Emmanuel Carrère - Viikset

La Moustache (1986)
Painos: 2006
Kustantamo: Like
Sivumäärä: 154
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
 
On mies, nainen ja viikset.
 
Eräänä päivänä mies heittää leikillään, että hän ajaisi viiksensä pois. Lopulta hän tekeekin näin, ihan vain yllättääkseen vaimonsa. Vaimo ei kuitenkaan sano muutoksesta mitään ja mies kuvitteleekin, että nainen pilailee. Mutta kun selviääkin, että kaikki ympärillä olevat ihmiset väittävät, että miehellä ei ole koskaan ollutkaan viiksiä, asia kasvaa järjettömän suuriin mittasuhteisiin.
 
Tarina kerrotaan miehen näkökulmasta, mikä on hyvin epäluotettavaa. Kirjan edetessä ei oikeastaan tiedä ketä pitäisi uskoa - miestä, vaimoa, tuttavia vai satunnaista ohikulkijaa. Oikeastaan on kyseenalaista, onko viiksiä koskaan ollutkaan.
 
Vahvasti voi epäillä, että jollakulla on harhaisia käsityksiä maailmasta ja jonkinlaisia psyykkisiä ongelmia, mutta kenellä ne ovat, sitä ei voi arvata. Mitä pidemmälle tarina etenee sitä vähemmän voi enää tietää mikä on totta ja mikä valhetta. Romaania lukiessa on mielenkiintoista pohtia kysymystä, mitä me voimme todella tietää ja voiko meillä olla tietoa todellisuudesta.
 
Jossain määrin on hämmentävää, kuinka pienestä asiasta identiteetti voi olla kiinni. Kun pohja elämältä kerran putoaa eikä apua saa, alkaa elämä edetä jatkuvasti sirpaleisemmaksi. On hurjaa seurata, kuinka ajaudutaan entistä syvemmälle mielen syövereihin ja hulluuteen asti.
 
Kirjan suoranainen psykedeelisyys oli todella viihdyttävä juuri sopivissa määrin tarjoiltuna. Romaanin taso nousi loppua kohden hienoon ja yllättävään ratkaisuun.

Kommentit

  1. Tämä on pakko lukea, kuulostaa sopivan psykedeeliseltä ja teemat(identiteetti, todellisuus, mielenterveys) kiinnostavat kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvittella, että tykkäisit. Tämä on vähän sellainen, että tästä joko pitää tai sitten ei oikein saa kiinni.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit