Markiisi de Sade - Justine

Justine ou les malheurs de la vertu (1799)

Painos: 2013

Kustantamo: Gummerus

Sivumäärä: 397

Mistä sain? Kirjastosta lainattu

(Kyseessä on oma esseeni de Saden kirjasta, jota olen jonkin verran muokannut blogiin sopivaksi.)



Markiisi de Sadella on ollut suuri merkitys historiassa. Hän kirjoitti teoksensa Justine 1700 - luvulla Ranskan vallankumouksen kiihkeimpien vuosien aikaan. Yhteiskunnassa koettiin suurta murrosta - vanhat aatteet vaikuttivat samalla kun alettiin ihannoida vapautta.

Justine kertoo hyveellisestä nuoresta neidosta, joka lapsena jää orvoksi sisarensa kanssa. Päähenkilö Justine päättää pitää kiinni luostarissa oppimastaan hyveellisyydestä, mutta valinta osoittautuu heikoksi. Kerta toisensa jälkeen hän ajautuu väkivaltaisten miesten uhriksi, jotka käyttävät Justinea seksuaalisesti hyväkseen tyydyttääkseen omat mielihalunsa. Seksi ei ole kilttiä vaniljaista hyväilyä vaan roisia sadismia. Justine ei opi ikinä virheistään vaan jatkaa elämäänsä luottaen vahvasti Jumalan suomaan vapahdukseen. Kuten arvata saattaa, tällaista vapahdusta ei tule missään välissä.

Teoksessa pohditaan paljon erilaisia ihmismieltä askarruttavia kysymyksiä. Teemu Mäki on todennut, että ''kulttuurihistoriallisesti ajatellen de Sade yritti kirjoittaa filosofista kirjallisuutta saadakseen tolkkua sietämättömiin filosofisiin ja metafyysisiin ongelmiin.'' Mielenkiintoista kirjan tulkitsemisesta tekee se, että sen voi samalla kertaa lukea hyvin monella eri tavalla. Justinen voi nähdä niin sovinismina kuin feminisminä tai sadomasokistisena kiihottavana pornografiana ja väkivallan vastustajana. Tämä ilmenee siitä, että teksti on jätetty hyvin avoimeksi eikä de Sade ole ottanut selkeää kantaa eri ilmiöihin. Jää siis lukijan huoleksi päättää oma suhtautuminen. Teoksen näkyvimpiä teemoja ovat mielestäni muun muassa yhteiskunnan tukipilarien mädännäisyys, jumaluskon typeryys ja väkivallan kaksijakoisuus, jotka limittyvät jatkuvasti yhteen.



De Saden romaanissa yhteiskunta on lähes läpeensä mätä. Juuri ne yhteiskunnan tukipilarit, joiden pitäisi auttaa, kohtelevat kaltoin. Esimerkiksi koulun opettaja antaa oppilailleen rangaistuksia erilaisiin keksittyihin tekosyihin vedoten ja vie heidät erilliseen huoneeseen, jossa lapset riisutaan alasti ja heitä ruoskitaan. De Sade särkee kuvan opettajista lasten parasta ajattelevina ja ystävällisinä henkilöinä. Eräällä pakomatkalla Justine päätyy Metsien-Pyhän-Marian luostariin, jossa hänet valjastetaan useiden muiden tyttöjen tavoin munkkien seksiorjaksi heidän sadistisiin leikkeihinsä. ''Hän [munkki] tarttuu niihin [rintoihin] ja puristelee niitä puhuessaan voimakkaasti. 'Oh, isäni. Se kohta on niin herkkä! Te tapatte minut!' 'Mitä väliä sillä on, jos minä itse saan siitä tyydytyksen!' Hän antaa minulle viisi tai kuusi iskua, jotka onnekseni saan käsilläni torjutuiksi. Sen huomatessaan hän sitoo käteni selän taakse --.'' Tällaista on meno munkkien kesken, ja välillä toiminta äityy pahemmaksikin. Yleensä munkit kuvataan isällisinä ja hurskaina Jumalan palvelijoina, jotka kestitsevät vieraansa, mutta näin ei tapahdu markiisin romaanissa. Jumalpilkka onkin de Saden selkein teema, joka jatkuu vahvana läpi koko romaanin.

Romaanin loppupuolella todetaan, että Metsien-Pyhän-Marian luostari on lakkautettu, ja uskonnollisten järjestöjen lakkauttaminen paljasti tämän hirvittävän ihmislajin kauheat rikokset. De Saden sanat ''hirvittävä ihmislaji'' kertoo jo paljon siitä, kuinka romaanissa suhtaudutaan uskonnollisiin ihmisiin. Justine rukoilee Jumalalta siunausta ja uskoo hyveellisyyden tarjoavan paremman elämän, mutta näin ei käy. Samaan aikaan Jumalan kieltävät ja hyveellisen elämäntavan unhoittaneet ihmiset menestyvät autuaallisen hyvin. Justinen uskoon ja vastoinkäymisiin tiivistyy romaanin kristinuskon pilkka, tosin ennemmin rivien välistä kuin suoraan tarjoiltuna.

De Sade leikittelee upeasti väkivallan tematiikalla. Hän ei käsittele väkivaltaa ja kipua yksijakoisesti vaan tuo esiin niiden eri tasot. Väkivalta on aina väärin ja aiheuttaa ahdistusta, mutta suhde kipuun on huomattavasti monimutkaisempi asia. Justine kuten monet muutkin romaanin uhrihahmot kärsivät kovasti, kun heitä satutetaan, ja näin de Sade tuo esiin kivun nurjan ja pimeän puolen. Samalla kuitenkin monet hahmoista nauttivat kivun tuottamisesta tai sen vastaanottamisesta suunnattomasti. Tarinassa on yhteensä kuusitoista teemaa sivuavaa jaksoa. Romaania lukiessa ei ole helppoa tehdä jakoa väkivallan ja sadomasokismin välillä. Wikipediassa väkivalta määritellään ruumiillista koskemattomuutta, oikeuksia tai etuja loukkaavaksi tai vahingoittavaksi voimakeinojen käytöksi. Sadomasokismi taas on vapaaehtoista ja kaikille osapuolille nautinnollista. Väkivalta on siis väärin ja vahingollista, sadomasokismi ei. Jakoa ei kuitenkaan muuten ole yksiselitteistä tehdä, sillä kuvasto voi olla pitkälti samanlaista, joskin sadomasokismissa myös yleensä harkitumpaa. Kirja on jonkinlaisessa klassikkomaineessa juuri sadomasokistien ja fetisistien keskuudessa. De Saden vaikutus historiaan näkyy selkeimmin siinä, että sadismi on nimetty hänen mukaansa.

Minusta kirjan mielenkiintoisinta antia onkin juuri sadistiset kohtaukset, mutta kirjalla on paljon annettavaa myös muuten. Se antaa hyvin erilaisen kuvan ihmisyydestä, ja näin ollen sen vaikutusvaltaisuus säilyy. De Sade näyttää, että ihmisenä oleminen ei ole vain kiiltokuvamaista pintaa, hieman surua silloin tällöin ja muuten iloa. Hän näyttää, että ihmiset eivät ole vain samanlaista massaa eikä kulttuuriamme voi yhtenäistää - vaikka näin oli varmaan suhteellisen helppo tehdä aikana, jolloin kaikkien oli pakko mukautua kristinuskon vaatimuksiin. Jokaisessa ihmisessä on myös lukuisia eri puolia, eikä kukaan ole vain tietynlainen, vaan samasta ihmisestä voi löytyä monien erilaisten, jopa toisilleen vastakkaisiksi miellettyjen piirteiden kirjo. Georges Bataille on todennut  todella hyvin: ''Sille, joka tahtoo pohjia myöten selvittää mitä tarkoittaa olla ihminen, Saden lukeminen ei ole vain suositeltavaa - se on välttämätöntä.''

-----

Haasteet:

Läpi historian, valistus