A. O. Vinje - Dikt

Norjankielinen alkuteos (koottu 1960)

Kustantamo: Noregs boklag

Sivumäärä: 118

Mistä sain? Kirjastosta lainattu

VÅREN

Enno ein gong fekk eg vetren å sjå for våren å røma;

heggen med tre som der blomar var på, eg atter såg bløma.

Enno ein gong fekk eg isen å sjå frå landet å fljota,

snjoen å bråna og fossen i å å fyssa og brjota.

Graset det grøne eg enno ein gong fekk skoda med blomar;

enno eg høyrde at vårfuglen song mot sol og mot sumar.

Enno ein gong den velsignad eg fekk at gauken eg høyrde,

enno ein gong ut på åkren eg gjekk der plogen dei køyrde.

Enno ein gong fekk eg skoda meg varm på lufti og engi;

jordi å sjå som med lengtande barm å sukka i sengi,

vårsky å leika der til og ifrå, og skybankar krulla,

so ut av banken tok tora til slå og kralla og rulla.

Sågidren endå meg unntest å sjå på vårbakken dansa.

fivreld å floksa og fjuka ifrå der blomar seg kransa. 

Sain runon Våren eteeni puolisentoista vuotta sitten ja samalla luin ensimmäiset rivit Vinjen hengentuotantoa. Vaikutuin runon kielellisistä kiemuroista siinä määrin, että jatkoin tämän norjalaisen kirjallisuushistorian merkittävimpien henkilöiden joukkoon lukeutuvan inehmoisen tuotantoon tutustumista. Eikä aikaakaan kun Vinjestä tuli yksi suosikkikirjailijoistani. Olen lukenut hänen keskeisimmän bibliografiansa, vaikka en ole yhdestäkään tekstistään vielä blogannut. Sen kunniaksi ja kirjoittamattomuuden vääryyden oikaistakseni, Vinje saa kunnian aloittaa runoviikkoni*.

Vinje oli kirjailija ja toimittaja, minkä lisäksi hän oli norjan kirjakielen ensimmäisiä kehittäjiä. Vain muutama vuosi ennen Vinjen syntymää, 1814, Norja irtaantui Tanskasta ja sai oman perustuslakinsa. Siispä 1800-luvun vuosia leimasivat kansalliset pyrinnöt, joihin lukeutuivat kansanluonteen kartoittaminen ja kuvaaminen sekä oman, tanskasta erillisen, kirjakielen kehittäminen. Tilanne kuitenkin ajautui kielikiistoihin ja erillisiin kielenluomisprojekteihin, joiden seurauksena Norjassa on tänä päivänä kaksi eri kirjakieltä. Toista, joka nyttemmin tunnetaan nimellä nynorsk, alkoi kehittää Ivar Aasen, ja Vinje oli ensimmäinen, joka otti Aasenin projektin tosissaan. Uusia sanoja ja kirjoitusasuja luotiin, minkä vuoksi Vinjen tekstissä on paljon sellaisiakin sanoja, joita ei lainkaan nykypäivänä käytetä tai jotka kirjoitetaan eri muodossa. Toki tähän vaikuttaa myös maailman ja sanastotarpeiden muuttuminen. Teoksen loppuun kerätyssä sanojen selityslistassa sanan klumsa kerrotaan tarkoittavan ''gjera mållaus eller lam'', fivreld on nykyään sumarfugl ja skridulaup jordskred. Kielellisesti Vinjen teokset eivät siis ole helppoa luettavaa, mutta tarjoavat kiinnostavan katsauksen kirjakielen alkuvuosiin. Teokset on myös nykynorjannettu.

1800-luvun kansallisidentiteetin luomisen vuodet ja kansallisromantiikka taiteenlajina kiinnostavat minua vahvasti ja monet suosikkitaideteokseni ovat siltä ajalta, mikä koskee varsinkin Norjaa. Ehkä tietynlainen ylpeys omasta kielestä ja kulttuurista kutkuttelee, niin pitkään kun se ei tarkoita toisten alentamista, vaan kiinnostusta maailman moninaisuutta kohtaan. Sen sijaan kulttuurin yksipuolistuminen, kielten kuoleminen ja minun maani ja sen rajat ovat paremmat kuin muiden eikä muilla ole tänne asiaa -aate, vastaavasti ennemmin kauhistuttavat, mutta en ole koskaan sellaista näkökulmaa Vinjen teksteistä löytänyt.

Tähän kyseiseen teokseen on koottu Vinjen lyyristä tuotantoa yksiin kansiin. Teos piirtää kattavan kuvan niistä teemoista, jotka Vinjelle olivat tärkeitä, kuten kansallisidentiteetistä ja luonnosta. 

Yksi Vinjen paatoksellisimmista, ylväimmistä ja mahtipontisimmista runoista on Nasjonalitet, jonka alkusäteet ovat jo omaa luokkaansa: Vi meina og tru det gjævaste er / å vera ein Noregs mann. Meidän aatoksen ja uskon mukaan upeinta on olla Norjan mies, ei minun tai sinun uskon, vaan meidän. Heti alusta alkaen luodaan joukkoja yhteen, jotka laitetaan ajattelemaan ainakin näennäisesti samalla tavalla, mikä lisää heti mahtipontisuuden vaikutelmaa yhdistettynä superlatiiviin gjævaste. Puhuja ei ujosti esitteli mielipidettään ja sitten vain kysäise, sattuisitko juuri sinä olemaan samaa mieltä. 

Sen jälkeen Vinje sanaileekin jo, käyttäen sanaa 'Ja' ('kyllä') vahvikkeena, että tämä kotimme on ensisijassa rakas, mutta meidän täytyy myös tietää, että koko suuri maailma, josta käytetään kirjallisempaa ja murteellisempaa ilmaisua verd sanan verden sijasta, on vain meidän suuri isänmaa.

Vinjen runoudessa kotikaan ei ole pelkkä asunnon seinät, joiden muodostamassa tilassa asutaan mahdollisen ydinperheen kanssa, vaan se on se paikka, jossa tuntuu kodilta. Kodin käsite muuttuu Vinjen käsittelyssä abstraktiksia, ja puhujalle koti on oletettavasti Norja, vaikka runo Her er eg heime alkaakin ilman maan nimen mainitsemista: Her er eg heime, / det kjenner eg vel, / her er eg heime / og lever so sæl. Myöhemmin puhuja mainitsee olleensa pitkään koditon, kunnes koti löytyi. 

Säkeistöissä käännetään katse nuoriin, jotka maa kerran aikoo kasvattaa ja opettaa. Nuoruus on doggi, millä tässä mitä luultavimmin viitataan merkitykseen sade, joka on usein sellaista pientä ja sievää, eikä päin kasvoja hakkaavaa kaatosadetta. Taito on aurinko. Näin ollen nuoruus ja taito vertaantuvat asioihin, jotka saavat luonnon kasvamaan ja kukoistamaan. Runossa ei sivuuteta myöskään vanhoja ihmisiä, vaan he ovat heitä, joiden ympärille nuoret kerääntyvät korvat höröllä kuuntelemaan viisautta. 

Vinjen vahvuuksia ovat hänen eläväinen kerrontansa ja upea kieli, joita tavatessa ei ole mikään mahdottumuus kuvitella itseään kävelemässä Norjan jyrkissä maisemissa ja muistaa ne hetket, jolloin on istunut korkealla ja katsellut alhaalla avautuvaa maisemaa. Ehkä siinä vaiheessa mahtipontisuudessa on jotain uskottavaa, vaikka välillä purskahdankin hersyvään nauruun kaiken pontevuuden alla.

---.

*Runoviikot on projekti, jonka aikana esittelen kolmisenkymmentä runoteosta.