maanantai 30. kesäkuuta 2014

Pika-arviot luetuista kirjoista


Niin siinä sitten kävi, että luettujen kirjojen määrä kasvoi bloggaajan kirjoittamiseen suotuja voimavaroja suuremmaksi ja näin ollen annan itselleni armoa ja kirjoitan jokaisesta luetusta opuksesta vain muutamalla lauseella.


Salla Simukka, Kun enkelit katsovat muualle



Nuortenkirjaviikkojeni merkeissä tutustuin yhteen tämän hetken kuumimpaan nimeen kirjallisuuden saralla, Salla Simukkaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut näitä uusimpia vaan esikoisteosta. Kirja kertoo Kirsikasta, joka käy lukiota ensimmäistä vuotta ja ihastuu Susannaan. Saavuttaako Kirsikka koskaan toisen rakkautta? Seksuaalivähemmistöaihetta ei paljoa käsitellä nuortenkirjoissa ja ehkä siitä osittain johtuu, että tarina oli liiallista faktojen esiintuomista. Myös välitarinoiden merkitystä kirjassa en ymmärtänyt. Ihan kiva kirja, mutta ei herättänyt kummempia tunteita suuntaan tai toiseen.


Michael P. Spradlin, Kohtalon polku; nuori temppeliherra 2


Osasin jo odottaa, että en tulisi pitämään tästä kirjasta. Viime vuoden nuortenkirjaviikoilla luin trilogian ensimmäisen osan ja olin pettynyt. Haluan kuitenkin lukea loppuun asti, sillä eivät nämä kuitenkaan ole pitkiä. Seikkailu jatkui siitä mihin se edellisessä osassa jäi. Kirja on tarkoitettu siis seikkailuromaaniksi, jossa yhdistyy historia ja jännitys. Jännitystä ei kyllä löydy yhtään ja sitä historiaa nimellinen määrä. Luvut ovat lyhyitä ja ne päättyvät jokainen samalla tavalla hyvin tylsästi. Tasapaksua lämpimikseen höpöttelyä. Positiivisena puolena se, että typerä selitteleminen oli jätetty pois toisesta osasta. Kuitenkin se oli pitänyt mennä korvaamaan rakkaustarinoilla, jotka eivät alkuunkaan kirjaan sopineet.


Erkki Rekimies, Tapporahat


Vanhempaa nuortenkirjallisuutta edustamassa on Tapporahat. Kirjaa olen lukenut aikaisemminkin, pitänytkin, mutta jäänyt kesken sillä kirja on mökillä ja kotiinlähtö oli koittanut. Nyt sen sitten luin. Opus sisältää kertomuksen pojasta, joka lähtee susijahtiin talvisessa metsässä saadakseen tapporahat ja näin ajokortin, kun on ihaillut herroja ajamassa. Ihanan rauhallinen ja joukosta erottuva nuortenkirjaksi ja yllätyksellinen, ei niin ennalta-arvattava kuin monet muut. Vaikka kirja kertoo vain takaa-ajosta, ei siinä ole turhaa jaarittelua ja tyhjäkäyntiä. Tämäkään ei kuitenkaan herättänyt sen kummempia tunteita. Jäin miettimään, että kuinka moneen nuoreen Tapporahat tekisivät vaikutuksen tässä fantasiahömpötysajassa. Ei juuri kehenkään.

Maratonkirjat

Salla Simukka, Minuuttivalssi En suosittele lukemaan arvostelua , jos ensimmäinen osa on lukematta.

Minuuttivalssi on jatko-osa kirjalle Kun enkelit katsovat muualle. Susanna ja Kirsikka ovat muuttaneet yhteiseen opiskelija-asuntoon. Heidän suhteensa ei kuitenkaan ole ongelmaton. Kirsikka on löytänyt yliopistosta uuden maailman ja Susanna ei tiedä mitä elämällään tekisi. Minuuttivalssi on tavallaan onnistuneempi kuin edeltäjänsä, mutta se jokin siitä puuttuu. Välitarinat olivat jälleen turhan tuntuisia.

Sapfo; Iltatähti, häälaulu

Iltatähti, häälaulu on yhden maailman tunnetuimman runoilijan kirjoittama ja ollut lukulistallani jo pidempään. Runoista ei ole säilynyt kuin pätkiä, mutta silti Sapfoa arvostetaan yleisesti. Itse rakastuin tähän lyhyeen kirjaseen. Kaunista, soljuvaa kieltä täynnä tunteita. Luin koko kirjan ääneen alusta loppuun eläytyen ja näin katkelmista muodostui lopulta eheä kokonaisuus, joka olisi jäänyt hiljaa lukiessa hämäränpeittoon. Ihana, täydellinen hetki. Mikä siis esti antamasta viittä tähteä? Ensinnäkin se, että lumous ei kestänyt pitkään lukemisen päätyttyä. Se tulee uudestaan lukiessa, siltikin paremman arvosanan kriteerinä on, että kirjan on oltava koskettanut vielä syvällisemmin ja mielessä seuraavana päivänä. Suurin syy varmasti Shakespearen sonetit, ehdoton suosikkini. En voi ikinä runoja lukiessa olla vertaamatta siihen kirjaan, joka elämäni muutti ja vaaditaan äärettömän paljon, mikäli sen kirjan voittanut tulee. Senpä takia minä en ole kovin pätevä lyriikkaa arvostelemaan.

Heini Junkkaala, Soita minulle Billy

Ääneen lukeminen ja Junkkaala-innostus jatkui kyseisen näytelmän muodossa. Tarina kertoo Billy Tiptonista, biologiselta sukupuoleltaan tytöstä, joka haaveilee jazz-muusikon urasta. Tämä ei ole hänen aikanaan mahdollista naisille. Billy ajautuu pukeutumaan mieheksi ja tällöin jokin kauan etsitty loksahtaa kohdilleen. Näytelmän esikuvana on amerikkalainen jazz-muusikko Billy Tipton. Näytelmä on oivaltava ja hieno, harvinainen aiheeltaan. Junkkaala vakuutti minut jälleen.

Paulo Coelho, Portobellon noita

Coelhoa olen lukenut kirjan verran aikaisemmin ja tykästynyt hänen tuotoksiinsa. Niin kävi nytkin. Portobellon noita on upea kirja erilaisuuden hyväksymisestä, sen vaikeudesta ja myös palavasta halusta elää omannäköisensä elämä. Täynnä upeita mietteitä, joita voisi siteerata koko kirjan verran. Lukumaratonpostauksessa on listattuna kuitenkin ne erityisimmät. Olisin kuitenkin toivonut, että tarina olisi kerrottu päähenkilön Athenan näkökulmasta, eikä lukuisien muiden kertojien. Toisaalta tällä tavoin sai useampia näkökantoja. Puoliväliin asti kirja oli sekava, mutta siitä se lähti pikkuhiljaa muodostumaan mielessäni kokonaisuudeksi, joka sinetöitiin viimeisessä lauseessa. Kokonaisvaikutelma hyvä, joskin puolikas kirja epäselkeyttä oli liian pitkä.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tytöistä, jotka omistavat vain huntunsa ja hautansa

(vk.24,  torstai)


Princess Sultana's Daughters (1994)
Painos: 1996
Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 280
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Prinsessan tyttäret jatkaa sarjaa, jonka aloitti Prinsessa: Elämä hunnun takana Al-saudin palatsissa. Ensimmäinen osa kertoi Sultanan kasvun lapsesta aikuiseksi ja kyseinen kirja sai vuoden lopussa maininnan kauneimmasta kannesta, mitä ei tästä aivan voi sanoa.  Itsenäinen jatko-osa ei jatka aivan suoraan siitä mihin edellinen jäi, vaan kertoo Sultanan ja hänen lastensa tarinan. Suosittelen kuitenkin selvyyden takia lukemaan ensimmäisen osan ennemmin.
    Sultanalla ja hänen aviomiehellään Karimilla on kolme lasta. Abdullah on vanhin ja tyttäret Maha ja Amani nuorempia. Jokaisen tarinassa on omat ongelmansa. Maha rakastuu toiseen tyttöön ja lopulta ajautuu psykiatrin hoitoon. Amani pelastaa kaikki lähialueiden kaltoin kohdellut eläimet, kunnes ajautuu kiihkomuslimiksi. Abdullah on vanhemmilleen selkeästi läheisin lapsista, hän taistelee naisten tasa-arvon puolesta kuten vanhempansakin. Elämä ei ole kenellekään helppoa ja välillä lukijasta vaatimukset, joita naisille asetetaan tuntuvat suorastaan naurettavilta ja järkyttäviltä. Sultana on kuitenkin syntynyt rikkaaseen perheeseen ja saanut mukavan aviomiehen, joten hänen tilanteensa on hyvä. Toiset saatetaan tappaa tai eristää mikäli he seisovat julkisella paikalla miehen kanssa, joka ei ole lähisukulainen. Samalla kun Saudi-Arabia on vaurastunut räjähdysmäisesti, varakkuus ei todellakaan jakaannu tasaisesti. Sultanalla ja hänen perheellään on useita timanttikoruja, palatseja, taloudenhoitajia ja luksusolot, siltikin rahaa ylimääräiseksi asti. Hemmoteltu, kun hän ei lainkaan tunne syyllisyyttä, vaan toteaa että varakkuuserot ovat oikeutettuja.
    Mielestäni on tärkeää, että kirja on kirjoitettu, mutta kirjoittamisesta on jo aikaa. Aloin miettimään, että kuinka paljon tilanne on ajansaatossa muuttunut. Tarina on myös liiallista paasaamista ja kaunokirjamainen kerronta jää harmittavan vähäiseksi. Joka tapauksessa ajattelemisen aihetta saa taatusti.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Lukumaraton 19.6. ennakkotunnelmia ja myös jälkipuintia



19.6. tarkoituksenani on osallistua ensimmäistä kertaa lukumaratoniin. Teen tämän pohjan jo näin etukäteen valmiiksi, kun viimeiset päivät ennen yhdeksättätoista ovat jo aika täynnä ja mökillä ei ole tietokonetta käytössä ja näin ollen kuvan siirtäminen olisi mahdotonta ja kirjoittaminen rasittavaa. Pääsen kuitenkin tekstiä vielä tuolloinkin kirjoittamaan.

Oheisessa kuvassa näkyy minun maratonpinoni, joka on tarkoituksellisesti iso, jotta minulla on valinnanvaraa ja luettavaa myös päivän jälkeen. Kirjastossa ollessani pohdin sitä, pitäisikö ottaa paksua vai ohutta, tuttua ja turvallista vai jotain täysin uutta, kuinka paljon kevyempää kirjallisuutta olisi sopiva määrä, samantyylistä vai mahdollisimman erilaista keskenään ja edistänkö haasteitani.

Lopulta päädyin valitsemaan pinooni yhden paksumman, tuttua ja uusvanhaa, runoja, novelleja, sarjakuvan, näytelmän ja romaaneja niin aikuisille kuin nuorillekin. Aivan uudet lukuun ottamatta sarjakuvaa jätin hyllyihin, kun minulla ei ole mahdollisuutta muuttaa kirjaa omista hyllyistäni, jos osoittautuu aivan pettymykseksi. Näin siis lähdetään kohti ihka ensimmäistä maratoniani.

Pinosta löytyvät:

~ Herman Hesse: Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita. (aiemmin luettu Siddhartha)

~ Sapfo: Iltatähti, häälaulu (Nimi ja muutama katkelma tuttuja)

~ Johan Wolfgang von Goethe: Jälkisointuja, Goethen kirkkaimmat runot (aiemmin luettu Nuoren Wertherin kärsimykset)

~ Salla Simukka: Minuuttivalssi (jatko-osa vastikään lukemalleni Simukalle)

~ Alison Bechdel: Hautuukoti, tragikoominen perheeni (uusi tuttavuus) 

~ Heini Junkkaala: Soita minulle Billy (vastikään luin Junkkaalan Kristuksen morsiamen)

~ Paulo Coelho: Portobellon noita (aiemmin luettu Valon Soturin käsikirja)

~ Markus Zusak: Kirjavaras (tuttu elokuvana)

------------------------

Aikaa tuli lopulta kulumaan 13 tuntia ja 12 minuuttia. Tavoiteaikani 12 tuntia siis ylittyi mukavasti. Sivuja sain luettua 638. Kokonaisia luettuja kirjoja olivat Heini Junkkaalan Soita minulle Billy, Sapfon Iltatähti, häälaulu sekä Salla Simukan Minuuttivalssi. Osittain luin Herman Hessen Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita sekä Paulo Coelhon Portobellon noita. Kaikkein paras kirjoista oli ehdottomasti Iltatähti, häälaulu.

Kokemus oli ennen kaikkea positiivinen. Aika kului huomaamatta, joten nautin päivän kestäneestä lukemisesta. Kirjavalinnatkin olivat osuneet nappiin lukuun ottamatta Hesseä. Sellainen innostus jäi, että mikäli vielä joskus yhteismaraton järjestetään, olen mahdollisuuksien mukaan mukana. Arvostelut maratonkirjoista ja muista rästiin jääneistä julkaisen ensi viikon aikana. Tässä kuitenkin aikataulua ja mieleen painuneita mietteitä.

Ja tokikaan lukeminen ei tauonnut maratonin jälkeen, vaan aamulla oli jälleen Coelho käsissä (maratoniin ei olisi enää voinut laskea). Innostusta lukemiseen ei kolmetoista tuntinen häivyttänyt, mutta kahden kirjan (Sapfo ja Junkkaala) ääneen lukeminen vei jossain määrin puhehalut.


Kello 06:50 Maraton alkaa Salla Simukan Minuuttivalssin parissa.
09:48 Minuuttivalssi luettu. Sivuja 144.
09:53 Sapfo; Iltatähti, häälaulu
10:26 Sapfo luettu
10:32 Aloitan Herman Hessen novellikokoelmaa.
11:52-13:31 Pakon sanelema tauko.
14:09 Hesseä luettu sivulle 50. Ei sopinut maratonkirjaksi, joten päätin lukea myöhemmin loppuun. Aloitin Heini Junkkaalan näytelmän Soita minulle Billy.
16:16 Soita minulle Billy on luettu.
16:24 Aloitin Paulo Coelhon Portobellon noidan.
10:00 Coelhoa luettu sivulle 197. Tähän loppuu maratonini.

Kirjojen hienoja virkkeitä:

''Rakasta. Älä jarruta tunteitasi, koska mikään ei satuta niin paljon kuin padotut tunteet.''
 
''Olen tehnyt kuoleman ajatuksesta ystäväni''

''Oppimestari ei ole se joka opettaa jotain, vaan se joka kannustaa oppilasta tekemään kaikkensa, jotta tämä löytäisi sen minkä jo tietää.''

''Säännöt on tunnettava ja niitä on kunnioitettava ennen kuin ne voi unohtaa.''

''Ihmisen kyky voittaa vaikeuksia on rajaton.''

''Minun kansaani ovat ne jotka ajattelevat samoin kuin minä, eivätkä ne joihin kuulun verisitein.''

''Toiset ovat yhtä kuin minä ja minä olen yhtä kuin toiset.''

''Etkö sinä voisi elää normaalia elämää? ...Mikä sitten on normaalia?''

''Opeta ihmisiä olemaan erilaisia, siinä kaikki.''

''Olet se mikä uskot olevasi.''

''Me kaikki tiedämme kaiken, siihen on vain uskottava.''
Ja kaikkein mieleen painuneimpana Junkkaalan näytelmän ensimmäisillä lehdillä:
''You're born naked and the rest is drag.'' ~ Drag queen RuPaul

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Tahdonko? Näytelmä uskonnosta ja seksuaalisuudesta

(vk.24, tiistai)

 Suomenkielinen alkuteos (2010)
Painos: 2010
Kustantamo: Kirja kerrallaan
Sivumäärä: 127
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
 Heini Junkkaalan näytelmän lukemista odotin heti siitä lähtien, kun se oli katsottavissa Areenassa jokin aika sitten. Kun sen lopulta sain käsiini, kävin innostuneena lukemaan.
   Näytelmän pääteemana on kristinuskon vaikea suhde seksuaalisuuteen. Julia ja Marion ovat juuri menossa naimisiin toistensa kanssa, kun Marion saa uskonnollisen herätyksen ja alkaa tuntea halunsa syntisiksi. Vaikka hänen äitinsä, joka on pappi, taistelee homojen ja naisten oikeuksien puolesta Marion liittyy konservatiiviseen Simeon-seurakuntaan ja ajautuu näin  riitoihin äitinsä kanssa. Julia yrittää parhaansa mukaan hyväksyä tilannetta ja Lepe, aktiivinen seksuaalivähemmistöjen puolustaja, menettää suunnilleen järkensä.

''Siinä näytelmäkirjoittaja tarkastelee syvällisellä ja pysäyttävällä tavalla, kuinka tavalliset seurakuntalaiset ja kirkon työntekijät joutuvat ratkomaan kipeitä kysymyksiä omassa elämässään.''
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/207/teatterissa_ratkotaan_kirkon_kiistoja

Oheinen lainaus kuvaa kirjaa parhaiten. Jokainen henkilöistä joutuu kohtaamaan itsensä ja oma näkökulma joutuu kyseenalaiseksi. Elämä ei olekaan ihan niin yksinkertaista kuin sen haluttaisiin menevän. Kärjistetyt henkilöt elävät jokainen omaa elämäänsä, mutta heidän tarinansa kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla yhteen. Loppu on hyvinkin yllättävä ja aivan viimeinen tapahtuma varsinkin. Joidenkin henkilöiden suhde tarinaan jää hieman liiankin irralliseksi.
   Vaikka näytelmä onkin hieno ja tarkkanäköinen, ei se oikein sovellu luettavaksi. Aivan alun olin sekaisin, kun en ollut perillä tapahtumista ja siitä kuka oli äänessä. Kun parinkymmenen sivun paikkeilla keksin alkaa lukea ääneen ja ääntä muuntaen eri henkilöiden mukaan, alkoi jonkinmoinen tolkkukin löytyä. Kuitenkin, kun lukee tällä tavoin sata sivua, ei loppupäivänä juuri huvita puhua. Elokuvana toimii hyvin ja olisi myös kiva nähdä ihan teatteriversio, sen verran kuitenkin pidän.
   Kansikuva on erittäin onnistunut ja sitä katseli ihan ilokseenkin. Kuvaa monin tavoin näytelmää ja asettaa normit kyseenalaisiksi. Mustavalkoisuus on kiva ja kansi on yksinkertaisen kaunis ilman liiallista yrittämistä.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Oudon ihana Outolintu

(vk. 24, maanantai)

Divergent(2011)
Painos: 2014
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 361
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

 Nuorten kirjaviikot ovat taas alkaneet. Sain heti ensimmäisenä muistutuksen siitä, miksi minä järjestän nämä vuodesta toiseen, nyt jo kolmannen kerran peräkkäin. Vaikka useimmat nuorten kirjat saavat minulta vain voihkaisun osakseen, löytyy välillä näitä todellisia helmiä, joiden vuoksi tätäkin perinnettä jaksaa viedä eteenpäin.
   Kävin katsomassa Outolinnun elokuvissa, kun lahjaliput olivat menossa vanhoiksi ja pakko oli jonnekin mennä. Aihe sinänsä vaikutti kiinnostavalta, mutta minua jännitti scifi genrenä. Nehän ovat aina jotain ufo ja öttiäishömpötystä ylimodernissa maailmassa. No saisinhan ainakin pari tuntia hyvää nukkumisaikaa, jos on tylsää. Ajatukseni osoittautuivat pahemman kerran vääriksi. Elokuva oli hyvä ja niin oli myös kirjakin eikä ainuttakaan ufoa näkynyt mukana. 
   Ensimmäisiltä sivuilta lähtien Outolintu koukutti mukaansa ja näin jatkui aina viimeiseen lauseeseen saakka. Vaikka minä tiesin koko ajan mitä tulee missäkin vaiheessa tapahtumaan, näin sen lopulta vain etuna. En usko että olisin pitänyt kirjasta näinkin paljon ilman sitä. Pystyin keskittymään pohtimiseen, mikä on tämän kirjan sanoma ja yhdistämään sitä aivan todelliseen maailmaan.
   Tarinan päähenkilö on nuori 16-vuotias Beatrice Prior, joka muiden ikäistensä tapaan joutuu tekemään päätöksen, mihin viidestä osastosta haluaa kuulua. Avuksi valintaan on järjestetty taipumustesti, joka sulkee vaihtoehtoja yksitellen pois kunnes vain yksi on jäljellä. Tämän ei kuitenkaan tarvitse vaikuttaa päätökseen. Beatrice ei saakaan tulosta, vaikka kokeen piti olla täysin luotettava. Paljastuu, että hän on divergentti, omaa taipumuksia useampiin ryhmiin. Hän joutuu salaamaan tulostaan, sillä muuten hänet tapettaisiin. Beatrice vaihtaa sopuisa-osastonsa uskaliaisiin. Yksinkertaista ei ole silti päästä ryhmän jäseneksi, sillä aluksi järjestetään pitkät testit kokelaille ja vain parhaat voivat päästä osaston jäseneksi. Muut joutuvat osattomiksi. Tris (nimi, jota Beatricesta suurimmaksi osaksi käytetään) ei pärjää taisteluharjoituksissa pienen kokonsa vuoksi, mutta simulaatioissa hän on selkeästi muita parempi. Ystäviä ja vihollisia löytyy, kuten lähes jokaisesta nuorten kirjasta. Rakkaustarinakin on ängetty mukaan, mutta se lopulta sopi kirjan juoneen hyvin. Ei jäänyt tunnetta, että se olisi ollut vain koska on pakko.
   Tilanne on hyvin samanlainen, minkä voi nähdä ihan todellisessa elämässä. Ihmisille asetetaan oletukset, joiden mukaan heidän kuuluu käyttäytyä. Mikäli näitä odotuksia ei täytä, jotkut ihmisistä näkee vaarana yhteiskunnan järjestykselle. Erilaisuutta on vaikea hyväksyä. Myös kirjan alkupuolella ollut virke vahvisti tätä omaa näkemystäni. Siellä todettiin, että harva haluaa toimia jatkuvasti juuri sillä tavalla kuin oma osasto vaatii, mutta on vain pakko. Ihmisen omalle itselleen ei anneta tilaa.
   Outolintua on verrattu Nälkäpeli-trilogiaan. Itse olen onnistunut lukemaan Nälkäpeliä vain parikymmentä sivua, en enempää. En osaa sanoa mikä, mutta jokin asia erotti tämän siitä. Erityisesti minua ärsytti kieli, Outolinnussa oli jotenkin jouhevampaa ja sujuvampaa. Toki lauseet olivat helppoja, lyhyitä ja välillä toistelevia, mutta se sopi juuri tähän tilanteeseen ja hetkeen. Myös juonessa on käsittääkseni eroja, Outolinnussa ei tarvinnut ihmisiä tappaa eikä ollut sitä ainaista nuortenkirjatyyppistä kolmiodraamaa. Itse todella nautin ja luin helposti kaksitoistakin tuntia päivässä odottaen malttamattomana seuraavaa aamua.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Dominique Sigaud - Aavikkoromaani

(vk. 23, lauantai)


Kuva Kiiltomadon sivuilta
L'hypothese du desert (1996)
Painos 2001
Kustantamo: Sammakko
Sivumäärä: 118
Mistä sain? Kirjaston poistomyynnistä ostettu
 Aavikkoromaani oli minulle yhden junamatkan ja yhden tunnin lukuhetki. Ajatuksenani oli lukea se välissä, kunnes pääsisin käsiksi nuortenkirjaviikot aloittavaan opukseen. Kuvan olen joutunut kopioimaan toiselta sivustolta, kun Aavikkoromaani lähti minulta heti suosituksestani lainaan, kun olin saanut sen päätökseensä. Kansi on mukavan poikkeuksellinen, kun takakansiteksti on etukannessa (ja onhan kansi harmaa).
    Tarina kertoo Persianlahden sodan vaikutuksesta ihmisiin, ei sodasta itsestään, vaikka se onkin kokoajan vahvasti läsnä. Tarinoita kulkee useampi päällekkäin. Yhdessä tarinassa kerrotaan menneistä päivistä, kun sotilaita oli kadonnut, yksi tapahtumista sijoittui aavikolle ja kolmas sijoittuu Yhdysvaltoihin. Vaikka siltä voisi tuntua, ei kirja ole sekava muuten kuin aivan alussa.
   John Miller löydetään aavikolta ja hänen epäillään kuolleen. Miehet päättävät olla kertomatta naisille henkilöstä, mutta Nur Al-Kutubi huomaa miehensä muuttuneen ja seuraa häntä kerran yöllä ja saa tietää mitä on tapahtunut. Kuolleeksi luultu Miller puhuu ensimmäistä kertaa juuri Kutubille ja kertoo myöhemmin mukaan astuneille naisille tarinoita usean päivän ajan. Millerin vaimo on saanut viestin Yhdysvaltoihin miehensä katoamisesta ja lähtee selvittämään asiaa. Ihmisten kohtalot kietoutuvat yhteen mielenkiintoisella tavalla ja saa aikaan jatkumon, jossa ihmisten teot vaikuttavat toisiin satojen kilometrien päässäkin vaikka sitä ei tiedostetakaan. Lopulta kaikilla on samat halut ja tarpeet, asuivat he sitten missä päin maapalloa tahansa ja oli sota taikka rauha.
   Aavikkoromaani on saanut kolme kirjallisuuspalkintoa ja hyvästä syystä. Kuitenkaan se ei valota sotaa ja sitä käyneiden maiden tilanteita. Tarina veti heti mukaansa, mutta minusta epilogin olisi voinut jättää kokonaan pois, sillä tarinan lopetus olisi ollut mielenkiintoisempi ja täysin onnistunut ilman sitä. Nyt epilogi hieman pilasi omia ajatuksiani ja kompastui tylsään, monta kertaa käytettyyn ratkaisuun. Kaikkein viimeisin lause oli ajatuksia herättävä ja se olisi riittänyt minulle ainoaksi syyksi lukea tämä kirja.  
--------
Osallistun kirjalla ihminen sodassa - haasteeseen kategoriaan sotakokemukset. Samalla sain luettua yhden kirjan omista hyllyistäni.

Vierailulla Alastalon salissa

(vk. 23, perjantai)

A-S 1
Suomenkielinen alkuteos (1933)
Painos: 2000
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 421
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

 A-S 2
Suomenkielinen alkuteos (1933)
Painos: 2000
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 405
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Alastalon salissa - pitkä ja loputtomalta tuntunut projektini. Projekti tuntuu ehdottoman oikealta sanalta. Mutta minähän en jättänyt kesken, se ei olisi sopinut ajatuksiini. Ja näin minä suoriuduin tästä lopulta ja olen nyt äärettömän ylpeä.
    Volter Kilven teos on äänestetty itsenäisyyden ajan parhaaksi romaaniksi Suomessa, mutta samalla sillä on myös pitkäpiimäisimmän romaanin maine. Kieli on hienoa ja kuvailevaa ja laskenkin sen kirjan parhaaksi anniksi. Sitten tulivat vastaan nämä yli sivun mittaiset virkkeet. Ne hidastivat ja paljon. Alastalon salissa on yhdenpäivän romaani, joka kertoo kuudesta tunnista ja sen aikana tapahtuvasta kokouksesta, jossa kirjoitetaan parkkikirja (toisaalta kirjoittaminen aloitettiin vasta toisen osan puolivälin jälkeen). Tajunnanvirtatekniikka on haastava, mutta mielenkiintoinen lukemisen kannalta. Samalla ajattelin, että miten kenelläkään voi olla tällainen ajatuksenjuoksu. Minua helpotti se, että olen jo tottunut vanhahtavaan kieleen ja tunnen venesanastoa, joten vendat ynnä muut eivät tuottaneet ongelmaa. Ensimmäinen osa oli mielestäni hiukan tylsempi, joka johtunee siitä, että yritin tarkkaan seurata tapahtumia. Eihän siitä mitään tullut. Toisen osan alkaessa oli kirjan tyyliin jo tottunut ja alkanut vain keskittyä suomenkielellä leikittelyyn. Syvällistä pohdintaa kirjasta minulla ei siis ole. Se vaatisi melkeinpä toiseen kertaan lukemisen, mitä en ainakaan ihan lähiaikoina ajatellut tehdä. Tämä opus olisi ollut parasta lukea kerralla kokonaan ymmärtämisen kannalta, mutta siihen kukaan tuskin pystyy.
    Tiesin, kun aloitin lukemisen, että hetkistä ei tule mitään nautinnollisia ja rentouttavia. Asenne auttoi paljon. Tuli yllätyksenä, että välillä kirjassa oli kohtia, joissa oli aivan pakko nauraa. Tykästyin hyvin paljon kampela- ja muihin kalavertauksiin ja yhtäkkiä huomasinkin viljeleväni niitä omassa puheessanikin (onneksi en enää). Kun kirja viimein loppui kesäkuunpuolella parin kuukauden luku-urakan jälkeen reaktioni olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen. Vaikka olenkin väsynyt ja onnellinen, että sain tämän luettua, ei sovi kuitenkaan ymmärtää, ettenkö olisi kirjasta pitänyt. Mielenkiintoinen se oli kaikin puolin. Muutenhan olisin jättänyt kesken. Ehkä minussa on hieman hulluutta.

Toukokuun kirjallinen koonti


Toukokuu tuli ja meni Alastalon salin parissa, mutta ehdin myös muutaman muun kirjan lukea läpi. Määrä ei päätä huimaa, mutta sentään jotain. Toisaalta toukokuu tarkoittaa kesää ja suurta kirja kasaa. Alastalonkin toista osaa ei ollut toukokuun loputtua kuin pari sataa sivua jäljellä.
Toukokuussa luetut kirjat:
Johanna Korhonen ja Jeanette Östman: Kaikella rakkaudella.*
Jenni Linturi: Malmi, 1917.*
Volter Kilpi: Alastalon salissa 1.
Näiden lisäksi luin viisi kuvakirjaa, joita en laske kirjalistaani mukaan, kun kirjamäärät vääristyisivät.
Jokainen kirja ansaitsi minulta kaksi tähteä. Keskiarvokin on siis yllättäen 2.
Toukokuussa aloitin myös lukemaan oman hyllyni kirjoja. Sivupalkissa on linkki 'haasteeni' ohjeistuksiin.
Toukokuun luettujen kirjojen sivumäärä on 795. Tänä vuonna olen lukenut 28 kirjaa ja näissä on yhteensä 6150 sivua, kun huomioidaan myös nämä jo kesäkuun puolella luetut.

Normeja haastavaa lastenkirjallisuutta 1

vk. 22



Kuten ne ihmiset, jotka ovat blogiani lueskelleet tietävät, että yhdenvertaisuus ja normikriittisyys on minulle hyvin tärkeää. Lastenkirjallisuudessa näitä aiheita käsitellään paljon ja positiivisella otteella, joten nyt olen alkanut tutustumiseni normeja haastavien lastenkirjojen maailmaan. Tarkoituksenani on pohtia mitä normia opuksessa kyseenalaistetaan ja millä keinoin.

Viime viikolla astelin kirjastolle etsimään sopivia kirjoja ja vietin tovin puistossa lueskellen niitä ja pohtien 'syvällisiä'. Välillä lukupaikan vaihtaminen virkistää kummasti. Ulkona lukeminen on yksi parhaista ajanviettotavoista ja samalla saa hymyn myös (suurimman osan) ohikulkijoiden huulille. Suosittelen kokeilemaan.

Täydellinen tyttö

Mitä normia haastaa? 'Samanlaisuus on hyvästä'

Kirjoittanut Giuseppe Caliceti ja kuvittanut Mara Cerri. Suomentanut Erkki Somersalo vuonna 2006 ja kustantanut Lasten Keskus. Alkuteos italiankielinen Ippolita, la bambina perfetta, 2005.
''Myös Sofia lennätti leijaansa, mutta kilpailun voitti mantelisilmäinen poika. Hänen lohikäärmeleijansa lensi kaikkein korkeimmalle ja pisimmälle ja lisäksi se oli kaunein kaikista leijoista. Sofia tuumi: ''Minua ei huvita leikkiä mantelisilmäisten lasten kanssa, koska he kuitenkin voittavat aina!'' 
Täydellinen tyttö on kirja siitä, kuinka vaikeaa lapsen voi olla hyväksyä olevansa huonompi jossain asiassa muita ihmisiä. Sofia haluaa löytää itselleen ystäviä, mutta haluaa heidän olevan yhtä taitavia kuin hänkin. Esimerkiksi poika, jolla oli mantelisilmät voitti  Sofian leijanlennätyskilpailussa ja näin päätti, että kaikki lapset, joilla on manteli silmät, voittavat aina ja eivät näin sovi kavereiksi. Näin jatkuu, kunnes vastaan tulee huone, jonne ovat tervetulleita juuri Sofian kaltaiset ihmiset. Huone on hyvin pieni, koska Sofia on ainoa, joka täyttää huoneen 'kriteerit'. Lopulta hän hyväksyy muut ja huomaa, että erilaisuus on vain hyvästä.



Muuttolintulapsi
Mitä normia haastaa? 'Samanlaisuus on hyvästä'

Kirjoittanut Päivi Franzon ja kuvittanut Sari Airola. Suomenkielinen alkuteos ja kustantanut Lasten Keskus, 2007.

''Annasta oli ikävää olla yksin. Kotitalon hissin peilistä hän huomasi, että oli jo unohtanut miten hymyillään. Hän kaipasi pois. Eräänä päivänä Anna katseli muuttolintujen lentoa. Hän olisi halunnut päästä niiden mukana etelään. Ja aivan kuin linnut olisivat kuulleet hänen toiveensa, ne laskeutuivat liitelemään talojen väliin.''


Anna on juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle ja hänen on hyvin vaikea sopeutua uusiin, jo vakiintuneisiin ystäväporukoihin. Kukaan ei halua häntä mukaan leikkimään. Anna alkaa mielikuvissaan matkustamaan mielikuvitusmaahan, kunnes huomaa että on mielikuvitus maailma ei ole mukava, kun todellisuus ei ole kivaa. Hän kuitenkin löytää ystävän, joka hyväksyy juuri hänet omanlaisenaan.

Räks pum!

Mitä normia haastaa? 'Samanlaisuus on hyvästä'

Kirjoittanut Heinz Janisch ja kuvittanut Helga Bansch. Suomentanut  vuonna 2006 ja kustantanut Lasten Keskus. Alkuteos italiankielinen Ippolita, la bambina perfetta, 2005.

''Sigmund kurkotti pitkälle. Silloin se tipahti pesästä. Se leijaili ilmojen halki. Se oli juuri huutamassa: ''Apua!'' Mutta silloin se tärskähti jo maahan. ''RÄKS PUM!'' sen päässä jysähti.''
Pienenä lintuna Sigmund putosi pesästä ja kolautti päänsä. Tämän seurauksena hän ei oppinut visertämään kuin muut linnut, vaan kuului aina vain 'räks pum'. Metsän asukkaat naureskelivat hänen erilaiselle äänelleen. Sigmund on surullinen - eihän hänestä ole mihinkään. Uusi jänisystävä näyttää hänelle, että erilaisuudesta huolimatta Sigmundillakin on taitoja, joita muilla ei ole. Tämän huomattuaan metsän eläimet huomasivat olleensa ilkeitä aivan turhaan.
Olli ja Dolli, tarina ystävyydestä
Mitä normia haastaa? Vammattomuus
Kirjoittanut ja valokuvannut Heljä Liukko-Sundström. Suomenkielinen alkuteos ja kustantanut Otava, 2005.
''- Olen Dolli. Kompastuin taas. En tahdo millään pysyä pystyssä täällä epätasaisella niityllä, Dolli selittää. - Annapa, kun autan sinua, Olli sanoo ja ojentaa Dollille kätensä. - Kävellään tuonne puun alle istumaan, niin voidaan paremmin tutustua.'' 
Olli ja Dolli on kuvataitelijan kirjoittama tarina hänen itse tekemistään keramiikkahahmoista ja näiden kahden, jäniksen ja ihmisen, ystävyydestä. Dolli on vammainen ja hänen on vaikea sopeutua maailmaan. Monet ihmiset eivät ymmärrä hänen rajoituksiaan ja se aiheuttaa vaikeita tilanteita Dollille. Olli kuitenkin viettää aikaansa Dollin kanssa, sillä hän on huomannut, että ystävä on ystävä, oli hän millainen tahansa. Vammaisuutta käsitellään harvemmin, vielä vähemmän lastenkirjoissa. Olli ja Dolli kertoo myönteisessä valossa erilaisuudesta ja ystävyyden useammista puolista.
Minä olen perhonen 
Mitä normia haastaa? Sukupuoleen liittyvät oletukset.
Kirjoittanut Tuula Korolainen ja kuvittanut Taru Castren. Suomenkielinen alkuteos ja kustantanut Tammi, 2010.

''...Mikä sinä haluaisit olla? Nuutti katseli muita ja mietti. Oskarin nokka oli kiva, ja Atella oli tuntosarvet...Mutta Annin puku oli kyllä hienoin: puku oli keltainen ja selässä oli kimmeltävät, läpikuultavat siivet. - Minä olen perhonen! Nuutti huudahti.''
Sukupuoli nähdään monesti kaksinapaisena. On naisia ja miehiä, sukupuolen määrää se mitä löytyy jalkojen välistä ja niiden mukaan käyttäydytään yksiselitteisesti sukupuolelle määritetyillä ominaisilla tavoilla. Tätä käsitystä haastaa Tuula Korolaisen Tammenterhosarjaan kuuluva kirja. Nuutin päiväkodissa harjoitellaan kevätjuhliin. Nuutti oli kuitenkin ollut kipeä kun roolit jaettiin. Hänelle tarjotaan kaikenlaista kastemadosta lähtien, mutta Nuutti on itsepäisesti päättänyt olla perhonen. Toinen päiväkodin tädeistä ehtii jo kivahtaa, että aina ei voi saada mitä haluaa. Kaikeksi onneksi toinen ymmärtää lopulta mistä kiikastaa. Ei Nuutti halua välttämättä perhonen olla, vaan vain jotain kaunista. Kauniit asiat ovat sallittu myös pojille.


LinkWithin