torstai 29. maaliskuuta 2018

Sjón - Skugga-Baldur

Skugga- Baldur (2003)
Painos: 2005
Kustantamo: Alfabeta
Sivumäärä: 128
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


Sjóns Skugga-Baldur och nordiska mytologi


Sjón har skrivit sin roman, Skugga-Baldur, 2003. Den vann Nordiska rådet litteraturpris 2005. Skugga-Baldur berättar om Abba med Down-syndrom. Hon var missgynnade i hennes samfund men hon hade också en man, Friðrik, som bekymrade om Abba.

I Skugga-Baldur är natur i viktig roll. Natur har bestämt så mycket nordbornas levnadsvillkor att man har tagit den med i mytologier och historier. Naturen präglar fornnordiska mytvärlden. Sjóns naturskildring är jätte utförlig och han använder mycket adjektiver. Väder på Island har troligvis påverkat eftersom i Skugga-Baldur är vinter.

I mytologier är synsätt att Jorden var skapad av en urjätte. Därför tänker man också att människor liknar vid naturen. Det är intressant att också djur är eftertänksam och mänsklig i denna historia. Mellan människa och djur härskar så vackert förhållande fast människa är jägare och vill skjuta Fjällräven.

Enoksen skriver hur de gamla nordborna tänkte att naturfenomenen var uppbyggda krafter som är varandras motsatsen. De ansåg att dessa motsatser var kvinnligt och manligt. Ask och Embla var de första människorna. Gudarna skapade dem av två trädstammar. Bors söner såg två trädstämmarna i vattnet och drog upp dem på land. Ävensom i kristligtradition tänkte man att man och kvinna är motspolar. I Skugga-Baldur är Fjällräven hún (pronomen för kvinna) och jägare är man. Vi kan kanske tänka att jägare och vilddjur är varandras motpoler, såsom i fornnordiska tradition är man och kvinna.

Fjällrävjakt och Abbas historia liknar varandra. Samma sätt som jägare jagar räven, samhälle jagar Abba. Hon älskar att sittä och sjunga i kyrka men präst vill inte se henne och lyssna när hon sjunger fel. Nästan ingen bryr sig inte om när Abba dör.

Jag har förstått att i gamla folksagor är Skugga-Baldur djur vars moder är räven och fader är katten. Hen är således missbilding och lever bara därför att hen har född vild i natur. Skugga-Baldur har kusinen vars fader är räven och moder är tamkatten. Kusinen kan inte leva och hen dör nästan innan hen är född.

Abbas historia exemplifiera den här Skugga-Baldur myt. Abba är såsom Skugga-Baldur själv. Fast hon är 'missbilding' levde hon också många år. På sidan 68 i svenska översättningen Sjón skriver:


’’På Island dödades de vid födseln. Till skillnad från sinnesvaga av andra slag, där det inte märktes förran senare att de inte hade någon föstånd, - -. Det behövdes inga vittnen. Innan de hov upp sitt första gny höll jordemodern för munnen på dem och fick på sätt anden att vända tillbaka till den stora själgryta som all mänsklighet öses upp ur.’’

Skugga-Baldur är missbilding men Baldur är gud av ljus, helig och utan synd. Baldur betyder också dagen och ljus. Den är intressant synvinkel att Sjón vore tänkte också att Abba är syndlös och helig och att alla olika människor är viktig och som ljus i vår världen. Dessutom Fjällräven är fridlyst nuförtiden.

Rashygien var stor sak i Europa. Romanen har det kapitel där Sjón skriver att i London Hospital reports 1866 var vetenskaplig artikel där skrivdes att hur kan man indela sinnesslöa. Det är svårt att tänka att ibland människor trodde att vita värsterländisk kvinnor kan föda barn som är asiatiska. Den asiatisk barn var samma sak som sinnesslöa. Rashygienister täntkte att här är utvecklingstrappa: fisk - ödla - fågel - hund - apa - neger - guling - indian - vit man.

Nordiska mytologier är mytisk och magisk. De gamla nordborna trodde att häxeri är sant och magi spelade stor roll på Island. Abba hade hela sitt liv västfickan som var fullt av träbrickor. Friðrik gör den här pussel och den verkar som att magi gör allt för honom. Sjóns tema är inte häxprocess men den är intressant att tänka hur Skugga-Baldur och häxtprocessen jämsstälda. Enligt Wikipedia var häxprocesserna inte vanliga i Island och alla dem som dömda var män. 

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Ken Kane - Houkutuslintu (IYK)


Racket Babe (1965)
Painos: 1974
Kustantamo: Turun Viikkolehti
Sivumäärä: 165
Mistä sain? Omista hyllyistä


Minut voidaan laskea jonkinlaiseksi korkealaatuisen, yhteiskunnallisesti kantaaottavan pornokirjallisuuden harrastelijaksi. Tämän takia tulin tulokseen, että minun täytyy tutustua myös lajin kioskiversioon. Kun vielä sattumoisin tuli vastaan Kanen teos Houkutuslintu, en voinut ohittaa mahdollisuutta saada se luettavakseni. Houkutuslintua ei saakaan kuin kolmelta yliopistokirjastolta, joista kahdesta vain lukusalikäyttöön. Kyseessä on siis harvinaisuus!

Lyhyt pyrähdykseni kioskikirjallisuuteen osoitti, että tältäkin saralta voi kyllä saada luettavakseen jotain, joka täyttää kriteerini riittävän kiinnostavasta opuksesta, mutta kovin suurta laatua ei näytä olevan soveliasta odottaa. 

Teoksen päähenkilö on Connie, Magnoliassa asuva parikymppinen tädin kanssa elävä orpo. Hän on pienen kylän kummajainen, josta on puhuttu jo iät ja ajat. Connieta kuvataan teoksessa sanoilla torjuttu, yksinäinen, katkera ja kaunis. Tädiltään Connie ei saa rakkautta ja sen vuoksi hän on ajautunut etsimään korvaavaa lämpöä ja välittämistä irtosuhteista ja prostituutiosta. 

Connie tapaa sotilas Derekin ja viettää tämän kanssa aikaa markkinoilla. Tällöin hän rakastuu ensimmäistä kertaa. Kaikki tapahtuu kovin nopeasti ja jo parin päivän jälkeen Derek ja Connie ovat valmiita menemään naimisiin. Derek ei kuitenkaan saavu sovittuna päivänä, joten Connie päätyy jälleen ajautumaan vanhan elämänsä pariin ja rikoksen tielle. Tätikin heittää Connien pois kotoaan. 

Houkutuslinnun tarjoama ajankuva on mielenkiintoinen. Toiveissa on nähdä vilahdus alushameesta tai sukankauluksesta. Jotain varsin perinteiseltä tuntuvia elementtejä löytyy myös. Teoksessa esimerkiksi korostetaan sitä kuinka Connien rinnat ovat kasvaneet jo aikaisemmin kuin muiden, aivan kuin se olisi jonkinlainen merkki paremmuudesta. Kane korostaa myös todellista mieheyttä ja naiseutta, mutta mikä hänen mielestään tämä todellisuus on, jää hieman hämäräksi.

Toisaalta vankilassa Connien harrastaessa lesboseksiä, sitä pidetään outona ja epänormaalina. Kane myös kirjoittaa lukijalle huojentavaksi tarkoitetun lausahduksen, että vankilaolosuhteet saa kaikkea outoa mieleen ja siltikin voi olla ihan ''normaali'': ''Nyt hän saattoi ymmärtää, että normaalit naiset kuten hän antautuivat lesbolaiseen rakasteluun, kun heidät oli suljettu vankilaan.'' Kyseinen lesboseksikohtaus on muutaman rivin mittainen, mutta silti englanninkielisen alkuteoksen kanteen on näyttävästi painettu mainoslauseena ''hän myi rakkautensa . . . naiselle vankilassa''. Heterosuhteeseen päätyminen parantaa tästä hurjasta hairahduksesta ja viimeistään perheen perustaminen voisi hävittää viimeisetkin 'outouden' rippeet ja seksuaalisen aktiivisuuden naisesta. Hohhoijaa. 

Sujuvasta tekstistä on kuitenkin täysin turha haaveilla, vaikka juoni onkin hyvin vetävä. Tönkköä dialogia, lyhyitä lauseita, huonoja sanajärjestyksiä ja muita vastaavia löytyy paljon. Viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa, että takakannen teksti on jostain eri tarinasta kuin Houkutuslinnusta, alkaa kyseenalaistaa kuinka vakavasti teos on tuotu Suomen markkinoille. Tuntuu, että tässä on tuotettu vähällä rahalla huonoa laatua, mutta jota kuitenkin vielä pystyy lukemaan. En tiedä alkukielisestä tasosta, mutta suomennosta olisi kuitenkin voinut terävöittää. Tosin tässä on voinut olla tarkoituksena tavoitella mahdollista alkuteoksen tönkköyttä, en tiedä. Toisaalta tällainen tönkköys vähäisissä määrin on myös sympaattiselta tuntuvaa, onhan kyseessä kioskikirjallisuus. 

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Erlend Loe - Naiv. Super.

Norjakielinen alkuteos (1996)
Sivumäärä: 213
Kustantamo: Cappelen
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


Minä olen supernaiivi. Jeg er supernaiv*. Hvis du ikke tror, vet du ikke hvem jeg er. (No, oli asia miten tahansa, voin tunnistaa, ja varmaan kovin moni voi yhtä lailla, itseni supernaiivista päähenkilöstämme, joka tekee kaikkea hupsua ja siinä sivussa lukee elämän suurista kysymyksistä, ajasta ja avaruudesta).
* Älkää luottako kääntäjään. Suomesta norjaan kääntyy kuten pitääkin, mutta norjasta suomeen ei. Kääntäjän (norja-suomi) ensimmäinen ehdokas on ''olen super naitava''. Sitä en tarkoittanut. Kääntäjän kanssa on hauskaa leikkiä. Näillä yksinkertaisilla lauseilla. Joskus joku vastaava lause kääntyy Köyliönjärveksi. Minulla on oudot huvitukset. 

Supernaiivi on 25v. Hänellä on kaksi ystävää. Yksi hyvä ja yksi huono. Hänellä on myös veli. Veli ei ole yhtä sympaattinen tapaus. Supernaiivi ja ystävät ja veli lähettelevät fakseja toisilleen. Niiden välityksellä puhutaan monista aiheista. Supernaiivi harrastaa myös asioiden listaamista. Hän tekee useita pieniä listoja. 

Supernaiivi suorastaan pakottaa minutkin kirjoittamaan naiivisti. Saatan katua tätä jälkikäteen. 

Takakannessa kirjoitetaan: Naiv. Super. er en enkel historie om veldig kompliserte ting. Siis Supernaiivi on yksinkertainen tarina todella monimutkaisista asioista. Haluan kysyä, voiko monimutkaisista asioista puhua yksinkertaisesti. Siis jos haluaa tavoittaa jotakin oleellista. En saanut kirjasta vastausta. Tai ehkä yhden. Jos se siis lasketaan vastaukseksi. Loe tavoittaa jotakin ihmisen pyrkimyksestä yksinkertaisiin vastauksiin silloin kun tämä etsii jotain monimutkaisempaa. Tai no, jos oikein lähden ajattelemaan Naiv. Superin teemoja. Tällöin saan ajatukseni sellaiseen solmuun, että tuntuisi helpommalta hakata bankebrettiä (mikä lie lelun nimi suomeksi) kuin pohtia. 

Naiv. Super. on jotenkin hyvin sympaattinen ja kevyt. Jonkin aikaa sitä lukee mielellään. Loppua kohden kuitenkin alkoi tuntua: tämä tarina on jo nähty. Hieman päädyin harppomaan. Ei ollut sellaista koukkua, joka olisi pakottanut pysähtymään. Pysähtyä täytyy itse. Listamuotoon tehtyjä kohtia on lukuisia. Ne houkuttavat harppomaan vieläkin enemmän. 

Naurua ja hauskuutta ei oikein tuntunut irtoavan. En keksinyt ainoatakaan hauskaa tai jollain tasolla huvittavaa kohtaa. Naiv. Superia kai kuitenkin pidetään Loen läpimurtoteoksena. Siinä on siis pakko olla jotain. Just nyt luen kuitenkin toista norjalaista teosta. Ainakin alun perusteella siinä pohditaan hieman saman tapaisia aihepiirejä kuin tässä. Sen tapa vetoaa minuun enemmän. Jonninmoisella rationaalisella tasolla. Tää höpsöttely on vaikeaa*. 

Loen tarina on rakenteeltaan naiivi. Ei pelkkä sisältö ole sitä. En tunne lukevani ei-naiivia teosta, joka yrittää kovasti olla naiivi. Tietyllä tavalla, naiiviuden vuoksi, teos muodostuu mielessäni lopulta kovin epänaiiviksi. Tämä on hyvä asia.  

* Kuten huomannet, loppua kohden en enää onnistunut hiin hyvin. Yritinpä ainakin.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Olli-Pekka Tennilä - Ontto harmaa

Suomenkielinen alkuteos (2016)
Sivumäärä: 88
Kustantamo: Poesia
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Numero yksi ilmaisee totuusarvoa tosi.

Mikä täällä, tässä maailmassa, on totta, mikä ehkä vain kuvitelmaa. Siis jos kuvitelmat eivät ole tosia. Maan johtavat tautologit yrittävät saada sanotuksi jotakin itsestään selvää (yrittävätkö todella? Ehkä yhdessä, ei kaikessa), muut eivät ehkä edes yritä. Ehkä hyvä niin, jos itsestään selvää ei löydy. 

En tiedä löytyykö.

      Huomaat jonkun, joka on ollut koko ajan läsnä.
      Äkkiä käy ilmi, että siinä on joku.
      On ollut koko ajan.
      Ehkä aina.

Alkufragmenttiin tiivistyy minulle Ontto harmaa. Miten vaikeaa onkaan katsoa lähelle ja huomata, että rinnalla on kulkenut joku tai jokin. 

Onton harmaan fragmentit muodostavat mieleeni onton harmaan alueen. Suurin osa jää harmaaksi, menee yli ymmärrykseni.

Edes yksittäisten fragmenttien sekaan en aina onnistu saamaan pilkahdusta tajuamisesta. 

Toisinaan turhauttaakin. Ei pahasti, mutta kuitenkin. 

Jos huoneessa ei ole mitään, ei siellä ole myöskään kärpästä. Tosin huonetta, jossa ei ole yhtään mitään, ei taida kuitenkaan olla.

En vain saa langanpätkästä kiinni. Olen hakoteillä oudon tapani kanssa etsiä yhteiskunnallisia kannanottoja sieltä, missä niitä ei taida edes olla. 

Kysymystemme muodostama ala / on yhtä kuin asumustemme muodostama kylä. Ehkä näin. Emmehän me pysty edes kysymään mistään, mitä emme tiedä(?) olemassa olevaksi. Siitä, mille meillä ei ole sanoja käytettävissämme. 

Täytyy myöntää silloin kun ei tiedä asiasta sanottavaksi asti. Vallitsee tietämättömyyden meri. Miksi lie latelemme mielipiteitä kuin olisivat totuuksia, jos emme edes tiedä. Jos meitä vaadittaisiin tietämään, emme edes puhuisi. Tyrehdyttäisimme keskustelun. Luulisin näin. 

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Ivan Malinowski - Samlede digte

Tanskankielinen alkuteos (1958-1969)
Painos: 1974
Sivumäärä: 195
Kustantamo: Borgens
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


alt er absurd og selvfølgeligt*, luen. Juuri siltä se tuntuu. Kaikki mikä vaikuttaa niin itsestään selvältä on oikeastaan kovin absurdia. 

Ivan Malinowski (1926—1989), joka vaihtoi aikanaan sukunimensä v:n w:ksi, on arvostettu tanskalainen runoilija, jonka Galgenfrist kokoelmaan kuuluva runo Myggesang on päässyt osaksi tanskalaista kulttuurikaanonia. Samlede digte -kokoelmaan on koottu Malinowskin runoutta kuudesta eri kokoelmasta. Näistä varhaisin on vuodelta 1958 ja uusin 1969.

Malinowskin runous on upeaa. Tekee mieli vain lukea tunnista toiseen, valua makuuasentoon sängylle. Unohdan ajan ja paikan, enkä muista mitään muuta kuin vain luettavana olevan säkeen. Malinowski on taitava ja monipuolinen, hän törmäyttää yhteen loputtoman kauneuden ja rumuuden, (väkivallan).

Hän on kansainvälinen, poliittinen, antiautoritaarinen, nihilisti. Siltikään hän ei tao nuijalla kasvoihin poliittisen sanomansa kanssa, vaan virittää sen hienovaraisesti sanojen sekaan. Toisinaan sanoma on näkyvilläkin, mutta ei silloinkaan tunkeilevan oloisesti; Gå hjem og vud / Vi er da demokrater

Eikä ilman luontokuvausta olisi tanskalaisen kulttuurikaanonin teosta. Muiden muassa kaasusumut, juoksujalkaiset ja Fata Morganat vilisevät silmien ohitse. til druknende fugles klukkende bølgeslag - -min søvn en gærdesmuttes æg (Myggesang).

Kaikesta hienoudesta huolimatta koko kokoelma tiivistyy alun perin Åbne digte -teoksessa (1963) julkaistuun runoon Lumumbas mordere. Olen lukenut sitä ääneen lukuisia kertoja, osin sen hienouden vuoksi, osin siksi, että lausunta vaihtaen sanasta russere sanaan Købmagergade on minulle erityisen vaikea. 

Kongon vaiheet ja varsinkin kolonialismin aika on ollut kiinnostuksen kohteenani joskus, ja Lumumbas morderen lukeminen palautti mieleeni Kongon tilanteen. Jos vain voisin, siteeraisin koko runon. Haluaisin kuulla sen lausuttunakin.  

      De er pæne mennesker
      De har ikke hugtænder
      De har kone og børn
      De har aldrig ejet en pistol
      De har læst hvad aviserne skriver
      men de har aldrig sat deres ben i Kassai 

Olen lukenut Lumumbasin niin monta kertaa, että alan osata sen vähitellen ulkoa. Sen poljento on mukaansatempaava ja ajoittain toistuva säe De er pæne mennesker tuo Malinowskin modernistiseen ilmaisuun mukavasti rytmiä. Haluaisin mennä runon kanssa jonkun luokse ja sanoa, lue se, lue. Kokonaisuudessaan. Ei näin julmasti pätkittynä. Alusta aina vaikuttavaan loppuun saakka. Se ei ole kevyt, kiva ja helppo, mutta koskettava ja vaikuttava. 

Lumumbas mordere herätteli myös sisälläni uinunutta lausuntaintoa. Pidän paljon puhetaiteesta; puheina, lausuntana ja oikeastaan missä muodossa tahansa. Olen harjoitellut Lumumbasin avulla painotuksia ja runoon sopivaa ilmaisua yrittäen etsiä netistä äänitettä, jolla joku osaavampi lausuisi. 

Ingen ved hvor torturen kommer fra. Den skal være human, d.v.s. den skal standse så snart ofret har talt, og den må ikke efterlade spor. (Ex Nihilo)

*runosta Efterårssuite

LinkWithin