Timo K. Mukka 70 vuotta!

Vihdoinkin on koittanut tämä päivä, jota olen odottanut jo yli vuoden...



Tänä vuonna on juhlittu Timo K. Mukkaa. Hänen syntymästään on tullut kuluneeksi tasan 70 vuotta ja esikoisromaanin Maa on syntinen laulu ilmestymisestä 50 vuotta. Valitettavasti vuosi on jäänyt Tove Janssonin varjoon, ja ehkä jossain määrin myös Kirsi Kunnaksen. Heilläkin on ollut juhlavuosi, hienoa niin, mutta tässä kirjoituksessa kunnioitetaan Mukkaa. Olen odottanut jo pitkään tätä päivää, sillä pääsen julkaisemaan useamman Mukka-kirjoitukseni. Niissä on jossakin määrin päällekkäisyyksiä, sillä olen kirjoittanut ne eri tarkoituksia varten ja tämän takia tiedon toistaminen on ollut välttämätöntä. Nauttikaa siis ylipitkästä tekstistä.
MUKAN LYHYT ELÄMÄKERTA
Timo Kustaa Mukka syntyi Ruotsissa 17.12.1944 Böllnäsissä. Siellä hänen perheensä oli paossa Lapin sotaa. Eemeli ja Lyyli Mukalla oli yhteensä viisi lasta, Timo sekä kaksi vanhempaa tyttöä, Taina ja Mirja, että nuorimmat Hillevi ja Tuomo. Vuonna 1945 perhe muutti takaisin Pellon Orajärvelle.
13-vuotiaana Mukka sairastui vakavasti aivokalvontulehdukseen. Koska hän oli pitkään tajuttomana, hänen pelättiin kuolevan. Sairaudesta parantumisen jälkeen Mukan persoonallisuus muuttui. Aikaisemmin niin sosiaalinen ja vilkas lapsi muuttui hiljaiseksi ja syrjäänvetäytyväksi.
Mukka aloitti kirjallisen työnsä jo varhain. Hänen tuotoksiaan ei suostuttu kustantamaan lukuisista yrityksistä huolimatta. Mukka masentui ja muutti Helsinkiin. Siellä hän aloitti kuvataideopinnot. Helsingissä hän tapasi myös Tuula Pekkolan, jota hän kosi ja he menivät kihloihin.
1962 Mukan isä kuoli. Se oli hyvin suuri menetys ja ahdistus syveni entisestään. Samana vuonna Mukka koki uskonnollisen herätyksen ja liittyi Jehovan todistajiin. Uskonnollinen ajanjakso päättyi yht'äkkiä seuraavana vuonna ja Mukka meni naimisiin Tuulan kanssa. Heille syntyi kaksi lasta, Johan ja Tuuli. Hän aloitti myös hetkeksi syrjään jääneen kirjoittamisen uudestaan. Romaani Maa on syntinen laulu valmistui Mukan ollessa 19-vuotias. Suoraan tätä ei suostuttu julkaisemaan, vaan siihen oli tehtävä muutoksia. Myöhemmin hän kirjoitti myös muun muassa romaanit Tabu sekä Täältä jostakin. Jokainen tuotos sai ristiriitaisen vastaanoton. Kirjallinen tasokkuus myönnettiin, mutta aiheet herättivät närkästystä ja inhoa.
Armeijassa ollessaan Mukan pasifismi ja kommunismi vahvistuivat entisestään. Armeija oli paikka, joka ei sopinut hänelle millään tavalla. Kokemuksista syntyi romaani Täältä jostakin, jonka välitykselle viha armeijaa ja aseita vastaan näkyy reilusti.
Vuonna 1970 Mukka sai häädön kodistaan ja hän muutti takaisin lapsuuden kotiinsa. Pian hän kuitenkin muutti jälleen, nyt Rovaniemelle. Kaksi vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin valtion viisivuotinen apuraha ja hän tapasi myös Rauni Mollbergin, elokuvaohjaajan. Vierailun aikana Mukka sai sydänkohtauksen. Hymy-lehti julkaisi Mukan taistellessa sydänsairautta vastaan artikkelin ’’Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka’’, mikä johti entistä syvempään masennukseen. 27.3.1973, 28-vuotiaana Timo K. Mukka kuoli sairaalassa.
RADIKALISMI - MUKAN KIRJOITUSTYYLI
Radikalismi on tyylisuunta ja aate, josta ei löydy paljoa tietoa. Minusta tuntuu, että se on jäänyt jo monin paikoin unohduksiin, ainakin kirjallisuuden puolella. 
Radikalismi sijoittuu 1960-1970 luvuille, kun tiedotusvälineet toivat tietoa maailman kriiseistä, Vietnamin sodasta ja Afrikan nälänhädästä. Kansainvälistymisen seurauksena syntyi liikkeitä, jotka vastustivat sotaa. Alettiin vaatia suuria muutoksia. Samalla taiteesta tuli poliittista ja vahvasti kantaa ottavaa. Radikalismi oli maailmanlaajuinen ilmiö. Kaliforniassa syntyi hippiliike.
Yksi suurimmista aatteista oli sodanvastaisuus. Rauhan tavoittelu yhdisti nuorisoa ympäri maailmaa. Myös rakkaus oli tärkeä teema ja nuoret alkoivat ihannoimaan yksilön mahdollisuutta päättää omasta rakkauselämästään.
Timo K. Mukka oli yksi radikalisteista, mikä näkyy hänen kirjallisesta tuotannostaan. Hänen teoksensa ovat vahvasti maailmaa, yhteiskunnallista järjestystä ja uskontoa kritisoivaa. Toistuvina teemoina ovat yksilön sopeutumattomuus vallalla olevaan järjestykseen sekä heteroseksuaalisuus. Hänen kirjoituksensa ovat hyvin rohkeita ja peittelemättömiä. Niistä näkee selvästi, että Mukka on pyrkinyt suureen muutokseen. ’’Sen teoksen ymmärtäminen ei ole ihan helppo juttu. Ei se ole mitään viihdettä, eikä sitä sellaisena pidä ottaakaan. Se on yhden sortin manifesti. Hieno teos, mutta vaatii aika paljon kontekstintuntemusta. Ei se yritäkään olla kiva ja hauska ja mukava.’’(Lainaus Kaksplus-keskustelupalstan tekstistä koskien Maa on syntinen laulua) 

HIEMAN OMIA AJATUKSIA JA JOTAKIN MUUTA

Timo K. Mukalla on oma ominainen tyylinsä. Pohjaan arvioni omiin lukukokemuksiin koskien kirjoja Maa on syntinen laulu sekä Täältä jostakin.


Täältä jostakin – takakannessa kirjoitetaan: ''Kuten Mukalla aina myös tässä romaanissa ovat vastakkain rakkaus ja kuolema, järjestäytynyt yhteiskunta ja yksilön sopeutumattomuus.'' Mukka käsittelee rakkautta naiseen ja heteroseksuaalisia haluja hyvin rohkealla otteella. Hän piirtää sanoillaan kuvaa omista haaveistaan ja tunteistaan. Silti rakkaudessa joudutaan pettymään ja kuolema kohtaa läheisiä. Lähtökohdat ovat tarinoissa hyvin arkiset. Häpeilemätön seksuaalisuus on Mukalla tärkeä aihe.

Mukka oli radikalisti ja hän vastusti osaltaan yhteiskunnan järjestäytyneisyyttä. Maailmassa ei ollut tilaa yksilölle, hänen tunteilleen ja tarpeilleen. Se aiheuttaa monesti ongelmia. Täältä jostakin – romaanissa kirjoitetaan hyväksymättömyydestä hyvin. Armeijassa häpeillään Matti K. Tullin ehtymätöntä itkemistä ja taiteilijan ammattia. Herkkä ihminen, joka vastustaa aseita ja tappamista, ei ole mies. Maa on syntisessä laulussa sopeutumattomuus todetaan toisella tavalla. Martta rakastuu pahamaineiseen poromieheen, Oulaan. Hän ei kuitenkaan pitäydy suhteista toisten miesten kanssa ja isän on vaikea hyväksyä rakkautta Oulaan. Siskonrannan kylässä on vaikeita ongelmia.
Vaikka karuus onkin tärkeää näissä kirjoissa, samalla siihen on yhdistetty lyyrisyyttä mikä pehmentää vaikutelmaa. En ole ymmärtänyt, kuinka kauneuden ja rumuuden voi yhdistää niin onnistuneesti. Sitä pidän Mukan suurimpana taitona.
FIKTIIVINEN KESKUSTELUTEKSTI
Keskustelemassa on viisi innokasta, lapsellista (myös kärjistettyä) henkilöä, jotka kävivät katsomassa elokuvakerhon esittämän Maa on syntinen laulu – elokuvan. Mukana on siis Taija (T), Kaarlo (K), Matias (M), Seija (S) sekä Laura (L). Tässä on heidän keskustelunsa kokonaisuudessaan.
T: Mitä ajatuksia elokuvan katsominen teissä herätti? Minun mielestäni näytelmälliset suoritukset olivat hienoja.
K: Ai, niin vai? Minun mielestäni suoritukset olivat ennemminkin ammattitaidotonta kohellusta. Tarinan ydin ei tullut ilmi.
M: Minä tunnen tämän kirjana. Elokuva jäi kauas sen hienoudesta ja lyyrisyydestä. Kaikki karuus oli säilytetty ja jopa lisätty. Se on väärin. Sovitus olisi voinut olla taidokkaampi.
T: Mutta silti tämä keräsi ilmestyessään lukuisia katsojia. Kyllä sillä pitää olla ansioitakin.
S: Minäkin pidin tarinan suoruudesta ja tavallisuudesta. Se oli mukavaa vaihtelua ja tuli lähemmäs, kun ei ollut aivan niin ammattitaitoista porukkaa.
L: Minä en pitänyt tästä, aivan järkyttävä. Minua ahdisti. Toki on pakko myöntää, että Mollberg on tavoittanut kirjan hengen, mutta silti.
T: Matias, pitäisitkö elokuvasta, jos et tuntisi kirjaa?
M: Eihän sitä voi tietää. Ehkä sitten, mutta tilanne on nyt tämä.
L: Koin inhoa, kun vasikka paloiteltiin. Pieni vasikka, joka vielä ennen kuvauksia eli. Tämän tapainen toiminta pitäisi kieltää. Parempi olisi jättää elokuva tekemättä, ellei voisi olla riistämättä henkeä eläimiltä.
K: Ei se nyt niin kamalaa ole. Kuoleehan niitä vasikoita muutenkin. Yksi sinne tai tänne.
L: Kuinka kehtaat? Nyt minä lähden kotiin.
T: Rauhoitutaan ja puhutaan sitten vaikka murteesta. Kuinka teidän mielestänne murre oli säilytetty?
M: Olihan se suhteellisen onnistunut. Kuitenkin kirjassa kieli tuli lähemmäksi. Hienoja murreilmauksia, kuten kläppi ja hihtaamhaan. Minä pidän.
K: Valitettavasti kello on jo paljon, minua odotetaan kotona. Hei sitten.
T: No, voimmehan me kaikki sitten lähteä. Kiitos, että saavuitte ja tervetuloa uudelleen. Seuraavalla kerralla jatkamme samalla tavalla. Silloin voisimme ottaa katsottavaksi elokuvan Kuoleman hellä kosketus, joka pohjautuu Mukan romaaniin Täältä jostakin. Nähdään siis.

Lähteitä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_K._Mukka
www.isakry.fi
yle.fi
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/799032-maa-syntinen-laulu-elokuva-kuka-nahnyt
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maa_on_syntinen_laulu_(elokuva)
http://www.elokuvauutiset.fi/site/sf-2011/kotimaiset-19702012
http://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/timo-k-mukka/toimintasuunnitelma/



Kommentit

  1. Hienoa että olet muistanut oman kyläni poikaa ja kirjoittanut Mukasta. Itse olen lukenut mukalta syntisen laulun, punaista ja kyyhkyn ja unikon. Tuolloin edistyksellinen taiteilija, jota ei kotikylässä oikein ymmärretty. Hyviä ja tunnepitoisia kirjoja.

    VastaaPoista
  2. Lieneekö Mukkaa juhlittu hieman enemmän Pellossa? Harmi sinänsä, että taiteilijana Mukka ei ole koskaan ollut kovin arvostettu. Sen takia halusin julkaista nämä kirjoitukseni. Toivon tietenkin, että edes joku tarttuisi Mukan kirjaan nyt, sillä kyselyideni perusteella häntä ei edes tiedetä kovin hyvin, jos lainkaan. Minuun Mukan tuotokset ovat tehneet lähtemättömän ja suuren vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukkaa ei hänen eläessään juhlittu.. sen sijaan sitten 80-luvulta lähtien kylläkin.

      Poista
    2. Tiesinkin, että ei eläessä ollut arvostettu, mutta hienoa, että 80-luvulta lähtien on arvostus lisääntynyt.

      Poista
  3. Hienoa, että juhlistit Mukan merkkipäivää! Olet kyllä aivan oikeassa, hän on ikävästi jäänyt muun juhlahumun varjoon. Mutta ehkäpä myös Mukkaa vielä jonakin päivänä juhlitaan enemmän. Hän ei ollut aikalaisilleen helppo kirjailija, eikä ehkä ole sitä aina myöskään tämän päivän lukijoille. Juuri eilen luin kuitenkin Aamulehdestä, että hänen kirjoistaan otetaan yhä uusia painoksia ja että hänestä tehdään nyt myös väitöskirjoja. Aika hienoa! Ei häntä sentään ole unohdettu, vaikka juhlahumu onkin tainnut jäädä vähäiseksi. Kiitos sinulle tästä monipuolisesta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan. Ei hän ole ollut helppo kirjailija, ja ehkei koskaan sitä olekaan. Mutta se on yksi parhaimmista puolista. Täytyykin jostain kaivaa tuo Aamulehden artikkeli.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit