lauantai 2. toukokuuta 2015

Ihmepoika on ihme teos

(vk.18, perjantai)
Suomenkielinen alkuteos (2014)
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 191
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Sanotaanko suoraan, että nyt hävettää kirjabloggaajaa hippusen. Viimeinen kirja-arvio on julkaistu viikolla 12, kuusi viikkoa sitten ja sekin kymmensivuisesta kirjasta. Nämä viikot olen nyhvännyt Ihmepojan parissa, jolta odotin niin paljon, jota kärkyin hyllyistä, tulin iloiseksi löytäessäni ja sitten petyin.
       Takakansi ei kuvaa kirjan tunnelmaa juuri lainkaan. Mietin ehkä sen 170 sivua, missä on se  tolppakorkokenkiin ja kimaltavaan hattuun pukeutuva poika, jota kukaan ei hyväksy seuraansa. Kyllähän hän siellä muiden mukana kulki, vaikka ei ihan omana itsenään. Tarinaan oli ahdettu niin paljon sälää, että mihinkään ei oikein osannut tarttua. Pitäisikö pohtia isän kuolemaa, kavereiden kovaa menoa, mummon suvaitsevaisuutta vaiko mitä. Kirjan tarkoitus jäi epäselväksi, mitä tällä haluttiin sanoa.
   Luin Elias Koskimiehen lyhyen tekstin jo viime kesänä Kaikki muuttuu paremmaksi-kokoelmasta (arvostelu löytyy tunnisteen pika-arviot takaa)ja pidin hänen kirjoitustyylistään paljon. Ihmepojassa oli hauskasti tuotu jotakin murretta mukaan, mutta sellaiset teini-ilmaisut, kuten ''aivo sulaa'' ja ''pasgaa'' ennemmin vain ärsytti.
   Kirjaa on arvosteltu jo sen verran paljon muissa blogeissa, että minä jätän suosiolla juonen kuvaamisen sikseen.
   Yhdestä asiasta haluan antaa erityisen ansion ja kiittää. Oli ihanaa lukea kerrankin kirja, jossa ihmisten sukupuolia ei tuotu ilmi selkeästi eikä stereotyyppisesti.
----------
Osallistun kirjalla maalaismaisemia-haasteeseen ja kuittaan näin ensimmäisen kirjan.
LAINAUS SIVULTA 173: ''Miten ihmeessä saan päivät kulumaan nopeammin - ja vielä ilman, että minun täytyy elää niitä läpi? -- Miten selviän hengissä odotuksesta? Koska huoneeni ovi on melkein aina suljettu, niin ehdin varmasti kuolla sitä ennen happivajeeseen, kuolen siihen kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti. Koska kukaan ei osaa kaivata minua, minut löydetään pitkän ajan kuluttua muumioituneena huoneeni lattialta satojen Madonna-lehtileikkeiden keskeltä. Ja kuoleman hetkellä, kun kasvoni ovat jo sinertymässä, pukeudun viimeisenä tekonani itse kyhäämiini tötterörintaliiveihin ja sukkanauhoihin. Tämä häpeällinen teko tuottaa perheelleni suurimman tuskan. 'Emme ehkä koskaan nähneet metsää puilta - ja siellä lymyilevää transvestiittia', he sanoisivat lausunnossaan. 

2 kommenttia:

  1. Vähän samat fiilikset minulla. Takakannen perusteella odotin, että kirja käsittelisi enemmän sukupuoli-identiteettiä, mutta se osuus jäi aika ohueksi. Minullekaan päähenkilön yksinäisyys, hyljeksittynä oleminen ei hahmottunut. Pidin murteesta, ja kirjassa oli jotakin sympaattista, mutta "Aivo sulaa" ei jaksanut naurattaa minuakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku toinenkin ajattelee näin kaikista näistä positiivisista hehkutuksista huolimatta. Takakansi tuntui kertovan jotain vähäsen juurikin niistä kahdestakymmenestä viimeisestä sivusta.

      Poista

LinkWithin