maanantai 28. heinäkuuta 2014

Rakkaus, rohkeus ja sanojen mahti

(vk. 30, lauantai)
 The Book Thief (2005)
Painos: 2008
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 556
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


''Kun kuolema haluaa kertoa tarinan, on paras pysähtyä  kuuntelemaan.''
Kuolema - tarinan erikoinen kertoja
Kuinka monessa kirjassa tarinan kertojaksi on valittu kuolema? Mikä tämä kuolema oli Markus Zusakin Kirjavarkaassa? Valinta oli hyvin mielenkiintoinen ja erilaisuudessaan raikas. Se mikä tämä kuolema oli jäi lopulta pimentoon. Tavallaan personoitu hahmo, mutta toisaalta samaan aikaan monessa paikassa, mihin kukaan muu ei kykene. Toisaalta, voiko kuolema seurata jonkin ihmisen elämää ja kirjoittaa tästä kirjan. Näin ollen tarinaan tuli tietyn tapaista sadunomaisuutta. 
Varastaminen
Nimestäkin voi jo päätellä, että tärkeässä osassa on varastaminen. Liesel Meminger vie ystävänsä Rudy Steinerin kanssa kirjoja ja ruokaa. Ensimmäinen kirjavarkaus tapahtuu Lieselin veljen hautajaisissa, aikana jolloin hän ei vielä osannut lukea. Sen jälkeen kirjoja tarttuu mukaan useamminkin - kirjaroviosta ja pormestarin talosta. Kirjavarkaassa suhtautuminen tähän rikolliseen tekoon oli myönteinen. Vaikka toki ymmärrän, että kyseessä oli tarina, minua jäi silti mietityttämään tämä selkeästi positiivinen suhtautuminen varkauteen. Onko oikein varastaa ruokaa nälässään heiltä keillä sitä on riittämiin? Sen voisi jossain määrin jo hyväksyä, mikäli se korvattaisiin myöhemmin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kirjojen vieminen oli asia erikseen. Niistä oli hyötyä useammille ihmisille, mutta silti ei oikeutettua. Kuitenkin minä jotenkin hyväksyin tämän varastamisen, mitä en läheskään samalla tavalla tee nykykirjallisuuden kohdalla. Se oli vähän niin kuin välttämättömyys. Olisi kiinnostavaa pohtia pitemminkin mikä vaikutti tähän niin erilaiseen suhtautumiseeni. Tuomitsin varastamisen vasta viimeisen sivun jälkeen - enkä siltikään täysin.
Ystävyys

Himmelstrassella asuvista lapsista tulee ystäviä. Heillä on yhteiset jalkapallopelit, koko köyhän kadun lapsilla. Tällaista yhteisöllisyyttä harvoin nykyään näkee. Rudy Steineristä tulee Lieselille tärkeä ihminen. Parhaat kaverukset pitävät jatkuvasti yhtä. Heidän elämäänsä on ihastuttavaa seurata. Kuinka he, kaksi vahvaa persoonaa, kasvavat yhdessä. Ystävyys kantaa yli vaikeuksien; niin nöyryyttävien lukutuntien, inhottavien Hitlerjugendin ihmisten, kiusaajien kuin pommitustenkin. Heidän elämäniloisuutensa, vaikka on jatkuva nälkä ja isät joutuvat sotaan, olisi hyvä esimerkki meille nykypäivän ihmisille. 
Sanojen mahti

Sanat - niitä voi rakastaa ja vihata samaan aikaan. Ne pelastavat ihmishenkiä, mutta samalla vievät toiselta oikeudet ihmisarvoiseen elämään. Sanoilla vaikutetaan. Liesel Meminger opettelee varastettujen kirjojen avulla lukemaan, viettää niiden parissa aikaansa. Myös muut saavat osansa tarinoista; kellarissa piilottelevalle Max Vandenburgille luetaan kirjaa, kuten myöhemmin sodan syttyessä pommisuojassa. Tarinat saavat ihmisten ajatukset pois pommituksista hetkellisesti. Naapuritalon heikkoon kuntoon ajautuneelle rouvalle, Lieselin ja hänen lukutuokioistaan tulee tärkeä osa arkea. Kirja kirjojen rakastamisesta kirjoja rakastavalle, sopivaa luettavaa näiltä osin siis.  
Nykypäivä

Miten tunnistettavia viittauksia nykypäivään tästä sitten löytyy? Meidän perustarpeemme eivät ole muuttuneet mihinkään vuosien saatossa. Vaikka tarina oli selkeästi historiallinen, suhtautuminen kuolemaan, tietyntapainen epätietoisuus sitä kohtaan on yhä edelleen ja näin meidänkin ymmärrettävissämme. Vieläkin maailmassa on ihmisiä, jotka joutuvat pakenemaan maailman todellisuutta jonkin ajanvietteen pariin, kuten Liesel kirjojensa. Yhä edelleen meillä on tärkeitä ihmissuhteita emmekä ymmärrä aina tunteitamme - ja näin teemme virheitä, joita myöhemmin on mahdotonta peruuttaa. Nykyään emme enää mene kadunvarsille seuraamaan juutalaisten marssia keskitysleirille, emmekä vaaranna henkeämme antamalla myötätunnossa leivänkannikoita. Kuitenkin maailmassa on epäkohtia joita vastaan nousemme ja joita haluamme muuttaa. Tällä tavoin myös nämä kohdat voi kytkeä nykypäivään. Uskon, että Kirjavaras on ajankohtainen vielä useamman vuoden päästä.
 
Mitä jäi käteen?

Kirjavaras on kaunis, mutta samalla haikea kirja. Se on erilainen kuvaus toisesta maailmansodasta. Pidin hyvin paljon kirjan luomasta toivosta, mutta välillä oli kohtia, jotka olisi voinut jättää suosiolla kirjoittamatta. Joka tapauksessa, vaikka tarina oli pitkä, se jaksoi mukavasti kiinnostaa loppuun asti. Muistoina on nyt paljon asioita, erityisesti Max Vandenburgin Sanojensirottaja, kielikuvien kautta kauniisti maailmaa pohtiva tarina. Ja toki osaisin jo sujuvasti kiroilla saksaksi mikäli haluaisin päästää sammakoita suustani. Mutta koska en halua, ei tästä taidosta ole mitään hyötyä.

--------

Osallistun kirjalla lukuhaasteeseen ihminen sodassa. Aihealueena maailmansodat.
 Nyt sitten olen korpraali.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lisää pika-arvosteluja


(vk.29, maanantai)


Insurgent (2013)

Painos: 2014

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 381
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Kapinallinen on jakanut vahvasti mielipiteitä suuntaan ja toiseen, ehkä kuitenkin ainakin blogeissa negatiiviseen suuntaan. Minä myönnän, että pidin tästäkin osasta todella paljon - välillä jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Silti en loppujen lopuksi osaa sanoa kumpi olisi ollut parempi. Osasyitä pitämiseeni saattoi olla se, että en ollut lukenut viikolla 28 arkipäivinä ainuttakaan sivua, mutta myös se ettei minulla ole vertailuperusteita muihin kirjoihin. Koko nuorten aikuisten dystopia on jotain ennen kokematonta. Innolla odotan sekä tulevaa elokuvaa, että kolmatta kirjaa.

(vk. 29, keskiviikko)
 Fun Home: A Family Tragicomic (2006)
Painos: 2009
Kustantamo: Like
Sivumäärä: 240
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
Hautuukoti ei ollut kevyt sarjakuva millaiseksi olen aina sarjakuvat mieltänyt. Se oli myös aivan liian pitkä, että olisin siitä nauttinut ja lukeminen tuntui välillä pakkopullalta. Siinä meni useampi viikko. Tavallaan tositarina on kiinnostava, mutta sarjakuva ei ollut itselleni se paras. Kiinnostavinta antia olivat useat viittaukset eri klassikkoihin. Kyseessä oli ensimmäinen sarjakuvaromaani, jonka luin.
(vk.29, keskiviikko)
Eric (1974)
Painos: 1975
Kustantamo: Suuri Suomalainen Kirjakerho (Wsoy)
Sivumäärä: 280
Mistä sain? Sukulaisten hyllystä lainattu

Ericin parissa vietin useita tunteja. Se ei todellakaan ollut kirja, jonka olisi voinut lukea nopeasti. Doris Lund on kirjoittanut paikoin koskettavan tositarinan pojastaan Eric Lundista, joka 17-vuotiaana sairastuu akuuttiin leukemiaan. Ericin elämä on erittäin kaunis osoitus tahdosta elää, mutta myös irti päästämisen helpotuksesta kuolevalle. Lyhyt johdanto kirjan alussa kertoo pääasiat Ericin elämästä, mutta siitä huolimatta tarinalla on paljon annettavaa. Ei lainkaan haitannut, että tiesi mitä tapahtumaan tulee. Lund sortui kuitenkin liialliseen paasaamiseen erilaisista lääkkeistä. Sen määrää olisi voinut karsia pois.

(vk.29, keskiviikko)
Suomenkielinen alkuteos (2010)
Painos: 2010
Kustantamo: Paasilinna
Sivumäärä: 144
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Kaikki muuttuu paremmaksi on usean ihmisen kirjoittama. Se sisältää lyhyitä tositarinoita joiden tarkoitus on antaa hlbt-nuorille voimia jatkaa elämäänsä. Vaikka juuri tällä hetkellä elämä potkisikin päähän, kaikki tulee muuttumaan parempaan suuntaan, jonain päivänä. Kirjan soisi löytävän tiensä monien ihmisten käteen - uskon vahvasti sen vaikutuksiin pelastaa jonkun elämä. Kirja täynnä toivoa, rakkautta ja ylpeyttä, mutta myös pelkoa ja mielipahaa. Kaikkea laidasta laitaan. Kertomusten lyhyys oli hyvä piirre. Kaikin puolin kaunis opus.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Jälkisointuja

(vk. 27, keskiviikko)

Suomeksi julkaistu kokoelma (2013)
Painos: 2013
Kustantamo: Absurdia
Sivumäärä: n. 39
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Oih ja voih, kirja jolta toivoin niin paljon, sillä Nuoren Wertherin kärsimykset olivat vakuuttaneet minut. On silti väärin tuomita itse runoja, sen haluan jo näin alkuun huomauttaa. Pettymykseeni on aivan muut syyt.
   Jälkisointuja kokoelmaan on koottu osa Goethen laajasta runotuotannosta. Vasemmalla sivulla on sama runo saksankielisenä, oikealla suomeksi. Ajatus on hyvä, mikäli joku haluaa vertailla käännöstä alkuperäisiin, mutta itse en osaa saksaa, joten siitä ei ollut itselleni mitään hyötyä. Välillä oli aina Goethen elämästä kertovia faktatekstejä, jotka sujuvasti sivuutin, ne eivät minua juuri tällä hetkellä kiinnostaneet. Luin siis vain suomeksi käännetyt runot sekä saatetekstin ja jälkisanat - siitä johtuu sivumäärä 39, oikeasti kirjassa on 119.
   Minulla ei ole Jälkisoinnusta mitään sanottavaa, eikä se johdu siitä, että arvostelun kirjoittaminen on venynyt. Olisihan minun pitänyt jo kirjastossa muistaa tarkistaa, että kokoelma on nykysuomeksi. Ei sillä saa aikaan kauniita runoja! En tuomitse nykyrunoutta, on myös sellaisia mistä pidän, mutta ne ovat hauskoja, kauneus on poissa. Vanhat kirjat - vanha kieli, niin sen kuuluisi mennä. Lopun jälkisanoissa oli pätkiä vanhoista suomennoksista. Otto Manninen: '' Mull´ omaa muuta mit´ oiskaan / kuin aatos, mi sielusta ainiaan. Jälkisointuja: ''Tiedän, ettei mulle kuulu muuta / kuin ajatuksen vapaa virta.'' Ei näin. Haluan kuitenkin myöntää, että nykysuomennoksilla on tarkoituksensa ja tärkeä sellainen. Se tuo klassikot mahdollisiksi kaikille ihmisille, myös heille jotka eivät tahdo harjoitella vanhaa suomea. Minulle löytyy taatusti omat suomennokset.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesän toinen lukumaraton 16.7.

Jälleen on takanani lukumaraton - tällä kertaa toinen sellainen. Valitettavasti tai toisaalta onneksi en kyennyt lopulta mitenkään valmistautumaan suoritukseen etukäteen hankkimalla mielenkiintoisia kirjoja. Sen vuoksi sain luettua loppuun kaksi keskeneräisenä ollutta kirjaa, aloitettua uudestaan yhden keskeytetyn, mutta yhä pinoissa kummitelleen ja avattua yhden täysin uuden kirjan. Kokonaisuudessaan maraton oli jälleen erittäin positiivinen kokemus ja tuntui vielä helpommalta kuin edellinen. Sisäinen maratoonarini on siis nyt löytynyt ja voin jälleen sanoa, että tämä ei ole taatusti viimeinen kertani. Niin mukavaa hommaa, että en voi kuvailla.

Aikataulua:

7:00 Maraton alkaa. Jatkan viime maratonista kesken ollutta Hautuukotia. Sivu on 108.
8:50 Hautuukoti on luettu.
8:56 Aloitan Doris Lundin kirjan Eric.
18:27 Kirja on luettu.
18:33 Jatkan kesken ollutta kirjaa Kaikki muuttuu paremmaksi.
21:18 Luettu
21:19 Markus Zusakin Kirjavarasta yritän aloittaa uudelleen.
22:00 Maraton päättyy.

Hautuukoti ei innostanut vieläkään, mutta nyt se on luettu. Eric oli ehdottomasti maratonini hienoin kirja, jonka olin lainannut tietämättä kuka oli kirjailija ja mikä oli kirjan nimi. Ainoa tietoni, kun aloitin lukemiseni, oli että kyseessä on kaunokirjallinen teos. Sen puoleen todella yllätti kuinka hyvä kirja oli. Kaikki muuttuu paremmaksi, tositarinakokoelman, olin aloittanut eilen ja nyt sen luin loppuun. Kirjavaras oli taas sellainen, joka oli jäänyt kesken muutama päivä sitten, mutta nyt aloitin sen alusta ja pääsin kuin pääsinkin hyvään vauhtiin. Mielenkiintoista oli se, että kolme neljästä maratonkirjastani olivat tositarinoita, vaikka suunnitelmia ei ollut. Kirjoista kirjoitan tarkemmin arvosteluissa myöhemmin.

Aikaa kului lukemiseen yhteensä 14 tuntia ja 47 minuuttia, jonkin verran enemmän kuin edellisessä(13h ja 12min). Ainoa kokonaan alusta loppuun luettu opus oli siis Doris Lundin Eric, muita vain osittain. Sivuja kertyi 551. Tyytyväinen olen, niin aikaan, sivumäärään kuin siihen, että sain keskeneräiset kirjat vihdoin luettua ja pääsin kunnolliseen alkuun Zusakin parissa.

Tällä kertaa hienojen virkkeiden ylös merkitsemiset jätän varsinaisten kirja-arvostelujen puolelle. Onnea kaikille tämän päiväisistä suorituksista ja jaksamista heille, jotka jatkavat vielä yöllä lukemisen parissa.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Hyvää Eino Leinon päivää...

... sekä aurinkoista runon ja suven päivää. Kesäisen päivän kunniaksi muutama kuva ja säe aiheeseen sopivasti Eino Leinon kesäisistä runoista.

Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat,
lepinkäiset tokko ne leijuivat,
ja tuoksuiko kukkaset tuhannet? -
Sitä tuoksua unhota et.
Ja ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin,
sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset? -
Sitä utua unhota et.


Oi, katsokaa miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa!
Oi, ootteko nähnehet illan kuun
ja kuullehet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat
suvitaivaalla vaeltavat.


Hiljaa – pisara putoaa.
- Kuuletko kaislan taipuvan…
Ja kaislojen vieno kahahdus,
kuin kuiskaus, kuin rakkaus…

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Uusintalukua: Rakas kirja ja englannin pakkosyöttö

(vk. 27, keskiviikko)

Englanninkielinen alkuteos (1999)
Painos: 1999
Kustantamo: HarperCollinsPublisher
Sivumäärä: 162
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Kirjastosta aivan sattumalta näin rakkaan kirjani englanninkielisenä. Minun ei ollut todellakaan tarkoitus hakea mitään kyseistä kieltä olevaa, vaan ennemmin ruotsinkielinen satu. Kuitenkin kun tämä pisti silmään, tuli klonkkumainen olo ja oli pakko takertua kirjaan ja hipsiä äkkiä lainaamaan. Kotona sitten hetkeäkään vitkastelematta aloin lukemaan. Englanti ei ole todellakaan vahvin puoleni, vaikka toki sitä täytyisi oppia.
   Aiheellista on esittää kysymys, mikä sai minut tarttumaan näin pitkään kirjaan taitojeni puutteista huolimatta. Syy on yksinkertainen, olen lukenut Ankean alun ties kuinka monta kertaa. Joitakin vuosia sitten kahdennenkymmenennen lukukerran jälkeen menin laskuissa sekaisin. Näin ollen muistan tämän vaikka takaperin ja mikäli ymmärsin vain kolme sanaa kappaleesta, kykenin täydentämään loput. Minulla on ollut jo pitkään halua lukea koko sarja uudelleen, ei vain ensimmäistä osaa joka on hyllyssäni ja näin vaivaton saada käsiin. Nyt minä voin suorittaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla - näin vanhalla sanonnalla. Seuraavana onkin vuorossa sarjan suosikkini Käärmekammio.
   Ennen kuin liikaa innostun kirjoittamaan suhteestani sarjaan, olisi kenties aiheellista kertoa jotain myös juonesta, kaikki eivät ole välttämättä kirjaa lukeneet. Ankea alku aloittaa siis surkeiden sattumusten sarjan. Kaikki alkaa kun Violet, Klaus ja Sunny ovat rannalla viettämässä päivää ja kaukaa lähestyy hahmo, joka lopulta paljastuu herra Poeksi. Hänellä on järkyttävä uutinen kerrottavanaan, on sattunut tuhoisa tulipalo, jossa lasten koti on tuhoutunut ja vanhemmat kuolleet. Kirjan tunnelmaa kuvaa parhaiten ''In this book, not only is there no happy ending, there is no happy beginning and very few happy things in the middle.'' Lapset lähetetään maantieteellisesti läheisimmälle sukulaiselle, kreivi Olafille. Olaf asuu törkyisessä talossa, joka on vuorattu silmän kuvilla. Hänellä on vain yksi pitkä kulmakarva. Kirjassa häntä luonnehditaan hirveäksi ihmiseksi, mikä jossain määrin voi pitää paikkansa. Olaf on väkivaltainen ja ahne, hänen ainoa tavoite on anastaa Baudelairen orpojen valtava omaisuus. Jokaisella lapsella on selkeä 'ominaisuus'. Violet on innokas ja taitava keksijä. Hän kykenee kehittelemään vaikka minkälaisia vekottimia. Klaus lukee, lukee ja vielä lukee. Hän rakastaa kirjoja yli kaiken ja haaveilee omasta suunnattoman suuresta kirjastosta sekä on loppumattoman tiedonjanoinen. Ei liene vaikea arvata, että olen samaistunut häneen kaikkein eniten. Sunny on vasta vauva, eikä osaa vielä puhua, mutta rakastaa puremista ja puree todella kovaa. Hampaiden kuvatkin kiinnostavat. Uuden kodin naapurissa asuu oikeusneuvos Strauss, josta tulee lapsille tärkeä ihminen. Ensimmäinen osa pyörii lasten kokemuksien uudessa kodissa ympärillä sekä Olafin suunnitelmien rahojen saamiseksi.
    Välillä rakkaimmaksi muodostuneet kirjat eivät ole olleet niin yksiselitteisiä löytää. Minulla meni ehkä vuosi syttyä tähän kirjaan. Lahjana tullut opus oli yksinkertaisesti liian onneton, mutta eräänä viikonloppuna kirjasto oli kiinni ja kaikki lainat oli jo luettu. Hirvityksen vallassa tartuin Ankeaan alkuun pitkän pohdinnan jälkeen ja siinä se oli. En enää päästänyt kirjasta irti. Tavallaan tätä voi pitää myös alkuna innostukselleni onnettomiin tarinoihin ja etenkin onnettomiin loppuihin. On sinänsä ihmeellistä, että en ole aikaisemmin kirjoittanut sanaakaan tästä sarjasta. Ehkä se on myös osittain syynä tähän, jo nyt tähän yli viivoittimen mittaiseen tekstiini.
   On aika hauskaa, että kirjassa on kohtia, joissa sanotaan, että tarinaa ei kannata lukea, jos ei pidä onnettomista tarinoista. Se on tavallaan hyvä myyntikeino. Englantikaan ei ollut mitään tähtitieteellisen vaikeaa, myös vähemmän taitava saa siitä kiitettävästi selvää. Joitain vaikeimpia sanoja on myös selitetty helpommin useamman sanan avulla. Koko sarjassa on kolmetoista osaa, mikä on oletettavaa. Epäonnisessa sarjassa käytetään epäonnennumeroa. Mutta aikaisemmin en ollut ajatellut, että jopa lukuja on kaikissa kirjoissa sen kolmentoista verran. Mitä kaikkea voikaan Surkeiden sattumusten sarjasta löytää.
   Olen myös kiitollinen siitä, että suomennos on hyvin tarkka ja alkuperäistä kunnioittava, nimiäkään ei ole muutettu suomalaisemmiksi(!). Ehkä minä nyt teen tällä vuodatukselle päätöksen, jotta joku edes jaksaa tänne asti päästä. Sanotaan viimeisenä se, että kirja elää sydämessäni suomeksi vaikka toki pidin englanninkielisestä versiosta. The marvelous marriage on minulle aina Auvoisa avioliitto.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kivikautisen(ko) bloggaajan mietteitä kesäkuusta



Kesäkuu ja sadepäivät. Ulkona lukeminen on selkeästi jäänyt vähemmälle kuin aikaisemmin, mutta ei toki ulkoileminen. Minähän pidän sateesta, se on ihanaa. Kesäkuussa on silti ollut aikaa myös paremmin kuin hyvin kirjallisille hetkille.

Kesäkuun luetut kirjat:

Volter Kilpi, Alastalon salissa; osa 2

Dominique Sigaud, Aavikkoromaani*


Veronica Roth, Outolintu*

Heini Junkkaala, Kristuksen morsian*

Jean P. Sasson, Prinsessan tyttäret

Salla Simukka, Kun enkelit katsovat muualle

Michael P. Spradlin, Kohtalon polku; nuori temppeliherra 2

Erkki Rekimies, Tapporahat


Salla Simukka, Minuuttivalssi


Sapfo; Iltatähti, häälaulu


Heini Junkkaala, Soita minulle Billy*

Paulo Coelho, Portobellon noita


Kaksitoista kirjaa! Minä itse yllätyin näiden määrää listatessani, olin muistellut noin kahdeksaa.

Viisi tähteä: Outolintu

Kolme tähteä: Alastalon salissa 2, Aavikkoromaani, Kristuksenmorsian, Portobellon noita, Soita minulle Billy, Iltatähti häälaulu

Kaksi tähteä: Kun enkelit katsovat muualle, Tapporahat, Minuuttivalssi, Prinsessan tyttäret

Yksi tähti: Kohtalon polku


Keskiarvo tältä kuulta on 3, eli positiivinen kokemus. Sellainen tunne kyllä todella jäi. Sivumäärä on huikea 2497. Olen siis enemmän kuin tyytyväinen.

Nuortenkirjaviikkoihin lukeutui viisi kirjaa. Toki kesäkuuhun on kuulunut myös tavallista ahkerampi tietosanakirjojen yms. käyttö. Olen kuun aikana saanut enemmän kuin kerran kuulla ihmettelyjä siitä, että todellako minä käytän sivistyssanakirjoja, nykusuomensanakirjoja, vieraiden kielten sanakirjoja ja tietosanakirjoja. Mutta ne ovat vain niin ihania, mukavampia kuin tietokoneelta etsiminen. Toki niitä tarvitsee isot kasat ja välillä päivittää valikoimaa, mutta silti.

Sanakirjaisaa heinäkuuta kaikille muillekin.


LinkWithin