sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Limerikki-pilailua

Kirjojen kamarin Katja (http://kirjojenkamari.blogspot.fi/) haastoi minut runoilemaan.

Opuscolon blogista (http://opuscolo-kirjastakirjaan.blogspot.fi/) kävin kopioimassa haasteen ohjeet.

L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin: 1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)
2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.
3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)
4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.
5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 
Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!

Pitkään mietin, mistä kaupungista kirjoittaisin. Lopulta päädyin irvailemaan Helsingistä, onhan se kaupunki, jonka kaikki varmasti tuntevat.


Vaikka Helsingissä busseja kymmenen minuutin välein kulkee
Ihmiset kiireisinä niihin juoksee, ennen kuin kuski oven sulkee
En kiireisessä Helsingissä asua vois
Täytyisihän sieltä nyt päästä pois
Kuinka he näin julkee?


Tällaista onnistuin tällä kertaa tuottamaan...
Haaste loppuu jo kahden päivän päästä, joten en haasta ketään.

torstai 18. syyskuuta 2014

Vuosi takanapäin - ja vielä jatkuu














Viisi päivää sitten tuli vuosi bloggaamista täyteen. Mitä tästä vuodesta sitten jäi käteen? Muistellaanpa ihanien tilastojen ja listojen muodossa.

10 luetuinta tekstiä ja niiden katselumäärät


Selkeästi kiinnostavin tekstini oli arvostelu Tove Janssonin Muumi-sarjakuvasta. Joku oli laittanut linkin useaankin otteeseen lemmikkisivustolle ja mielenkiintoista oli katsoa, kuinka blogini oli avustanut pohdinnassa, kuka on Miska.

Tällaisilla hakusanoilla blogiini on päädytty




klassikkojenlumoissa.blogspot.com

11


"usko, toivo ja raskaus"

1


aforismeja puuveneestä

1


ayad akhtar

1


drag queen rupaul kirja

1


graniittimies

1


herkkä hellä hehkuvainen arvostelu

1


introversion voima

1


joona pietarila ihmisoikeudet

1


juoksuhaudantie mietteitä

1
 
Nämä kirjat haluan vielä nostaa esille
- Sapfo: Iltatähti, häälaulu (runo)
- Heini Junkkaala: Soita minulle Billy (näytelmä)
- Heini Junkkaala: Kristuksen morsian (näytelmä)
Kiinnostukseni Junkkaalan näytelmiä kohtaan alkoi Kristuksen morsian - elokuvasta.
- Veronica Roth: Outolintu (romaani)
Yllättävän hyvä nuortenkirjaksi.
- Volter Kilpi: Alastalon salissa (romaani)
Tästä olen edelleenkin ylpeä; hieno, mutta vaativa lukukokemus.
-Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (romaani)
Trilogia on nykykirjallisuuden koskettavampia tuotoksia. Tällä hetkellä viimeinen osa on luettavana.
- Gaston Leroux: Oopperan kummitus (romaani)
Loistava musikaali ja vielä parempi kirja.
- Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu (romaani)
Erittäin kaunis nimi. Kirja, joka vaivasi ennen kuin olin saanut sen lainattua, lukemisen aikana ja sen jälkeen. Vieläkään en ole päässyt tarinasta yli. Kiinnostukseni Mukan teoksiin alkoi tästä.
- Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo (romaani)
Vaikka löysin tarinasta myös huonoja puolia, on se ehdottomasti yksi minulle tärkeimmistä.
Blogiini olen kirjoittanut 66 (tämä on 67) kirjoitusta ja ainakin itse sanoisin, että kirjoitustaitoni ovat lisääntyneet huomattavasti ensimmäisestä kirja-arvostelustani. Myös oma tyyli on kokeilujen kautta alkanut hahmottua. Blogin pitäminen on osoittautunut yllättävän mukavaksi ja monipuoliseksi puuhaksi. Paljon olisi jäänyt kokematta ilman. Tästä on  hyvä jatkaa seuraavakin vuosi.







perjantai 12. syyskuuta 2014

Norwegian Woodin Toru Watanabe on etäinen persoona

(vk.35, keskiviikko)
Norwegian Wood
(kuva kopioitu Adlibriksen sivuilta)

Noruwei no mori (1987)
Painos: 2012
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 426
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


Valitsin luettavakseni Haruki Murakamin romaanin Norwegian Wood, koska olen kuullut kirjasta paljon hyvää eikä se vaikuttanut liian nopeatempoiselta makuuni. Tarinassa keski-ikäinen mies kuulee lentokentällä itselleen tärkeäksi muodostuneen kappaleen, jolla on sama nimi kuin kirjalla. Sen kuullessaan hän alkaa muistelemaan omaa nuoruuttaan. Norwegian Wood sijoittuu 60-luvun Japaniin, pääosin Tokioon.
      Toru Watanaben, kirjan päähenkilön, elämä ei ole helppoa. Ystävän kuolema on jättänyt jälkensä häneen. Watanabe on luonteeltaan epävarma ja syrjäänvetäytyvä, jonka luonteenpiirteistä ei oikein ota selvää. Hän rakastaa kuolleen ystävänsä tyttöystävää Naokoa ja joissain määrin tunteet ovat molemminpuolisia. Vaikka Watanabe ei saa Naokosta otetta, hän on valmis yrittämään saadakseen Naokon tyttöystäväkseen. Määrätietoisuus on yksi niistä piirteistä, joilla aluksi ajattelin kuvata Torua, mutta sitten myöhemmin tämäkin ajatus jäi taka-alalle. Mitä pidemmälle tarinassa edettiin, sitä enemmän tuntui, ettei hänellä ole minkäänlaista otetta elämästään. Määrätietoisuuden sain siis unohtaa.
      Toru opiskelee yliopistolla teatterihistoriaa, mutta minulle jäi tunne että hän ei oikeasti ole aiheesta lainkaan kiinnostunut. Opiskelee vain jotain, koska on pakko. En voi sanoa ymmärtäneeni, mikä on hänen tarkoituksensa siellä. Kysymykseksi jäi, käykö hän siellä vain unohtaakseen Kizukin kuoleman. Yliopistolla on muutama kaveri, mutta ihmissuhteissa hän ei ole kovin hyvä. Helposti Watanabe pystyy sivuuttamaan muiden ihmisten tunteet, kunnes hänelle suututaan ja ihmiset ovat yksitellen häipymässä elämästä. Vasta silloin hänestä voi löytää jotain tunteita, mutta nekin koin ennemmin itsekkyydeksi. Torun on saatava kaverinsa takaisin, jotta hän ei olisi yksin. Mihin muiden tunteet unohtuivat ja täytyikö todella mennä näin pitkälle, että alkaa ajatella asioita?
      Tunteettomuus tai ehkä kuitenkin oman itsensä etäiseksi kokeminen saa Torun harrastamaan seksiä useiden tyttöjen kanssa. Hän kokee siitä ahdistusta ja toimensa vain suorittamiseksi saamatta itse hyvää oloa, mutta silti tekee saman uudelleen kerta toisensa jälkeen. Itsensä etäiseksi kokemisella tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että hän ei tainnut tietää paikkaansa maailmassa ja elämä oli muutenkin sekaisin. Ei hän tiennyt parempaakaan vaihtoehtoa saada elämäänsä järjestystä.
      Torun suhde ympäröivään maailmaan on etäinen. Ei hän vaikuta kuuluvan sinne, vaan olevan vain sivustatarkkailija, jonka elämä pyörii Naokon, muutaman ystävän, seksin ja yliopiston ympärillä. Yhteiskunnan näkökulmasta hän on tavallinen ahkera oppilas, joka käy lähes jokaisella luennolla, mitä oppiaineestaan tarjotaan ja asuu opiskelija-asuntolassa. Verrattuna muihin asuntolan asukkaisiin, on hän varsin siisti ja järjestyksestä pitävä ihminen.
     Torusta tuli mieleen heti kaksi eri kirjoissa esiintynyttä henkilöä. Hänen etäisyytensä takia mieleeni palautui Albert Camusin kirja Sivullinen. Ei Watanabe ollut niin tunteeton, saamaton ja äärettömän rehellinen kuin Meursault, Sivullisen päähenkilö. Silti kummassakin henkilössä oli samaa etäisyyttä maailmaan ja kumpikin jäi lukijalle tuntemattomiksi. Kuitenkin Meursaultista löysin enemmän pohdittavaa hahmona kuin Torusta. Heissä kummassakin on kuitenkin jotain samaa. Sen lisäksi mieleeni tuli Alison Bechdelin tositapahtumiin perustuva sarjakuvaromaani Hautuukoti, jossa Alisonin isä lukee Fitzgeraldin Kultahattu-romaania suurella mielenkiinnolla useita kertoja. Myös Norwegian Woodissa Torulle kirja on tärkeä ja myös hän on lukenut sen useamman kerran.
     En voi sanoa pitäneeni päähenkilöstä, mutta uskon sen johtuvan siitä, että en saanut irti tarinasta oikeastaan mitään ja Watanabesta vielä vähemmän. Romaani oli niin tylsä ja puiseva, parilla sadalla sivulla ylimitoitettu romaani, että puutuminen iski. Kuka Toru Watanabe oikein oli ei auennut minulle paremmin kuin sekään miksi ihmeessä kirja on niin suuressa suosiossa. Norwegian Wood oli kaikin puolin rasittava.
MUOKKAUS// Jatko-osa tälle tekstille on täällä. Pohdin kirjoitukseni heikkouksia.

LinkWithin