tiistai 25. marraskuuta 2014

Ihminen sodassa - haasteen koonti


Eniten minua kiinnostaa tie-blogissa laitettiin noin vuosi sitten aluille mielenkiintoinen lukuhaaste, johon myös minä menin ottamaan osaa. Nyt näinä päivinä alkaa olla viimeinen mahdollisuus tehdä haasteen koonti.

Tarkoituksena oli lukea kirjallisuutta, jossa teemana on tavalla tai toisella sota ja ansaita kirjojen määrillä sotilasarvoja. Vaikka tarkoitus tavallaan olikin ravistella ihmisten ennakkoluuloja sotakirjallisuutta kohtaan, en voi sanoa, että minun kohdallani niin olisi käynyt. Mikäli näkisitte kirjahyllyni, huomaisitte, että selkeästi eniten minulla on kirjoja sodasta. Lähdin haasteeseen mukaan saadakseni luettua näitä kirjoja omista hyllyistäni. Oikeastaan ihan hyvin tässä sitten lopulta kävi. 50% opuksista, jotka luin aiheen tiimoilta, olivat omiani.

Eikä sotakirjallisuuden lukemiseni jää tähän, se jatkuu yhtälailla kuin tänäkin vuonna. Onhan tämä teema hyvin kiinnostava ja antoisa. Kiitän siis haasteen järjestämisestä.

Ennen kuin jaarittelen enempää, on tässä lukemani kirjat:




- Jenni Linturi - Malmi, 1917 (sodan liepeillä)


- Dominique Sigaud - Aavikkoromaani (sotakokemukset)


- Markus Zusak - Kirjavaras (maailmansodat)

Kirjojen määrä saavutti neljän. Se on yli tavoitteideni, sillä lähdin liikkeelle kahdesta kirjasta. On myös hieman yllättävää, että yksikään lukemistani ei ole kirja, jossa soditaan, vaan kaikki kertovat armeijamaailman tai sodan aiheuttamista kokemuksista ja sodan vaikutuksesta ''tavallisiin'' ihmisiin. Tämä olikin haasteen paras puoli, aloin nähdä viittaukset sotaan myös silloin, kun eivät miekat kalise ja kranaatit lentele. Sotilasarvokseni sain korpraalin. 

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kyyhky unikkoa rakastaa

(vk.45, sunnuntai)
Suomenkielinen alkuteos (1970)
Painos: 1970 (toinen painos)
Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 112
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

 ''Minä päästän sinut lähtemään nyt kun yöt tulevat yhä kylmemmiksi ja lätäkköihin jäätyy vesi sydänyön tunteina. Jään tänne. Aion kulkea rantaan sinä sylissäni, taitan haavoihin ruohoja ja lasken sinut veteen pikku Darja. Kohta olet matkalla äänetön viestinviejä, kohta olet kadonnut näkyvistäni. Minä syleilen ruumistasi raudan ja valon keskellä, keskellä melua ja ääntä, keskellä erämaata hukutan suloisiin hiuksiisi valituksen ja jätän ruumiisi veden matkustajaksi. Matkamme ei ollut pitkä. Jää hyvästi.''
Timo K. Mukka - jälleen hän on onnistunut vakuuttamaan minut kirjallaan, antanut hetket, jolloin olen nauttinut täysin, lumoutunut jokaisesta sanasta ja lauseesta. Jokainen hetki on ollut upea ja vaikuttava. Ympäröivä maailma on unohtunut viettäessäni hetkiä aina niin ihmeellisessä Lapissa.
Kyyhky ja unikko on lyhyt tarina Darja Paukun ja Pieti Kolströmin rakkaudesta. Näiden kahden lyhyestä yhteisestä hetkestä, joka päättyy traagisesti. Alku lupailee jo huonoa. Pienessä kylässä ei ole sopivaa rakastaa, jos ikäeroa on kaksikymmentä vuotta ja Pietillä ja Darjalla on. Jo alussa Mukka kehottaa kuvittelemaan tapahtumien näyttämöksi ''Kemijoen latvavesistöjen joen, jonka
rannalla raskasmielinen Pieti Kolström istuu kuollut alaston tyttö sylissään.'' Hän kuvailee paikkaa tarkemminkin ja se on juuri täydellisen sopiva tähän runollisen kauniiseen kirjaan. Kyyhky ja unikosta ei voi odottaa nopeasti etenevää kirjaa, se hapuilee ja etsiskelee reittejään kohti loppua, joka kerrottiin jo kirjan alussa. Reitti loppuun ei ole suoraviivainen, vaan sisältää lukuisia tapahtumia, joissa kuitenkin sanat ja kuvaileminen on tärkeämpää kuin itse tapahtumat. Ihmisiä kuolee, elämä on yksinkertaista, mutta samalla niin moniulotteista.

Ei voi kuvitellakaan, etteikö Mukalla olisi annettavaa nuoresta iästään huolimatta. Eikä voi kuvitella, että Kyyhky ja unikko ei antaisi lukijalleen mitään vain sen vuoksi, että kirjassa ei tapahdu yhtikäs mitään. Tärkeintä ovat sanat.

Tarina kosketti ja tuntuu, että minun on mahdotonta pukea ajatuksiani sanoiksi. Miksi ne kirjat, joista haluaisi sanoa eniten, on juuri niitä, joista ei kykene sanomaan mitään riittävää? Täytynee todeta, että en vain kykene enempään.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Vihdoinkin se alkaa - projekti Dostojevski numero 3


Edessä 1098 sivua kahlattavaa tarinaa. Tartun hyllyissäni pitkään pyörineeseen järkäleeseen - Karamazovin veljeksiin.

Ei tule mieleenikään lukea koko kirjaa kerralla läpi. Vaikka kuinka pidän Dostojevskin tarinoista ja Rikos ja rangaistus tuli luettua taannoin viikonlopussa, ei minulla ole sellaiseen suoritukseen tahtoa saati aikaa.

Kirja koostuu neljästä osasta ja epilogista, joiden mukaan minun on tarkoitus kertomus lukea.

- Ensimmäinen osa: sivulle 229
- Toinen osa: 230-465
- Kolmas osa: 466-727
- Neljäs osa+epilogi: 728-1098

Eihän keskimäärin 300 sivua kerralle ole pitkä, eihän? Ja ettei projekti kävisi liian pitkäksi, annan itselleni oikeuden lukea jokaisen osan välissä jonkin muun kirjan.

Nyt, kun projekti on julkaistu, mahdollinen halu keskeyttää se on pienempi. Väliaikapäivityksiä on luvassa aina, kun kirjoittamisen tarvetta ilmenee.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Puhdistus

(vk.44, keskiviikko)
Suomenkielinen alkuteos (2008)
Painos: 2008
Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 375
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Viron lähihistoria ei ole täynnä auvoa ja kauniita päiviä. Mutta siitä historiasta minä en tiedä juuri mitään eikä Puhdistus ollut omiaan valaisemaan tätä puutetta sivistyksessäni.

Kun kirjan aihe jää etäiseksi, alan kiinnittää huomioita kirjoitusvirheisiin ja heikonlaisesti rakennettuihin lauseisiin  sekä muihin tyyliseikkoihin. Nämä vain entisestään etäännyttävät tarinan maailmasta. Ja silloin ei pelasta tieto siitä, että kyseessä on kertomus, joka pohjautuu todellisiin tapahtumiin. Ensimmäinen ongelma, johon kiinnitin huomiota, tuli vastaan sivuilla 92-93. Aukeamalla on kuusitoista kertaa Vollin nimi. Huomioni kiinnittyi enemmän siihen kuin tarinaan. Volli sitä ja Volli tätä - olisiko sen voinut korvata vaikkapa sanalla hän? Sivulta 92 alkavalla luvulla on myös toinenkin häiritsevä ominaisuus. Kysymykseksi jäi, tuleeko Volli Aliiden kotiin vain juomaan korviketta ja toteamaan, että todennäköisesti joutuu oikeuteen. Ensimmäisen aukeaman aikana Volli sekä tulee, että valmistelee lähtöä ja sivulla 94 hän jo lähtee pois. Sivulla 101 taasen on häiritsevän paljon käytetty eri aikamuotoja ja lukijalle jäi epäselväksi, mistä hetkestä juuri puhutaan. On preesensiä, imperfektiä, perfektiä ja taisi siellä olla pluskvamperfektikin.

Ensimmäinen osa kirjasta oli kokonaisuudessaan tylsä, enkä oikein jaksanut keskittyä tapahtumiin. Kielellinen taso ei jättänyt positiivista tunnetta. Puhdistus ei tuonut mitään suurta yllätystä rakenteeltaankaan. Hyvänä keinona, joskin aika käytettynä, on, että kun osa alkaa kärpäsen huiskinnalla, palataan osan lopussa samaan tilanteeseen.  Osansa huonoon tunnelmaan voi olla se, että olen juuri ennen tätä kirjaa lukenut Gardellin trilogian kirjan, minkä jälkeen ei myöskään aikaisemmin ole heti seuraava kirja tuntunut erityisen hyvältä.

Ongelmia tuli myös myöhemmissä osissa. S. 115-116 sisältyy virke: ''-- lopetti jutustelunsa ja kääntyi heitä kohti, kääntyi heitä kohti, ja juuri...''. Toisto kyseisessä kohdassa kyseisellä tavalla tuntui minusta täysin turhalta ja tehottomalta. Sen lisäksi jäin pohtimaan, mitä tarkoitettiin sivun 119 virkkeellä ''-- ja Ingel liehui sen ympärillä ja sulkatalkoissa tyttöjen kikatuksessa illalla tanssit, ja sitten...'' Olisin muotoillut sen jollakin toisella tavalla, niin että ei olisi jäänyt vaikutelmaa, että sanoja olisi laitettu toistensa perään ilman minkäänlaista sidosteisuutta niiden välillä. Pienimpänä, joskin sekin hyvin ärsyttävänä, ongelmana oli sanaparin ''antaa ylen'' käyttö. Eihän se sopinut kirjaan mitenkään! Mieluummin olisin nähnyt ihan suoraan sanan oksentaa. Sivun 159 tapahtumat jäivät nekin epäselviksi. Mitä Lindalle siis tapahtui? Sivulla 206 on virke, johon jumiuduin, hullua kyllä, hyvin pitkäksi aikaa; ''Kaikkein epätodennäköisimmällä parillakin oli suurempi mahdollisuus.'' Viimeisen osan kirjeistä en enää ymmärtänyt mitään. Rummon sitaatit osien alussa eivät sopineet mukaan ja lukujen nimet olivat typeriä ja harhaanjohtavia. Olisi vain suoraan jätetty nimeämättä. Ja niin, mikä on lastenmakkara?

Tämän pitkän luettelon jälkeen, jota muutamalla kohdalla vielä kykenisin jatkamaan, olisi ehkä hyvä paljastaa, minkä takia päädyin antamaan jopa kaksi tähteä. Sivulta 200 viidennen osan alkuun Puhdistus oli heikkouksistaan huolimatta ihan kelpo luettavaa ja pieni kiinnostuksen kipinä heräsi sisälläni. Ehkäpä luenkin Puhdistuksen näytelmänä.

Kun tarkemmin ajattelee, kirjan nimi on yksinkertaisuudessaan varsin nerokas. Aliidella on konkreettinen siivoamisvimma, mutta myös toisinajattelevia ihmisiä puhdistetaan maailmasta. Mieleeni tuli toisen maailmansodan juutalaisvainot ja keskiaikain inkvisitio. Mielleyhtymä inkvisitioon hiipi mieleeni siinä kohdin, kun Aliide, Ingel ja Linda olivat kunnantalolla kuulusteltavina. Sotkuisuus ja puhtaus paistoi kirjasta. Hans kuvataan hikisenä ja likaisena, kun taas Ingel on luonnottoman hyvä onninen. 

Kirjalta, joka on palkittu Wikipedian mukaan kymmenellä palkinnolla ja kolmella ehdokkuudella, olisin odottanut jotain ihmeellistä antia. Nyt en voi kuin vain todeta, että en ymmärrä kirjan suurta suosiota. Keskustellessa muiden ihmisten kanssa, jotka lukivat kirjaa samaan aikaan kanssani, heräsi kysymys. Johtuukohan kirjan suuri suosio siitä, että Viron historiasta ei ole aikaisemmin, ainakaan pahemmin, kirjoitettu romaaneja. Jos Puhdistus olisi ollut vain jotain uutta ja sillä keinoin ainutlaatuista. Olisiko Puhdistus pärjännyt, mikäli Viron lähihistoriasta olisi kirjoitettu jo kaunokirjallisuutta aiemmin?

----
Kaunokirjalliseen maailman valloitukseen sain lisättyä Viron.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Lokakuun loppu


Aika kuluu huomaamatta eteenpäin, nyt on jo aika kirjoittaa tämän vuoden kymmenes (!) kuukausikoonti.

Mitä sitten tulin lukeneeksi?


 Nils-Aslak Valkeapää, Kevään yöt niin valoisat

Jonas Gaedell, Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin;
osa 3: kuolema

Sofi Oksanen, Puhdistus (arvostelu ilmestyy myöhemmin)

Sivumäärä on 741 ja kirjojen tähtien keskiarvo alaspäin pyöristäen kolme.

Viisi tähteä sai Jonas Gardellin koskettavan trilogian päätösosa Kuolema.

Neljä tähteä ansaitsi aina yhtä ihastuttavat Nils-Aslak Valkeapään runot.

Vain kaksi tähteä jäi Sofi Oksasen Puhdistuksen kohtaloksi.

----

Tänä vuonna olen lukenut 48 kirjaa sivumäärän ollen 10932.

LinkWithin