Peppe Öhman - Livet och patriarkatet

Ruotsinkielinen alkuteos (2016)
Kustantamo: Schildts & Söderströms
Sivumäärä: 139
Mistä sain? Lainattu e-kirja

Olen viime aikoina alkanut tykästyä e-kirjojen lukemiseen. En sen takia, että niiden formaatti olisi erityisen miellyttävä, vaan koska niiden lainaaminen on helppoa ja vaivatonta. Kaikkein paras muoto tarjota e-kirja on sellainen, jossa sivut vaihtuvat vain rullaamalla hiirellä alaspäin, samaan tapaan kuin pdf-tiedostoissa. Hankin ympäri Suomea kirjastokortteja, jotta minulla on mahdollisimman monen kirjaston e-kirjavalikoima saatavilla. Näin ollen olen pystynyt laajentamaan lukemisiani huolimatta asuin- ja oleskelupaikastani. Toisaalta e-kirjan voi palauttaa vaikka heti, jos se ei ollutkaan kiinnostava. Haluaisin kuitenkin kritisoida Suomen kirjastojen e-kirjavalikoimaa. Se on varsin pieni, eritoten, jos haluaa lukea kirjoja ruotsiksi. Mitä marginaalisempi aihe kiinnostaa sitä epätodennäköisempää kirjaa on löytää. Marginaaliset kirjat ruotsiksi ovat sitäkin heikommin tarjottuja. Useimmiten näitä marginaalisia kirjoja ei edes ole ikinä suomennettu, ja kaipaisin kovasti käyttöoikeutta Tukholman e-kirjavalikoimaan. Sen tiedän, etten voi saada kirjastokorttia ilman ruotsalaista osoitetta, mutta lähetin tiedustelun, voisiko oikeuden saada jotenkin muuten. Todennäköisesti jää vain haaveeksi, mutta kannattaahan sitä yrittää. 

Rakastan ruotsinkieltä. Se ei ole äidinkieleni, eikä edes toinen kotikieleni. Olen saanut ilokseni huomata, että nykyään pystyn lukemaan ruotsinkielisen kirjan käytännössä yhtä vaivattomasti kuin suomenkielisenkin, jos sanasto ei ole kovin erikoista. Erikoissanastokin luonnistuu koko ajan paremmin, ja olen juuri päätynyt opiskelemaan slangi-ilmaisuja. Taitojen karttuessa olen alkanut mieluummin lukea kirjat ruotsiksi, vaikka suomennoskin löytyisi. Ruotsiksi lukemisessa on myös se hyvä puoli, että pitkien varausjonojen teokset saa paljon nopeammalla aikataululla verrattuna suomennoksiin. Sellaiset teokset, joita suomeksi voisi joutua jonottamaan useita kuukausia, saattavat olla ruotsiksi käsissä viimeistään muutaman viikon sisällä.

Mutta jos vihdoinkin siihen itse aiheeseen.

Öhmanin teos Livet och patriarkatet on yleistajuinen johdatus feminismiin. Kirjan rakenne jakaantuu niin, että ensin käsitellään yleisesti feminismiä ja sen jälkeen keskitytään Öhmanin omiin kokemuksiin ja pohditaan miten voisi vastata yleisimmin esitettyihin kysymyksiin ja kritiikkeihin feminismiä vastaan.

Teos on selkeästi suunnattu heille, joissa on vasta alkanut herätä kiinnostus feminismiin. Olen perehtynyt jo sen verran paljon feminismiin ja sen variaatioihin, etten kokenut saavani kirjasta enää mitään irti. Olisin kaivannut huomattavasti syvempää ja analyyttisempää otetta. Ensimmäiseksi (tai yhdeksi ensimmäisistä) kosketukseksi feminismiin teos on kuitenkin hyvä.

Kirjassa jaotellaan feminismin tyyppejä erilaisiin kategorioihin, jotka toki ovat liukuvia. Tällaisia kategorioita ovat säratsfeminister, likhetsfeminister, liberalfeminister, radikalfeminister, de postkoloniala feministerna ja queerfeminister.

  • Särartsfeminister: Mies ja nainen biologian vuoksi erilaisia, mutta eri ominaisuudet ovat silti samanarvoisia.
  • Likhetsfeminister: Sukupuolierot ovat sosiaalisia konstruktioita.
  • Liberalfeminister: Individualismin ja valinnanvapauden puolestapuhujia.
  • Radikalfeminister: Fokus on yksityisissä valinnoissa, yksityinen on poliittista.
  • De postkoloniala feminister: Fokus siinä, kuinka rasismi ja antifeminismi kulkevat käsikädessä. Erilaisia valtajärjestelmiä, osin kolonialismi ja rasismi, osin miesten yliajo sukupuolivaltasysteemissä.
  • Queerfeminister: Kritisoi heteronormatiivisuutta ja heteroseksuaalisuuden arvottamista homoseksuaalisuutta paremmaksi ja maskuliinisten piirteiden arvottamista feminiinisiä paremmiksi.

Kategoriat eivät ole tyhjentäviä, mutta jo niiden perusteella näkee antifeministisen argumentoinnin heikkouden siinä suhteessa, että usein kaikki feministit tungetaan samaan kategoriaan.  Osin jo quuerfeminismin määritelmästä näkee, ja muutenkin kirjasta, että kirjailija on kirjoittanut sen cis-heteron näkökulmasta. Kaikeksi onneksi hän myöntää tämän ja sanoo, ettei ole pätevä puhumaan kenenkään muun ihmisen näkökulmasta.

''Att bli feminist är  lite som att bli frimurare.'' Huumoriakaan ei ole teoksessa unohdettu. Kyky nauraa itselle tulee esille, sillä miksi sitä pitäisi suhtautua asiaan niin vakavasti, koska kukaan ei pysty olemaan täydellinen feministi. Toisaalta myös viha- ja inhopuheen jaksaa paljon paremmin, jos niistä tekee huumoria. Huumorin kautta feministit eivät näyttäydy vain kiroilevana, viskiä juovana lesbonaisten joukkona, jollaiseksi jotkut feministit helposti samaistavat.

Osittain teos on suunnattu nimenomaan ruotsinkielisille. Kaikkien feminismin yleiskysymysten lisäksi pohditaan muun muassa hen-pronominia.

Samalla kun teos toistelee niitä ainaisia argumentteja feminismiä vastaan ja puhuu ainaisilla argumenteilla feminismin puolesta, voi helposti huomata, kuinka väljähtänyttä keskustelu feminismin ympärillä pahimmillaan on.

---------------
Feministinen lukuhaaste

Teosta ei ole suomennettu.

Kommentit

  1. Totta, ainakin Suomessa keskustelu on toisaalta väljähtänyttä ja toisaalta taas sokkiefektejä, kuten kuukautisveritaiteilijat.
    Itse pidän siitä perinteisestä asiallisesta painotuksesta, jossa keskitytään palkkaeroihin yms., tämä kuuluu ilmeisesti likhet ja postkolonial -otsikkojen alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko sokkiefektien tarkoituksena nimenomaan poistaa väljähtyneisyyttä? Hesarin artikkeli käsitteli tosiaan kuukautisveritaidetta, mutta en ymmärrä miten kuukautiset olisivat vielä tabu. Henkilökohtaisesti kuitenkin pidän eritetaiteesta.

      Käsittäisin likhet-feminismin ennemminkin jonkinlaisena vastakohtana särartsille. Eli siis likhet-feministien mukaan biologia ei määräisi sukupuolta vaan ylipäätänsä käsitys kahdesta eri sukupuolesta (vai sukupuolista ylipäätään?) olisi sosiaalisten rakenteiden tuotos, ei biologian. Näitä ei kuitenkaan kovin paljoa kirjassa käsitelty.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit