lauantai 1. kesäkuuta 2019

Jan Lööf - Søgan um blóðreyða súreplið ja Abbi er sjórænari

Sagan om det röda äpplet (1974)
Painos: 1974
Kustantamo: Bókagarður
Sivumäärä: 28
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
Kääntäjä: Pauli Nielsen

****

Morfar är sjörövare (1966)
Painos: 1974
Kustantamo: Bókagarður
Sivumäärä: 28
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
Kääntäjä: Pauli Nielsen

****

Ruotsalaisen sarjakuvapiirtäjä-kirjailija Jan Lööfin kaksi lastensatua ovat täynnä seikkailua ja jännittäviä käänteitä.

Søgan um blóðreyða súreplið -tarinassa raitanuttuinen päähenkilö päättää ostaa omenan ja astelee hedelmäkauppaan. Hedelmäkauppiaan mielestä raitanuttu vaikuttaa kovin helpolta huijattavalta ja päättää antaa tälle muovisen omenan, sanoen sen kypsyvän ja olevan sitten erikoisen hyvän makuinen. 

Fruktseljarin helt, at maðurin sá út til at vera lættur at lumpa. Hann kom við einum følskum súrepli, gjørdum úr plasti. — Her er eitt so avbera gott súrepli. Men tað má liggja í sólini og búnast, áðrenn tað verður etið, segði hann. 

Kauppiaalla on kuitenkin takapihallaan kauniin punainen, iso omena, jota fäärinnöksessä nimitetään verenpunaiseksi ja alkukielisen version nimessä ihan vain punaiseksi. Kauppias ei osaa aavistaakaan aloittaneensa omenanäytöksen eikä raitanutulla vastaavasti ole pienintäkään ajatusta siitä, että saamansa omena on muovinen.

Tapahtumaketjun kerronta on kiinnostavaa ja jopa, kohderyhmää vanhempana lukijana, suorastaan jännittävää seurattavaa. Kuvitukseen on piilotettu eräs toinen tapahtumasarja, jota en huomannut seuratessani omenan matkaa. Teoksen yksinkertainenkin kuvitus onnistuu kiinnittämään huomion niin kapealle alueelle, että kuvien piilotapahtumien selvitessä myöhemmin tekstissä, lopputulos on hämmennys ja tarve lukea teos uudestaan läpi. 

Vit sigldu í vikur. Vit sigldu og sigldu. Men so ein dagin, meðan eg stóð uppi í mastrini, sá eg ein løgnan bát. Hann stevndi beint á okkum. ´´Skip í eygsjón´´, rópaði eg. 

Tarinassa Abbi er sjórænari isoisä kertoo olleensa aikanaan kippari merirosvolaivassa ja taistelleensa pahinta vihollistaan, arabi Omaria, vastaan. Isoäiti huikkaisee, Trúgv honum ikki, älä usko häntä. Hann hevur arbeitt á posthúsinum allar sínar dagar, hän on työskennellyt postissa kaikki päivänsä. Mutta lapsi uskoo, sillä isoisällä on vintillä merirosvovaatteet. Isoäidin nukkuessa isoisä saapuu merirosvovaatteissaan hakemaan lasta seikkailuun. He varustavat laivan ja lähtevät purjehtimaan, kohdaten lopulta Omarin isoisän jäädessä panttivangiksi. Yhteistyöllä pitäisi jotenkin selvitä pois Omarin valtakunnasta. 

Tarina on kaikin puolin kiinnostava ja tapahtumantäyteinen. Satua on kuitenkin jälkikäteen kritisoitu sen sisältämästä stereotyyppisestä suhtautumisesta eri kansoihin. Isoisä ja lapsi esitetään sankareina ja arabi ilkeänä rosvona. Kokonaisuudessaan kuvasto tuskin vastaa arabimaiden todellisuutta. Ruotsissa tarinasta käytyä keskustelua voi etsiä hakemalla hakukoneesta teoksen alkukielisellä nimellä Morfar är sjörövare. En sinänsä osaa määritellä sitä, miten tällaisiin stereotyyppejä esittäviin teoksiin pitäisi nykypäivänä suhtautua, mutta haluaisin ainakin ensimmäisenä reaktionani olla varovainen historian poispyyhkimisen ja nykypäivälasien läpi lukemisen kanssa. 

Teoksia yhdistää seikkailullisuuden lisäksi upea kuvitus, jonka Lööf on itse tehnyt. Sinänsä yksinkertaiset, värikkäät kuvat ovat miellyttävää ja kiinnostavaa katseltavaa ja ne vievät osaltaan tarinaa eteenpäin. 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Tomas Espedal - Året

Norjankielinen alkuteos (2016)
Kustantamo: Gyldendal norsk forlag
Sivumäärä: 207
Mistä sain? Vaihtohyllystä

Rakkaus on muuttuvaista. Kaipuuta, onnea, kateutta, taivasta ja helvettiä. Surua ja kuolemaa, yksinäisyyttä, jonka syvyyttä ei ole koskaan aikaisemmin tuntenut. Kaikesta huolimatta suuri rakkaus säilyy lopun elämän, huolimatta siitä, että hän satuttaa. 

Hvordan kan det være at du fremdeles elsker 
henne
er du syk
er du blitt gal
ja nei du opplever deg selv som normal
du elsker 
også det onde. 

Ehkä näihin sanoihin voisi tiivistää Espedalin tuotoksen. Åretissa kartoitetaan runollisen kielen siivittämänä vastausta siihen, voiko ketään rakastaa koko elämäänsä, vaikka rakkauden kohde ei vastaisi tunteeseen. 

Kaikki alkaa kuvauksella ensimmäisestä ihmisestä, joka kulkee pitkin jokea ja asettuu lepäämään lämpimään hiekkaan. Herätessään ensimmäinen ihminen näkee toisen, hieman hänen kaltaisensa. Tämä tapahtui huhtikuun kuudes päivä. 

Yhtä lailla huhtikuun kuudes päivä Petrarca tapaa Lauransa. Lauran, johon hän tulisesti rakastui ja joiden rakkaustarinasta muodostuu Åretin päähenkilön ihanne. 

Keskiössä on miehen rakkaus naiseen. Mies vuodattaa ajatuksiaan ja tunteitaan naisesta, joka on poissa, jonka ajatuksiin ja tunteisiin ei missään vaiheessa päästä edes sivulauseen vertaa. Naisen olemista ei huomaa muuten kuin miehen wertherimäisen vuodatuksen kautta. Vaikka teos kuvaakin miehen tunteita naista kohtaan, se ei, onneksi, jää siihen. Ajatukset ja tunteet ovat ihan yleispäteviä ja lukiessa unohdin monta kertaa mainitut sukupuolet, sillä sillä ei ollut lopulta merkitystä. Voisimme yleistää tarinan myös romanttisen rakkauden ulkopuolelle, ystävyyteen. 

Espedalin kieli on uskomattoman kaunista ja teksti liikkuu eteenpäin ilman vastaan tökkimistä. Teksti on aseteltu ilmavasti, mikä tekee lukemisesta mukavaa. Toisaalta välimerkkien puute kuitenkin vaikeuttaa lukemista, sillä välillä jouduin lukemaan toistamiseen virkkeen löytääkseni sen, missä lauseiden rajat menevät. Välimerkittömyys kuitenkin palvelee tarkoitustaan, enkä pienestä vaikeudesta huolimatta olisi suonut välimerkkejä lisättävän. 

Wertherimäistä vuodatusta oli mukavaa lukea, mutta olisin vähentänyt kirjasta reilusti sivuja. Toisinaan tarinan eheys ja tarkoitus tuntui hukkuvan jonnekin. Heti kirjan lukemisen jälkeen onnistuin unohtamaan jo paljon asioita. Avatessani satunnaisen sivun, jossa puhutaan vapaasta Palestiinasta, en enää millään muistanut, mihin se liittyi. En tiedä, onko se kirjan vai minun vikani. Kevät-osion lukeminen oli miellyttävää, mutta jälkimmäisen osan, syksyn, kohdalla menetin mielenkiintoni. Ehkä sen tähden, että ylitunteellista vuodatusta ei vain jaksa määräänsä enempää ja sitten lopulta se kääntyy itseään vastaan. 

Siltikään en väitä, etteikö lukeminen olisi ollut arvokasta. Tekstin kieli on, ainakin melkein, kauneinta mitä olen lukenut. Kirjoitin valokuvakansiooni pitkän Espedal-sitaatin, koska yksi kohta puhutteli syvästi, eräs, johon tekstini alulla viittaan. Ihastuin kanteen silloin, kun näin teoksen vaihtohyllyssä. Ennen muuta Året onnistui nostamaan kiinnostukseni muita, tai oikeammin toista, Espedalin teosta kohtaan. Ehkä siis vielä joskus.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Tarjei Vesaas - Liv ved straumen

Norjankielinen alkuteos (1970)
Kustantamo: Gyldendal norsk forlag
Sivumäärä: 112
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Hetken maailma näyttää hieman kauniimmalta. I augeblinken er alle dagar store. 

Hiippailin hämyisessä kirjaston kellarissa kirpeän pakkasen vihmoessa ulkona. Silmäni vaeltelivat pohjoismaisen kirjallisuuden hyllyriveillä, pysähtyivät Vesaasiin ja tunsin sisälläni nousevan halun runoihin uppoutumiseen. Olin kuullut Vesaasista koskaan sen kummemmin ajattelematta lukea hänen teoksiaan, mutta tänä kyseisenä päivänä jostain syystä tunsin, että minut ja Vesaasin runot ovat kuin luodut toisilleen. 

Tarjei Vesaasin seurassa on vaikeaa löytää sanoja. Hänen runonsa ovat kehon sopukoissa leviävä hyvän olon tunne, täydellinen rentoutuminen, syvä hengitys. Ne ovat ennemminkin fyysisiä tuntemuksia, suusta purkautuvia äännähdyksiä kuin sanoja. Paluuta hetkiin, jolloin nukkumaanmenoajan koittaessa yritti jatkaa lukemista piilossa peiton alla. Jonkinlaista virtausta, jossa lilluu ja liikkuu unohtaen ajan ja paikan. 

Seuraan hetken mielijohteita lukien runon sieltä täältä. Säkeet men gamle tankar blir nye og farlege i den unge vind pysähdyttää minut. Päädyin kirjoittamaan: På den annan side føresteller det ein vakker ide om å bevara de gamle tradisjonar og å forandre de med kraft av ungdommelegheit, på den annan side venleiken av nynorsk.

Olen, kiitos russelåtien kuuntelun, saanut kuulla enemmän kuin tarpeeksi lausahdusta 'fuck nynorsk' erään laulun alussa. Välillä olen raottanut kirjallisen ilmaisun tanskarakkauttani nynorskin suuntaan — käyttänyt niinä hetkinä useammankin tunnin hioakseni norjankielen kauneuden huippuunsa, johon minä vieraskielinen sen voin saada. Nynorsk on uskomattoman kaunista. Voisin kuunnella norjaa tuntikausia melkein välittämättä mitä ihminen suustaan päästää. 

Olen hokenut mielessäni joka kerta teoksen avatessani nynorsk er smukt, nynorsk er et smukt sprog... Voisin jättää ajatukseni ihan vain siihen. 

Vesaasin seurassa olen astunut taas askeleen syvemmälle Skandinavia-rakkauteeni ja ärsyyntynyt siitä, että ei ole sanaa, jolla voisi yksiselitteisesti kuvata Tanskaa, Norjaa ja Ruotsia. Olen avannut valokuvakansioni ja kokenut kaipuuta. Selannut Googlen karttojen kuvia eri kaupungeista ja pikkukunnista. Ihan vain haaveillut. 

Vesaasin säkeisiin kiteytyy paljon. Lyhyillä, yksinkertaisilla ja kuorruttamattomilla lauseilla hän sanoo paljon, avaa näkökulmia ja ajatuksia ja saa hämmentymään, kuinka kielen ilmaisuvoima on suurimmillaan silloin, kun sitä käytetään hienosti ja vähäeleisesti, mutta silti taiten ja arvostaen. 

Monin paikoin olen suorastaan kyllästynyt runoilijoiden luontokuvauksiin, mutta Vesaasin kanssa löytää uuden, raikkaan tavan tarkastella luontoa vaivaantumatta ylisanoista. Runon Båten og fisken säkeet pyöräyttävät näkökulman ihmisestä eläimeen: 

Kva trur den dumme båten? 
Heile mitt liv har eg sett 
den dumme båten koma. 
Den tifald dumme båten 
som vil fange meg. 


Runosta hävitetään kuitenkin myös ihminen toimijana kerronnan jäädessä kalan ja veneen väliseksi mietinnäksi. Luonto ja ihminen yhdistyvät Vesaasilla kokonaisuudeksi: Hans svære svenge-fang var gløymsle. - - Saman sigla vi inn i ukjent. Utan spørsmål. Fuglen-runon lintu nousee luennassani ihmisäänisestä kertojasta huolimatta ihmistä keskeisemmäksi elementiksi. Linnun aseman korostumisen voi täydentää omalla ihmiskatseellaan. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka ihmisen voi lähes kokonaan häivyttää ja siltikin oma ihmisyys isottelee ja täydentää itsensä linnun viereen purjehtimaan yhdessä tuntemattomaan. 

Pusten frå straumen kjennest
som eit rop,
og menneske-hjartet skjelv og svarar.
Eg er på plass, svarar hjartet. Eg er med. 


Vesaas aiheuttaa mieliteon lähteä kauniina kesäpäivänä salaiseen suosikkipaikkaani ja huutaa koko äänielimistön voimalla: Eg er på plass. Eg er med. Kuiskata tuskin avautuvilla huulilla: Eg er på plass. Eg er med. 

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Inhabit Media - ᐃᒃᐱᖕᓂᐊᓂᒃᑲ

Inuktitutinkielinen alkuteos (2018)
Kustantamo: Inhabit Media
Kuvittaja: Emma Pedersen
Sivumäärä: 24
Mistä sain? Ilmainen e-kirja (linkki)


NBES-yhdistyksellä on nettisivuillaan suhteellisen suuri ilmaisten e-kirjojen kokoelma ihan viime vuosina julkaistuja kirjoja, niin lapsille kuin aikuisillekin. Ensimmäiseksi luettavakseni valitsin niistä lyhyimmän, kymmenen lauseen mittaisen ᐃᒃᐱᖕᓂᐊᓂᒃᑲ-teoksen, joka kuuluu suomeksi jotakuinkin ''minun tunteeni''. 

Teoksen tarkoituksena on opettaa lapsille perustunteiden tunnistamista ja niiden kuvaamista omakielisillä sanoilla. Teos on rakentunut niin, että yhdellä sivulla on yksi lause ja sen vieressä sivun kokoinen kuva, joka havainnollistaa, mitä lause tarkoittaa. Esimerkiksi ensimmäisenä on ᖁᕕᐊᓱᖅᑰᔨᔪᖓ, translitteroituna ''quviasuqkuujijunga'', ja suomennettuna suunnilleen ''minä olen iloinen''. 

Aloitin lukuprosessini translitteroimalla kunkin lauseen. Translitterointi on minulle tapa rentoutua sen sijaan, että katsoisin televisiota. Televisio-ohjelmienkin katsominen on kyllä ihan kivaa, muttei erityisen rentouttavaa. Kirjainmerkkien muuttaminen toisiin ja käden kirjoittava liike on rauhoittavaa. Aloitin translitteroinnin useampi vuosi sitten arabiasta ja nyt viime kesänä elvytin harrastukseni inuktitutin kanssa. 

Polysynteettiset kielet ovat erityisen haastava projekti oppia, sillä niiden rakentuminen on hyvin erilaista. Vaikka teoksen lauseet kirjoitetaankin yhteen pötköön, ne ovat silti lauseita, eivätkä sanoja. Toisen ongelman aiheuttaa se, ettei netissä käytössä olevat sanakirjat ja muut apumateriaalit ole erityisen kattavia. Sanakirjat eivät kertoneet suurinta osaa näistä tunnesanoista eikä niitä löytynyt myöskään kuukkeloimalla inuktitutin tavumerkeillä tai translitteroidulla versiolla. Niinpä täytyy olla kiitollinen suurista kuvista, joista pystyi päätellä sanojen merkityksiä, silloin kun niitä ei muuten saanut selville. 

Sinänsä teos ei tarjonnut mitään erityistä sisältönsä puolesta, mutta se avasi portin tunnesanojen ja tunteiden ilmaisun pohdintaan laajemminkin. 

Teoksen lukemisen jälkeen aloin pohtia millaisia muita sanoja tunteille olisi, jos ei jätettäisi ajatusta vain perustunteiden tasolle. Mutkien kautta löysin sivuston, jolle on listattu eri kielten tunnesanoja, joita ei löydy muista kielistä. Suomen osalta siellä on listattu esimerkiksi sisu ja Tanskasta hygge. Sivuun voi käydä tutustumassa täällä. Tällä kertaa keskityin erityisesti eskimo-aleuttilaisten kielten sanoihin, ja tykästyin sanaan iktsuarpok, joka ilmaisee sitä hermostuneisuutta, joka tulee vieraita odottaessa ja käydessä kurkkimassa, ovatkohan he jo saapuvilla. Löytyisipä tälle jokin helppo suomennos! Näiden sanojen avulla saa helposti lisää nyansseja omien tuntemusten pohdintaan. 

Tästä siirryin katsomaan koskettavan puolituntisen dokumentin Dancing Towards the Light, joka kuvaa Nunavutilaisten nuorten tanssikulttuuria, jonka avulla etsitään toivoa ja yhteyttä kuolleisiin ystäviin ja sukulaisiin ja yritetään kestää jatkuvien itsemurhien tuodessa surua ja ahdistusta. Dokumentin ovat tehneet Ed Ou ja Kitra Cahana, se on puhuttu englanniksi ja inuktituksi ja tekstitetty kokonaisuudessaan englanniksi. 

Alkuperäiskansojen keskuudessa on erityisen korkea itsemurha-aste, ja Nunavutin alueella niitä tehdään erityisen paljon Arviatissa Kivalliqissa. Eräs arvitialainen nuori kertoo (lyhentäen suomentaen): Kun tanssin, ajattelen muita ihmisiä. Kun ajattelee niitä ihmisiä, jotka on menettänyt, tietää miten tanssia. Menetimme niin monta ystävää täällä Arviatissa. Menetin tyttöystäväni kesällä. Kaipaan häntä paljon. Toivoisin, että voisin palata ajassa takaisin ja pelastaa hänen elämänsä, kuten hän pelasti minun. 

Dokumenttiin liitetyssä artikkelissa pohditaan muun muassa sitä, mistä korkeat itsemurhaluvut johtuvat. Miksi jokaisella alueen asukkaalla on kokemusta itsemurhasta jossain roolissa. Yksinkertaisia syitä tähän ei ole, mutta syiksi esitetään ainakin yhä vaikuttavaa traumaa siirtomaa-ajasta, kouluissa ollutta kieltoa puhua omaa äidinkieltä ja harjoittaa omia perinteitä. Samalla monia lapsia hyväksikäytettiin, nöyryytettiin ja pidettiin nälässä. 

Kyse ei ole vain Nunavutin alueesta, vaan esimerkiksi myös Kalaallit nunaatissa (Grönlanti) tapahtuu paljon itsemurhia. Prussic on sanoittanut lapsuuden kokemuksiaan kappaleessaan Angajoqqaat, Vanhemmat. Hän aloittaa: Vanhempani eivät välitä minusta, heidän täytyy mennä juomaan, joten minun täytyy olla yksin kotona. Olen yksin kotona joka päivä. Sen sijaan, että ostaisivat minulle ruokaa, he juovat.  

Angajoqqaatin kertosäe tiivistää ahdistuksen tunteita: 

Illissi meeqqasi puiguinnalugit
Illissi meeqqasi allatulli paarisigiit
Naamik illissi imerneq ikiaroorneq allamillu naamik
Illissi meeqqasi puiguinnarnagit
Illissi meeqqasi allatulli paarisigiit
Naamik illissi imerneq ikiaroorneq allamillu naamik

Unohditte teidän lapsenne
Teidän pitäisi huolehtia lapsistanne paremmin
Ei, te juotte ja poltatte hasista ettekä mitään muuta, ei
Älkää unohtako lapsianne
Teidän pitäisi huolehtia lapsistanne paremmin
Ei, te juotte ja poltatte hasista ettekä mitään muuta, ei


*****
Suomennokset inuktitutista ja kalaallisutista ovat omiani. 

Linkit:


tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2018

Kuvat ovat retkeltäni Kööpenhaminasta.

Elän vieläkin hitusen vuoden 2017 lukumuistoissa — Ruotsissa, meressä ja Nekrofilenissä. Ajan kuluessa olen ymmärtänyt paremmin, kuinka voimakas lukukokemus se minulle oli. Silti on taas aika koota kuluneen vuoden tilastot ja mietteet, joihin on kiva aina palata.

Tänä vuonna kirjojen määrä ei ollut suuri. Luin 28 kirjaa, joiden sivumäärä oli 5796. Luin hitaasti ja märehtien, ja loppuvuodesta annoin muun elämän viedä kirjojen jäädessä taka-alalle.


Voimakkain lukukokemus oli tietyllä tavoin Pasolinin Orgiat, jonka 110 sivun lukemiseen käytin kolme kuukautta. Se verotti kirjamäärää, mutta en kadu, sillä eihän lukeminen ole ahmimiskilpailu. Orgian tekstiini palailen vieläkin. Se näkyy minulle voimakkaana ja kauniina, yhtenä blogihistoriani parhaimmista teksteistä, jos ei jopa parhaimpana.


Vähitellen yritin irrottautua kirjoitustavasta, jossa käsittelyssä on kirja tai minun ajatukseni sinänsä. Koetin törmäyttää ajatukseni ja tunteeni kirjan tarinan kanssa, ja luoda niistä jotain uutta. Yritin kirjoittamalla hahmottaa, mitä minun ja tarinan välissä tapahtuu, luoden itselleni jonkinlaisen kasvuprosessin. Minulla ei ole vastausta siihen, onko tekstini kuinka antoisia muille lukijoille, mutta toivon niiden olevan. Tänä vuonna muistan lähes jokaisen lukemani kirjan todella hyvin ja olen ihmisenä erilainen kuin vuosi sitten. Tarinat vaikuttivat minuun syvemmin kuin aiemmin, sillä annoin niiden vaikuttaa, enkä kiiruhtanut eteenpäin kirjamäärät silmissä vilkkuen.



Kirjaa valitessa en juuri koskaan mieti kustantamoja. Silti on ilo huomata, kuinka laajalla otannalla luen vuosi toisensa jälkeen. Tämän vuoden 28 kirjaa on ilmestynyt 25:ltä kustantamolta. Likelta, Gyldendalilta ja Vertigolta luin kultakin kaksi teosta, lopuilta yhden. Pienkustantamot ovat erityisen edustettuja lukemisessani.

Vuoden paras kaunokirjallinen teos ja tietokirja










Kun maailma järkkyi on häpeilemättömästi poliittinen. Vieläkin kaipaan vastaavaa lukukokemusta.

Lahden ja Ylisen Johdatus kvanttimekaniikkaan tarjosi suhteellisen lähestyttävän katsauksen täysin vieraaseen aiheeseen.

Kaunein kansi

















Tämä kansi vangitsi katseeni jo silloin kun teoksen ostin vuosi sitten omakseni. 


lauantai 29. joulukuuta 2018

Gustaf Munch-Petersen - Udvalgte digte, ja runohaasteen koonti

Tanskankielinen alkuteos (1946)
Kustantamo: Fischers
Sivumäärä: 80
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Kadotin tunteeni kiireisiin. Painoin eteenpäin vienolla hymyllä, mutta jotain oleellista menettäneenä. Rakkauden. Tunteen palon siihen mitä teen. Kaunis, upea työni hedelmä, ajatusteni lapsi lähteneenä maailmalle. Osaamiseni tiivistymä arvioitavana. Mihin nyt? Mitä sitten? Lähdenkö vain kohti uusia tavoitteita, välipysäkin taakse jättäen.

Pidin taukoa laittaen sivuun aivan kaiken, mitä elämälläni yleensä teen. Unohtaen, leikkien. Kokeillen olla joku muu, muistaen, kuinka paljon pidän siitä kuka olen. En onnistunut leikissäni. 

Avasin Munch-Petersenin runot jälleen uudestaan. Yhtäkkiä sanat koputtivat ja kaivoivat tiensä luokseni. Räväytin oven auki ja yritin päästää äänen. Tunteet olivat voimakkaita, mutta ne eivät tulleet ulos. Rakkaus ja kaipuu purkautuivat suustani vihana. Huusin. Olen hyvä. Olen osaava. Miksi en luota itseeni, miksi en tule esiin. 

Huudon jälkeen haparoin, ääni särkyi. Katosi. Kunnes hengitin ja löysin rytmin. Etsin puhuttelevimmat runot ja annoin tulla. Unohdin kaiken kritiikin, latelin sanoja toisensa perään. En miettinyt ääntämistä, ainoastaan sitä, mitä juuri runojen herättämänä tunsin. En ääntänyt kaipuuta, vaan valitusta. 

hvor kan jeg gemme mig,
hvor kan jeg gemme mig 
            - - 
o findes der ikke 
et eneste skjulested 
           - - 
jeg er saa bange 
jeg dør af angst,
          - - 
alle de store sange 
er døde hjemme
hjemme er ikke flere store sange 
nu synger de kun smaa sange
hjemme —
         - -

Sillä halusin piiloutua esiintymisen sijaan. 

saa stille
saa stille —
tal ikke —!
——————
skal jeg?
eller skal jeg dræbe haabet i jer?
fortælle jer, at jeg ikke blev som I —
at min verden er en anden end jeres,
min glæde,
min smerte en anden end jeres —
vil I tro paa min tak til jer?
paa min tak til livet?
eller vil I sige:
han fik alt,
han tog alt af os,
og giver os intet tilbage, 
andet end sorg og skuffelse.

*****
Gustaf Munch-Petersen (1912—1938) oli tanskalainen runoilija, jonka runo Det underste land on osa tanskalaista kulttuurikaanonia. Runopalaset ovat runoista Drengens klage, Tal ikke til mig ja Til mine forældre.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Katse. Rivit. Astelu. Pölyn tuoksutus. Repaleiset kannet.
SAMLEDE DIGTE, UDVALGTE DIGTE, SAMLADE DIKTER.
Toinen toisensa perässä. Unohdettuina. Selaamattomina. Jopa veitsellä leikkaamattomina. 
Minä leikin veitsileikkejä. 

Pimeässä kellarissa tunnen kovaa, minä olen KUOLEVAINEN. Kuulitko? Minä kuolen. Kohtaan kuolon moneen tapaan. Ehkä olen vain ONTTO HARMAA. Sisältä kuollut, päältä elävä. Ehkä eloni ei ole RUNOLOI.

Ompun runohaasteeseen luin yhteensä kuusi runoteosta. Kirjannimirunoni olen raapustanut ylle. 

Teemu Mäki - Kuolevainen
Viktor Kuusela - Runoloi
Edith Södergran - Samlade dikter (arvostelematon)
Ivan Malinowski - Samlede digte
Olli-Pekka Tennilä - Ontto harmaa
Gustaf Munch-Petersen - Udvalgte digte

LinkWithin