(vk.44, Keskiviikko)

TIMO K. MUKKA, MAA ON SYNTINEN LAULU


Suomenkielinen alkuteos (1964)
Painos: 1973
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 236
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Kursivoitu runo on kirjan alusta. Kuvan olen itse piirtänyt elokuvasta otetun kuvakaappauksen perusteella.

Hiljaisuus. Viimeisen sivun jälkeen ei ollut ainuttakaan ajatusta. Ajatuksissa oli pelkkä tyhjyys. Miellyttävä sellainen. Harvoin tulee se tunne, kun ei ole sanoja, mutta silti tuntuu hyvältä. Timo K. Mukka onnistui siinä tällä romaanillaan. Mukan romaanin päätin ottaa luettavakseni harvinaisen kauniin nimen takia. Lapin kiehtovuus ja omaperäisyys vaikutti myös osaltaan. Harvoin vastaan tulee kirja, joka sinne sijoittuu. Tarina jakaantuu kahteen eri osaan: Sinua kaipaa sydämeni ja On yksin tästä sen ikävästä kyyneleeni. Varoituksen sananen, arvostelu sisältää myös juonipaljastuksia.
 
  ''Voi rakkaani maa
voi rakkaani ranta
itke oi maa itke oi ihana ranta
yli yön havinan - hentojen kukkien tuoksun
jäkäläpikarein yli
on taivaaseen nouseva kuumana huutona laulu
Ja miehet polvillaan painuvat maahan
ja kätensä ristivät taivaan jumalaa rukoillen.''
Tarinan päähenkilönä on Martta, joka rakastuu Oula Nahkamaahan, huonomaineiseen poromieheen. Oulalla on huhujen mukaan kläppejä (lapsia) joka kylässä eri naisten kanssa. Vaikka Martta rakastaakin Oulaa, eikä kuvittelisi muita rakastavansa, hän ei silti pidättäydy seksistä muiden kanssa. Hanneksen äiti ei ole naimisissa ja silti hän on synnyttänyt useita lapsia. Yhden synnytyksen jälkeen hän ei koskaan enää herää. Lapset joudutaan sijoittamaan muihin perheisiin, mutta he eivät sure. Äijä, eli Martan isä pieksee kaikkia eläimiä ja niin myös tytärtään, kun hänen raskautensa paljastuu. Sitten hän kuolee. Juorut leviävät kylässä. Ehkäpä lopulta Oula onkin henkilöistä kunniallisin.
   Mikä on ollut Mukan tarkoitus tätä kirjoittaessaan? Sitä voi itse kukin pohtia. Minulle tuli tunne, että hän tahtoi kritisoida maailmaa, kärjistäen sitä. Ottaa esille asioita, mitä emme tulisi huomioimaan ja viemään niitä pidemmälle, jotta me lukijat kykenisimme huomaamaan epäkohtia. Mutta maailmasta löytyy aina pieni valon pilkahdus, vaikka loppu olisi onneton. Kaikesta pystyy selviämään. Vaikka Mukka luo maailmaa, jossa kaikki kuvataan tarkasti ja häpeilemättä, antaa hän samalla myös toivon pilkahduksen.


''Rukous on raskaana painava miesteni päitä
päin hikoovaa syliä maan
Voi rakkaani -
itkua haikeaa itke.
Tämä maani valittaa hiljaa
tämä maani on tuntenut piston sydämeen asti
Murhattu rakkauden säikkyvä lintuon
tapettu murhattu kaunis arkana astuva eläin
ja sinne on astunut suru -
- sydämeen sairaaseen
sinne missä on nimi ja merkki laulujen laulajan
sinne tullut on keskiyön hetki.''
Uskonto saa kirjassa tilaa. Tarinan loppupuolella käydään seuroissa. Katkua manalan välittää saarnasmies puheissaan. Ei toivoakaan pelastumisesta, syntien anteeksi annosta. Ihmiset kokoontuvat saamaan virheitään anteeksi, mutta käytetäänkö kristinuskon armo käsitettä vain häikäilemättömästi hyödyksi. Uskoen, että seuraavalla kerralla saa taas anteeksi. Ehkäpä Mukan tarkoituksena on kritisoida uskontoa, mistä tietää, mutta varmastikin herättää ajatuksia näiltäkin osin. Mikä onkaan merkitys uskonnolla? Seuroissa ei käyttäydytä siveästi, vaan seksuaalisuus on siinä vahvasti mukana. Ihmiset halailevat toisiaan, katselevat hurmioitunein silmin, haluavat seksiä, ja samaan aikaan syntiä tehdessään sopertaa anteeksipyyntöjä.
''Voi itke rakkaani kyyneleet kuumat kun suru on tullut
itke haikea itku kun lempi on lentänyt pois
Voi
suru on saapunut jänkkien itkuisiin silmiin
ja onni on haipunut savuna ylitse rajan
Tätä rukousta huutavat miesteni suut kuin itkien
tämä rukous polvistaa naisen anomaan.''
Kuolema on väistämätön, mutta sen voi myös itse aiheuttaa. Aivan tarinan loppupuolella tapahtuu useita hengen menettämisiä. Oula juoksee vihaista äijää karkuun ja tippuu Siskonjärven jäihin. Kadonnut Outakoan Aulis löytyy järvestä ja isä-Juhani hirttäytyy. 
''Oi jumala suuri
anna tulla sadetta virvoittavaa
kaikkina elämän päivinä
Anna ihmisen ymmärtää kiimainen tuska maan
minun kukkean rakkaani laulu
laulaa laulujen laulaja sumussa soutaen pois
Anna ihmisen ymmärtää tärkeä tunnustus
Jumala
Jumala taivaassa
minä tunnustan - olen ihminen
ihminen
rietas rakkaasi jumala...''
Kirjan loppu oli surullinen, mutta samalla hyvin kaunis. Siis juuri sellainen, josta minä eniten pidän. Se sitoi kirjan tapahtumat hienosti yhteen ja viimeisetkin aiheet saivat tarkoituksensa. Laatu kesti alusta loppuun. Lukijan oli helppo pysyä mukana. Vaikeasta aiheesta huolimatta kirja oli nautinto lukea ja hyvin kirjoitettu. Kirjassa taidetaan käyttää jotain murretta, kuitenkin se on helppoa ymmärtää. Vaikea uskoa, että Mukka on kirjoittanut Maa on syntisen laulun jo 19-vuotiaana. Siihen ei kuka tahansa pystyisi. Kirja ansaitsee paikkansa yhtenä klassikoista ja voin täysin sanoa, että näin upeaa suomalaista kirjaa ei ole minulle koskaan vastaan tullut.


Kommentit

Suositut tekstit