sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Tarjei Vesaas - Liv ved straumen

Norjankielinen alkuteos (1970)
Kustantamo: Gyldendal norsk forlag
Sivumäärä: 112
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Hetken maailma näyttää hieman kauniimmalta. I augeblinken er alle dagar store. 

Hiippailin hämyisessä kirjaston kellarissa kirpeän pakkasen vihmoessa ulkona. Silmäni vaeltelivat pohjoismaisen kirjallisuuden hyllyriveillä, pysähtyivät Vesaasiin ja tunsin sisälläni nousevan halun runoihin uppoutumiseen. Olin kuullut Vesaasista koskaan sen kummemmin ajattelematta lukea hänen teoksiaan, mutta tänä kyseisenä päivänä jostain syystä tunsin, että minut ja Vesaasin runot ovat kuin luodut toisilleen. 

Tarjei Vesaasin seurassa on vaikeaa löytää sanoja. Hänen runonsa ovat kehon sopukoissa leviävä hyvän olon tunne, täydellinen rentoutuminen, syvä hengitys. Ne ovat ennemminkin fyysisiä tuntemuksia, suusta purkautuvia äännähdyksiä kuin sanoja. Paluuta hetkiin, jolloin nukkumaanmenoajan koittaessa yritti jatkaa lukemista piilossa peiton alla. Jonkinlaista virtausta, jossa lilluu ja liikkuu unohtaen ajan ja paikan. 

Seuraan hetken mielijohteita lukien runon sieltä täältä. Säkeet men gamle tankar blir nye og farlege i den unge vind pysähdyttää minut. Päädyin kirjoittamaan: På den annan side føresteller det ein vakker ide om å bevara de gamle tradisjonar og å forandre de med kraft av ungdommelegheit, på den annan side venleiken av nynorsk.

Olen, kiitos russelåtien kuuntelun, saanut kuulla enemmän kuin tarpeeksi lausahdusta 'fuck nynorsk' erään laulun alussa. Välillä olen raottanut kirjallisen ilmaisun tanskarakkauttani nynorskin suuntaan — käyttänyt niinä hetkinä useammankin tunnin hioakseni norjankielen kauneuden huippuunsa, johon minä vieraskielinen sen voin saada. Nynorsk on uskomattoman kaunista. Voisin kuunnella norjaa tuntikausia melkein välittämättä mitä ihminen suustaan päästää. 

Olen hokenut mielessäni joka kerta teoksen avatessani nynorsk er smukt, nynorsk er et smukt sprog... Voisin jättää ajatukseni ihan vain siihen. 

Vesaasin seurassa olen astunut taas askeleen syvemmälle Skandinavia-rakkauteeni ja ärsyyntynyt siitä, että ei ole sanaa, jolla voisi yksiselitteisesti kuvata Tanskaa, Norjaa ja Ruotsia. Olen avannut valokuvakansioni ja kokenut kaipuuta. Selannut Googlen karttojen kuvia eri kaupungeista ja pikkukunnista. Ihan vain haaveillut. 

Vesaasin säkeisiin kiteytyy paljon. Lyhyillä, yksinkertaisilla ja kuorruttamattomilla lauseilla hän sanoo paljon, avaa näkökulmia ja ajatuksia ja saa hämmentymään, kuinka kielen ilmaisuvoima on suurimmillaan silloin, kun sitä käytetään hienosti ja vähäeleisesti, mutta silti taiten ja arvostaen. 

Monin paikoin olen suorastaan kyllästynyt runoilijoiden luontokuvauksiin, mutta Vesaasin kanssa löytää uuden, raikkaan tavan tarkastella luontoa vaivaantumatta ylisanoista. Runon Båten og fisken säkeet pyöräyttävät näkökulman ihmisestä eläimeen: 

Kva trur den dumme båten? 
Heile mitt liv har eg sett 
den dumme båten koma. 
Den tifald dumme båten 
som vil fange meg. 


Runosta hävitetään kuitenkin myös ihminen toimijana kerronnan jäädessä kalan ja veneen väliseksi mietinnäksi. Luonto ja ihminen yhdistyvät Vesaasilla kokonaisuudeksi: Hans svære svenge-fang var gløymsle. - - Saman sigla vi inn i ukjent. Utan spørsmål. Fuglen-runon lintu nousee luennassani ihmisäänisestä kertojasta huolimatta ihmistä keskeisemmäksi elementiksi. Linnun aseman korostumisen voi täydentää omalla ihmiskatseellaan. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka ihmisen voi lähes kokonaan häivyttää ja siltikin oma ihmisyys isottelee ja täydentää itsensä linnun viereen purjehtimaan yhdessä tuntemattomaan. 

Pusten frå straumen kjennest
som eit rop,
og menneske-hjartet skjelv og svarar.
Eg er på plass, svarar hjartet. Eg er med. 


Vesaas aiheuttaa mieliteon lähteä kauniina kesäpäivänä salaiseen suosikkipaikkaani ja huutaa koko äänielimistön voimalla: Eg er på plass. Eg er med. Kuiskata tuskin avautuvilla huulilla: Eg er på plass. Eg er med. 

LinkWithin