sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kirjaisa haaste

Sain jokin aika sitten Suketukselta haasteen, jossa kerrotaan mielipiteitä kirjoista.
Säännöt:1. Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi ja lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkitä heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät,
mikä on homman nimi.
1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et?
Potterit, aina ne Potterit. Ei vain innosta, vaikka maailma tuntuu olevan hulluna niihin. Monet dekkarit ja muut pinnalla olevat sarjat lasketaan tähän kategoriaan myös.


2. Kirja tai kirjasarja, josta sinä pidät, mutta kukaan muu ei pidä?
Olen suorastaan lähtemättömästi rakastunut Gertrude Steinin
Idaan. Ida päätyi aikanaan luettavakseni, kun tein pienen tutkimuksen kirjablogien epäsuosituimmasta teoksesta ja olin lupautunut lukemaan sen teoksen, joka ikinä saa tämän kyseenalaisen tittelin. Onneksi tein tutkimuksen ja luin kirjan, nykyään Ida komeilee hyllyssäni.


3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
Olen lukenut tasan yhden kolmiodraaman -
Lerouxin Oopperan kummituksen. Tavallaan olisin ehkä halunnut, että Christine päätyisi yhteen kummituksen  kanssa, mutta tarkemmin ajatellen en kuitenkaan. En erityisemmin jää harmittelemaan teosten tapahtumia.


4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty:
Chick lit ei ole lainkaan minun juttuni kuten eivät myöskään dekkarit tai fantasia. En edes koe suurta halua pitää niistä, vaikka dekkareita tuntuukin tulevan kustantamoiden painoista kuin viimeistä päivää ja niiden kulutuksen olevan suurta. Toisaalta minua ei juuri koskaan ole kiinnostanut se valtavirtaisin kirjallisuus, vaikka toki poikkeuksiakin on, varsinkin kun lukee klassikoitakin.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?
Hmm, vaikea ajatella, koska yleensä en muodosta hahmoihin mitään suhdetta. En tiedä onko Maupassantin Ihmissydämen hahmot rakastettuja, mutta minulla ne saavat höyryt nousemaan päästä.


6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et?
Tämäkin on vaikea, jotta en ala toistaa itseäni turhan paljon. Sanoisinko vaikka
Murakami tai Hotakainen, vaikka tuntuukin väärältä tuomita molempien kirjallinen tuotanto vain yhden kirjan perusteella.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
Potterit. Olen lukenut kolme ensimmäistä kirjaa ja neljänteen sitten jämähdin. Ei kiinnosta. Toinen on Nälkäpeli, jota luin kunniakkaasti ehkä kaksikymmentä sivua, raivostuin, luin vähän sieltä täältä, raivostuin enemmän ja heitin kirjan pois.

8. Kirja, joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?
Potterit. Vastaukseksi menee tähänkin, elokuvista kun tämän kohdalla tykkään. Jokin Taru sormusten herrasta kelpaisi myös tähän.
----
Päädyin tässä muutenkin pohtimaan, mitkä ovat sellaisia hahmoja kirjallisuudessa, joista pidän ja kirjailijoita, joiden tuotannosta pidän. Minulla on neljä suosikkikirjailijaa, joiden tuotanto on minulle tavalla tai toisella todella tärkeä: Shakespeare, Gardell, Mukka ja Sade. Katsoin myös suosikkiteosteni listausta. Pohdin sitä, millä puolella kirjastossa usein vierailen ja minkälaisia teoksia sieltä tarttuu mukaan. Lähes poikkeuksetta kaikissa on kaksi yhteneväistä piirrettä - synkkyys ja tabuaiheet. Tästä aiheesta on myös blogiteksti valmisteilla.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Onko moraalista vaatia ihmistä olemaan luonnollinen?

Nykyään lähes kaikessa käytetään argumenttina luonnollisuutta. Milloin mikäkin on epäluonnollista eikä siksi hyväksyttävää. Yksinkertainen esimerkki luonnollisuuteen vetoamisesta on taannoinen keskustelu Tahdon2013-kampanjan ympärillä. Eduskuntaa myöten huudeltiin kuinka homoseksuaalisuus on epäluonnollista. Vastapuoli tarttui argumenteissaan tähän ja väitti kyseessä olevan aivan luonnollinen asia. Lopulta keskustelu jää helposti kiertämään kun väännetään mikä on milloinkin luonnollista.

Mitä on luonnollinen?

Hämmentäväksi argumentiksi luonnollisuuden tekee se, että sanalle luonnollinen on ties kuinka monta määritelmää eikä sillä ole mitenkään selväpiirteistä tarkoitusta.

Etsin määritelmiä termille:

''Luonnollinen on jotakin sellaista, mitä on luonnossa. Sellaista, mitä ihminen ei ole tehnyt.''

''Luonnollinen tarkoittaa hyvää ja kaunista. Luonnotonta on epäluonnollinen ja väärä.''

''Luonnollisuus on sitä, että luonnollisesti kuuntelee sielunsa ääntä ja toteuttaa sielunsa tahtoa.''


Tämän tyyppisiä olivat määritelmät ja jokaisessa niissä on ongelmia. Ensimmäiseen todettakoon, että ihmiset pitävät hyvinkin luonnollisena esimerkiksi älypuhelimia ja koululaitosta, ja ne ovat asioita, jotka ihminen on tehnyt. Monet eivät pidä etanoita kauniina, mutta ei ne siltikään ole epäluonnollisten listalla. Viimeisessä kompastutaan jo pelkästään siihen, että siinä on ymmärrettävä mitä luonnollisuus tarkoittaa, jotta voi tietää mitä luonnollisuus on. Muotoilultaankin se on jo pelkästään huono ja sitten eksytäänkin puhumaan sielusta, joka ei liity edes aiheeseen ja käsitteenä vie ajatukset  uskontoon, jossa taas tuntuu olevan erilainen luonnollisuuden määritelmä. Vaikka kuinka etsisi, luonnollisuus ei löydä pätevää määritelmää.


Kristinusko




Raamatussa on kaksi kuuluisaa synninpesää, Sodoma ja Gomorra (mm. 1. Moos. 19:1-38). Raamattu kertoo näistä kylistä, että siellä harjoitettiin syntiä, mutta yhtäkään mainintaa ei löydy siitä, mitä nämä synnit ovat. Useimmiten fundamentalistisessa uskonnonkäsityksessä nämä synnit määritellään kuitenkin seksuaalisina ja sukupuolisina. Kieleen on päässyt käsite ''Sodoman asukas'', jota käytetään vahvasti loukkaavana nimityksenä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajille. Näiden lisäksi kyseiset paikat yhdistetään myös zoofiliaan ja sukurutsaan.

Kristinuskoon kuuluu myös käsitys hyveistä, joita tulisi pyrkiä noudattamaan. Kardinaalihyveet, jotka on määritelty jo antiikin aikana, ovat viisaus, rohkeus, kohtuullisuus ja oikeamielisyys. Keskiajalla näiden joukkoon lisättiin vielä usko, toivo ja rakkaus. Vaikka pitäisikin kristinuskon tarjoamaa luonnollisuuskäsitystä hyvänä pohjana elämälle, herää kuitenkin kysymys, onko luonnollista sellainen, jonka eteen täytyy ponnistella. Eikö se ennemmin ole tavoiteltava ja hyvä päämäärä, mutta ei luonnollista?


Kristinuskon ihmiskäsityksenä on essentialismi, jonka mukaan on olemassa jo valmis ihmisolemus. Ihminen ei ole vain tabula rasa, joka pystyy täysin valitsemaan miten elämänsä elää. Mikäli ihmisellä on valmis ihmisolemus, voinee sitä pitää luonnollisena. Ongelmaksi asia muodostuu siinä vaiheessa, kun uskotaan, että ihminen voi myös päättää elämästään, olemuksestaan ja teoistaan eikä kaikki ole vain ylhäältä annettua. Silloin pitäisi pohtia, miten nämä päätökset suhtautuvat käsityksiin luonnollisuudesta.

Markiisi de Sade

Markiisi de Sade eli Ranskassa 1700-luvulla. Hän piti kristinuskon moraalikäsitystä luonnonvastaisena. Saden mukaan kristinusko on vain ihmisen luoma harha ja kristinuskon moraalikäsitys on luonnonvastainen.

Sadea pidetään usein nihilistinä, mikä on kuitenkin aika vaikeaa nähdä, jos hänen tuotantonsa kertoo hänen arvomaailmastaan yhtään mitään. Saden teoksista jää vaikutelma siitä, että hän on pitänyt aikanaan vapautta tehdä ja luoda oma todellisuutensa, hyvinkin suuressa arvossa. Siinä tapauksessa, että nihilismi nähdään vain vallitsevien arvojen merkityksettömyytenä, Saden leimaaminen nihilistiksi on heti oikeutetumpaa.

Sade on todennut, että ihminen ei ole eläimiä ja kasveja kummempi. Tämä toteamus tuo oman lisänsä luonnollisuuskeskusteluun. Tällöinhän luonnollista on se, että toimisi eläimellisesti. Saden romaanissa Justine ihmiset ovat himojensa orjia, he raiskaavat ja kiduttavat ja varastavat, ja kristinuskoon pohjaava ja vahvan hyveellisesti elävä Justine kohtaa kerta toisensa jälkeen vääryydet. Moraalin unohtaneet ihmiset menestyvät autuaallisen hyvin kun taas moraalisesti elävät ovat ongelmissa. Sade arvosteli perhe- ja sukupuolimoraalia, joka on hänen keskeisin pilkan kohde.

Voisi sanoa, että Sade kannatti ns. sosiaalisista normeista vapaata hedonismia. Hedonismi on käsitys, jonka mukaan keskeisenä asiana ihmiselämässä on mielihyvän tavoittelu ja yksinkertaisesti se mikä aiheuttaa mielihyvää, on hyvää. Toinen hänelle korkeista päämääristä oli ns. vihollisuus elämää kohtaan.

Nietzsche

Toinen nihilistinä pidetty henkilö on Nietzsche (toisaalta Nietzsche puhui yli-ihmisestä, joka ylittää nihilismin asettamalla uusia arvoja), jonka mukaan nöyryys, siveys, köyhyys ja pyhyys vahingoittavat suuresti elämää. Hän käsittelee uskonto- ja arvoteemojaan enemmänkin kirjassaan Antikristus. Nietzschen mukaansa sääli on sovellettua nihilismiä, koska sääliessä kadotetaan elämänvoimaa. Moraalin avulla tavoitellaan henkistä, poliittista tms. ylemmyyttä tai toisinaan aineellista etua.

Luonnontila

Kolme tunnetuinta luonnontilateoriaa voi auttaa tarkastelussa, mitä on ihmisolemus ja luonnollisuus. Luonnontila on teoreettinen tila, jossa valtiota ei vielä ole. Hobbesin (1588 - 1679) mukaan ihminen on luonnontilassa peto, jonka elämä on yksinäinen, kurja, häijy, raaka ja lyhyt. Luonnontilassa vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan. Ihminen on siis luonnostaan paha ja tarvitsee lakeja ja valtiota pystyäkseen elämään moraalin vaatimalla tavalla.

Locken (1632 - 1704) ja Rousseaun (1712 - 1778)  teoriat eroavat paljonkin, mutta kummassakin uskotaan, että ihmisellä on kyky toimia moraalin vaatimusten mukaisesti luonnontilassakin. Rousseaun mukaan luonnontila oli ihmisen paratiisillinen alkutila. Rousseau ajatteli, että pahat tavat ja väkivalta on pikemminkin sivilisaation aikaansaannosta.

Nykypäivä

Nykyään luonnollisuutta käytetään argumenttina vaikka mihin - ''on luonnollista syödä lihaa'', ''on luonnollista olla hetero'', ''on epäluonnollista kuulua hlbtq-vähemmistöön'' jne. Milloin nykyisen muotoinen yhteiskuntamalli on luonnollinen, milloin ollaan pohtimassa minkälaista on luonnollinen seksi. Erityisen paljon luonnollisuudesta puhutaankin nimenomaan seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kohdalla. Yleensä tähän liitetään myös puhe ikiaikaisuudesta ja universaaleista totuuksista.

Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa -tutkimuksesta ja THL:n kyselyistä saa tietoa siitä, mitä tällainen yhteiskunnallinen ilmapiiri ja luonnollisuuspuhe voi saada aikaiseksi.


THL:n vuoden 2013 kyselyn mukaan 78-84% cis-hetero -ihmisistä kokivat terveytensä joko erittäin hyväksi tai hyväksi. Hlbtiq-ihmisistä 60% mielsi terveytensä joko hyväksi tai vain jokseenkin hyväksi. Tämän lisäksi cis-heterot käyttävät enemmän päihteitä verrattuna vähemmistöön kuuluviin, mutta siitä huolimatta transnuoret ovat selkeästi tyytymättömämpiä terveyteensä. Itsemurhat ja itsensä vahingoittaminen on selkeästi yleisempää vähemmistönuorten keskuudessa verrattuna enemmistöön kuuluviin.
Joka vuosi vietetään sen vuoden aikana väkivaltaisesti ja oman käden kautta kuolleiden transihmisten muistoksi muistopäivää. Vuonna 2015 näitä kuolemia tilastoitiin yhteensä 271 eikä kaikkia saada edes koskaan tilastoihin mukaan. Luonnollisuusargumentti vaikuttaa moraalisestikin kyseenalaiselta käyttää.
-- Kuvat Wikipediasta, paitsi viimeinen, jonka lähdetiedot ovat  kuvassa.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Bloggaajan identiteettiongelma

Klassikkojen lumoissa on ollut hiljainen jo päälle kuukauden. En voi sanoa, että se johtuisi kiireestä tai jostakin muusta erityisestä selkeästä syystä. Selittelemättä totean, että minua ei ole yksinkertaisesti huvittanut.
Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, että bloggaaminen olisi menettänyt hohtonsa. Kuvittelin aluksi, että ylipäätänsä bloggaaminen ei innosta enää ja otin sitten aikalisän miettiäkseni koko touhun tarkoitusta. Tauko toi mukanaan paljon hyvää, esimerkiksi ymmärsin, että olen lähemmäs vuoden ollut epäaktiivinen, mutta silti minulla olisi vaikka mitä mistä haluaisin kirjoittaa. Tämä ''vaikka mitä'' ei sovi kuitenkaan nimikkeen klassikot ja kirjablogi alle, ainakaan siinä määrin, miten olen käsittänyt termin kirjablogi.
Samalla kun olen hiljentynyt, blogini lukijamäärät ovat ottaneet huiman harppauksen. Alkuaan minulla oli vain kolme lukijaa, mutta nyt vakituisia lukijoita on jo päälle viisikymmentä. Siis viisikymmentä ihmistä, joille minun jorinani tulevat suoraan bloggerin etusivulle, huimaa. Sen lisäksi Google analytics paljastaa, että huonoimpanakin kuukautena lukijamäärät ovat päälle kahdessa sadassa.
Eihän tämä toki ole mitään verrattuna tuhansien seuraajien vloggaajiin, joiden ympärillä juoksee fanilauma kiljumassa. Minulle kuitenkin viisikymmentä lukijaa ja muutama sata katsojaa ovat tosi huima määrä. En kaipaa fanilaumoja ja olenkin pitänyt blogini kanssa matalaa profiilia.
Blogia ei tehdä lukijoille, hoetaan, mutta minä totean, että totta vie tehdään. Ellen haluaisi, että kirjoituksiani luettaisiin ja kommentoitaisiin, en olisi siirtynyt Word-tiedostojen ajasta eteenpäin. Mitä epäaktiivisempi olen ollut, sitä enemmän olen miettinyt lukijoita, joille en ole voinut tarjota sitä laatua, jota haluaisin tarjota. Edelleenkään en ole kysymässä keneltäkään minkälaisia postauksia minun tulisi tehdä tai minkälaisia aiheita valikoida. Olen vain ymmärtänyt, että niin itseni kuin lukijoidenkin tähden, blogini on uudistuttava. Minulla on intoa bloggaamiseen ja kyllähän sen nyt pitäisi näkyä.
Mitä siis jatkossa?
Termi kirjablogi on tehnyt mieleeni karsinan, joka huutaa, että en saisi kirjoittaa mistään muusta kuin kirjoista. Innostukseni lukemiseen ei ole ilmentynyt romaanien ja runokirjojen muodossa. Olen siis kuvitellut, että enhän minä enää edes lue. Kuinka väärässä olinkaan. Minä kulutan kirjallisuutta ja tekstejä melkeinpä enemmän kuin koskaan ennen, muoto on vain suurimmaksi osaksi jotakin muuta kuin painettu romaani. Olen lukenut hirmuisen monta lehteä, nettiartikkelia, analysoinut laulujen sanoja ja kuluttanut kohta talon korkuisen kasan tietokirjallisuutta, pelkästään tämän vuoden aikana. Lukenut lyhyitä, mutta sitäkin sisältörikkaampia tekstejä. Haluan kirjoittaa näistä, haluan kirjoittaa kulttuurista, yhteiskunnasta ja siitä mitä milloinkin juolahtaa mieleen ilman sen kummempia raja-aitoja. Aidat ovat ainoastaan rajoittavia. Kirjoistakin kirjoitan.
Miksikään lifestyleblogiksi en ole ajatellut kehittää tätä nettisivustoa. Ainakin nyt tuntuu siltä, että blogin aiheina pysyvät kirjat ja kirja-ala, mutta en rajoita haluani kirjoittaa kulttuurista, yhteiskunnasta ja musiikista. Yhteisenä nimittäjänä ovat tekstit, joita on lukemattomia erilaisia. Enkä välttämättä orjallisesti pitäydy tässäkään. Ajattelin potkia aidan kumoon ja katsoa mihin lähden kehittämään blogiani.
---
Oikeastaan kun mietin tarkemminkin, aihepiirit joita blogissa käsitellään, eivät mitenkään radikaalisti ole muuttumassa. Olen innoissani ja kun blogiani olen selaillut taaksepäin, olen huomannut, että tähän suuntaan olen ollut vääjäämättä menossa. Blogin nimikin on jo aika harhaanjohtava, koska klassikot eivät juurikaan ole olleet aiheinani, mutta tulevaisuus näyttää muutanko blogin nimen.

LinkWithin