Viisi tarinaa Helsingin kirjamessuilta 2019

Olin messuilla bloggaajapassin kera torstain, lauantain ja sunnuntain. Suuri kiitos siitä.

Helsingin kirjamessuista on tullut vuotuinen perinteeni. Joinain vuosina messut ovat olleet kivat, vaikka ohjelmatarjonta vaisu, joinain kaikki on ollut kivaa. Tänä vuonna jo messulehteä selatessani sain huomata, että ohjelma ei ole ihan ok, vaan todella kiinnostava ja kolmen messupäivän edestä sain mahdollisuuden suunnitella menoni niin, että joka hetki tuntui kuin messut olisi tehty juuri minulle. 

Erityisen suuri kiitos tästä kuulunee Svenska litteratursällskapet i Finlandille, joka tuottaa ruotsinkielisen osion ohjelman. En tiedä ketkä kaikki epelit hääräävät taustalla, mutta ainakin he osaavat pistää parastaan siinä, ettei bloggaaja millään ehdi astua ja istua suomenkielisten lavojen äärelle. He tekevät jotain sellaista, joka pistää päivästä toiseen suhaamaan Fiskehamnenin ja Blåbärslandetin väliä (onneksi ne ovat lähekkäin!) ja välillä raapimaan päätään valinnanvaikeuden kanssa kun kummallakin lavalla olisi kiintoisa ohjelma samaan aikaan.

Kertomus 1: Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto

Aikuistenkirjallisuusehdokkaita manner-Suomesta, Ahvenanmaalta, Islannista ja Ruotsista.

Joka vuosi kohokohtana on Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaiden esiintymiset. Heidät on jaoteltu neljään ryhmään: osa aikuistenkirjallisuusehdokkaista esiintyy skandikielillä ja osa englanniksi ja lastenkirjapalkinnon suhteen menetellään samoin. Minä seuraan aina ainoastaan skandikielillä tapahtuvat esiintymiset, suurimmaksi osin kielipoliittisista syistä. Aikuistenkirjapalkintojen yhteydessä Fiskehamnen täyttyi seisomapaikkoja myöten.

Nämä keskustelut ovat erityisen mukavia, sillä silloin on mahdollista vielä enemmän odottaa palkintojuhlallisuuksien etäkatselua katseluherkkuineen ja toivoa voittoa hieman kaikille. Suosikkini tälle vuodelle on Eldrid Lunden runoteoksellaan Det er berre eit spørsmål om tid, mutta hän ei ollut esiintyjien joukossa.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden edustajat olivat pienemmällä lavalla. Esiintymässä olivat kirjailija ja kuvittaja Färsaarilta, ruotsalainen ja suomalainen. Olin paikalla riittävän ajoissa saadakseni istumapaikan, sillä tälläkin kertaa kaikki paikat täyttyivät. Oli kivaa huomata kuinka innokkaasti tekijät puhuivat kirjoistaan. Ja vielä parempaa oli kun Rakel Helmsdalilla oli keskustelun jälkeisessä kiireessä hieman aikaa innokkaalle fäärinopiskelijalle, joka sai vinkin sivusta, jolla on myynnissä kaikki nykypäivänä fääriksi julkaistavat kirjat (bms.fo, jos lukijoissani on fäärinjanoisia inehmoisia) ja myös tsemppitoivotukset opiskeluihin. 

Kertomus 2: Päädyin kerran Töölöön

Vaikka sanoinkin, että ruotsinkielinen ohjelma vei kaiken huomioni, päädyin yhden esityksen verran Töölö-lavalle. Tällöin, sunnuntaina, esiintyi Niillas Holmberg runokokoelmallaan Juolgevuođđu, Jalkapohja. Holmbergin kanssa pääsi syvemmälle saamelaiseen maailmankuvaan, jossa aikakäsitys on syklinen lineaarisen sijasta, mikä ilmenee monissa tilanteissa, esimerkiksi joiuissa. Hän myös nimitti monia valtakieliä päämäärien substantiivikieliksi ja saameja verbikieliksi, joissa korostuu prosessi. Matkasimme myös läpi pohdintojen saamelaisuudesta ja kielestä, luontosuhteesta ja monesta muusta teemasta. 

Kertomus 3: Uusien ajatusten kalastamista Fiskehamnenissa ja tanskaa

Kulutin paljon Fiskehamnenin penkkejä ja sohvia. Poesi för alla åldrar (alempi kuva), ympäröivää maailmaa ja paikallisidentiteettejä. Yksi kohokohdista oli ylemmän kuvan murrekeskustelu Kva sejr et?, joka toi lavalle joukon ihmisiä, joille murre merkitsee jotakin omassa elämässään ja kirjoissaan. Omissa ajatuksissani vertasin näiden ihmisten murrekäsityksiä norjalaiseen, ja huomasin moniakin eroja. Jollekulle lavalla istujista murre tuli esiin kotopuolessa, mutta lavalla istuessa sen tavoittaminen oli vaikeaa. 

Viimeistään nämä messut sinetöivät sen, että olen kuunnellut Kaj Korkea-ahoa enemmän kuin ketään muuta kirjailijaa, vaikka en ole edes lukenut häneltä yhtäkään kirjaa. Ehkä tilanne pitäisi korjata joskus. Sen lisäksi aivan sattumalta päädyin kuulemaan messujen aikana Mikael Crawfordia jopa kolmeen kertaan (Hesabo, voi suomenruotsin kommervenkkejä!), mikä lie myös yksi messuennätyksistä.  

Monikielinen keskustelu oman kielen ja kirjoittamisen 

merkityksestä, jonka aikana kuuli runoutta tataariksi.

Olen vakaasti sitä mieltä, että tanskaa ei voi koskaan olla liikaa. Näinpä kun messuohjelmassa on tanskalainen kirjailija, joka vieläpä puhuu tanskaksi, olen nuolena paikalla ja istun nakutettuna loppuun asti. Martin Glaz Serup olisi täyttänyt esiintymispersoonallaan vaikka koko messuhallin ja hänen iloisen kikattava naurunsa käänsi suupielet pakosti ylöspäin. 

Kertomus 4: Postimerkkejä

Olen käynyt myös tavalliseen tapaan kiertämässä postimerkkiosaston läpi. Vinje-merkit ovat niin hienot, että ne ilahduttivat. Niiden mukana tuli myös Noreg-merkki, jossa on syvimmällä bokmålalueella sijaitsevan Haldenin kaupungin postileima enkä mahda mitään pienelle hassulle tunteelle, kun näen Haldenin ja nynorskin parin millin päässä toisistaan, mitä en ihan heti olisi uskonut näkeväni. Ja koska pidän höpimisestä ja tärkeiden asioiden kertomisesta, oli kivaa postimerkeistä tietämättömänä saada myös mahdollisuus kertoa, miksi on merkittävää ja mahtavaa, että 1920-luvulla on lähetetty lappunen, jonka leimoissa ja tarroissa København kirjoitetaan Kjøbenhavn.

Kertomus 5: Kirjoja ostettavaksi asti

Olen erittäin iloinen kaikista niistä kirjoista, jotka raahasin kotiin eikä viiden euron hintakaan per kirja ja euron per lehti päätä huimannut. Minulla on tavoitteena löytää joka vuosi messuhallista vähintään yksi kirja, joka on julkaistu pohjoismaisella kielellä, mutta ei suomeksi tai ruotsiksi. Kun pitää silmät avoinna, tämä on aivan mahdollista. Antikvariaattiosaston keräilyrahojen ja sarjakuvien myyjä on luottokaverini tavoitteen täyttymisen suhteen, koska pisteen työntekijät tuovat paikalle aina pienen valikoiman sarjakuvia tanskaksi ja norjaksi. Tällä kertaa valikoin tanskankielisen ja Harald-sarjakuvat nynorskiksi. Kiitin heitä siitä, että mahdollistavat projektini toteutumisen jo toista vuotta peräkkäin. 

Ihan sattumalta silmiini osui myös kolme riviä, joiden kohdalla oli teksti kirjoista islanniksi, ja siellä ihan todentotta oli muutama hyllyrivi opuksia, joiden sivuilla teksti oli islanniksi eikä kyseessä ollut vain käännettyä islantilaista kirjallisuutta. Kiitin tätäkin myyjää, joka ilahtui, että kirjat kelpasivat jollekulle. Tämä oli hienoa siinäkin mielessä, että Islannissa kirjojen hinta on huimaavan korkea ja olisi vaikeaa kuvitella ostavansa sieltä neljää kirjaa yhdellä kertaa, koska halvimmatkin pokkarit näyttivät olevan samaa hintaa kuin Suomessa kovakantinen uutuus. Nämä neljä kirjaa olivat yhteensä halvempia kuin yksi runovihkonen, jonka hankin islantilaisesta kirjakaupasta työmatkani yhteydessä.

Mäkelä-Marttisen väitöskirja Timo K. Mukasta on ollut vuosia hankintalistallani ja splatterpunk-antologia muuten vain liian pitkään lainassa kirjastolta. Se on ehtaa IYK-kirjallisuutta ja oli ilo tukea pienkustantajaa, joka on julkaissut suomalaisten kirjoittamia tabuaiheisia tarinoita, joissa ei ronskeja sanoja häpeillä.

Svenska litteratursällskapetin osastolta mukaan tarttui vielä tietokirja Såret vill blöda ännu, Finland i svensk dikt 1808-1848. Myös Reinhold Enqvistin Nationalism, intolerans, språkstrid: om konsten att läras avsky ett språk och dess bärare oli mielenkiintoinen löytö. Siinä kartoitetaan muun muassa rasismin ja nationalismin rantautumista Pohjolaan ja yksikielisyyspyrkimyksiä. Tarinani on siinä mielessä perinteinen, että olen aloittanut ruotsin opiskelun koululaisena, mutta siinä mielessä harvinaisempi, että olen saanut ruotsista käyttökielen, jota rakastan. Minua hämmentää ihmisten viha ruotsinkieltä kohtaan, vaikka toisaalta tiedostan joitain syitä sen taustalla ja ymmärrän varsin hyvin, ettei kaikista kielistä yksinkertaisesti pidä. Enqvistin teos lupailee historiallista perspektiiviä aiheeseen ja sen lukemisen olen jo aloittanut.