Markiisi de Sade - Filosofia budoaarissa (IYK)

La Philosophie dans le boudoir (1795)
Painos: 2003
Kustantamo: Summa
Sivumäärä: 191
Mistä sain? Omista hyllyistä



Maailmassa ei ole muuta vaarallista kuin sääli ja laupeudenteot.

Olen paljosta velkaa Sadelle. Vaikka en olekaan lukenut häneltä kuin vasta kokonaisuudessaan kaksi teosta, ne ovat vaikuttaneet yllättävissäkin määrin ajatteluuni, maailmankuvaani ja tuoneet myös nautintoa.

Joka kerta kun asetun alas lukeakseni Sadea, kyseessä on ristiriitainen tilanne. Osin olen hänen kanssaan samaa mieltä, mutta paljoa joudun myös vastustamaan. Kun silmilleni luodaan väkivaltaisen epämiellyttäviä näkyjä, minä olen turvassa. Ja tällainen - voisin jatkaa ristiriitaisuuksien luettelemista pitkälti - on se, joka saa minut syttymään ja nauttimaan. Nautinnon ja epämiellyttävyyden kietoutuminen on parasta mitä taide voi antaa. Yleensä lopulta nautinto voittaa epämiellyttävyyden tunteet.  Eikä  tässä prosessissa Sade pettänyt tälläkään kertaa.

Filosofia budoaarissa koostuu yhteensä seitsemästä dialogista, joissa kaksikko libertiinejä apureineen opettaa nuoren, siveellisen ja uskonnollisen ihmisen elostelun tielle. Kaikenikäiset hekumoijat, miehet, naiset ja muut, teille minä tarjoan tämän teoksen. Ravitkaa itseänne sen periaatteilla, joista kylmät ja latteat moralistit teitä nuhtelevat. Heti alkuun ''libertiineille'' esipuheessa Sade kehottaa himokkaiden naisten pitävän esikuvanaan Saint-Angea, nuoria uskonnollisuuden ja hyveen kahleissa eläviä Eugénieta ja nuoruudesta asti irstailleita Dolmancéta.


Toisessa dialogissa lukija pääsee tapaamaan Eugénien hänen ja Saint-Angen keskustellessa. Eugénien tiukasti hyveeseen kasvattanut äiti vastusti retkeä, mutta isä pahoinpiteli hänet ja lapsi pääsi matkaan. Näitä matkan yksityiskohtia ei kuvailla, sillä on selkeästi kiire päästä opettamaan Eugénieta. Aikaa on vain vähän ja himot kasvussa.

Sivutolkulla filosofoidaan ja filosofoinnin välissä annetut opit otetaan konkreettisesti käyttöön ryhmäpaneskelun muodossa. Eugénie oppii varsin nopeasti. Vaikka hän alkuun vastusteleekin, perusteellisen selityksen jälkeen hän naiivilta tuntuvalla tavalla yhtäkkiä hyväksyykin epäröimättä kaiken, minkä hänen opettajansa hänelle vain sanovat. Hupsuun paatokselliseen tapaansa hän julistaa monin eri sanoin: Miten saatkaan minut vakuuttuneeksi, enkelini! Nujerrat ennakkoluuloni ja tuhoat ne väärät periaatteet, joita äitini on minuun pannut! - - Miten vietteleviä ne ovat, miten tosia, miten paljon niitä rakastan! Sama kaava toistuu uudestaan ja uudestaan, Eugénie kysyy ja ihmettelee, opettajat opastavat ja Eugéniehan oppii, kunhan ensin on ihan konkreettisesti näytetty, oli sitten kyseessä piiskaaminen tai anaaliyhdyntä.  

Minulle Dolmancé, toinen varsinaisista opettajista, muodostuu kiinnostavimmaksi hahmoksi. Hän on homoseksuaali, jolla on kovemman puoleinen fetissi peräaukkoihin. Luennointinsa keskellä Dolmancé heittelee höpsöjä lausahduksia, joille on toisinaan pakko nauraa.

Teokseen sisältyy myös dialogien väliin pitkä julistus (hengästyttävää luettavaa ja tulkittavaa) tasavaltaisuuden puolesta muun muassa uskontoa ja perhettä vastaan. Uskontokritiikki näkyykin läpi koko teoksen. Uskonto on kitkettävä kokonaan pois ja Saden mukaan uskonnollisuutta saa rienata miten paljon hyvänsä, osin siksi, että uskonto ja hirmuvalta kulkevat aina käsi kädessä. Myöskään verisiteet johonkuhun eivät velvoita yhtään mihinkään. Lähimmissä sukulaisuussuhteissa vallitsee rakkauden sijaan ennemminkin viha eikä vanhemmilla ole oikeutta vaatia lapsiltaan mitään eikä lapsilla velvollisuutta mihinkään vanhempiaan kohtaan.

Eugénie vihaakin äitiään hyvin paljon ja haluaa tämän murhata. Isältä on myös saapunut kirjallinen lupa vaimonsa pahoinpitelemiseen. Se, mitä äidille lopulta tapahtuu ja murhataanko hänet, voi jäädä tässä tekstissä paljastamatta. Murhan Sade taisikin oikeuttaa teoksessaan kahteen otteeseen. Pidemmässä oikeutuksessa tuodaan esille murhan luonnollisuus ja se, ettei murhassa mikään oikeastaan kuole, vaan aine vain muuttaa muotoaan toiseksi. Filosofia budoaarissa onkin osin Saden radikaalin materialismin kuvausta. Ihminen ei myöskään ole kasvia tai eläintä kummempi ja näin eläimen murha ja ihmisen murha on rinnastettavissa toisiinsa. Sade paheksuu avoimesti ihmisten tapaa ylentää itsensä jotenkin ainutlaatuisiksi.

Sade suomii teoksessaan aikansa moraalia ja yhteiskuntaa, mutta toisaalta hän kannattaa vahvaa valtiota ja isänmaallisuutta. Julistukseen sisältyvä isänmaallisuus yllätti minut hyvin vahvasti, sillä Sade kuitenkin vietti yhteiskunnan vuoksi liki puolet elämästään vankilassa ja mielisairaalassa. Sade muotoilee periaatteita, joiden mukaan valtiolle hyödyttömät ihmiset on tapettava (mikä on siinäkin mielessä mielenkiintoista, että yleensä Sade kammoksuu väkivaltaa, jolla on jokin päämäärä).

Siltikin, vaikka Sade oikeuttaa murhan ja valtiolle sopimattomien ihmisten tappamisen, hän asettuu vastustamaan jyrkästi kuolemantuomiota. Jos yksi on murhattu, ei siitä ole mitään järkeä rangaista uudella murhalla. Onko edes mahdollista olla niin raakalaismainen, että tuomitsee kuolemaan onnettoman, jonka koko rikos on se, ettei hänellä ole samoja mieltymyksiä kuin teillä? Saden käsitykset kuolemasta jäävät kaihertamaan ja tekisi mieli päästä perehtymään niihin tarkemmin ja vaikka lukea tämäkin teos uudestaan kyseisestä näkökulmasta.

Samalla kun Sade puolustaa sukurutsaa, raiskaamista, murhia, anaaliyhdyntöjä ja vaikka mitä muuta, teos on eksistentialistisen filosofian ilmentymä, aikaisemmin kuin eksistentialismi suuntauksena määritellään syntyneeksi. Eksistentialististen käsitysten mukaisesti Saden ihminen on tahtomattaan heitetty surulliseen maailmaan ja ihminen voi itse määritellä olemuksensa.

Myös hedonismi ja egoismi näkyvät vahvasti, sillä ihmisen on tarkoitus egoistisesti toteuttaa omia halujaan muista piittaamatta. Lukemiseni on asettunut sen verran pitkälle aikajanalle, että muistikuvani ovat jo hatarat, puolusteliko Sade tätäkin näkemystään tarkemmin.

Sade kirjoittaa filosofiaansa periksi antamattomasti ja häpeilemättä. Hän ei näytä kumartelevan muiden ihmisten suuntaan. Etuliepeeseen onkin painettu ote Saden vaimolleen lähettämästä kirjeestä vuodelta 1783: Tappakaa minut tai ottakaa minut tällaisenaan, sillä minä en muuksi muutu... 

Luonto määrää ihmisen käyttäytymisen ja yleviksi määrätyt periaatteet ovat humpuukia. Vapautta onkin toimia eläimen kaltaisesti, impulssien määräämänä (impulssien ja hyveellisyyden jonkinlaisella sekoituksella - kai), sadistista voimaansa käyttäen ja instituutioiden kahleista vapautuen. Ihminen on vapaana silloin kun ei ole mitään päämäärää vaan asioita tehdään niiden itsensä takia.

Ihmisen elämä on aika merkityksetöntä.

Kommentit

  1. Ajatusmaailmaasi kolahtaa siis enemmän sadismin isän kirjoittama murhaa puolustava ja elämän merkityksellisyyttä ja moraalista ennalta-arvattavuutta rienaava ristiriitainen teos kuin Melankolian ah niin tuhma kriittinen sukupuolittuneisuus ja nykymaailman kovia ja rumia arvoja kritisoiva hellyyteen ja esteettiseen kauneuteen tähtäävä runokokoelma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi näin aggressiiviselta vaikuttava kommentti? Tai ehkä se sitten vain minun tulkitsemanani muuttuu sellaiseksi. Olin kirjoittamassa pidempääkin kommenttia ajatusmaailmastani, mutta päätin lopulta, etten ole velvollinen sitä esittelemään ja periaatteeni on, että en tilitä ja tee anteeksipyyteleviä selontekoja blogissani.

      ''Vaikuttaneet ajatteluuni ja maailmankuvaani'' ei tarkoita, että olisin hyväksynyt Saden ajattelun sellaisenaan. ''Kyseessä on ristiriitainen tilanne'' ja ''osin olen hänen kanssaan samaa mieltä, mutta paljoa joudun myös vastustamaan'' ovat myös aika selkeitä ilmaisuja. Ehkä oletkin lukenut, mutta suosittelen tutustumaan sivuihin ''Kuka, mitä'' ja ''IYK''. Ei nekään kyllä paljoa kerro.

      Mitä tulee Melankoliaan, sen arvostelu ei ole yhteydessä tähän teokseen enkä ole tehnyt minkäänlaista vertailua ajatusmaailmani suhteen.

      ''Ajatusmaailmaasi kolahtaa siis enemmän sadismin isän kirjoittama murhaa puolustava ja elämän merkityksellisyyttä ja moraalista ennalta-arvattavuutta rienaava ristiriitainen teos--'' on jo hyvin pitkälle viety johtopäätös kirjoituksestani.

      Olet tervetullut keskustelemaan, jos pidämme kumpikin keskustelun asiallisella tasolla. Mikäli kiinnostaa kirjoittaa pidemmälti, käytössäni on blogisähköposti. Sinne saa laittaa halutessaan viestiä.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit