keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uudenvuoden toivotus ja vuoden viimeinen kirjallinen koonti

VUOSI 2014
Naurua, kyyneliä, ihmetystä, löytämisen riemua, tuskaa - tunteiden laaja kirjo on ollut läpikäytävänäni jälleen taivaltaessani kirjojen maailmassa. Olen etsinyt mahdollisuuksia, minkälainen blogi olisi juuri minulle se omin. Olen löytänytkin jotakin, mutta yhä edelleen, ehkä ikuisesti, etsin sopivinta muotoa.
Matkalla kohti kirjavuoden loppua olen kokenut kaikenmoista. Jälleen on aika tehdä tiivis katsaus vuoteni mieleen painuneisiin kohokohtiin.
Kirjoja luin tänä vuonna yhteensä 51. Sivumäärä on 11 605.
Tämän korkuinen pino tulee noin 11 000 sivusta. Kirjat eivät suinkaan ole samat kuin mitkä tänä vuonna luin, mutta sivumäärä on oikea. Pehmolelu on korkeudeltaan likimain 30 cm.

Uusia ja uusvanhoja tuttavuuksia tuli myös tänä vuonna hieno määrä, yhteensä 30/51. Jälleen siis yli puolet.
Tässä välissä haluan kiittää kaikkia lukijoitani kuluneesta vuodesta.


Vuosi alkoi valtavan tietokirjallisuusinnostuksen parissa. Viikolla 7 vietin hetken Tove Janssonin maailmassa, luin Taikatalven. Samalla lupailin, että jonkin muumiromaanin luen vielä tänä vuonna. Kuinkas sitten kävikään? En lukenut, kyllästyin koko muumeiluun. Vuoden lopussa lainasin Muumilaakson marraskuun, mutta siihen se jäikin. Tartuin sentään vielä viikolla 11 muumisarjakuvaan. Kuukausikoonnit aloitin myös vuoden alussa. Tapa on ollut hyvä ja jatkuu yhäkin. Maaliskuussa juhlistin Shakespearen juhlavuotta tekemällä blogiosion Shakespearen lumoissa. Se on loppuvuodesta jäänyt sille tasolle, että pari luonnosta roikkuu odottamassa. Blogiosio siitä huolimatta jatkaa, ei sen ole tarkoituskaan olla aktiivinen. Maaliskuussa luin pari ajatuskirjaa. Huhtikuun aikana aloitin kevätsään uhmaamisen ja siitä alkoi ulkolukukauteni, minkä huomaa jo kirjojen lukumäärässä (vaikka huhtikuu jäikin vähänpuoleiseksi). Toukokuussa vastasin lupaamaani kirjahylly-haasteeseen, joka sujuvasti tuli useamman kuukauden myöhässä. Samalla julistin oman aikarajattoman omahyllyhaasteen. Siinä tilanne tällä hetkellä on se, että olen lukenut kolme kirjaa, mutta lukemattomien määrä on mystillisesti lisääntynyt.  Tilanne on alkutilannetta ''huonompi''. Mites näin pääsi käymään? Olin aloittanut suuruudenhullun projektini Alastalon salin parissa. Kesäkuussa viikolla 22 julkaisin normeja haastavaa lastenkirjallisuutta-sarjan ensimmäisen osan. Toinen osa ilmestyi juuri vastikään. Viikolla 23 Alastalo oli luettu ja bloggaaja iloisen ylpeä. Viikolla 24 alkoi kolmannen kerran perinteiset kesän nuortenkirjaviikot. Kesän aikana osallistuin kahteen lukumaratoniin, kokemukset olivat ensimmäiset. Pika-arviot tulivat tutuiksi. Blogista muodostui myös muutakin kuin pelkkiä kirja-arvioita julkaiseva blogi. Elokuussa lähdin mukaan kirjakuva päivässä-haasteeseen. Syyskuun aikana tein blogin syntymäpäivätilastot. Haasteilu jatkui, kun minut haastettiin runoilemaan limerikki. Marraskuussa aloitin Dostojevski-projektin, jota pikkuhiljaa edistän. Ehkä olen valmis sitten ensi jouluna... Timo K. Mukan juhlakirjoitus ilmestyi joulukuussa. Juuri ennen jouluaattoa julkistin lukuiloa!-haasteen. Joulupaketista paljastui yksi kirja, J.P Koskisen Ystäväni Rasputin sekä kaksi kirjaisaa elokuvaa, Kirjavaras kartuttamaan englanninkielentaitoani ja Olivierin Hamlet muuten ilahduttamaan. Eniten yllätyin Hamletista, vaikka ei kai olisi pitänyt. Samaiset henkilöt kun ovat myös sonettien takana, eikä Shakespeareinnostukseni ole näkymättä jäänyt. Joulukuun lopulla tein jo perinteiseksi muodostuneen suuren lainapalautuksen, eli palautin kaikki kirjastolainat, olivat lukematta tai ei. Se tuo vapautuksen tunteen. Uusi vuosi aloitetaan puhtaalta pöydältä.     


 VUODEN SUOSIKKISITAATTI KIRJASTA

''You're born naked and the rest is drag.'' Suomeksi olet syntynyt alastomana ja loppu on dragia. Jotenkin tästä tuli se suurin suosikkini tämän vuoden kirjoista napatuista sitaateista, vaikka tuo olikin omistuskirjoitussivuilla eikä varsinaisesti tarinassa. Sitaatti päätyi myös yläkuvaani.
VUODEN PARAS KIRJA (kaunokirjallisuus/tietokirjallisuus)





Jonas Gardellin trilogiaa voin hyvällä syyllä nimittää tämän vuoden kirjatapauksekseni. Sen parissa koin tunteiden kirjon laidasta laitaan. Bloggaukset löytyvät täältä, täältä ja täältä.
Tiia Aarnipuun Sinivalkoisissa höyhenissä, Suomalainen drag ei koskaan ole päätynyt blogiini asti. Siinä on erinomainen tietokirja, juuri sellainen kuin vaadin viiden tähden tietoteokselta (tämän olisin antanut, jos arvostelun olisin tehnyt). Valitettavasti olen nyt uusinut kirjaa enimmäismäärän, joten se on pakko palauttaa. Kirjassa on enemmän sisältöä kuin puolelle vuodelle ehtii mahduttamaan. Opus päätyy käsiini taatusti useasti myöhemminkin.
VUODEN 2014 KAUNEIN KIRJAN KANSI
Jos viime vuonna mietin tämän tittelin saajaa hyvän tovin, tänä vuonna se ei vaatinut pohtimista. Oikeastaan tiesin jo silloin hyvin varmaksi, kun tämän kirjan luin, että se tulee komeilemaan tässä alapuolella.
Huomaako tiettyä yhteneväisyyttä viimevuotiseen?
VUOSI 2015
2015 on nimetty kirjan vuodeksi. Se tulee siis sisältämään paljon kirjallista ilotulistusta. Ensi vuoden teemaan sopii hyvin myös lukuhaasteeni lukuiloa. Vuodelle en anna taaskaan mitään valmiita suunnitelmia. Muutama lukuhaaste sopisi kuitenkin mukaan. Tällä hetkellä on kutina, että vuodesta tulee entistä kirjaisampi. Tutkimusmatka kirjallisuuden lähteillä jatkuu.
 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Normeja haastavaa lastenkirjallisuutta 2

vk. 52
Pakkasen ulkona paukkuessa oli aika jälleen viettää tovi normeja haastavan lastenkirjallisuuden parissa.  Kirjastosta valikoin viisi kuvakirjaa, jotka sitten lueskelin kameran kera. Mikä parasta, tällaiset lyhyet ja helppolukuiset kirjat ovat mitä oivin tapa saada muistikuva siitä miltä lukeminen tuntuu. Pitkän tauon jälkeen ei innosta ottaa kovin raskasta kirjaa. Ja kaiken häsellyksen keskellä on hyvä pysähtyä hieman pohtimaan asioita.
Kaksi ujoa pandaa

Kirjoittanut Julia Jarman ja kuvittanut Susan Varley. Suomentanut Raija Rintamäki vuonna 2013 ja kustantanut Mäkelä. Alkuteos englanninkielinen Two shy pandas, 2012.
''Kaksi huolestunutta karhua mietti kumpikin tahollaan, voisiko mennä kysymään, onko toisella kaikki kohdallaan.''









Tämän kirjan nähdessäni ajattelin, että ''ihanaa, pääsen lukemaan kirjan, jossa ujoutta ei pidetä huonona asiana''. Kyseinen kirja ei sovi sitten lainkaan normien haastajaksi. Se pikemminkin vahvistaa niitä. Ujous esitetään huonona ja välteltävänä asiana. Jää vaikutelma, että vain ylittämällä ujouden, tapahtuu hyviä asioita; muuten on tylsää. Tasan yksi kuva sopii haastajaksi, ja sen olen kuvannut tuohon keskimmäiseksi. Muuten koko tarina oli täytetty sukupuolistereotypioilla (yhtenä esimerkkinä lukuisista sarjan viimeinen kuva). Pienillä lapsilla ei vielä taida olla kaveruuden suhteen selkeää sukupuolirajaa, joten en näkisi haastavaksi myöskään sitä, että tarinan kaveruksina on tyttö ja poika.

Toisinkin voi oppia

Kirjoittanut ja kuvittanut Eve Tharlet. Suomentanut Arja Kanerva vuonna 2013 ja kustantanut Lasten Keskus. Alkuteos saksankielinen Noemi, kleine Gans - ganz gross a minedition book, 2005.

''Kylmä vesi tuntui Ninnistä pelottavalta, mutta sitä se ei voi kertoa kenellekään, kaikkihan nauraisivat! Hanhi, joka ei pidä uimisesta! Onko mokomaa kuultu!''









Toisinkin voi oppia oli sitten jo aivan toista luokkaa. Takakansi enteili hyvää. ''Herkästi kuvitettu tarina rohkeudesta kulkea omia polkuja'', takakannessa muotoiltiin. Päähanhi Ninni ei ole samanlainen kuin muut lajitoverinsa. Hän ei pidä lentämisestä, jonossa marssimisesta eikä varsinkaan uimisesta. Ninniä kiinnostavat perhoset. Äitihanhi on välittävä, mutta ei ymmärtäväinen Ninnin erilaisuutta kohtaan. Väkisinkin Ninniä yritetään mahduttaa muottiin ja katkaista perhostutkijan uran unelmalta siivet. Kunnes huomataan, että vaikka ei osaakaan lentää, uida tai marssia, on unelmat mahdollisuus toteuttaa. Ehkä tätä voisi verrata ihmismaailmassa tilanteeseen, jossa lapsi haaveilee jostakin ammatista, mutta ei ole kovin menestyvä koulun oppiaineessa, jota ammattiin edellytetään.

Sinä et kuulu tänne, Beiron

Kirjoittanut ja kuvittanut Anna Härmälä. Suomentanut Mirjam Ilvas vuonna 2011 ja kustantanut Schildts. Alkuteos ruotsinkielinen Du hör inte hit, Beiron; 2011.

'' 'Haluan osallistua koiranäyttelyyn!' 'Jaahas, se ei taida olla hyvä idea.' 'Kuulitkos, se ei ole meitä varten.' ''








Tämä tarina kertoo erilaisuuden hyväksymisen vaikeudesta, vähempiarvoisuuden tunteesta, oman halun seuraamisesta ja välittämisestä. Beiron on kylärakki, ei mitenkään hienostunut rotukoira. Eräänä päivänä hänen reviirinsä puuhun on kiinnitetty ilmoitus rotukoiranäyttelyistä. Ystävät yrittävät toppuutella, mutta Beiron on päättänyt osallistua kilpaan. Hän taivaltaa päivän verran saapuen kisapaikalle, jossa vastaanotto on tyly ja ylimielinen. Beiron naamioituu eri rodun edustajiksi, mutta huijaus paljastuu aina. Hän kuitenkin voittaa nakukoirakisan, mutta palkintopallilla omatunto kolkuttaa, joten Beiron kertoo totuuden, ettei ole mikään rotukoira. Hienot koirat pysyvät tylyinä ja kotimatka tuntuu loppumattoman pitkältä. Kotona on odottamassa kaverit, jotka hyväksyvät. Samalla tarinasta voi oppia muutaman sanan ruotsinkieltä, sillä kuvitukseen kuuluvat tekstit ovat kaksikielisiä.


Herra kuningas

Kirjoittanut Raija Siekkinen ja kuvittanut Hannu Taina. Suomenkielinen alkuteos ja kustantanut Otava, 1986.

'' 'Kunpa minulla olisi edes viisikymmentä alamaista', kuningas sanoi ja kääntyi ja kulki rantaa vasemmalle niin kauas kuin jaksoi, mutta ranta oli tyhjä täälläkin. Ja kuningas istui kivelle ja oli murheellinen eikä siksi huomannut ollenkaan, miten hieno auringonlasku sinä iltana oli.''







Herra kuningas voitti aikanaan Rudolf Koivu-palkinnon ja kyllä se palkinnon ansaitsikin. Kirjan värimaailma on hämyinen, sellainen sinisen harmahtava, josta nousee esiin muutamia väripilkkuja. Herra kuningas on kertomus kuninkaasta, joka on niin yksinäinen, että ei huomaa pieniä iloja ja ihmisiä ympärillään. Alkutilanne on vahva, kirjoittaja maalaa tilannetta, jossa kuninkaan ympärillä ei ole lainkaan ihmisiä. Kuningas lähtee etsimään alamaisia, sillä sellaisia täytyy jokaisella kunnon hallitsijalla olla. Ketään ei vain löydy. Hän yrittää etsiä onnea hankkimalla lisää 'omaisuutta' ympärilleen. Sitten saapuu ovelle kissa nimeltä Tiikeri, josta kuningas julistaa alamaisensa. Hän ei kuitenkaan huomaa, että oikeastaan palveleekin kissaa itse, onnessaan yksinäisyyden päättymisestä. Kissa opettaa kuningasta huomaamaan jälleen ilonaiheet elämässä ja pikkuhiljaa talot ja niissä asuvat ihmiset muuttuvat jälleen näkyviksi. Myös yhteiskuntaluokat sekoittuvat tarinassa sujuvasti, kukaan ei ole lopulta toistansa ylempi.

Aimo ja Unto

Kirjoittanut Minna Lindeberg ja kuvittanut Linda Bondestam. Suomentanut Tittamari Marttinen vuonna 2012 ja kustantanut Schildts & Söderströms. Alkuteos ruotsinkielinen Allan och Udo, 2011.

''Unto on nyt vahva ja riehakas, hilpeä ja voimakas. 'Päästä irti, senkin kuvatus!' Hän huutaa hirveyksiä korvaan Aimon, jota oikeastaan rakastaa: 'Eikö täällä hetken rauhaa saa? Älä kulje mukanani, älä roiku kannoillani! Etkö käsitä? Sinun on nyt aika lähteä!' '' 









Aimo ja Unton lukemista odotin kaikkein eniten. Olin lukenut siitä arvosteluja jo aiemmin ja kiinnostunut. Nyt se löytyi kirjaston hyllystä. Tarinassa perhemalli ei ole perinteinen, mutta siitä ei myöskään tehdä numeroa. Kahden miehen välistä suhdetta ei suurennella eikä osoitella. He vain ovat pari. Aimo ja Unto ovat kumpikin hyvin erilaisen taustan omaavia ihmisiä. Toinen on entinen sotilaslentäjä ja toinen entinen lamppukauppias. Siitä huolimatta he rakastavat toisiaan, ei tarvita samanlaisuutta. On jouluaatto, mutta Untoa ärsyttää. Häntä vaivaa menetetty maine, alkanut eläke. Välittäminen näkyy kirjan kuvituksestakin. Tilanteet ovat arkisia. Aimo ja Unto vajoavat uneen ja lähtevät yhteiselle matkalle. Matkan aikana Unto pettää Aimon, mutta rakkaus voittaa ja ristiriita tilanne voitetaan. Elämä jatkuu. Kirja on kirjoitettu runomuotoon, joka välillä tökkii, mutta muuten kirja on viihdyttävä. ''Love will keep us alive'', rakkaus pitää meidät hengissä, on kuvitukseen kirjoitettu.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Lukuiloa! -Haaste vuodelle 2015

Kuvaa saa käyttää haasteeseen liittyvissä postauksissa.

Vuoden mittaan on saanut kuunnella monta monituista kertaa huolia ja väittelyitä maailman tämän hetkisestä tilanteesta. Sitä tulee joka puolella - joukkoliikenteessä, ulkona kävellessä, sanomalehdessä. Kukin on varmasti saanut osansa pohdinnasta. Sitten kerran kuulin sen mikä herätti ajatukseni tästä vuoden 2015 haasteesta. Eräs, minulle tuntematon, henkilö tokaisi, että tähän maailmaan tarvitaan iloa. Toteuttakaamme siis tämä pieni, mutta varsin ilahduttava toive.

Haasteessa tarkoitus on kertoa kirjan ja kirjallisuuden parissa tapahtuneista hetkistä, jotka ovat syystä tai toisesta tehneet siitä hetkestä ihanan, ja jonka haluaa jakaa.
Iloa tuonut hetki on saanut tuoda iloa vain sinulle tai kelle tahansa muulle. Se voi olla mitä tahansa, kunhan se tavalla tai toisella liittyy kirjallisuuteen.
Oletko lukenut täydellisen kirjan, istunut puistossa kirjan kanssa auringon helliessä, lahjoittanut kirjan eteenpäin, lukenut ääneen yhdessä toisen ihmisen kanssa, käynyt lausumassa runoja läheisellä vanhainkodilla... - kaikki kelpaa tähän haasteeseen!
Näistä hetkistä on tarkoitus tehdä kirjoitus omaan blogiin, josta se lisää iloa vielä muille blogiin eksyville. Kirjoituksen muotokin on täysin vapaavalintainen. Ainoa kriteeri on, että kirjoituksessa täytyy olla tunniste lukuiloa.
Haasteen päätyttyä minä kokoan kaikki ilonhetket yhteen ja julkaisen ne omassa blogissani.
KOOTUSTI OHJEET:
Mitä?
Tuotetaan iloa kirjallisuuden tiimoilla.
Kuinka?
Ilmoittaudu mukaan tämän kirjoituksen kommenttikentässä. Tee kirjoituksia iloisista, kirjallisista hetkistä tunnisteella lukuiloa. Haasteen päätyttyä ilmoita vielä kerran samaisessa kommenttikentässä osallistumisesi päättymisestä, niin kirjoituksesi pääsevät mukaan koontipostaukseen. Käyn kokoamassa kaikki tunnisteen takana olevat postaukset, joten omaa koontia ei välttämättä tarvita.
Milloin?
Haasteaika on 24.12.2014-23.12.2015. Vuosi on siis aikaa. Viimeinen päivä ilmoittaa osallistumisen päättyminen on 23.12. Koontipostaus ilmestyy jouluaattona.

Pienestä hiirestä, jolla on suuret korvat

(vk.46, keskiviikko)
The Tale of Despereaux. Being the story of a mouse, a princess, some soup, and a spool of thread (2003)
Suomennettu 2009
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 263
Mistä sain? Kirjamessuostos

''Hän tuijotti valoa, joka tulvi linnan lasimaalausikkunoista sisään. Hän nousi takajaloilleen ja painoi nenäliinan sydämensä kohdalle ja tuijotti ylös, ylös loistavaan valoon. 'Furlo', hän sanoi, 'mitä tuo on? Mitä kaikki nuo värit ovat? Ollaanko nyt taivaassa?' ''
Desperon taru löytyi Helsingin kirjamessujen kahden euron myyntipisteen kasasta. Ellei hinta olisi ollut niin halpa, olisin todennäköisesti jättänyt sen muiden hankittavaksi. Mutta siinä se oli, ja ostin sen mielessäni ajatukset vuoden 2009 sadun pohjalta tehdyssä elokuvassa. Kävin sen katsomassa ja ihastuin siihen pieneen hiireen ja sen tarinaan. Hiiret ja rotat ovat aina olleet tärkeitä - miten en voisi pitää näistä hahmoina. Täytyi saada tietää, millainen kirja on elokuvan takana.
''Maailma on pimeä ja valo kallisarvoista.
Tule lähemmäksi, rakas lukija.
Sinun täytyy luottaa minuun.
Kerron sinulle tarinan.''
Satu jakaantuu neljään eri osaan ja lopetukseen. Ensimmäinen osa kertoo Desperon syntymästä ja elämän alku taipaleesta, toinen Chiaroscuro rotan kohtalosta, kolmas pienen Maikki-tytön traagisesta elämästä ja neljäs kokoaa nämä hahmot yhteen ja yhdistää heidän tarinansa.
    On myönnettävä, että osilla on tarkoituksensa, mutta minua hieman harmitti, kun tuntui, että edellinen jäi aina hieman kesken. Jokainen osa oli edeltäväänsä huonompi. Se johtunee kuitenkin siitä, että kerronta kirjassa oli tasapaksua eikä kielellisiä tai juonellisia yllätyksiä ilmennyt. Aluksi niin mukavaan kerrontaan tottui nopeasti, eikä se enää yhtälailla ihastuttanut lopussa kuin alussa. Kielessä harmitti myös jatkuva lukija-sanan käyttö. Lukija, sinun... tai jotain, lukija, jotain tapaisesti.
''Lukija, sinun on paras tietää, että melkein jokaista, olipa hän sitten ihminen tai hiiri, odottaa mielenkiintoinen kohtalo (johon joskus liittyy rottia, joskus ei) ellei hän sopeudu olemaan samanlainen kuin muut.''
Kuten hyvään lastensatuun aina, on tähänkin kirjoitettu mukaan opetuksia. Ei suoranaisesti, mutta rivien välissä niitä kyllä on. Uskon, että pienikin lapsi löytää, huomaamattaankin, niitä ilman lopussa olevaa suoraa opetusta. Tarinan suurin opetus on, että erilaisista unelmista, mieltymyksistä ja ulkonäöistä huolimatta, jokaisella meistä on paljon yhteisiä asioita, ja voimme kaikki syödä keskenemme keittoa, kenenkään ei tarvitse jäädä ulkopuolelle. Kaikista välitetään. Yleensä kuitenkin se henkilö, joka uskaltaa erottautua joukosta tai erottuu haluamattaan, vaikka ulkonäkönsä vuoksi, on haavoittuvammassa asemassa muihin nähden. Toinen opetus on, että meistä jokainen kykenee mihin tahansa, tekemään suuria tekoja, olimme me kuinka pieniä tahansa ja kuinka mitättömiä muiden silmissä. Ja toisinaan ne pienimmät teot ovat ne kaikkein suurimmat.

















Kirjan kuvitus ja ulkonäkö on valloittava. Tarinaa selailee mielellään lukematta yhtä ainutta sanaa. Ja juuri tämän seikan ansiosta kirjasta riittää iloa kaiken ikäisille.
HYVÄÄ JOULUA! Hiiret ovat jälleen saapuneet lukemaan loppiaiseen asti Shakespearea. Kelpaisi kyllä minullekin.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Timo K. Mukka 70 vuotta!

Vihdoinkin on koittanut tämä päivä, jota olen odottanut jo yli vuoden...



Tänä vuonna on juhlittu Timo K. Mukkaa. Hänen syntymästään on tullut kuluneeksi tasan 70 vuotta ja esikoisromaanin Maa on syntinen laulu ilmestymisestä 50 vuotta. Valitettavasti vuosi on jäänyt Tove Janssonin varjoon, ja ehkä jossain määrin myös Kirsi Kunnaksen. Heilläkin on ollut juhlavuosi, hienoa niin, mutta tässä kirjoituksessa kunnioitetaan Mukkaa. Olen odottanut jo pitkään tätä päivää, sillä pääsen julkaisemaan useamman Mukka-kirjoitukseni. Niissä on jossakin määrin päällekkäisyyksiä, sillä olen kirjoittanut ne eri tarkoituksia varten ja tämän takia tiedon toistaminen on ollut välttämätöntä. Nauttikaa siis ylipitkästä tekstistä.
MUKAN LYHYT ELÄMÄKERTA
Timo Kustaa Mukka syntyi Ruotsissa 17.12.1944 Böllnäsissä. Siellä hänen perheensä oli paossa Lapin sotaa. Eemeli ja Lyyli Mukalla oli yhteensä viisi lasta, Timo sekä kaksi vanhempaa tyttöä, Taina ja Mirja, että nuorimmat Hillevi ja Tuomo. Vuonna 1945 perhe muutti takaisin Pellon Orajärvelle.
13-vuotiaana Mukka sairastui vakavasti aivokalvontulehdukseen. Koska hän oli pitkään tajuttomana, hänen pelättiin kuolevan. Sairaudesta parantumisen jälkeen Mukan persoonallisuus muuttui. Aikaisemmin niin sosiaalinen ja vilkas lapsi muuttui hiljaiseksi ja syrjäänvetäytyväksi.
Mukka aloitti kirjallisen työnsä jo varhain. Hänen tuotoksiaan ei suostuttu kustantamaan lukuisista yrityksistä huolimatta. Mukka masentui ja muutti Helsinkiin. Siellä hän aloitti kuvataideopinnot. Helsingissä hän tapasi myös Tuula Pekkolan, jota hän kosi ja he menivät kihloihin.
1962 Mukan isä kuoli. Se oli hyvin suuri menetys ja ahdistus syveni entisestään. Samana vuonna Mukka koki uskonnollisen herätyksen ja liittyi Jehovan todistajiin. Uskonnollinen ajanjakso päättyi yht'äkkiä seuraavana vuonna ja Mukka meni naimisiin Tuulan kanssa. Heille syntyi kaksi lasta, Johan ja Tuuli. Hän aloitti myös hetkeksi syrjään jääneen kirjoittamisen uudestaan. Romaani Maa on syntinen laulu valmistui Mukan ollessa 19-vuotias. Suoraan tätä ei suostuttu julkaisemaan, vaan siihen oli tehtävä muutoksia. Myöhemmin hän kirjoitti myös muun muassa romaanit Tabu sekä Täältä jostakin. Jokainen tuotos sai ristiriitaisen vastaanoton. Kirjallinen tasokkuus myönnettiin, mutta aiheet herättivät närkästystä ja inhoa.
Armeijassa ollessaan Mukan pasifismi ja kommunismi vahvistuivat entisestään. Armeija oli paikka, joka ei sopinut hänelle millään tavalla. Kokemuksista syntyi romaani Täältä jostakin, jonka välitykselle viha armeijaa ja aseita vastaan näkyy reilusti.
Vuonna 1970 Mukka sai häädön kodistaan ja hän muutti takaisin lapsuuden kotiinsa. Pian hän kuitenkin muutti jälleen, nyt Rovaniemelle. Kaksi vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin valtion viisivuotinen apuraha ja hän tapasi myös Rauni Mollbergin, elokuvaohjaajan. Vierailun aikana Mukka sai sydänkohtauksen. Hymy-lehti julkaisi Mukan taistellessa sydänsairautta vastaan artikkelin ’’Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka’’, mikä johti entistä syvempään masennukseen. 27.3.1973, 28-vuotiaana Timo K. Mukka kuoli sairaalassa.
RADIKALISMI - MUKAN KIRJOITUSTYYLI
Radikalismi on tyylisuunta ja aate, josta ei löydy paljoa tietoa. Minusta tuntuu, että se on jäänyt jo monin paikoin unohduksiin, ainakin kirjallisuuden puolella. 
Radikalismi sijoittuu 1960-1970 luvuille, kun tiedotusvälineet toivat tietoa maailman kriiseistä, Vietnamin sodasta ja Afrikan nälänhädästä. Kansainvälistymisen seurauksena syntyi liikkeitä, jotka vastustivat sotaa. Alettiin vaatia suuria muutoksia. Samalla taiteesta tuli poliittista ja vahvasti kantaa ottavaa. Radikalismi oli maailmanlaajuinen ilmiö. Kaliforniassa syntyi hippiliike.
Yksi suurimmista aatteista oli sodanvastaisuus. Rauhan tavoittelu yhdisti nuorisoa ympäri maailmaa. Myös rakkaus oli tärkeä teema ja nuoret alkoivat ihannoimaan yksilön mahdollisuutta päättää omasta rakkauselämästään.
Timo K. Mukka oli yksi radikalisteista, mikä näkyy hänen kirjallisesta tuotannostaan. Hänen teoksensa ovat vahvasti maailmaa, yhteiskunnallista järjestystä ja uskontoa kritisoivaa. Toistuvina teemoina ovat yksilön sopeutumattomuus vallalla olevaan järjestykseen sekä heteroseksuaalisuus. Hänen kirjoituksensa ovat hyvin rohkeita ja peittelemättömiä. Niistä näkee selvästi, että Mukka on pyrkinyt suureen muutokseen. ’’Sen teoksen ymmärtäminen ei ole ihan helppo juttu. Ei se ole mitään viihdettä, eikä sitä sellaisena pidä ottaakaan. Se on yhden sortin manifesti. Hieno teos, mutta vaatii aika paljon kontekstintuntemusta. Ei se yritäkään olla kiva ja hauska ja mukava.’’(Lainaus Kaksplus-keskustelupalstan tekstistä koskien Maa on syntinen laulua) 

HIEMAN OMIA AJATUKSIA JA JOTAKIN MUUTA

Timo K. Mukalla on oma ominainen tyylinsä. Pohjaan arvioni omiin lukukokemuksiin koskien kirjoja Maa on syntinen laulu sekä Täältä jostakin.


Täältä jostakin – takakannessa kirjoitetaan: ''Kuten Mukalla aina myös tässä romaanissa ovat vastakkain rakkaus ja kuolema, järjestäytynyt yhteiskunta ja yksilön sopeutumattomuus.'' Mukka käsittelee rakkautta naiseen ja heteroseksuaalisia haluja hyvin rohkealla otteella. Hän piirtää sanoillaan kuvaa omista haaveistaan ja tunteistaan. Silti rakkaudessa joudutaan pettymään ja kuolema kohtaa läheisiä. Lähtökohdat ovat tarinoissa hyvin arkiset. Häpeilemätön seksuaalisuus on Mukalla tärkeä aihe.

Mukka oli radikalisti ja hän vastusti osaltaan yhteiskunnan järjestäytyneisyyttä. Maailmassa ei ollut tilaa yksilölle, hänen tunteilleen ja tarpeilleen. Se aiheuttaa monesti ongelmia. Täältä jostakin – romaanissa kirjoitetaan hyväksymättömyydestä hyvin. Armeijassa häpeillään Matti K. Tullin ehtymätöntä itkemistä ja taiteilijan ammattia. Herkkä ihminen, joka vastustaa aseita ja tappamista, ei ole mies. Maa on syntisessä laulussa sopeutumattomuus todetaan toisella tavalla. Martta rakastuu pahamaineiseen poromieheen, Oulaan. Hän ei kuitenkaan pitäydy suhteista toisten miesten kanssa ja isän on vaikea hyväksyä rakkautta Oulaan. Siskonrannan kylässä on vaikeita ongelmia.
Vaikka karuus onkin tärkeää näissä kirjoissa, samalla siihen on yhdistetty lyyrisyyttä mikä pehmentää vaikutelmaa. En ole ymmärtänyt, kuinka kauneuden ja rumuuden voi yhdistää niin onnistuneesti. Sitä pidän Mukan suurimpana taitona.
FIKTIIVINEN KESKUSTELUTEKSTI
Keskustelemassa on viisi innokasta, lapsellista (myös kärjistettyä) henkilöä, jotka kävivät katsomassa elokuvakerhon esittämän Maa on syntinen laulu – elokuvan. Mukana on siis Taija (T), Kaarlo (K), Matias (M), Seija (S) sekä Laura (L). Tässä on heidän keskustelunsa kokonaisuudessaan.
T: Mitä ajatuksia elokuvan katsominen teissä herätti? Minun mielestäni näytelmälliset suoritukset olivat hienoja.
K: Ai, niin vai? Minun mielestäni suoritukset olivat ennemminkin ammattitaidotonta kohellusta. Tarinan ydin ei tullut ilmi.
M: Minä tunnen tämän kirjana. Elokuva jäi kauas sen hienoudesta ja lyyrisyydestä. Kaikki karuus oli säilytetty ja jopa lisätty. Se on väärin. Sovitus olisi voinut olla taidokkaampi.
T: Mutta silti tämä keräsi ilmestyessään lukuisia katsojia. Kyllä sillä pitää olla ansioitakin.
S: Minäkin pidin tarinan suoruudesta ja tavallisuudesta. Se oli mukavaa vaihtelua ja tuli lähemmäs, kun ei ollut aivan niin ammattitaitoista porukkaa.
L: Minä en pitänyt tästä, aivan järkyttävä. Minua ahdisti. Toki on pakko myöntää, että Mollberg on tavoittanut kirjan hengen, mutta silti.
T: Matias, pitäisitkö elokuvasta, jos et tuntisi kirjaa?
M: Eihän sitä voi tietää. Ehkä sitten, mutta tilanne on nyt tämä.
L: Koin inhoa, kun vasikka paloiteltiin. Pieni vasikka, joka vielä ennen kuvauksia eli. Tämän tapainen toiminta pitäisi kieltää. Parempi olisi jättää elokuva tekemättä, ellei voisi olla riistämättä henkeä eläimiltä.
K: Ei se nyt niin kamalaa ole. Kuoleehan niitä vasikoita muutenkin. Yksi sinne tai tänne.
L: Kuinka kehtaat? Nyt minä lähden kotiin.
T: Rauhoitutaan ja puhutaan sitten vaikka murteesta. Kuinka teidän mielestänne murre oli säilytetty?
M: Olihan se suhteellisen onnistunut. Kuitenkin kirjassa kieli tuli lähemmäksi. Hienoja murreilmauksia, kuten kläppi ja hihtaamhaan. Minä pidän.
K: Valitettavasti kello on jo paljon, minua odotetaan kotona. Hei sitten.
T: No, voimmehan me kaikki sitten lähteä. Kiitos, että saavuitte ja tervetuloa uudelleen. Seuraavalla kerralla jatkamme samalla tavalla. Silloin voisimme ottaa katsottavaksi elokuvan Kuoleman hellä kosketus, joka pohjautuu Mukan romaaniin Täältä jostakin. Nähdään siis.

Lähteitä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_K._Mukka
www.isakry.fi
yle.fi
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/799032-maa-syntinen-laulu-elokuva-kuka-nahnyt
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maa_on_syntinen_laulu_(elokuva)
http://www.elokuvauutiset.fi/site/sf-2011/kotimaiset-19702012
http://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/timo-k-mukka/toimintasuunnitelma/



keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Nuorena nukkuneet ja tuhoon tuomitut - haasteiden koonti

Vaikka näissä omissa haasteissani on vielä aikaa, päätin koota ne jo nyt, sillä tiedän etten ehdi enää lukea niihin yhtään mitään.
Haasteideni tarkoitus oli ennemmin löytää mielenkiintoisia kirjoja tulevaisuutta varten kuin välttämättä lukea niitä. Lukemisen määrä jäikin vähäiseksi, mutta nyt minulla on erittäin mielenkiintoiset kirjalistat!

Nuorena nukkuneet:

Haasteen tarkoitus oli tutustuttaa kirjailijoihin, jotka olivat kuolleet ennen kolmattakymmenettä ikävuottaan - nukkuneet pois hyvin nuorina. Samalla oli tarkoitus pohtia, vaikuttiko kirjailijan keskimääräistä nuorempi ikä hänen tuotoksiinsa, olivatko ne jollain tavoin erilaisia kuin muut.
Näiden lisäksi luin Mukalta kirjan Kyyhky ja unikko, mutta sitä en voinut haasteeseen lukea, sillä olin määritellyt, että yhdeltä kirjailijalta sai lukea vain yhden kirjan.

Tuhoon tuomitut:
Tarkoituksena oli tutustua kirjoihin, jotka ovat joskus herättäneet vihaa ja paheksuntaa, ja tästä syystä ne kiellettiin. Haasteeseen kelpasi ainoastaan kirjat, jotka kiellettiin kokonaan, pelkän sensuurin kohteena oleminen ei riittänyt.
Tähän haasteeseen en lukenut ainuttakaan kirjaa. Aiemmin blogin puolella vilahti pari kertaa Niccolo Machiavellin Ruhtinas, joka olisi mainiosti kelvannut tähän haasteeseen, mutta viimeiset neljäkymmentä sivua jäi lopulta lukematta ajan puutteen vuoksi, eikä sitten enää huvittanut kirjaa jatkaa loppuun. Ehkä jonain päivänä.  

Marraskuun kootut selitykset

Marraskuu on ollut yllättävän täynnä kaikkea, minkä varmaan huomaa tästä kymmenen päivää myöhässä ilmestyneestä kuvattomasta kuukausikoonnista. Kiire ei silti kuvaa kuukauttani, sillä olen järjestellyt asiani niin, että minulle riittää aika niihin kaikkein tärkeimpiin asioihin ja muita jättänyt suosiolla vähemmälle - tällä kertaa se valitettavasti iski juuri kirjojen lukemiseen.

Toviin ei näytä helpotusta tulevan, mutta ehkä sitten joululomalla.

Marraskuun aikana luin kaksi kirjaa, joista toisesta on kylläkin vasta ilmestynyt arvostelu (Toinen tulee niin nopeasti kuin kerkeän). Kumpikin kirja oli oikein mukavia ja alkutalven päiviä piristäviä.

Timo K. Mukka - Kyyhky ja unikko
Kate DiCamillo - Desperon taru

Sivumäärätietoja ei ole tähän hätään saatavilla.

Sen lisäksi aloitin Dostojevski numero 3 - projektin, joka ei tällä hetkellä etene. Kirja on kuitenkin alkanut erittäin lupaavasti ja sitä on tarkoitus pikkuhiljaa jatkaa.

Haasteista suoritin loppuun yhden, ihminen sodassa, jonka koonnin julkaisin jo aikaisemmin.

Ja tähän viimeiseksi minun lienee todettava, että tällaisen pienen blogin pitäjän mieltä on lämmittänyt lukijoiden kommentit ja uudet lukijat, hyvin, hyvin paljon. Kiitos siis niistä.

LinkWithin