Vuoden 2015 tilinpäätös


On aika saattaa tämäkin vuosi päätökseen. Aika on kulunut kuin huomaamatta, liian vähän kirjoja lukien, mutta niistä silti yhtä lailla nauttien. Vuosi päättyi mitä suurimpaan lukuinnostukseen, jolle ei ihan heti olekaan loppua nähtävissä.


En voi olla kiittämättä teitä jokaista lukijaa, jotka olette kulkeneet blogini matkassa. Kaikkia teitä, jotka olette tuolla 42 joukossa, että teitä ketkä tänne silloin tällöin poikkeatte. Jokainen kommentti, jokainen uusi lukija on tuottanut minulle iloa ja lämmintä mieltä. Ne ovat auttaneet huomaamaan, että blogini on päässyt muiden kirjablogien joukkoon. Toivon, että tekin olette nauttineet tästä blogista niin kuin olen nauttinut  sen kirjoittamisesta. Toivon, että jokaisesta vastauksestani kommentteihinne on näkynyt se, että olen arvostanut kirjoittamaanne. Alun haparoinnin jälkeen olen jokaiseen jotakin vastannut. Ja kiitän myös arvokkaista vinkeistä joita olen kommenttikenttiin saanut. Kaikkea ei osaa pohtia lukijan näkökulmasta, vaikka on itsekin lukija monessa blogissa. Jatketaan.


Kirjoja vuoden aikana kertyi 29 kappaletta, niiden yhteenlasketun sivumäärän ollessa 4396. Näistä kokonaan uusia kirjailija tuttavuuksia oli 24/29, hieno määrä siis. Vuoden kokonaistunnelma kirjallisuuden suhteen on kuitenkin lattea, voisin helposti laskeskella noin kolmetoista pettymystä tai muuten mitäänsanomatonta kokemusta. Toisaalta myös vuoteen mahtui erityisen hienoja kirjoja. Kunniamaininnan positiivisina yllättäjinä voisin antaa seuraaville opuksille (lukujärjestyksessä):


  • Wolf Kankare, Kettujumala palelee
  • Gertrude Stein, Ida
  • Cotton karkaa haudasta
  • Burroughs, Apinoiden Tarzan
  • George Orwell, Vuonna 1984


Vuosi alkoi vauhdikkaasti aina hyvän Gardellin parissa ja jatkui suuren pettymyksen tuottamien runojen kera. Tammikuussa tutustuin myös ahkerasti muiden kirjablogien arvioihin ja tein jatkuvaa suosiota keräävän postauksen kirjablogien epäsuosituimmista teoksista. Helmikuun aloitin upealla Mont Analoguella, joka lumosi minut. Runebergin päivänä leivottiin kakkua ja pian pohdin kirjojen omistamista. Vastasin tasan kerran romaanihenkilöiden jäljillä haasteeseen esitellen Tsekkoslovakialaisen kansansadun Kuolema kummina hahmon kuoleman - tämä rakas satuhahmo. Huhtikuussa kirjoitin klassikoista. Ja toukokuun alussa sain päätettyä vuoden toisen pettymyksen, Ihmepojan. Olin lupautunut lukemaan kirjablogien epäsuosituimman teoksen, ja tykästyin ikihyviksi. Joulukuussa löysin sen kirjaston poistokasasta ilmaisena, ja nyt Ida on hyllyissäni. Kuten niin usein, myös ne kirjat, joista toukokuun lopulla kirjoitin, jäi lukematta. Jerry Cottonin järjenjuoksu sai minut naureskelemaan ja melko pian siitä osallistuin ruotsalaisissa kirjablogeissa kiertävään tematrio -haasteeseen. Tuli vastaan vuoden kolmas pettymys, Hemmingssonin sarjakuvateos. Heinäkuussa tempaistiin kirjastojen puolesta. Nuortenkirjaviikot  hieman epäonnistuivat, ne eivät tänä vuonna innostaneetkaan. Heinäkuun lopulla julkaisin hajanaisia mietteitä Hitlerin mietteistä. Elokuussa saattelin päätökseen usean vuoden kirjaprojektini, tuskaisen hölmöläissatukokoelman. Pääsin vastaamaan Liebster Award -haasteeseen ja viettämään kaksi päivää Helsingin kirjamessuilla bloggaajapassi paidassa. Julkaisin puheen vihapuheesta. Tutustuin ensimmäistä kertaa e-kirjaan. Loppusyksyn ja alkutalven aikana nautin upeasta Kivun kauneus -kirjasta. Sen jälkeen julkaisin seuraavan vuoden haasteet ja toivottelin jouluiloa. Loppuvuodesta bloggasin vielä viimeiset kirjat, joista Orwellin teos oli se kaikkein paras.


MITÄ KUULUU SHAKESPEAREOSIOLLE?


Vuoteen mahtui viisi tekstiä. Niissä aiheina:


  • 10 kaikkien aikojen parasta Hamletia
  • Ensimmäinen folio löytyi Ranskasta
  • Kuvia, kuvia
  • Taatusti se on Edward de Vere, osa 2
  • Muutama elokuvavinkki syyskuun ratoksi

Osion uusivuosi alkaa Macbeth -elokuva-arvion parissa. Mitä sen jälkeen sinne kirjoittelen, sen näyttää aika.


VUODEN SUOSIKIT


  • Suosikkisitaatti


- Erityistä suosikkisitaattia ei tänä vuonna ilmennyt.


  • Suosikkikirja (kaunokirjallisuus / tietokirjallisuus)











Mont Analoguen bloggaus löytyy
täältä ja Kivun kauneuden täältä.


  • Vuoden 2015 kaunein kirjankansi
Valinta oli tänäkin vuonna yksinkertainen, kirjan kansi miellyttää silmääni yksinkertaisuudellaan ja monitulkintaisuudellaan.













 

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit