Lyhykäinen blogitauko


On tullut aika sanoa hetkeksi hei. Siirryn viettämään kahden viikon blogitaukoa.

Tällä hetkellä lukupinoista löytyy muun muassa Nabokovin Lolita. Olen lueskellut sitä jo pari viikkoa ja takana on vasta noin sata sivua. En halua ahmia, kirja on niin hieno. Wallacen esseekokoelma Hauskaa, mutta ei koskaan enää etenee myöskin hitaamman puoleisesti - ihan tarkoituksella. Myös Greenwell odotuttaa vuoroaan. Puhumattakaan eroottisista runoista, filosofiasta ja yhteiskuntasatiirista.

Minusta tuntuu, että saan tällä hetkellä kirjoista eniten irti hitaasti ja pitkällisesti märehtimällä. Luen vähäsen, pidän taukoa ja taas palaan muutaman sivun takaisin. Luen sellaisia kirjoja, jotka ansaitsevat aikansa. Samalla tuntuu, että blogi alkaa taas kitua kirjajuttujen puutteessa. Tästä syystä annan nyt itselleni kaksi viikkoa ihan vain lukemiseen ilman ajatusta blogin kirjoittamisesta. Mahdollisiin kommentteihin todennäköisesti kuitenkin vastailen, ja varmaan pyörin blogeissanne lukemassa ja kommentoimassa.

Olen myös jälleen tarttunut kameraan ja käynyt valokuvaamassa ainakin purjeveneitä ja öttiäisiä. Antakoon kuvassa komeileva ötökkäinen todisteen siitä, että kamera on ollut ahkerassa käytössä.

Nyt hyvää kesää teille ja tapaillaan taas parin viikon päästä blogitekstien merkeissä. Jos silloin vaikka vaihteeksi kirja-arvostelun kera.

Kommentit

  1. Välillä on hyvä antaa itselleen aikaa vain nauttia kirjallisuudesta. :) Lolita on todellakin hieno kirja, hyviä lukuhetkiä sen ja muiden lukemiesi teosten parissa - ja hyvää kesää! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit