Elokuvissa: Tom of Finland, Dome Karukoski


Tom of Finland oli tämän vuoden pakko  nähdä -elokuva. Olin tehnyt sille verrattain suuret odotukset kunnes sain kuulla hieman toisenlaisia kommentteja, joiden perusteella laskin odotustasoani. Onneksi laskin, koska sillä keinoin elokuva oli ihan hyvä. Siitä lähtien kun sain kuulla, että elokuva edes tehdään, mietin sitä, muistetaanko tässä ottaa huomioon homouden lisäksi myös fetissit ja sadomasokismi. 

Nahkafetissi on suhteellisen näkyvästi mukana, sadomasokismi jäi yhden piiskaniskun ja häkissä olevan ihmisen varaan. Elokuva siis alkaa sota-ajasta ja kuvaa Touko Laaksosen matkaa maailmalla arvostetuksi taiteilijaksi ja lopulta tähän nykypäivän julkisuuteen. Kuten kerrottu, arvostus lähti ensin ulkomailta, jossa Tomin teokset olivat merkittäviä homomiesten ja fetisistien identiteetin rakentajia. Elokuva oli toteutettu koskettavasti ja se on visuaalisesti kaunis, ja näillä perusteilla sitä katsoo mielellään.

Harmittava puoli Tom of Finland -elokuvassa on se, että se on selkeästi tehty suurta yleisöä kosiskelevasti, mikä on ymmärrettävää markkinatalouden periaatteiden puitteissa. Homoseksuaalisuuden kuvaus ja Toukon ja Velin rakkauden kuvaus jätetään olemattomaksi, mikä ei toimi silloin kun kyseessä on Tom of Finland.  Tomiin kuuluu porno, seksuaaliset fantasiat ja elämänilo. Tom ei ole ollut poliittisesti korrekti eikä siitä saa tehdä sitä vielä tähän maailmanaikaan, jolloin edelleen homoseksuaalisuus on jotain muuta kuin täysin hyväksyttyä. Elokuvaa katsoessa tuli mieleen Palefacen Helsinki - Shangri-la, jonka poliittisuus murrettiin. Tomin taiteella on yhä paljon sanottavaa, mutta sitä ollaan murtamassa kovaa kyytiä. Mietin myös sitä oliko Touko ensisijaisesti taiteilijana vapaustaistelija vai ihminen, joka halusi nauttia omasta seksuaalisuudestaan aikana, jolloin se oli vaikeaa, ja toteuttaa seksuaalisuuttaan kuvien kautta.

Maailmassa, jossa liki kaikki taide on tehty cissukupuolisille heteroille, joiden seksuaaliset mieltymykset ovat niitä perinteisiä, toivoisi ja suorastaan vaatisi, että juhlaelokuva kohdistettaisiin juuri sille kohderyhmälle, jolle Tom kohdisti taiteensa. Ei mietittäisi mitä se joku yksittäinen hetero siellä jossain ajattelee. On hienoa sinänsä, että Tom saa näkyvyyttä, mutta jos samalla viedään pois poliittinen voima, todellinen idea, porno, asia ei ole enää hyvä. Koko Tom-hypetyksen ajan olen miettinyt sitä, miksi homoille, sadomasokisteille ja fetisisteille ei saisi olla mitään tällaista omaa, vaan laaja heteroiden joukko tulee ja vie. Enkä tarkoita sitä, etteikö noihin ryhmiin kuulumattomat saisi nauttia Tomin taiteesta, toki saa. Se vain kuka siitä puhuu ja erityisesti millä tavalla puhuu.

Katson kuitenkin ilolla sitä, että ihmiset ottavat Tom of Finlandin taiteen omakseen, mutta en sitä, että markkinavoimat ja valtio tekevät niin. Kaikkein ärsyttävin, inhottavin ja pettymystä tuottavin asia elokuvassa ei edes liittynyt itse elokuvaan, vaan siihen, että se on otettu osaksi Suomi100-juhlaohjelmistoa. Miksi?! Valtion taholta homoja, sadomasokisteja ja fetisistejä on kohdeltu huonosti. Heitä on leimattu rikollisiksi, mielisairaiksi ja sairausluokitukseen. Poliisi on tullut ja pahoinpidellyt. Heidät on vaiennettu ja vihattu. Tom ei kuulu valtiolle. En voi ymmärtää miksi valtio, joka on kohdellut huonosti ja kohtelee edelleenkin, ottaa taiteen näin omiin tarkoitusperiinsä. En näe sitä anteeksiantona. Ennemminkin jää vaikutelma, että elokuvan myötä valtio ja myös heterot voivat antaa anteeksi itselleen sen mitä ovat tehneet ja jotkut tekevät edelleenkin.

Tom of Finland on hieno taiteilija. Sen lisäksi kaikeksi onneksi edelleen on Tomin kaltaisia taiteilijoita, jotka eivät ole valtavirtaisessa tiedossa. Niillä on merkitystä, kuten myös Tomilla kuitenkin vielä on.

Haluaisin vain nähdä elokuvan, joka ihan oikeasti kohdistettaisiin heille, keitä siinä kuvataan eikä tehtäisi poliittisesti korrektiksi. En haluaisi, että tämä olisi liikaa vaadittu, edes se yksi.


----------
Suomiko100

Kommentit

  1. Minusta tässä syntyi ehjä kuva Touko Laaksosesta. Luin jostain lehdestä pitkän artikkelin hänestä, olikohan Voima-lehti. Se vahvisti sitä kuvaa, minkä olen aiemminkin saanut, että Laaksonen oli vaatimaton, leikkisä, hillitty, tavallinen keskiluokkainen mies. Ainoa vaihe, jossa hän pääsi kosketuksiin vapaan, iloittelevan seksin kanssa oli lyhyt aika Kaliforniassa ennen HIV-infektiota, joka katkaisi iloisen vaiheen myös heteroilta - lievemmässä määrin heiltä - ja toi tilaalle pelon ja varovaisuuden.

    Samantyyppistä ajankuvaa kuin Jonas Gardellin kirjasarjassa.

    Seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksissa on tapahtunut niin paljon positiivista 100 vuoden aikana, että kyllä minusta tämä elokuva sopii hyvin juhlistamaan Suomen juhlavuotta. Sen ottaminen ohjelmistoon kertoo myös siitä, että kehitys jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisesti joo. Olihan tässä kuitenkin hieman sellainen suurmiestarina, joka pisti häiritsevästi silmään. Mietin, miksei hänen taiteestaan näytetty selkeimmin kuin ne kesyimmät, kyllä sieltä löytyisi vaikka mitä muutakin. Ihmistä ja hänen elämäntarinaansa ei voi muuttaa, mutta olisin mieluummin nähnyt elokuvan, jossa keskitytään taiteeseen ja niiden kuvauksiin erilaisista fantasioista.

      Suomen juhlavuoden kohdalla mietin, että miksi juuri Tom of Finland. Miksei ketään muuta nykypäivän taiteilijaa, joka tekee quuerhenkistä taidetta. Kyllähän näitäkin olisi löytynyt ja näillä olisi voinut osoittaa kehitystä ja sen jatkumista. Juhlavuoden viralliseen ohjelmaan kuuluminen jakaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen, minä en arvostanut.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tämä on luultavasti ainoa, jonka olen nähnyt. Visuaalisuudeltaan kyllä hieno.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit