sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuu

Vuosi kuvina, tammikuu
Tammikuussa tuli pitkästä aikaa luettua kunnolla. Eivätkä kirjat olleet yhtään hullumpia. Valitettavasti kärsin samalla suurista blogiongelmista, joiden vuoksi blogini hiljeni muutamaksi viikoksi. Nyt ongelmat on ratkaistu, vaikka ei hyvin, ja alan palailla tästä normaaliin bloggaukseen. Loput arvostelut kirjoista julkaisen siis mahdollisimman pian.
Minun myös piti osallistua klassikkohaasteen toiseen osaan jatkamalla Hitlerin Taisteluni-kirjan parissa, mutta muut teokset imaisivat mukaansa niin hyvin, että tämä nyt jäi. Arjalaisen rodun ylistystä on tullut silti luettua jo hyvän tovin, ja tästä kirjasta kirjoitan, jahka saan sen luettua loppuun.
Luetut kirjat (sivumäärä 764):
  1. Maria Peura, On rakkautes ääretön
  2. Wolf Kankare, Miska Pähkinä
  3. Markiisi de Sade, Justine
  4. Emmanuel Carrère, Viikset
  5. Lauri Viita, Betonimylläri
  6. Lauri Viita, Kukunor
  7. Lauri Viita, Käppyräinen
  8. Lauri Viita, Suutarikin, suuri viisas
  9. Lauri Viita, Viimeinen sikermä
Markiisi de Saden Justine sai kunnian päästä lumoavimpien kirjojen listalle. Se oli niin upea, että vieläkin tuntuu mukavalta ajatella sen tarinaa.
Läpi historia -haasteessa saavutin ensimmäisen kuukauden aikana ritarin arvon kahdella luetulla kirjalla. Tähän mennessä aikakausista on kuitattu valistus ja modernismi.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Talvisen maratonin yhteenveto



Viikolla yksi vietettiin aikaa kirjojen parissa lukumaratonin muodossa. Yhteensä neljä bloggaajaa oli lähtenyt mukaan.

Suurin osa käytti maraton aikansa lukien kesken olleita kirjoja. 

Kiitos mukana olosta Marikalle, Pearl Cloverille ja Marilelle.

Luetut sivut: 1870
Äänikirjat: 45 minuuttia

Kirjat:

Seita Parkkola, Viima
Bram Stoker, Dracula (osittain)
Karl May, Hopeajärven aarre (osittain)
Laura Lindstedt, Oneiron (osittain)
Arthur Conan Doyle, Sherlock Holmesin seikkailut (osittain)
Jung Chang, Villijoutsenet (osittain)
Leena Lehtolainen, Veren vimma, äänikirja (osittain)
Markiisi de Sade, Justine (osittain)
Emmanuel Carrère, Viikset

torstai 7. tammikuuta 2016

Tiedotus teille, blogini lukijat

Bloggerin kanssa on ollut ongelmia jo pari päivää, niiden takia jouduin tekemään jopa kokonaan uuden tilin ja poistumaan lukijakunnastanne. Vaikka teille nyt näkyykin siellä yksi lukija vähemmän, olen yhä seuraajananne, ja lupaan palata julkiseksi seuraajaksi sitten kun ongelmat ratkeavat. Kommentointi on toisinaan onnistunut, toisinaan ei. Siispä saatan joskus kommentoida anonyyminä, mutta laitan myös kommenttiini tunnisteen, josta tiedätte kuka siellä kommentoi. Toivon todella, että tämä tästä selviää. Bloggaaja on yhä edelleen sama lukumato ja kaikki sisältö blogissani on ennallaan.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Mitä ihmettä tapahtuu tietokirjoille?

Tietokirjan tarkoitus on sivistää, syventää tietoa ja tarjota uusia näkökulmia. Katselin jälleen kustantamoiden uutuuskatalogeja, tein myös muutamia varauksia kevättä varten. Olen nyt oppinut tämän kikan, eipä tarvitse odottaa puolta vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Katalogien ilmestymiseen on liittynyt se odotuksen jännittävyys, mitä tietokirjoja ilmaantuukaan seuraavan puolen vuoden aikana. Ja joka puolivuotinen pääsen pettymään, välillä käväisee mielessä jättää tietokirjaosiot suosiolla väliin, mutta sitten aina päädyn katsastamaan olisiko jotakin helmeä saapunut. No ei ollut, ei tälläkään kertaa.
Minulle voinee sanoa, että ihan turhaan vouhkaan tietokirjallisuuden häviämisestä kirjamarkkinoilta. Netistä löytyy tieto parilla painalluksella, ja nettiin tietoa päivitetään ahkerammin. Mutta kun nettiin ei voi luottaa, mistä minä tiedän mikä tieto on siellä tutkittua. Ei niitä varmasti luotettavia lähteitä löydy kovin paljoa. Netissä ei ole paperin tuntua sormissa. Netissä ei ole tietokirjaa, vain tiedon sirpaleita siellä täällä, joista ehkä voi muodostaa kokonaisuuden. Mutta tietokirjassa on se kokonaisuus jo valmiina, ja siihenkin voi kritiikkinsä kohdistaa, ei sitäkään pidä sokeasti uskoa. Vouhkaanhan minä pitkän tutkivan ja kriittisen uutisoinninkin vähenemisestä. Tällä hetkellä Helsingin Sanomien kuukausiliite on kuukausittainen pitkän tutkivan journalismin iloni. Älköön sitä ainakaan lakkautettako.
Minulle tietokirjallisuus on aina merkinnyt paljon. Olen pitänyt ohjenuoranani, että kirjahyllyjeni selkärankana tulee olla tietokirjallisuus, jokaisesta pääaiheesta on löydyttävä edes yksi teos. Niin se on käden ulottuvilla, kun sitä tarvitsee. Tällä hetkellä puuttuu ainoastaan fysiikka, niin tämä periaate on saavuttanut minimivaatimuksensa. Historiaa löytyy jo, filosofian määrä kasvaa ja toisinaan hankin myös muustakin, jos todellinen helmi löytyy inhimilliseen hintaan. Olen uponnut tietokirjojen maailmaan, usein enemmän kuin romaanien, mutta blogissani se ei näy, koska harvoin luen tietokirjallisuutta kannesta kanteen. Toisinaan jonkin opuksen, ja vain silloin siitä ilmaantuu merkintä tännekin. Pitäisikö lisätä tietokirjallisuusliputusta tännekin? No, ainakin olen nettimaailman ulkopuolella puhunut tietokirjallisuuden puolesta ja käyttänyt sitä. Sainhan minä peruskouluaikanani stipendin ahkerana tietokirjallisuuden kuluttajana - kun sanakirjat laskettiin mukaan, niin puolen vuoden aikana käyttämieni opusten lista päätyi liki kolmeen kopioarkkiin, kunnes totesin, että tämä taitaa riittää - olisin voinut vielä muutaman teoksen listata. Yli puolet projektieni lähteistä tuli kirjallisuudesta. Lukion äidinkielen opetussuunnitelmissa tietokirjallisuutta ei edes huomioida, niin kuin peruskoulussa kuitenkin vielä tehdään. En tiedä uusista opetussuunnitelmista. Olisiko tässä parantamisen varaa?
Julkisuudessa pidetään ääntä, milloin enemmän milloin vähemmän, kirja-alan alamäestä, vähenevästä nuorten lukemisesta, lukutaidon heikkenemisestä, poikien lukemattomuudesta jne. Se on hyvä, kaikki tärkeää. Mutta onko kukaan nostanut huolta tietokirjallisuuden häviämisestä, mikä näyttää astetta huolestuttavammalta kuin tämän hetkinen kaunokirjallisuuden tilanne. Vaikka käännöskirjallisuudessakin olisi moittimista. Kaikki eivät lue teoksia englanniksi, saatikka sitten saksaksi, venäjäksi, portugaliksi taikka ranskaksi. Suomen kielen osaaminenkin ja ennen muuta arvostus laskee, mutta siitä sitten joskus tuonnempana. Pysytäänpä aiheessa. Huolestukaa tietokirjoista.
Niin, tutkin siis katalogeja. Otin seuraaviin kaavioihin mukaan ainoastaan WSOY:n, Tammen, Johnny Knigan, Gummeruksen, Otavan ja Liken keväällä 2016 ilmestyvät tietokirjat. Muut kustantamot jätin suosiolla ulkopuolelle, ne olisivat vain lisänneet entisestään lukemien surullisuutta.
Ensimmäisessä on oppaat eriteltyinä vielä omiksi luokikseen, jälkimmäisenä ne on yhdistetty yhdeksi kategoriaksi. ''Minun mielestäni'' kategoriaan kuuluvat ne teokset, jotka ovat yhden ihmisen omia kokemuksia tai mietteitä, vailla tutkimuspohjaa. ''Kaikki aiheesta'' ovat niitä, jotka selittävät jostain tietystä aiheesta hyvin monipuolisesti, siis loppujen lopuksi ei mitään. Ja tietokirjat ovat niitä, joiden perässä mitä todennäköisimmin on laaja lähdeluettelo. Muita ei tarvinne selittää.



Mistä lähtien väritys- ja puuhakirjat ovat olleet tietokirjoja? Entä kansalliseepokset? Ei kai Kalevalaa nykyään lasketa tietokirjaksi, toivottavasti ei. Miksi näin siis tehtäisiin ulkomaalaisille eepoksille? Lukemat kertovat samalla sääkirjojen häviämisestä, niitä julkaistaan vain yksi. Minua sääkin kiinnostaa. Olen jo parin vuoden ajan tutkinut yhtäjaksoisesti Jakutskin säätä. En ole siellä käynyt, minulla ei ole paikkaan sidettä, mutta sää siellä on mielenkiintoinen. Sen lisäksi seuraan sivusilmällä Enontekiötä, ja sama juttu kuin Jakutskin kanssa, en ole siellä käynyt. Ei muuta kuin surullista, vaikka tokihan se on niin, että kustantamot julkaisevat  sitä mitä ostetaan, näin saavutat paremman elämän myy paremmin kuin kvanttifysiikan perusteellinen tutkimus. Mutta kun ei ole mitä ostaa, niin mistä sitten ostaa se tietokirja. Nuo kuusi ei aiheiltaan kiinnosta.

Ei tilanne silti täysin toivoa vailla ole, on meillä sentään SKS, Gaudeamus, John Nurmisen säätiö ja Niin & näin. Siltikin näiden kirjojen menekki on sen verran pieni ja työsarka niin suuri, että se näkyy hinnoissa. Ei pysty. Jos vouhkaamme jo kaunokirjallisuuden kovista hinnoista, pistetään siihen useimmiten päälle vielä kymppi tai pari, niin saamme tietokirjan hinnan. Siinä kääntyykin jo antikvariaattien puoleen, ja ainakin filosofiasta saisi maksaa vähintään saman verran käytettynä opuksena kuin kaunokirjasta uutuuden kiiltävänä. Leibnizin kolmisenkymmentä sivua pitkä Monadologia maksoi antikvariaatissa kolmekymppiä, sinne se jäi. Kirjakauppalahjakortilla hankin Platonin Valtion ja tilaukseen pistin Wittgensteinin Tractatus Logico-philosophicuksen. Kirja-alennuksista hankin SKS:n julkaiseman Suomen merenkulkua käsittelevän opuksen, lähtöhinta viisikymppiä, alennuksessa kympin. Se on upea, olen ollut iloinen jo muutaman päivän. Ainakin filosofian ja tietokirjallisuuden haluni on tyydytetty kolmella kirjalla nyt tälle vuodelle. Kirjoilla, jotka on painettu 2008, 2012 ja 2005.
Jos te muut koette tämän asian tärkeäksi, kirjoittakaa blogissanne tietokirjojen puolesta. Ainakin minä otan nyt tavoitteekseni esitellä silloin tällöin jonkin tietokirjan, jos en paljoa, ainakin enemmän kuin tähän mennessä.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Talvi-iltain maraton 5.1. - 6.1.

Viikolle yksi sijoittuvassa kirjabloggaajien maratonissa on minun lisäkseni ennakkoilmoittautuneena kaksi muutakin bloggaajaa. Jos joku vieläkin innostuu, niin  vielä ehtii mukaan, kunhan maratonin aloittaa sunnuntain 10. päivä puolella. Yleisen koonnin teen sitten kun kaikkien osallistujien maratonit ovat takanapäin. Minä aloitan oman suoritukseni tiistaina 5.1. ja luen tämän hetkisiä kirjastolainojani. 


Kirjavaihtoehtoja maratonin aikana:

  • Markiisi de Sade, Justine (kesken tällä hetkellä, on kuulkaas hieno kirja)
  • Elfriede Jelinek, Pianonsoittaja
  • Lionel Shriver, Poikani Kevin
  • Markus Jokikokko, Haarautuva puu
  • Emmanuel Carrère, Viikset
  • William S. Burroughs, Hurjat pojat, kuolleiden kirja
  • G. W. F. Hegel, Taiteen filosofia, johdatus estetiikan luentoihin
  • Saarivaara, Määttä, Uusiautti, Kuka on saamelainen ja mitä on saamelaisuus - identiteetin juurilla

Ajatuksena oli ottaa mukaan myös Kankareen Miska Pähkinä, mutta sen luinkin sitten jo ennen maratoonaamista. Arvostelu ilmestynee lähiaikoina.

Tällä hetkellä tunnelma on positiivinen ja odottava. Olen niin innoissani näistä kaikista kirjoista, että en edes osaa sanoa missä järjestyksessä niitä luen, ja lopulta kuinka paljon. Tuo Saden kirja on sellainen hitaasti nautiskeltava, ainakin näin seitsemisenkymmentä sivua alusta se on ollut vain niin upea.

9.40 Käyn lukemaan Justinea sivulta 100 eteen päin. 
10.55 Taukoa
12.15 Vihdoinkin pääsen taas jatkamaan
15.20 Ensimmäinen osa Justinesta (236 sivua) on nyt luettu, ja aloitan jälkimmäisen osan. Kirjan tunnelma ei ole latistunut näiden sivujen aikana, vaan edelleen se on yhtä hyvä kuin alussa, ellei jopa hieman parempi. 
17.12 Päivän toinen tauko. Justinessa sivulla 300.
18.10 Tauko päättyy, käväisin ulkona kävelemässä tunnin verran. Kyllä siellä nyt on kylmä, ja pieni tuuli ja joskus puhaltavat puuskat tehostivat vaikutusta mukavasti. Nyt on hyvä loppuillan kääriytyä peiton alle ja saattaa Justine päätökseensä.
21.19 Justine on luettu ja aloitan Carrèren Viikset.
22.15 Viikset etenevät hyvin, mutta nyt on aika nukkua ja kerätä voimia aamun loppurutistukselle.
6.21 Huomenia! Täällä olen nyt heräillyt ja hakenut evästä vierelleni. Nyt loppurutistukseen.
9.40 Lopetin maratonin, ja samalla sain luettua Viikset hienoon päätökseensä.
Loppuraportti:
  • Aikaa lukemiseen käytin 11h 32min.
  • Nukkumisen lisäksi taukoja kertyi 2h 20min.
  • Luin kaksi kirjaa.
  • Justinesta 297 sivua, kun jatkoin sivulta 100 eteenpäin.
  • Carrèren Viikset luin kokonaisuudessaan, 154 sivua.
  • Sivumäärä siis yhteensä 451.
  • Kumpikin kirja oli todella hyviä, Justine parempi, mutta Viiksetkin makuuni.
  • Lukeminen eteni mukavasti ja tuntui hyvältä. Aika alitti hieman yleisen tavoitteeni lukea vähintään kaksitoista tuntia, mutta kirjojen laatu lopulta korvasi määrän. Tästä on siis hyvä palata arkisen aherruksen pariin.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Maria Peura - On rakkautes ääretön

Suomenkielinen alkuteos (2001)
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 224
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
''Minusta ukki tykkää eniten maailmassa. Jos olen ukille kiltti, hän ei ikinä hylkää minua. Hän tekee minut hyväksi, ukin tytöksi, ja minä lupaan aina olla ukille kiltti. Mutta silloin, kun seison ympyrässä, ei ukki saa tulla. Ukki tuntee säännöt, mutta nyt hän ei muista niitä noudattaa. Hän tulee viivan ylitse, astuu minun ympyrääni. Huudan, että ukki ei saa tulla, mutta hän ei usko, ei ei, hän tulee sittenkin, saappaat jalassa astelee minun ylitseni, tallaa keltaiset auringonkukat kuoliaaksi. Mustaa vain jää jäljelle ukista. Pelkkää mustaa.''
Vuoden 2016 ensimmäisen kirjan aihe oli raskas, insesti. On kuusi vuotta vanha Saara, ukki ja mummo. Saaran vanhemmat ovat hylänneet lapsensa, äiti on alkoholisti. Ukki käyttää Saaraa hyväkseen, aina kun ukilla on huono olla, hän työntää kikkelinsä Saaran suusta tai pepusta sisään. Näin tapahtuu usein. Saara on kiltti tyttö, joka rakastaa ukkiaan. Tämä on heidän leikkiään. Mummo on kiltimpi, mutta kun Saara on tuhma tai tottelematon, hän piiskaa, piiskaa niin kovaa pepulle tai kasvoille, että sattuu. Eikä Saaralla ole sanoja kertoa.
Saara pakenee mielikuvitusmaailmoihinsa. Tarinan edetessä on vaikea sanoa, mikä on todellisuutta ja mikä kuviteltua. Saara menee usein kesäasukkaiden, von Bonsdorffien, luokse. Siellä häntä odottaa Pentti, rakas ystävä. Perhe on saksalainen, ja tämä on ukin vaikea niellä. Hän muistelee nuoruuttaan, kun oma mökki paloi saksalaisten sotilaiden tuikatessa kylän tuleen, puuhevonen paloi, ja äiti kuoli. Saksalaiset ovat pyromaaninatsisikoja, se on myös Pentin geeneissä. Saara kuitenkin onnistuu välillä livahtamaan Pentin luokse, se saattaa vain tietää piiskaa tai kikkeliä.
Tarina kerrotaan lapsen näkökulmasta. Lapsella ei ole sanoja puhua insestistä. Hän ei myöskään puhu siitä, varsinkaan kun ukki on uskotellut, että siinä ei ole mitään pahaa, ja uhkaillut Saaraa, jos tämä kertoo. Lapsen luottamus on hämmentävä, vaikka isovanhemmat tekevät pahaa, silti Saara rakastaa ukkia, eikä halua, että ukille tehdään pahaa. Samalla hän pelkää ukkiaan.
Kirja on kirjoitettu murteella, juuri sillä mitä niin mieluusti luen. Karun kirjan kieli on todella kaunista. Kielellisesti tyyli on samanlainen kuin Mukalla. Muutenkin tarinan yhteyksiä Mukan tuotantoon on kiinnostavaa etsiä. Kumpikin kirjailijoista on kotoisin samalta pieneltä paikkakunnalta Lapista, Pellon kylästä. Kumpikin on ottanut teoksiinsa mukaan uskonnon, seksin ja harvemmin käsitellyn, vaietun aiheen sekä käyttävät samaa murretta. Tiedä sitä, liittyvätkö nämä aiheet jotenkin vahvasti Pellolaisuuteen vaiko eivät.
Välillä harmitti, että kirjasta ei oltu tehty vielä rankempaa. Toisinaan minun on vaikea ymmärtää miksi teoksista, joiden aihe on rankka, pitää kirjoittaa kevyempiä kuin aihe todellisuudessa on. Tai sitten minun oli vain vaikea asettua kuusi vuotiaan asemaan ja ymmärtää tämän kieltä. Romaanissa järkyttävyys tulee selkeämmin rivien välistä.
Toisinaan myös ukki pääsee ääneen. Olisi yksi asia, jonka olisin halunnut koko kirjan lukemisen ajan. Uskoisin, että olisin vielä enemmän pitänyt, jos aikuisen ja lapsen kertomukset olisi käännetty toisinpäin. Siis kirja olisi kerrottu aikuisen, hyväksikäyttäjän, näkökulmasta ja lapsi päässyt vain silloin tällöin ääneen. Kirjasta olisi ehkä tullut suorempi ja raadollisempi. Kaunis, tavallaan, näinkin. Vinkatkaapa, jos tällaisia kirjoja löytyy.

LinkWithin