torstai 28. toukokuuta 2015

Kesäisiä kirjamietteitä - Lukuiloa!

No niin. Se on jälleen täällä - nimittäin kesä. Ja anteeksi niin-sanan käyttö, se jäi päälle Idasta.
Kirjallisella rintamalla on tapahtunut jälleen vaikka mitä, joten saan tästä samalla yhden lukuiloa-haasteen postauksen. Mitä Lukumadon kirjaisiin päiviin on kuulunut?

Muutama päivä sitten kävin kirjastolla jälleen ilmaisessa poistomyynnissä. Kirjasaalis oli mitä täydellisin. Kolme Gardellia, miettikää nyt. Aikaisemmin lukemani Koomikon synty, ja sitten Jumalasta sekä Kummajainen astuu kehiin, ovat nyt omiani. Hauskana löytönä oli Aristoteles Hollywoodissa, joka takakannen perusteella käsittelee sitä, miten Aristoteleen ajatukset ja Runousoppi on vaikuttanut myöhempiin mestariteoksiin, myös Shakespeareen. Petri Karraakin lähti kirjan verran mukaan. Hienoja löytöjä.

Katveita-blogissa haastettiin kertomaan 12 kirjaa riippukeinuun. En tee tätä, sillä minulla ei ole mitään erityisiä riippukeinukirjoja tiedossa. Nehän ovat kevyitä ja kesäisiä. Yksi perinteinen kesäntuoja minulle on Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat, tämä pienenä vinkkinä. Tälle kesälle on kuitenkin muutama kirja jo tiedossa, käyköön nämä niistä varsinaisista vinkeistä. Mukaan saa lähteä, mikäli jotakuta huvittaa tarttua samoihin kirjoihin.

1. Ompun klassikkohaasteen puitteissa olen lupautunut lukemaan hyllyissäni viime syksystä lähtien lymyilleen Adolf Hitlerin kirjoittaman Taisteluni-kirjan. Tätä voi varmasti odottaa.

2. Toisena kirjana on Gottfried Wilhelm Leibnizin Monadologia, 1600- ja 1700-luvuilla eläneen filosofin pluralistisen maailmankuvan selonteko.

3. Kolmas kirja on Timo K. Mukan Tabu, jonka lukematta jättäminen on kaivellut ja haluan vihdoinkin saada tietää mistä tämä kirja kertoo.

4. Viimeinen tiedossa oleva on Volter Kilven saaristosarjan toinen osa Pitäjän pienimpiä. Viime vuonna lukemani Alastalon salissa koukutti siinä määrin, että päätin lukea koko sarjan.
Ja mitä olisi kesä ilman perinteisiä nuortenkirjaviikkoja, jolloin tulen lukeneeksi hieman kevyempää kirjallisuutta ja avaamaan ennakkoluulojani nuorten kirjallisuutta kohtaan. Nuortenkirjaviikkojen säännöt ovat yksinkertaiset. Lue vähintään viisi kirjaa, jotka löytyvät kirjastosta vain ja ainoastaan nuorten puolelta, ei ainuttakaan kappaletta lasten tai aikuisten osastoilta sekä enintään kaksi kirjaa saa olla samalta kirjailijalta. Helppoa ja nopeaa.
Ja niinpä niin, hulluuksissani lähdin vielä mukaan yhteen haasteeseen, jossa haasteaikaa on vuosi. Yhden kaverini kanssa, innokas klassikkojen lukija hänkin, olemme jutelleet paljon näistä kirjoista. Mutta meillä on ongelma - emme lue samoja klassikoita ja puheet kääntyvät suuntaan ''miksi sinä nyt sen olet jättänyt lukematta'' ja ''etkö sinä nyt kirjoja osaa valita''. Hyvällä mielellä tosin. Nyt päätimme vihdoin saada edes muutaman saman kirjan luettua. Kumpikin sai antaa toiselle kolmen kirjan listan. Näiden kirjojen piti olla sellaisia, jotka on itse  lukenut ja pitänyt paljon ja näkee suorastaan välttämättömyytenä että toinen lukee ne, mutta ei ikinä muuten tulisi tarttuneeksi - ärsyttäväkin sai olla ja hieman myös ilkeä. Sivumääriä ei rajoitettu millään keinoin. Hihitellen ''sulle tulee mahtava vuosi'' kirjoitimme listamme. Minä velvoitin lukemaan Gertrude Steinin Idan, Giovanni Boccaccion Decameronen ja Volter Kilven Alastalon salin (sai olla ärsyttävä!). Minä sain vastineeksi - jännityksen ja epäuskon sekaisin tuntein - Ken Keseyn kirjan Kaksi lensi yli käenpesän, Anthony Burgessin Kellopeliappelsiinin ja järkälemäisen Stephen Kingin Sen. Yksi sääntö on ehdoton ja täydellisen joustamaton, kesken ei saa jättää.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Gertrude Stein, Ida

(vk.22, maanantai)
Ida (1941)
Suomennettu 1988
Kustantamo: Kirjayhtymä
Sivumäärä: 125
Mistä sain? Kirjastosta lainattu'
 
Nyt on tullut luettua jotain kiehtovaa.
 
Tammikuun alussa kirjoitin kirjablogien epäsuosituimmasta teoksesta ja lupauduin lukemaan sen. Tämä selvitykseni määräsi kohtalokseni Gertrude Steinin kirjoittaman Idan, ja onneksi niin. Se on aika lailla valloittava kirjanen, jota lukee todella mielellään (uskokaa tai älkää).
 
Heti alkuun mainittakoon, että minulta on turha kysyä mistä kirja kertoi. Siitä ei ole hajuakaan, vaikka teinkin aika mutkat suoriksi vetävän analyysin, että kirjassa on tasan yksi henkilö, joka kokee olevansa kaikki tarinassa mainitut henkilöt ja haluaa olla prostituoitu. Naidahan tarkoittaa suomen kielessä muutakin kuin naimisiin menemistä. Ensimmäistä väitettäni tukee takakannen teksti, hän on monta--. Toisaalta kaikki hahmot olivat hyvin Idan kaltaisia ja Ida tiesi aina mitä heille tapahtuu. Hän myös päätti 18-vuotiaana tehdä itselleen kaksosen Ida-Idan. Milloin puhuttiin Idasta ja milloin Ida-Idasta sekoittui lopulta, kunnes todennäköisesti Ida-Ida kuoli, eli Ida päätti luopua tästä identiteetin osastaan. Sekavaa? Niin on kirjakin.
 
Idaa lukiessa sai heittää ajatukset pois ja rentoutua täysin. Kun ei ymmärtänyt  mitään, ei tarvinnut vaivautua mistään eikä pohtia mitään. Harvoin saa lukea rakkaalla äidinkielellään tällaista kirjaa. Harvoin saa lukea kirjan josta ymmärtää joka sanan mutta sanat eivät yhdisty kokonaisuuksiksi.
 
Idan lukeminen oli leikkimistä, keskustelua kirjailijan kanssa. Ja tämä kirjailija totta vie oli ovela. Aina kun lukija kuvitteli ymmärtävänsä jotain, tuli Stein sanojensa kanssa, totesi ähäskutti ja pamautti kovaa, luuletko olevasi viisaampi kuin minä. Ei sitä kaikkea kanneta tarjottimella suoraan eteen. Sitten Stein antoi jonkinlaisen vihjeen, ehkä tarina onkin tätä, antoi lukijan taas hetkeksi uskoa omiin kykyihinsä käyttää ymmärrystään ja sitten tuli taas kolaus. Skeptinen mieleni, haluni kyseenalaistaa ja olla uskomatta mihinkään, sillä havainnothan valehtelevat, lauloi ilosta. Idahan on kirjallisuutta isolla koolla. Yritin ymmärtää, en onnistunut ja lopulta vain annoin sanojen ja Steinin viedä ja kaataa ojaan. Stein on voittanut ottelun.
 
Mutta minä en lannistu, Ida ei jää viimeiseksi Steinikseni.
 
Niin.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Ihmepoika on ihme teos

(vk.18, perjantai)
Suomenkielinen alkuteos (2014)
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 191
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Sanotaanko suoraan, että nyt hävettää kirjabloggaajaa hippusen. Viimeinen kirja-arvio on julkaistu viikolla 12, kuusi viikkoa sitten ja sekin kymmensivuisesta kirjasta. Nämä viikot olen nyhvännyt Ihmepojan parissa, jolta odotin niin paljon, jota kärkyin hyllyistä, tulin iloiseksi löytäessäni ja sitten petyin.
       Takakansi ei kuvaa kirjan tunnelmaa juuri lainkaan. Mietin ehkä sen 170 sivua, missä on se  tolppakorkokenkiin ja kimaltavaan hattuun pukeutuva poika, jota kukaan ei hyväksy seuraansa. Kyllähän hän siellä muiden mukana kulki, vaikka ei ihan omana itsenään. Tarinaan oli ahdettu niin paljon sälää, että mihinkään ei oikein osannut tarttua. Pitäisikö pohtia isän kuolemaa, kavereiden kovaa menoa, mummon suvaitsevaisuutta vaiko mitä. Kirjan tarkoitus jäi epäselväksi, mitä tällä haluttiin sanoa.
   Luin Elias Koskimiehen lyhyen tekstin jo viime kesänä Kaikki muuttuu paremmaksi-kokoelmasta (arvostelu löytyy tunnisteen pika-arviot takaa)ja pidin hänen kirjoitustyylistään paljon. Ihmepojassa oli hauskasti tuotu jotakin murretta mukaan, mutta sellaiset teini-ilmaisut, kuten ''aivo sulaa'' ja ''pasgaa'' ennemmin vain ärsytti.
   Kirjaa on arvosteltu jo sen verran paljon muissa blogeissa, että minä jätän suosiolla juonen kuvaamisen sikseen.
   Yhdestä asiasta haluan antaa erityisen ansion ja kiittää. Oli ihanaa lukea kerrankin kirja, jossa ihmisten sukupuolia ei tuotu ilmi selkeästi eikä stereotyyppisesti.
----------
Osallistun kirjalla maalaismaisemia-haasteeseen ja kuittaan näin ensimmäisen kirjan.
LAINAUS SIVULTA 173: ''Miten ihmeessä saan päivät kulumaan nopeammin - ja vielä ilman, että minun täytyy elää niitä läpi? -- Miten selviän hengissä odotuksesta? Koska huoneeni ovi on melkein aina suljettu, niin ehdin varmasti kuolla sitä ennen happivajeeseen, kuolen siihen kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti. Koska kukaan ei osaa kaivata minua, minut löydetään pitkän ajan kuluttua muumioituneena huoneeni lattialta satojen Madonna-lehtileikkeiden keskeltä. Ja kuoleman hetkellä, kun kasvoni ovat jo sinertymässä, pukeudun viimeisenä tekonani itse kyhäämiini tötterörintaliiveihin ja sukkanauhoihin. Tämä häpeällinen teko tuottaa perheelleni suurimman tuskan. 'Emme ehkä koskaan nähneet metsää puilta - ja siellä lymyilevää transvestiittia', he sanoisivat lausunnossaan. 

perjantai 1. toukokuuta 2015

Huhtikuun yhteenveto


Huhtikuusta ei ole paljoa sanottavaa - luin kyllä, mutta en yhtäkään kirjaa loppuun asti. Sivumäärä siis nolla. Hivenen harmittaa, varsinkin kun olen jumittanut yhden kirjan parissa koko kuukauden, kun en voinut suoda itselleni keskenjättämisen mahdollisuutta.
Julkaisin kuitenkin ensimmäisen vastauksen lukuiloa-haasteeseeni ja pohdin sitä mikä on klassikko ja mitä klassikoilta voi saada.

LinkWithin