Tomas Espedal - Året

Norjankielinen alkuteos (2016)

Kustantamo: Gyldendal norsk forlag

Sivumäärä: 207

Mistä sain? Vaihtohyllystä

Rakkaus on muuttuvaista. Kaipuuta, onnea, kateutta, taivasta ja helvettiä. Surua ja kuolemaa, yksinäisyyttä, jonka syvyyttä ei ole koskaan aikaisemmin tuntenut. Kaikesta huolimatta suuri rakkaus säilyy lopun elämän, huolimatta siitä, että hän satuttaa. 

Hvordan kan det være at du fremdeles elsker 

henne

er du syk

er du blitt gal

ja nei du opplever deg selv som normal

du elsker 

også det onde. 

Ehkä näihin sanoihin voisi tiivistää Espedalin tuotoksen. Åretissa kartoitetaan runollisen kielen siivittämänä vastausta siihen, voiko ketään rakastaa koko elämäänsä, vaikka rakkauden kohde ei vastaisi tunteeseen. 

Kaikki alkaa kuvauksella ensimmäisestä ihmisestä, joka kulkee pitkin jokea ja asettuu lepäämään lämpimään hiekkaan. Herätessään ensimmäinen ihminen näkee toisen, hieman hänen kaltaisensa. Tämä tapahtui huhtikuun kuudes päivä. 

Yhtä lailla huhtikuun kuudes päivä Petrarca tapaa Lauransa. Lauran, johon hän tulisesti rakastui ja joiden rakkaustarinasta muodostuu Åretin päähenkilön ihanne. 

Keskiössä on miehen rakkaus naiseen. Mies vuodattaa ajatuksiaan ja tunteitaan naisesta, joka on poissa, jonka ajatuksiin ja tunteisiin ei missään vaiheessa päästä edes sivulauseen vertaa. Naisen olemista ei huomaa muuten kuin miehen wertherimäisen vuodatuksen kautta. Vaikka teos kuvaakin miehen tunteita naista kohtaan, se ei, onneksi, jää siihen. Ajatukset ja tunteet ovat ihan yleispäteviä ja lukiessa unohdin monta kertaa mainitut sukupuolet, sillä sillä ei ollut lopulta merkitystä. Voisimme yleistää tarinan myös romanttisen rakkauden ulkopuolelle, ystävyyteen. 

Espedalin kieli on uskomattoman kaunista ja teksti liikkuu eteenpäin ilman vastaan tökkimistä. Teksti on aseteltu ilmavasti, mikä tekee lukemisesta mukavaa. Toisaalta välimerkkien puute kuitenkin vaikeuttaa lukemista, sillä välillä jouduin lukemaan toistamiseen virkkeen löytääkseni sen, missä lauseiden rajat menevät. Välimerkittömyys kuitenkin palvelee tarkoitustaan, enkä pienestä vaikeudesta huolimatta olisi suonut välimerkkejä lisättävän. 

Wertherimäistä vuodatusta oli mukavaa lukea, mutta olisin vähentänyt kirjasta reilusti sivuja. Toisinaan tarinan eheys ja tarkoitus tuntui hukkuvan jonnekin. Heti kirjan lukemisen jälkeen onnistuin unohtamaan jo paljon asioita. Avatessani satunnaisen sivun, jossa puhutaan vapaasta Palestiinasta, en enää millään muistanut, mihin se liittyi. En tiedä, onko se kirjan vai minun vikani. Kevät-osion lukeminen oli miellyttävää, mutta jälkimmäisen osan, syksyn, kohdalla menetin mielenkiintoni. Ehkä sen tähden, että ylitunteellista vuodatusta ei vain jaksa määräänsä enempää ja sitten lopulta se kääntyy itseään vastaan. 

Siltikään en väitä, etteikö lukeminen olisi ollut arvokasta. Tekstin kieli on, ainakin melkein, kauneinta mitä olen lukenut. Kirjoitin valokuvakansiooni pitkän Espedal-sitaatin, koska yksi kohta puhutteli syvästi, eräs, johon tekstini alulla viittaan. Ihastuin kanteen silloin, kun näin teoksen vaihtohyllyssä. Ennen muuta Året onnistui nostamaan kiinnostukseni muita, tai oikeammin toista, Espedalin teosta kohtaan. Ehkä siis vielä joskus.