perjantai 28. helmikuuta 2014

HELMIKUUN KOONTIA


Helmikuu meni yllättävän nopeasti ja huomaamatta. Kirjallisuus oli hyvin hajanaista ja lukutahti ei ollut se kaikkein paras, vaikka kirjojen määrä pysyi lähes viime kuun tasolla. Bloggaaminen ei ottanut oikein sujuakseen ja arvostelu saattoi olla tekeillä yli viikonkin. Lopulta kaikki arvostelut ilmestyivät blogiin helmikuun aikana, joskin viimeisenä päivänä kirjoitin vain äkkiseltään jotain.

Helmikuussa luetut uusvanhat ja täysin uudet kirjat, tähdet ovat täysin uusien tuttavuuksien perässä:


Jonas Gardell, Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin; 
osa 1: rakkaus*

Saima Harmaja, Sydämeni soi

Laurie Helgoe, Introversion voima: Miksi sisäinen elämäsi on suurin rikkautesi*
 
 Marja Björk, Poika*


Hyvin tuli taas tutustuttua itselleni uuteen kirjallisuuteen. Määrä oli 4/5. Ja täysin uusia oli 3/5. Ei siis näin katsottuna huono.

Yhteensä kirjoja siis tuli luettua viisi kappaletta, sivumäärän ollessa 1178. Vastaavat tulokset olivat tammikuussa 7/1264. Koko alkuvuoden tulos 12/2442.

Viisi tähteä minulta ansaitsi Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin-trilogian ensimmäinen osa. Tämä oli myös ensimmäinen kaunokirjallinen uutuus, jonka olen lukenut pitkään aikaan ja se vaiva, jotta sen sai käsiinsä kannatti nähdä.

Nelosta ei tässäkään kuussa saanut ainutkaan opus.

Kolmosia tuli sitten senkin edestä. Sen ansaitsivat Saima Harmajan runo- ja päiväkirjamerkintäkokoelma Sydämeni soi, Laurie Helgoen Itroversion voima että Marja Björkin viime vuonna ilmestynyt Poika.

Tove Jansson onnistui yllättämään minut positiivisesti Taikatalvellaan, minä kun en yleensä Janssonin tuotoksista ole välittänyt. Kirja ansaitsi kakkosen.

Ykköstä ei saanut ainutkaan kirja, eikä yksikään jäänyt kesken.

Keskiarvo tässä kuussa oli 3, joten kirjallisena arviona positiivinen kokemus.


Hienoja sitaatteja tämän kuun kirjoista:

~ ''Minä... haluan, että elämäni... aikana... saan rakastaa... jotakuta, joka rakastaa minua. ''Tämä käsittämätön, ennenkuulumaton vaatimus oikeudesta rakkauteen.'' Jonas Gardell, Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa 1: rakkaus.

~ ''Jos tietää, mitä tahtoo, ei ole mitään pelättävää.'' Marja Björk, Poika, s. 190

~ ''Täytyy päästä itse selville kaikesta, hän [Tuutikki] sanoi. Ja kiivetä yli aivan yksin.'' Tove Jansson, Taikatalvi, s. 115

~ ''Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.'' Tove Jansson, Taikatalvi, s. 132

(vk.7, sunnuntai)
TOVE JANSSON, TAIKATALVI
Trollvinter (1957)
 Suomennettu 1991
Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 132
 Mistä sain? Kirjastosta lainattu

''Kautta aikojen muumit ovat nukkuneet yli talven, marraskuusta kevääseen. Mutta eräänä talvena tapahtuu sellaista, mitä ei ole nähty ei kuultu siitä päivin, jolloin ensimmäinen muumi vaipui talviuneen. Muumipeikko heräsi, eikä saanut enää unta. Näin alkoi Muumipeikon taikatalvi. Kevään tultua Muumipeikko saattoi sanoa: >>Nyt minulla on koko vuosi. Talvikin.>>''
(takakansiteksti)

Tämän kuluvan vuoden aikana on tullut kuluneeksi sata vuotta Tove Janssonin syntymästä ja päätin minäkin osaltani osallistua tähän juhlavuoteen. Näin ollen kävin kirjastolla ja lainasin Taikatalven. En ole koskaan oikein välittänyt muumikirjoista, aina kun olen aloittanut, on myös jäänyt kesken; enkä kyllä Janssonin mietteistä muutenkaan. Nyt päätin pakottaa itseni lukemaan enkä odottanut mitään erityisen mielenkiintoista kokemusta.
    Päädyin Taikatalveen muutamista eri syistä. Olin ottanut selvää netistä etukäteen Toven elämästä, tämä vaikutti kaikkein eniten saaneen vaikutteita kirjailijan omasta elämästä. Halusin kirjan, jossa oli mukana Tuutikki-hahmo, jonka esikuvana on ollut Janssonin kumppani Tuulikki Pietilä. Minua kiinnosti millä tavoin tämä hahmo oli luotu. Kun on talvi, sopii hyvin lukea talvikirjoja. Yksi syy sekin oli. Kaikkein eniten valintaan lopulta vaikutti se, että tätä sanotaan yhdeksi Janssonin syvällisimmistä kirjoista.
    Taikatalvi kertoo Muumipeikosta, joka herää talviuniltaan eikä enää nukahda uudestaan. Ensimmäinen talvi, kun joku muumi on hereillä, on pelottava. Kaikki tuttu ja turvallinen on peittynyt lumella. Muumipeikko kaipaa jotain tuttua henkilöä, joka voisi tuoda turvallisuuden tunnetta. Muumimamma ei herää, nukkuu vain. Muumipeikko pääsee poistumaan talosta ja tutustumaan talven ihmeisiin ja uusiin tuttavuuksiin. Talvi onkin oikeastaan hienoa aikaa.
    Tarina ei ole pitkä, mutta sivumäärä on onnistuttu käyttämään tehokkaasti. Yllätyin, kuinka miellyttävä tämä tavallaan kasvukertomus oli. Tulen varmasti lukemaan muitakin muumikirjoja tämän vuoden puolella, sen verran hyvä tunne jäi.


(vk.7, lauantai)
MARJA BJÖRK, POIKA

Suomenkielinen alkuteos (2013)
  Painos: 2013
Kustantamo: Like
Sivumäärä: 215
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
Marja Björkin Poika löytyi luettavaksi blogiarvioiden perusteella. Aihe kiinnosti hyvin paljon. Kuten olen jo oppinut, uudemmat kirjat ovat vaikeita saada, joten lähes kaksi kuukautta joutui odottamaan, jotta kirja löytyi hyllystä.  
        Poika kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan Björkin omasta pojasta, joka on transsukupuolinen. Tieto lisäsi tarinan koskettavuutta. Tarinassa käsitellään sitä, kuinka Marion eli Makke kasvoi lapsesta nuoreksi ja lopulta aikuiseksi. Mikään ei ole helppoa - äiti yrittää pakottaa elämään tyttönä, Makke ei edes tiedä mikä hän on. Vain jonkinlainen kummajainen, luonnoton vääristymä? Lapsuus menee kuitenkin jotenkuten. Suurimmat ongelmat alkavat, kun murrosikä alkaa lähestyä. Makke ei edes oikein osannut kuvitella, että hänen kehonsa alkaisi muokkautua naisellisemmaksi. Kun rinnat alkavat kasvaa, on se loppu. Ensin riittää pelkkä side peittämään, mutta lopulta Maken on vaihdettava myrkylliseen ilmastointiteippiin. Hän ei tunnu kuuluvansa oikein mihinkään; hän ei ole tyttö, joten hän ei voi käyttää tyttöjen pukuhuoneita ja vessoja, mutta samalla hän ei ole keholtaan poika. Äiti keksii lopulta termin transsukupuolinen ja pystyy näin tukemaan lastaan, vaikka hänen on vaikea hyväksyä totuutta. Kun Makke saa huomata, että ei ole ainoa ja on mahdollisuus sukupuolenkorjausleikkaukseen, kykenee hän ensimmäistä kertaa elämässään nauttimaan omasta itsestään.
    Poika on mielenkiintoinen ja tärkeä teos. Minua häiritsi jonkin verran puhekielisyys, en edes ymmärtänyt kaikkia sanoja. Ei se kuitenkaan kokonaisuutta häirinnyt. Kirja sisältää monia hyviä asioita. Opetukset ovat tärkeitä ja tarinasta voi löytää monia eri kerroksia. Sukupuolivähemmistöihin liittyvää kaunokirjallisuutta en ole tätä ennen löytänyt ja näin ollen on kunnioitettavaa että Björk kirjoitti tämän kirjan. Syvällisyyttä ja aiheen laajempaa käsittelyä, kuten kirjakielisyyttä olisin kaivannut, mutta tarkemmin ajatellen eivät ne olisi sopineet tähän kirjaan. Mikäli aiheesta löytyy lisää kirjallisuutta, otan mielelläni vinkkejä vastaan.

tiistai 25. helmikuuta 2014

(vk.7, keskiviikko)
Laurie Helgoe, Introversion voima: Miksi sisäinen elämäsi on suurin rikkautesi
Introvert Power: why your inner life is your hidden strength  (2008)
Suomennettu 2012
Kustantamo: Ajatushattu Kustannus
Sivumäärä: 297
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
 Törmätessäni hienoon termiin kuin introversio otin toki netistä selvää mitä sillä tarkoitetaan. Koskapa tunnistin itseni niin hyvin kuvailuista, päätin metsästää käsiin tämän kyseisen opuksen.
    Introvertilta introvertille - periaatteella kirjoitettu kirja toimii yllättävän hyvin. Se etenee pohdiskelusta mikä on introversio, itsensä hyväksymisen kautta introversion kunnioittamisen taitoon. Kirjassa kehotetaan hyväksymään oma luonteensa ja sen jälkeen muuttamaan se vahvuudeksi ja voimavaraksi.
    Introversion voima etenee johdonmukaisesti alusta alkaen ja sisältää hauskoja harjoituksia, jotka kannustavat ajattelemaan omia tunteita. Kappaleissa painotetaan kuitenkin samalla, että jokaisessa on myös ekstroverttejä piirteitä. Jako ei tässäkään asiassa ole mustavalkoinen. Esimerkkinä käytettiin jiniä ja jangia. Ne ovat kietoutuneina toisiinsa ja tarvitsevat toisiaan, ja jinissä on aina pieni piste jangia sekä päinvastoin. Hauska puoli oli kun kirjailija ylisti Pohjoismaalaista kulttuuria. Vaikkakin Norja oli nostettu erityisesti näkyville, niin myös Suomi oli mainittu introverttien paratiisina. Omaa mieltä lämmitti erityisesti opuksesta huokuva kunnioitus lukemisharrastusta ja kirjoja kohtaan.
    Kaikkein häiritsevin puoli, mikäli sen nyt edes antaa häiritä, on se että Introversion voima toi mieleen aivopesun. Ensin ylistettiin introversiota. Kun lukija oli saanut mieleensä hyvät puolet, aloitettiin kertomaan miksi introvertin ei kannata olla ekstrovertti ja sen jälkeen vielä vahvistettiin ja juurrutettiin ajatus mieleen. Toisaalta myös aivan liiaksi toistettiin sitä, että tutkimusten mukaan introverttejä on enemmän kuin ekstroverttejä. Mikäli kirjasta poimii ne itselleen parhaiten sopivat neuvot, on siitä joka tapauksessa paljon iloa.
    Tämän tyyppisiä kirjoja todella kaipaa kaiken ekstroversion keskelle. Kenenkään ei tarvitse nauttia juhlimisesta tai pinnallisista ''mitä teet työksesi'' keskusteluista. Kokonaisuudessa lopulta hyvä kirja, joka oli onnistuttu mukiinmenevästi sovittamaan Suomen oloihin.
    

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

(vk.7, maanantai)
SAIMA HARMAJA, SYDÄMENI SOI
 Runo- ja päiväkirjamerkintäkokoelma  (1932-1937)
 Painos: 1988
Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 243
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


''Oi Jumala, siipeni murtuneet
ota käsiisi ihmeellisiin!
Olen lentänyt liian kauas,
olen lentänyt eksyksiin.

Olen lentänyt siivin voitollisin
läpi ilmojen häikäiseväin.
Tuhat aurinkokuntaa kiersin,
joka ainoan taivaan näin.

Nyt rajalla viimeisen taivaan
ja rajalla kuoleman maan
minä vapisen enää hiljaa
ja rukoilen, rukoilen vaan.''
Saima Harmajan runoista kootun kokoelman luin nuorena nukkuneet - haastetta varten. Harmaja kärsi sairaudesta, joka vei hänet hautaan vähän ennen kahdettakymmenettäneljännettä syntymäpäiväänsä. Tämän haasteen parasta antia onkin juuri se, että pääsee tutustumaan tuotoksiin, joiden kirjailijoilla ei ole ollut koskaan paljoa elämänkokemusta muihin verrattuna. Eroaako näiden tarinat vanhempien tarinoista? Saima Harmaja oli ainakin elänyt. Ehkäpä kokemusta elämästä on nuoremmalla joskus enemmän kuin vanhemmalla. Saima Harmaja koki hyvin vahvasti kuoleman läheisyyden ja nautti runojen kirjoittamisesta. Niiden avulla hän pääsi purkamaan omia tuntemuksiaan. Vanhemmat eivät kuitenkaan ymmärtäneet tätä harrastusta. Harmaja pääsi Nuoren voiman liiton jäseneksi, mikä aloitti hänen varsinaisen kirjallisen uransa. Runoista ja päiväkirjamerkinnöistä huokui hänen innostuksensa runouteen ja taitonsa kertoa tunteistaan runomuodossa. Lyhyestä elämästään huolimatta, hänen runonsa ovat ihan yhtä onnistuneita kuin muidenkin.  
   Harmajan runoista näkyi selvästi, että hän oli kirjoittanut ne juuri itselleen omista lähtökohdistaan käsin. Näillä avuin ne olivat hyvin koskettavia - ja elettyjä. Luonto, uskonto ja kuolema toistuivat runoista toiseen. Myös päiväkirjamerkintöjä oli otettu mukaan. Ne toivat ihan mukavaa vaihtelua ja niiden kautta lähestyi runojakin eri tavalla. Enemmän ajatuksesta, miten Harmajan elämä välittyy runoista kuin omista tuntemuksista. Runot olivat kuitenkin huomattavasti kiinnostavampia. 
   Tämä yhden illan lukuhetki oli oikein mukava rentoutus. Taas kun tarttui johonkin uuteen runokokoelmaan, tuli tunne että pitäisi lukea lyriikkaakin vähän enemmän tai no, ennemminkin monipuolisemmin. Tältäkin puolelta löytyy todellisia pieniä helmiä.  

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

(vk.5, sunnuntai)
Jonas Gardell, Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - osa 1: rakkaus


Torka aldrig tårar utan handskar - I. Kärleken (2012)
Suomennettu 2013
Kustantamo: Johnny Kniga
Sivumäärä: 291
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Sisältää juonipaljastuksia.

En uskonut, että tämä päiväkin tulisi joskus. Mutta ihmeellisiä ja odottamattomia asioita käy, huomaamatta. En uskonut koskaan antavani uutuuskirjalle täysiä pisteitä; en uskonut, että uutuuskirja jättäisi hiljaisuuden ja tyhjyyden. Tällä kertaa niin kuitenkin kävi.
   Mistä sitten tällainen kirja kertoo? Miten minä päädyin tämän lukemaan? Katsellessani kirjablogeja hyviä klassikkoarvioita etsien, osui silmiini tämän kyseisen kirjan arvostelut. Kaikki kokemukset olivat olleet positiivisia ja aihe oli juuri sellainen joka minua kiinnostaa paljon. Sitten sain odottaa kaksi kuukautta, jotta sain edes pikalainan, viikkolainan tai mitä nimityksiä näille nyt on. Hieman jännitti riittäkö lyhyt lukemisaika, mutta hyvinhän se sujui. Samalla onnistuin pöyristymään. Onko nykykirjan saaminen todella näin vaikeaa, että sitä joutuu jopa odottamaan. Minä kun olen tottunut että haluamani kirjat ovat aina hyllyssä paikalla.
   Kirjan tarina kertoo homoseksuaalisista miehistä, hiv-epidemian leviämisestä sekä pääosin vuodesta 1982 Ruotsissa. Lukuisia takaumia ja ajassa eteenpäin menemisiä kuitenkin on. Kirjan tarina alkaa sairaalan suljetulta osastolta, jossa mies makaa ja itkee viettäen elämänsä viimeisiä päiviä. Kaksi hoitajaa tulevat huoneeseen, toinen kokemattomampi poistaa käsineen kädestään suoristaakseen lakanaa ja samalla hetken mielijohteesta pyyhkäisee kyyneleet potilaan kasvoilta. Toinen toteaa jyrkästi: ''Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin.'' Tästä siis tulee kirjan nimi. Sitten leikataan ajassa taaksepäin Rasmuksen ja Benjaminin, kirjan päähenkilöiden lapsuuteen. Rasmus kasvaa ripustautuvassa perheessä, joka pitää lastaan erityisenä jo pienestä pitäen. Hän ei ole tavallinen villi ja railakas, vaan pystyy usein uppoutumaan pitkiksi ajoiksi omiin mietteisiinsä. Kodikkuuden ja herkkyyden tuntua tarinaan toi Rasmuksen tapa nojata otsaansa ikkunalasia vasten. Hän on koulukiusattu. Lukioon mennessä hän löysi elämänsä ensimmäiset kaverit, mutta päättäjäispäiväna vanhat tutut huutavat: ''hinttiperkele.'' Rasmuksen äiti ei ole uskoa korviaan, eihän hänen poikansa voi sellainen olla. ¨
    Benjamin kasvaa Jehovan todistaja perheessä ja on jo pienestä pitäen innokas kentällä kävijä. Vanhemmat ovat hänestä oikein ylpeitä. Jouluaattona Tukholman ''homoäidin'' Paulin luona elämänsä ensimmäistä joulua viettäessään hän tapaa ensi kertaa Rasmuksen ja tietää heti, että häntä hän oli juuri etsinyt.
    Kirjassa käsiteltiin hienosti tärkeää aihetta. On surullista, että homoseksuaalit joutuivat salailemaan itseään ja kokemaan pikasuhteita vain kielteisen suhtautumisen takia. Jonas Gardell osasi kuljettaa tarinaa hienosti ja kiinnostavasti eteenpäin. Lopuksi palataan taas samaan tilanteeseen kuin alussa, sairaalan suljetulle osastolle. Se oli mielestäni juuri tähän tarinaan sopiva valinta, toi muutoin nopeaan tempoon tarvittavan rauhan. Nopea kerronta muodostui minulle itselleni ongelmaksi. Kun olen tottunut klassikoiden yleensä hitaaseen paikallaan polkevampaan tarinankulkuun, tämä hyppäys nykykirjallisuuteen oli vaikeahko. Jouduin lukemaan monet virkkeet useampaan kertaan ja palailemaan välillä taaksepäin, jotta pysyin mukana. Henkilöt ehtivät tulla hyvinkin tutuiksi ja minua viehätti tarinan suorasanaisuus. Asiat sanottiin juuri niin kuin ne oli ja häpeilemättä, ei kiertoteitse.
   Jos tämä kirja antoi minulle kokemuksen uudesta kirjallisuudesta, antoi se paljon muutakin. Nautin lukiessani joka hetkestä ja odotan seuraavaa suomennosta jo kovasti. Kirjassa oli myös onnistuneita vertauksia, kuten valkoisesta hirvestä. Lämpö mikä tarinasta huokui oli ihana. Kaikkein suurin tunne oli kuitenkin kylmyys, viimeisten muutaman kymmenen sivun aikana tärisin kylmästä. Sisäisestä kylmyydestä, edes kolme peittoa ei kyennyt lämmittämään. Ihmeellinen tunne, kun ulkoa on lämmin, mutta sisältä tuntuu kuin olisi kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Kirjan loputtua ei jäljellä ollut muuta kuin tyhjyys. Astelin ulos kävelylle sulattelemaan kirjan tapahtumia. Silti pää oli tyhjä.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

UUTUUSKIRJAT 2014 KEVÄT
Selailin tapani mukaan uutuuskirjakatalogeja katsoen, jos sattuisi löytymään edes jotain joka saisi heti kiinnostumaan. Aikaisemmin ei ole löytynyt yhden yhtä innostavaa ja mielenkiintoista. Nyt tuli sitten kahden vuoden uutuuspuutteen edestä. Lista on hurja ja näissä riittää luettavaa jahka ilmestyvät. 

Otava

Minna Maijala; Herkkä, hellä, hehkuvainen
Leena Sharma; Ne

Johnny Kniga

Jonas Gardell; Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa 2: sairaus

Into

Johanna Korhonen, Jeanette Östman; Kaikella rakkaudella
Eija Niskanen, Joona Pietarila, Tove Selin; Ihmisoikeudet Aasiassa
Sinikka Airas, Pirkko Lahti, Ilkka Taipale; Lempeä kuolema

Gaudeamus

Tapio Raunio, Matti Wiberg; Eduskunta

Atena

Katariina Vuori, Johanna Pulkkinen; Kourallinen tabuja

Siltala

Daniel Bergner; Mitä nainen haluaa
Teemu Keskisarja; Kyynelten kallio

Like

John Corvino; Mitä vikaa on homoseksuaalisuudessa

Ei auta kuin tarttua yksi kerrallaan ja rauhassa. En vanno lukevani jokaista. Nyt kun jälkeenpäin katson listaa, huomaan kaikkien kirjojen liittyvät tavalla tai toisella tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Kaikkein eniten odotan Gardellin sairaus-kirjaa. Täytyykin olla ilmestymisen aikaan vauhdikkaasti kirjastolla, jos aikoo saada sen käsiinsä nopeassa ajassa. Tai, jo nyt on yhteensä noin viiteentoista lähimmille kirjastoille saapuvaan kirjaan yhteensä kolmisenkymmentä varausta. Pitänee taas kärkkyä pikalainaa.
TAMMIKUUSSA LUKUINNOSTUS OLI SUURI

Vuoden ensimmäinen kuukausi on ohi. Se sujui mukavasti pääosin ei-kaunokirjallisen kirjallisuuden parissa ja kahden klassikon siivittämänä. Innostus oli suuri ja yllätin itsenikin kirjamäärällä.
Tammikuussa luetut uusvanhat ja täysin uudet kirjat(samaan tapaan kuin vuosikoonnissa):
~ Jyrki Kivimäki, Windows 8*
~  Tony Dunderfelt, Tunnista temperamentit: Väriä elämään ja itsetuntemukseen*

~ Gaston Leroux, Oopperan kummitus
~ Paulo Coelho, Valon Soturin käsikirja
~ Lukukeskus, Kirja joka muutti elämäni*
~ Marja Kaskisaari, Lesbokirja*

Tähdet ovat merkitty täysin uusien tuttavuuksien perään. Näitä oli siis 4/7. Kaksi oli uusvanhoja ja vain yksi tuttu.

Gaston Leroux oli kirjailija, jonka tuotantoa en ollut koskaan aikaisemmin lukenut. Samalla Oopperan kummitus oli ainoa kirja, jolle annoin arvosanaksi viisi, erittäin positiivinen kokemus.
 
Nelosta ei saanut ainutkaan, johtuen siitä että en lukenut tässä kuussa ainuttakaan kirjaa, jonka tasosta saatoin olla varma.

Kolmosia, positiivinen kokemus, saivat Kaskisaaren Lesbokirja, Coelhon Valon Soturin käsikirja sekä Dunderfeltin Tunnista temperamentit, Näin ollen voi sanoa, että lukemisto pitkälti oli sellaista tavallisen hyvää ja miellyttävää.

Kakkosen, hyvä/mukiinmenevä, tuli Kivimäen Windowa 8:lle. Sekavasta ja kutsumattomasta ulkoasusta huolimatta se auttoi oppimaan.

Ykkönen, eli luettava, jäi Boccaccion Fiammettan ja Lukukeskuksen Kirja joka muutti elämäni-opuksen kohtaloksi. Ne pystyi lukemaan jotenkuten loppuun asti, vaikka eivät vakuuttaneetkaan.

Täysin lukematta, keskeytetyiksi jäi Ishiguron Menneen maailman maalari, joka oli tarkoitus lukea maailman valloitusta varten. Se ei napannut, oli sekava ja puuduttava. Toisena kesken jäi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen. Muutama vuosi sitten jouduin erinäisistä pakon sanelemista syistä kuuntelemaan ainakin kolme eri Waltarin teosta äänikirjana; Sinuhe mukaan lukien. Tällöin vannoin ettei koskaan enää. Eikä se sujunut nytkään. Maistui ainoastaan puulta. Olen minä kuitenkin sentään tämänkin klassikkokirjailijan tuotoksia kuunnellut.

Vaikka pisteytykseni ei ole täysin arvojärjestykseen laittava, kun tuon nelosen kehittelin juurikin niitä kirjailijoita varten, jotka ovat minut vakuuttaneet. Olisi tylsää antaa vitosia paljon, sen antamisessa olen hyvin tarkka. Keskiarvo, huomioiden myös keskeytetyt nollalla pisteellä oli 2. Ei siis erityisen hyvä, heikompia arvosanoja oli paljon. Lesbokirjan laskin mukaan, koska sain sen luettua tammikuun puolella, vaikka arvostelun julkaisin helmikuussa.

Jonas Gardellin teostakin aloitin jo tammikuussa. Lukea en sitä täysin ehtinyt. Siitä on vielä muutama kymmenen sivua jäljellä. Sitten jatkan taas tuttavallisessa klassikkomaailmassa.


lauantai 1. helmikuuta 2014

(vk. 4, sunnutai)
MARJA KASKISAARI, LESBOKIRJA
 Kaskisaari, Marja - Lesbokirja
Suomenkielinen alkuteos (1995)
 Painos: 1995
Kustantamo: Vastapaino
Sivumäärä: 154
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
''Naisten homoseksuaalisuus ei ole niitä asioita, jotka olisivat jotenkin erityisen näkyviä maassamme, yhteiskunnassamme, elämässämme. Paitsi niiden ihmisten elämässä, jotka ovat tietoisia samaa sukupuolta kohtaan olevista tunteistaan, etsivät lesboidentiteettiä, kenties elävät naisyhteisöissä tai toteuttavat tunteitaan seksuaalisesti. Toisin sanoen niiden naisten elämässä, joille homoseksuaalisuus, lesbous tai biseksuaalisuus todella merkitsee jotakin. Kuitenkin yhä uudelleen joudun toteamaan, että siitä kokemuksesta, joka minulla ja monella muulla on naisena olemisesta ei yksinkertaisesti ole kirjoitettu. Kukaan ei ole siitä kiinnostunut, siitä ei ole tehty suuria teorioita, eikä sitä ole kirjoitettu historiaan.'' (Kirjoituskehotus)

Minun on vaikeaa arvostella tätä kirjaa; ehkä se johtuu siitä, että tarinat ovat todella tapahtuneita. Lesbokirja on tutkimus, jossa on haastateltu pariakymmentä 20-37 vuotiasta naista, jotka määritteleät itsensä lesboksi tai biseksuaaliksi. Heidän omaelämäkertansa Kaskisaari on muuttanut sinä-muotoon. Se oli mielenkiintoinen valinta ja oikeastaan piristävä poikkeus. Sinän avulla tarinat tulivat lähemmäksi, ne olivat kuin tarkoitettuja ulkopuoliselle lukijalle. On hienoa ja hatunnoston arvoista, että vähemmistöryhmät pääsevät esille omalla äänellään ilman stereotypioita ja muita harmittavia seikkoja.
    Kirja on jaettu kahteen selkeästi erilaiseen osioon. Ensin kerrotaan eri omaelämäkertatyypeistä, kuten seksuaalisen heräämisen tarina tai itsenäistymistarina ja avataan mikä näissä on olennaista. Sitten on esimerkkinä yksi elämäkerta. Kaskisaaren kommentit tarinoiden lopuissa olivat mukava lisä. Hieman tylsemmäksi opus muuttui toisessa osiossa, kun elämäkerrallisuus jäi osaltaan pois. Käsiteltiin ennemminkin naistutkimusta yleensä. Omaelämäkerrat olivat ihania. 
''Olet sitä mieltä, että homoseksuaalisuus ei ole mitään konkreettista, kuten rakastelua oman sukupuolen edustajan kanssa. Vaan se on mitä suuremmassa määrin henkinen juttu, osa persoonallisuutta.'' (Rita)

Tarinoissa tuotiin yhtenä osa-alueena esille sitä, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole valinta. Vain ja ainoastaan voi valita sen millä tavoin toteuttaa omaa taipumustaan; elääkö omana itsenään vai muiden tahdon mukaisesti.
''Meillä on taipumus kokea erilaisuutemme heikkoutenamme.'' (Marja Kaskisaari)

Mutta onko se tarpeellista? Vähemmistöjä koskevissa kirjoissa esille otetaan usein se, kuinka vaikeaa on toteuttaa itseään suvaitsemattomassa ilmapiirissä. Tällöin erilaisuudesta tulee heikkous, vaikka sen pitäisi ainakin omasta mielestäni olla upea asia.
''Minä olen minä, olen maailma, minulla on maailmani.'' (Mari)
''Jos et ole toisten oletusten mukainen, sinut tulkitaan omituiseksi ja oudoksi.'' (Marja Kaskisaari)

Erilaisuus on se teema joka toistuu kerrasta toiseen, eikä sitä voi koskaan liikaa toistaa. Marin lauseen tulkitsin niin, että jokainen ihminen on sisältään paljon suurempi kuin ulkokuorelta, omanlaisensa kokonaisuus ja jokaisella on oma elämänsä. Sitä elämää kuuluisi saada elää niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.
''Minä olen erilainen kuin muut, minulla on salaisuus, joka raastaa ja repii.'' (Mari)

Seksuaalinen suuntautuminen on yksi niistä asioista, jota salataan usein ja pitkään. Mutta salaileminen ei koskaan missään tilanteessa ole helppoa. Ja jos salailtava asia kuuluu omaan identiteettiin se on vieläkin vaikeampaa. Kuinka erilainen maailma olisikaan, jos kukin saisi olla oma itsensä pelkäämättä.
''Kokonaisuuden nimi ei ole lesbo, vaan Sinä, eikä ole olemassa toista samanlaista.'' (Tuire)

Lisää tällaisia kirjoja, nämä kun ovat hyvin mielenkiintoisia. Lainaukset ovat kirjasta. Nimet olivat muutettu.


LinkWithin