohteena (luettu osittain)
  • Grimms eventyr fortalt for børn - Sesam

Sivumäärää en osaa tarkalleen sanoa, koska en laskenut, mutta parisen sataa voisin arvata. Äänikirjan kesto on 1h 59min 53s. Se löytyy Youtubesta täältä.

Kiitos siis Niinalle Yöpöydän kirjat -blogista maratonin järjestelystä. 


Í tríggjar dagar fleyg og feyk tann níggju gramm tungi kroppurin teir
umleið 850 kilometrarnar frá Stavangerleiðini til Norðdepils
hann brast í køksrútin
visti ikki at menniskjunnar bústaðir eru glasklæddir.

~ Jóanes Nielsen (mynd: Wikipedia)

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Tietokirja joka luokasta -haasteen välikatsaus I


Tietokirjahaasteen päättymispäivänä julkistin oman pitkäaikaisen haaveeni lukea tietokirja jokaisesta luokasta alaluokkia myöten. Luokkia on joitain satoja yli 2000, joten mikään hetken homma tämä ei ole, mutta tietokirjoja luen joka tapauksessa todella paljon, joten ei ehkä mahdotonkaan. 

Aikarajaa minulla ei ole. Päätin myös lukea pois sanakirjat ja nuotit sekä Raamatun, jonka olen jo lukenut enkä hingu toistamiseen sitä tekemään. Kelpuutan mukaan myös artikkeleita. Luetuksi pääsy ei myöskään vaadi kannesta kanteen lukemista, koska niin tietokirjoja harvemmin käytetään. 

Ensimmäisen väliaikakatsauksen suoritan nyt noin puolentoista kuukauden jälkeen. Suurin osa lukemistani tietokirjoista ei koskaan päädy blogiin asti enkä listaa niitä myöskään luetut-sivulle, joten tämä toimii myös katsauksena blogissa näkymättömään puoleen lukemisessani.

Kaikkia lukemiani teoksia ei löydy yleisistä kirjastoista, joten niille ei ole valmista luokitustakaan tietojeni mukaan. Nämä olen luokittanut itse ja tiedostan mahdollisuuden karkeisiinkin virheisiin. Itse luokitetussa on maininta tästä perässä. 


Puolentoista kuukauden tietokirjat:
  • Konrad Marc-Wogau (valikoinut tekstit) - Filosofin genom tiderna 1900-talet (11.5)
  • Hartly Field - Realism, Mathematics and Modality (11.5, itse luokitettu)
  • Alan R. White - Modal thinking (11.5, itse luokitettu)
  • Stephen Read (kirjoittaja) ja Pi Tuvesson (käännös) - Att tänka på logik (12)
  • Vincent F. Hendricks ja Stig Andur Pedersen - Moderne elementær logik (12, itse luokitettu)
  • D. Paul Snyder - Modal logic and its applications (12, itse luokitettu)
  • D.M. Gabbay ja F. Guenthner (toim.) - Handbook of Philosophical logic, Volume 3 (12, itse luokitettu)
  • D.M. Gabbay ja F. Guenthner (toim.) - Handbook of Philosophical logic, Volume 8 (12, itse luokitettu)
  • D.M. Gabbay ja F. Guenthner (toim.) - Handbook of Philosophical logic, Volume 10 (12, itse luokitettu)
  • Rod Girle - Possible Worlds (12, itse luokitettu)
  • Daniel P. Nolan - Topics in the Philosophy of Possible Worlds (12, itse luokitettu)

  • Gene Sharp - Väkivallattomuus (32.2, Arvostelu ilmestyy)
  • Taava Koskinen (toim.) - Kurtisaaneista kunnian naisiin (32.3)

  • Alatupa, Hassinen, Hemmo-Ilvonen, Leikas ja Taskinen - Pitkä Sigma 1, Funktiot ja yhtälöt (51.07)
  • Kontkanen, Liira, Luosto, Nurmi, Nurmiainen, Ronkainen ja Savolainen - Pyramidi 2, Polynomifunktiot (51.07)
  • Härkönen, Kontkanen, Luosto, Nurmi, Nurmiainen, Ronkainen ja Savolainen - Pyramidi 3, Geometria (51.07)
  • Härkönen, Kontkanen, Luosto, Ronkainen ja Savolainen - Pyramidi 4, Analyyttinen geometria (51.07)
  • Härkönen, Kontkanen, Luosto, Ronkainen ja Savolainen - Pyramidi 5, Vektorit (51.07)
  • Kontkanen, Lehtonen ja Luosto - Pyramidi 6, Todennäköisyys ja tilastot (51.07)
  • Kontkanen, Lehtonen, Liira, Luosto ja Ronkainen - Pyramidi 7, Derivaatta (51.07)
  • Kontkanen, Lehtonen, Luosto ja Savolainen - Pyramidi 8, Juuri- ja logaritmifunktiot (51.07)
  • Härkönen, Kontkanen, Lehtonen, Ronkainen ja Savolainen - Pyramidi, Kertauskirja (51.07)
  • Walter de Camp - Fetissikirja (59.35)

  • Zackary Drucker ja Rhys Ernst - Relationship (75.7)


  • H. Kockaert ja F. Steurs (toim.) - Handbook of Terminology (87, itse luokitettu)
  • Anita Nuopponen ja Nina Pilke - Ordning och reda (87)
  • Aaltonen, Siponkoski ja Abdallah (toim.) - Käännetyt maailmat (87.5)
  • Jenny Williams - Theories of Translation (87.5, itse luokitettu)
  • Jeremy Munday (toim.) - The Routledge Companion to Translation Studies (87.5, itse luokitettu)
  • Heidi Suonuuti (kirjoittaja) ja Sirpa Suhonen (käännös) - Sanastotyön opas (88.2)
  • Heidi Suonuuti - Terminologiguiden (88.2, Vastaava kuin edellinen, mutta alkukielinen)

Luin yhteensä 31 tietokirjaa. Artikkeleita luin 0. Nämä sijoittuvat yhteensä kymmeneen luokkaan. Aikaa lukemiseen käytin neljästä tunnista kahdeksaan tuntia per päivä. 

torstai 19. heinäkuuta 2018

Kirjallisuuden yhteiskunnallisuudesta ja kirjallisuuspalkinnoista

Viimeisin kirjallisuuskeskustelu, johon olen törmännyt, käsittelee kirjallisuuden yhteiskunnallisuutta. Tästä herää ajatuksia, mutta koska jotenkuten tiedostan lukemiseni rajoittuneisuuden, haluan toimia yhtenä keskustelun välikappaleena ja mieluusti saada näkökulmia aiheeseen enemmänkin. 

Tuomas Kyrö julistaa Suomen kuvalehden kolumnissa: Taiteella voi olla tehtävä ja sillä voi olla ideologinen päämäärä. Silloin se kuuluu ongelmajätteisiin. En allekirjoita tätä lausahdusta millään keinoin. Ideologinen taide voi olla hyvää ja se voi olla jopa parempaa kuin ei-ideologinen. Kyrö jatkaa, ettei kirjan tule edistää demokratiaa vaan tarinaa, hahmojaan ja lauseitaan. 

Ehkä on hyvä tiivisti kertoa, miksi minä luen kirjoja. En lue kirjoja siksi, että ne olisivat esteettisiä, mukavia tai edes moniulotteisia. Haluan ymmärtää mitä on ihmisyys ja millainen yhteiskuntamme on. Kirjallisuuden yhteiskunnallisuus ja mahdollinen julistavuus menee esteettisten arvojen edelle kohisten. Ihan sama onko kirja kirjoitettu kuinka hyvin, jos se vain kommentoi jotain, se saa paljon anteeksi. Turhan kauniisti ja puhtaasti asetetut lauseet pudottavat mielenkiintoni äkkiä, kuten kävi Katja Kallion Yönkantajan  ja Susanne Ringellin God morgonin kanssa. Jos taas teos esimerkiksi lyö nyrkillään naamaani, ai että minä todennäköisesti olen polvillani sen edessä. 

Kyrön kanssa olen samaa mieltä ainakin siitä, että kirjallisuus auttaa ymmärryksen laajentamisessa. Jäin kuitenkin pohtimaan, mille tasolle samaistumisen kokemuksen pitäisi päätyä, mutta tähän en keksinyt edes auttavaa vastausta. Jäin myös pohtimaan, etsimmekö todella aina tukea käsityksellemme itsestämme. Kolmatta vuotta kestänyt Hitlerin Taisteluni-teoksen lukuprojekti ei juuri tue käsitystä itsestäni, jos sellaiseksi ei lasketa natsismin vastustamista. 

Tiina Raevaara kirjoittaa vastineen Kyrölle Suomen kuvalehdessä. Hän on Kyrön kanssa samaa mieltä, että kirja, josta julistus kuuluu läpi, on yleensä huono. Raevaaran esittämät kriteerit hyvin kirjoitetulle kirjalle ovat monikerroksisuus, intensiivisyys, eheys ja esteettisyys. Kokonaisuuden uhraaminen yhden asian julistamiseen estää hänen mukaansa monen kohdan toteutumisen. On rasittavaa lukea kirjaa, joka ei saa ajatuksissa kaikumaan kuin tekijänsä saarnaavan äänen.

Selkein mieleeni tuleva esimerkki Raevaaran määritelmiä vastaan on Ayn Randin Kun maailma järkkyi. Se on saarnaava, ei aina kovin intensiivinen tai eheä, esteettisyydestä ei voi puhua, romaanillisia tai filosofisia ansioita ei löydy, monikerroksisuudesta ehkä voisi väitellä. Silti kirja on upea, vaikuttava ja hyvä. Edelleen palailen siihen vähän väliä ja mieleni tekisi se joskus lukea uudemmankin kerran kokonaisuudessaan. Randin teos on juuri poliittinen ja julistava, jollainen on tässä keskustelussa lytätty ongelmajätteeksi tai vähintäänkin huonoksi kirjallisuudeksi. 

Helsingin Sanomiin haastatellut kirjailijat käsittelevät aihetta hieman monitahoisemmin. Näitä eri näkökulmia kommentoin seuraavaksi.

Onko kirjallisuutta, joka ei ole yhteiskunnallista?

On mahdollista kirjoittaa teos, jolla ei ole pinnalla olevaa ideologista päämäärää tai joka ei ole poliittinen, mutta tuijotettuani kirjahyllyjäni, mietittyäni lukemiani kirjoja ja keskusteluja kavereiden kanssa heidän lukemistaan kirjoista, en keksinyt yhtäkään teosta, joka ei olisi yhteiskunnallinen. Enemmän tai vähemmän kommentoiva voi toki olla, mutta jokainen teksti on silti ottanut jonkinlaisen aseman suhteessa yhteiskuntaan. Myös teksti, joka ei sinänsä sano mitään valtavirrasta poikkeavaa uutta asiaa, sanoo jotakin yhteiskunnasta. Vaikka ehkä on hyvä, ettei taiteella ole velvollisuutta sanoa mitään yhteiskunnasta, kyllä se silti sanoo, ihan miten päin asiaa vääntelisi. Ehkä jonkinlaisen ulkoavaruuteen gier9ignösdf-planeetalle sijoittuvan obskuurin tarinan saattaa olla mahdollista välttyä yhteiskunnallisuudelta, mutta en siltikään usko sitä, niin pitkään kuin tämäkin tarina on ihmisen tai ihmisen tekemän koneen kirjoittama. 

Kirjallisuuspalkinnoista

Keskustelun yhteydessä on nostettu esille kirjallisuuspalkinnot, koska Varjo-Nobelille määriteltiin kriteereiksi demokratian puoltaminen, empatia ja toisten kunnioitus. Helsingin sanomien artikkelin mukaan myös osassa viime vuoden Finlandia-ehdokkaista näkyi kirjallisten ansioiden (siis esteettisyys yms?) ohella yhteiskunnallisuus. 

On jotensakin selkeää, mitkä kirjallisuuden lajit eivät koskaan edes teoriassa voi päätyä Nobelin, Finlandian tai vastaavien palkintojen ehdokaslistoille. Lienee kirjoittamaton tosiasia, ettei kaikkia teoksia sinne edes lähetetä, vaan vain ne, joille ehkä on mahdollisuus menestyä, ehkä jokin yksittäinen muukin. Olen nyt lukenut ja selaillut tämän vuoden Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ehdokkaita, ja ne kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat tähän mennessä olleet surullisen vähän sanovia, vaikka kirjallisilta ansioiltaan (esteettisyys, nautittavuus) varmasti hyviä. 

Pitäisikö kirjallisuuspalkinnoissa sitten nostaa yhteiskunnallisuus keskeiseksi tekijäksi, on mielenkiintoinen kysymys, ja vastaisin, että sitä voisi painottaa aiempaa enemmän. Tosin en seuraa niin paljoa palkitsemisia, että tietäisin millä kriteerein todellisuudessa palkintoehdokkuuksia jaellaan.
*

Olen kyynistynyt nykykirjallisuutta kohtaan suurelta osin. En tosin voi laittaa kaikkea nykykirjallisuuden syyksi, koska 2000-luvulla on julkaistu vaikka kuinka paljon minusta kiinnostavaa kirjallisuutta ja vastaavasti aikaisemmilta vuosisadoilta löytyy paljon kirjallisuutta, joka lentäisi heti keskenjääneiden pinoon. Olen harmissani, koska niin pieni osa kirjallisuudesta on kantaaottavaa, poliittista ja julistavaa. Niin harva tuntuu uskaltavan ottaa ronskein sanankääntein, mutta silti hyvin argumentoiden, kantaa maailmanmenoon. Tuntuu tylsältä, koska niin moni minun mielestäni maailmanparhaastakirjallisuudesta on pohjoismaissa jäänyt pääosin yhden kustantamon tehtäväksi, ja jos tämä kustantamo lopettaisi, lukumahdollisuuteni pienentyisivät merkittävästi. Enkä ole sanomassa, että vain ja ainoastaan minun lukutottumukseni olisivat hyvää kirjallisuutta, mutta olen älähtämässä, ettei julistavaa ja ''kyseenalaista'' kirjallisuutta saa myöskään vastaavasti nimittää roskaksi. Tai siis saa, jos vain sanoo, että juuri minulle nämä kirjat ovat ongelmajätettä. 



Muotoilen loppuun jonkinlaisen tiivistävän teesin: Taide ei ole yhteiskunnasta erillinen saareke, jota voi tulkita vain esteettisestä näkökulmasta. Voimme kirjoittaa arvostelun, jossa kiinnitämme huomion vain kirjallisiin ansioihin, mutta se ei hävitä sitä, että osa kirjoittamattomasta tulkinnasta on yhteiskunnallista. Yhteiskunnallisuuden voisi lukea kirjallisiin ansioihin. On mahdollista pitää kirjallisuuden tärkeimpänä tehtävänä olla esteettistä, mutta niin kauan kuin olemme ihmisiä, taide on yhteiskunnallista. 

LinkWithin