Lukekaamme Urantia-kirja
Välillä olen haikaillut kirjoittamaan jotain uutta. Ehkä, joo, ei, ehkä jos sittenkin, mitä jos nyt. Viime julkaisusta on yli kaksi vuotta. Silloin koko homma kuihtui kasaan. Maailman tuulet olivat kutsuneet minut luoksensa, ja pieni, hulppealla maisemalla varustettu, opiskelijakammio, jossa pänttäsin päähäni norjaa, muinaisislantia, renessanssitanskaa ja 1800-luvun fääriä. Kursin kasaan valtavan pitkää maisteritutkielmaa. Vapaa-aika kului vuonoilla, vesiputouksilla, eväitä syödessä (ne ovat oleellisia, eihän sitä kukaan kiellä?), vuoria valloittaessa, konserteissa istuessa ja barokkisoittimia soitellessa. Se se vasta oli elämää. Välillä toki stressaavaa ja raskasta työmäärän kasaantuessa, mutta valtaosin kuitenkin hienoa. Ja oikeastaan näin on yhä edelleen, paitsi että opiskelijaelämän ja -kammion olen jättänyt taakseni melkeinpä vuosi sitten. En tiedä yhtään mitä blogistaniassa tapahtuu ja ketkä täällä yhä edelleen ovat. En tiedä kuinka paljon, mitä ja miten saan aikaiseksi kirj
