Ivar Aasen - Symra. Tvo tylfter med nya visor

Norjankielinen alkuteos (1863)

Kustantamo: bokselskap.no

Sivumäärä: 38

Mistä sain? Ilmainen e-kirja

NORDMANNEN, ensimmäinen säkeistö

Millom Bakkar og Berg ut med Havet

hever Nordmannen fenget sin Heim,

der han sjølv sine Hus uppaa deim.

Og han vandest til Vaagnad og Møda.

Kyllä, kyllä ja miljoona kyllää lisää. Itseoikeutetusti Ivar Aasen, Ørstan kasvatti ja potentiaalinen kansallistunteen herättäjä (tai sitten latistaja, mutta unhoitetaan se nyt), on runoviikkojen vuorossa. 

Heti ensi alkuun siteerattu runo Nordmannen tunnetaan paremmin ensimmäisen säkeensä perusteella nimellä Mellom bakkar og berg. Se miksi millom on tässä mellom, on ainoastaan kielihistoriallisia kommervenkkeja. Runoon on sävelletty myös melodia ja tämä laulunpätkä on joidenkin mielissä se oikea kansallislaulu. Kyseisen laulun on versioinut hienosti Marianne ja Tone Heidi Borhaug, ja se on kuunneltavissa täällä. 

Ivar Aasen tunnetaan norjan toisen kirjakielen, nynorskin, kehittäjänä. Symra on ensimmäinen yritys kirjoittaa runoutta tällä kirjakielellä, jota kutsuttiin aiemmin nimellä landsmål, ja näin ollen se on ensimmäinen nynorskiksi kirjoitettu runokokoelma.

1800-luvun Norjassa vallitsivat kansalliset pyrinnöt Norjan irtaannuttua Tanskasta ja saatuaan oman perustuslain vuonna 1814. Oman kirjakielen kehittäminen ja kansallisidentiteetin luominen olivat keskeisessä asemassa. Aasenin Symra on ottanut lukuisia vaikutteita kansanomaisesta kulttuurista, esimerkiksi käyttämällä Norjan kansanlaulukulttuurissa yleisiä muotoja ja mittoja, kuten nysteviä, käsittelemällä kansankulttuurille ominaisia piirteitä ja ottamalla mukaan vanhoja sananlaskuja. En ole ekspertti runomitoissa, mutta olettaisin, että runo Høgferd noudattelisi nystevin kaavaa A-A-b-b (en ole ihan varma, millainen merkitysero on isoilla ja pienillä kirjaimilla). Runon alku kuuluu:

Ald det som no skal duga, det lyter vera stort;

for upp i Høgdi vilja no alla Folk so fort.

Det teiknar til, at alle den same Hugen faa

at fara som dei store, og inkje som dei smaa.

Aasenin pyrkimyksenä oli tavoitella runojen laulettavuutta ja sitä, että ne tuntuisivat olevan ''Aalmennings Hugen''. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt luomaan romanttisia kuvia tai kansallisromanttista tunteen nostatusta, vaan ennemminkin realistisia runoja, joissa yleinen ja eettinen korostuvat tunnelatautuneisuuden ja subjektiivisuuden sijasta (Aasentunet).

Mitä näin jälkikäteen runoja tarkastellessa tulee mieleen, ne vaikuttavat paikoitellen aika kansallisromanttisilta, jos eivät sitä aikalaisten luennassa olisi olleetkaan. Niin monessa keskeiseen asemaan nostetussa norjalaisessa ja tanskalaisessa (varmasti myös muualla, mutta tunnen näiden maiden kirjallisuusvirtaukset huomattavasti parhaiten) runossa keskitytään vuodenaikoihin, etenkin kevääseen, luonnon ihmeiden kuvailuun ja varsinkin 1800-luvun osalta Norjassa myös kuvauksiin omasta maasta.  Jo heti alkurunon jälkeen tuleva Gamle Norig, joka on merkitty ensimmäiseksi runoksi, vie varsin paatoksellisiin tunnelmiin: 

Gamle Norig, nørdst i Grendom,

er vaart eiget Ættarland.

Der er Hav, som heilt aat Endom

leikar um den lange Strand.

Der er Vikar og Votn og Øyar,

tusund Fjordar og tusund Fjell,

Snøydor, der sjeldan Snjoen tøyar,
Dalar, der Fossen diger fell.

Vähintäänkin puolet Aasenin runojen hienoudesta kiteytyy minulla niiden kieleen. Sille sisäiselle nordistilleni, jonka sydän sykkii Pohjoismaiden kulttuurille ja kielihistorialle, Aasenin lukeminen on kuin olisi karkkikaupassa ilman valinnanvaikeutta ja rajoja asettavaa budjettia. Nurkan takana tosin vaanii potentiaalinen ähky liiallisesta nautinnasta. Mietin näitä runoja lukiessani, kuinka olen kokonaisen kirjakielen alkulähteillä.