maanantai 25. toukokuuta 2015

Gertrude Stein, Ida

(vk.22, maanantai)
Ida (1941)
Suomennettu 1988
Kustantamo: Kirjayhtymä
Sivumäärä: 125
Mistä sain? Kirjastosta lainattu'
 
Nyt on tullut luettua jotain kiehtovaa.
 
Tammikuun alussa kirjoitin kirjablogien epäsuosituimmasta teoksesta ja lupauduin lukemaan sen. Tämä selvitykseni määräsi kohtalokseni Gertrude Steinin kirjoittaman Idan, ja onneksi niin. Se on aika lailla valloittava kirjanen, jota lukee todella mielellään (uskokaa tai älkää).
 
Heti alkuun mainittakoon, että minulta on turha kysyä mistä kirja kertoi. Siitä ei ole hajuakaan, vaikka teinkin aika mutkat suoriksi vetävän analyysin, että kirjassa on tasan yksi henkilö, joka kokee olevansa kaikki tarinassa mainitut henkilöt ja haluaa olla prostituoitu. Naidahan tarkoittaa suomen kielessä muutakin kuin naimisiin menemistä. Ensimmäistä väitettäni tukee takakannen teksti, hän on monta--. Toisaalta kaikki hahmot olivat hyvin Idan kaltaisia ja Ida tiesi aina mitä heille tapahtuu. Hän myös päätti 18-vuotiaana tehdä itselleen kaksosen Ida-Idan. Milloin puhuttiin Idasta ja milloin Ida-Idasta sekoittui lopulta, kunnes todennäköisesti Ida-Ida kuoli, eli Ida päätti luopua tästä identiteetin osastaan. Sekavaa? Niin on kirjakin.
 
Idaa lukiessa sai heittää ajatukset pois ja rentoutua täysin. Kun ei ymmärtänyt  mitään, ei tarvinnut vaivautua mistään eikä pohtia mitään. Harvoin saa lukea rakkaalla äidinkielellään tällaista kirjaa. Harvoin saa lukea kirjan josta ymmärtää joka sanan mutta sanat eivät yhdisty kokonaisuuksiksi.
 
Idan lukeminen oli leikkimistä, keskustelua kirjailijan kanssa. Ja tämä kirjailija totta vie oli ovela. Aina kun lukija kuvitteli ymmärtävänsä jotain, tuli Stein sanojensa kanssa, totesi ähäskutti ja pamautti kovaa, luuletko olevasi viisaampi kuin minä. Ei sitä kaikkea kanneta tarjottimella suoraan eteen. Sitten Stein antoi jonkinlaisen vihjeen, ehkä tarina onkin tätä, antoi lukijan taas hetkeksi uskoa omiin kykyihinsä käyttää ymmärrystään ja sitten tuli taas kolaus. Skeptinen mieleni, haluni kyseenalaistaa ja olla uskomatta mihinkään, sillä havainnothan valehtelevat, lauloi ilosta. Idahan on kirjallisuutta isolla koolla. Yritin ymmärtää, en onnistunut ja lopulta vain annoin sanojen ja Steinin viedä ja kaataa ojaan. Stein on voittanut ottelun.
 
Mutta minä en lannistu, Ida ei jää viimeiseksi Steinikseni.
 
Niin.

4 kommenttia:

  1. Ei apua, tulee jo tuosta kirjan kuvasta kylmiä väreitä. :D

    Miten hauskaa, että jotenkin ihastuit tähän. Minusta tämä on niin tolkuttoman outo ja vaikea kirja, että en kestä. Hermostuin Steinin omahyväisyyteen, en kestä, että minua pidetään lukijana jotenkin riittämättömänä. Vaikka selvästi sitä Steinin suhteen olenkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. (Jäi tämä niin-sanan käyttö päälle) On toki hienoa miten eri ihmiset pitävät eri kirjoista ja kuinka pelkkä kannen näkeminenkin voi saada aikaan erilaisia tunteita. Minä kuitenkin hullaannuin kirjasta siinä määrin, että jo samana päivänä kyselin kirjastosta lisää Steiniä, mutta harmikseni tällä kertaa jäi saamatta. Ehkä sitten joskus. Minusta tuo riittämättömänä pitäminen on vain hauskaa, kun kyseessä on fiktiivinen tarina. Tolkuttoman outo, se on totta.

      Poista
  2. Hah, ihan huippu teksti ja niin koomista, että tykästyit tähän "inhokkikirjaan". En tosin itse ole lukenut, joten en osaa arvostella. Mielenkiinto kyllä heräsi tämän perustelleella. En tiedä uskaltaisinko yrittää :D Steineä en ole muutenkaan ikinä lukenut, mutta luulisi, ettei hän nyt ihan "turhaan" ole niin kuuluisa nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mieltä lämmittävästä kommentista. Suosittelen kyllä tarttumaan, ikinä ei voi tietää mistä löytyy se hyvä kirja. Steinillä on oma persoonallinen tyylinsä, mikä tekee hänen tuotannostaan kiinnostavan. Eikä Ida ole edes pitkä.

      Poista

LinkWithin