Kivikautisen(ko) bloggaajan mietteitä kesäkuusta



Kesäkuu ja sadepäivät. Ulkona lukeminen on selkeästi jäänyt vähemmälle kuin aikaisemmin, mutta ei toki ulkoileminen. Minähän pidän sateesta, se on ihanaa. Kesäkuussa on silti ollut aikaa myös paremmin kuin hyvin kirjallisille hetkille.

Kesäkuun luetut kirjat:

Volter Kilpi, Alastalon salissa; osa 2

Dominique Sigaud, Aavikkoromaani*


Veronica Roth, Outolintu*

Heini Junkkaala, Kristuksen morsian*

Jean P. Sasson, Prinsessan tyttäret

Salla Simukka, Kun enkelit katsovat muualle

Michael P. Spradlin, Kohtalon polku; nuori temppeliherra 2

Erkki Rekimies, Tapporahat


Salla Simukka, Minuuttivalssi


Sapfo; Iltatähti, häälaulu


Heini Junkkaala, Soita minulle Billy*

Paulo Coelho, Portobellon noita


Kaksitoista kirjaa! Minä itse yllätyin näiden määrää listatessani, olin muistellut noin kahdeksaa.

Viisi tähteä: Outolintu

Kolme tähteä: Alastalon salissa 2, Aavikkoromaani, Kristuksenmorsian, Portobellon noita, Soita minulle Billy, Iltatähti häälaulu

Kaksi tähteä: Kun enkelit katsovat muualle, Tapporahat, Minuuttivalssi, Prinsessan tyttäret

Yksi tähti: Kohtalon polku


Keskiarvo tältä kuulta on 3, eli positiivinen kokemus. Sellainen tunne kyllä todella jäi. Sivumäärä on huikea 2497. Olen siis enemmän kuin tyytyväinen.

Nuortenkirjaviikkoihin lukeutui viisi kirjaa. Toki kesäkuuhun on kuulunut myös tavallista ahkerampi tietosanakirjojen yms. käyttö. Olen kuun aikana saanut enemmän kuin kerran kuulla ihmettelyjä siitä, että todellako minä käytän sivistyssanakirjoja, nykusuomensanakirjoja, vieraiden kielten sanakirjoja ja tietosanakirjoja. Mutta ne ovat vain niin ihania, mukavampia kuin tietokoneelta etsiminen. Toki niitä tarvitsee isot kasat ja välillä päivittää valikoimaa, mutta silti.

Sanakirjaisaa heinäkuuta kaikille muillekin.


Kommentit

  1. Todellakin ihanaa, että löysin tänne! Kerrassaan kiehtovia kirjoja jo tuossa kuvassasi :)

    Ja toden totta sanakirjoissa on tunnelmaa - tiedon tuoksua ja sellaista syvyyttä, jota tietokone ei mitenkään pysty tarjoamaan. Toki nettikin on tiedonetsijän ehtymätön aarreaitta, mutta onhan sivujen tuntu sormenpäissä sentään aivan erilainen elämys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa sinäkin olet sanakirjojen suhteen, jos se nyt on edes asia josta voisi väärässä olla. Vaihdoinkin yläkuvan tänään, joten ilahduttavaa saada siitä positiivista kommenttia. Kuvassahan komeilevat yhdet vanhimmista omistamistani klassikoista. Ne, joissa on kauneimmat selkämykset (ja suurinpiirtein samankokoisia). Ja lisättynä kirjojen suosikkisitaattini.

      Poista
  2. Oi, oletpa ollut ahkera lukija kesäkuussa! Tuo Sapfon teos on muuten minua joskus houkuttanut, kiitos kun muistutit siitä! :) Onnittelut muuten Alastalon salissa II:n lukemisesta! Joskus yritin osaa I lukea tenttiä varten, mutta vähän huonosti kävi sen kanssa :D

    VastaaPoista
  3. Eipä kestä. Suosittelen ehdottomasti tarttumaan Sapfoon, upea kirja, ja lukemaan sen ääneen, jotta tyhjät kohdat eivät häiritse ja kokonaisuus muodostuu. Useimmista runoista kun on säilynyt vain kaksi säettä. Kiitos siis hänelle, joka on järjestellyt sujuvaan järjestykseen. Minä olen käynyt kurkkimassa A-S arvosteluasi. Ymmärrän täysin keskenjättämisenkin, mutta minussa oli liikaa jääräpäisyyttä siihen. Eikä tätä vieläkin olevaa ylpeyden tunnetta voi kuvailla. Joten, kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit