perjantai 8. kesäkuuta 2018

Tietokirjahaasteen oma koonti

Tammikuussa alkanut tietokirjahaasteeni alkaa lähestyä loppuaan. Tämä oli ensimmäinen isompi tietokirjoihin liittyvä haasteeni ja todennäköisesti kolmas yleensä ottaen. Olen kuitenkin pykäämässä taas uutta tempausta tietokirjojen tiimoilta kunhan keksin sopivan ajan ja tavan toteuttaa. Tietokirjat eivät siis häviä yhtään minnekään blogistani.

Tein itselleni rajauksen, etten laske haasteeseen teoksia, jotka luen selkeästi opintojani varten. Tämä rajasi muutaman kymmenen tietoteosta laskujeni ulkopuolelle. Rajauksen jälkeen luin neljä haastekirjaa, mutta kävi niin, etten ehtinyt arvostella niistä yhtäkään. Arvostelut ilmestyvät siis takautuvasti haasteen päättymisen jälkeen.

Luin seuraavat teokset:
  • Adolf Hitler - Taisteluni I (ei popularisoitu teos). Hitlerin Taisteluni-teos kuuluu kirjastoluokkaan 32.01 ja Helsingin luokituksen mukaan 374.8. Poliittiset ideologiat.
  • Richard Feynman - Laskette varmaan leikkiä, Mr Feynman. Kuuluu kirjastoluokkaan 99.15. Luonnontieteilijät: elämäkerrat ja muistelmat.
  • Pekka Lahti ja Kari Ylinen - Johdatus kvanttimekaniikkaan. Kuuluu kirjastoluokkaan 53.13 ja Helsingissä 531.3. Yleinen ja teoreettinen fysiikka: aaltomekaniikka, kvanttifysiikka, kvanttikenttäteoria, kvanttimekaniikka, kvanttiteoria, fotonit, mekaniikka.
  • Christofer Cronström ja Claus Montonen - Johdatus kvanttimekaniikkaan. Kuuluu kirjastoluokkaan 53.13 ja Helsingissä 531.3. Yleinen ja teoreettinen fysiikka: aaltomekaniikka, kvanttifysiikka, kvanttikenttäteoria, kvanttimekaniikka, kvanttiteoria, fotonit, mekaniikka.

Tällä kertaa fysiikka oli hyvin keskeisessä roolissa yhden fyysikon elämäkerran ja kahden kvanttimekaniikan perusteoksen muodossa. Huolimatta kvanttimekaniikan popularisoinnista, olihan kyseessä peruskurssien oppikirjoja, aihe oli hyvin vaikea ymmärtää. Tähän vaikuttanee se, että lukiossa fysiikka oli ei voisi vähempää kiinnostaa -aine, joten fysiikkaa en osaa ihan alkeisperusteita enempää. Yksi hieno puoli tietokirjallisuudessa on se, että voin halutessani ottaa osaamisen puutteeni takaisin ja mikä ettei lukea hitusen lisää kvanttimekaniikasta. Innostuin siinä määrin, että pari Niels Bohria käsittelevää kirjaa on jo pinossa. 

Hitlerin Taisteluni on ollut monivuotinen projekti ja se jatkuu edelleen teoksen toisen osan kanssa. Sain kuitenkin ensimmäisen osan viimeinkin luettua. Haluan arvostella teoksen kokonaisuutena, joten arvostelua joutunee vielä odottamaan. Kyseessä ei ole tiedekirja, mutta päädyin laittamaan sen ei-popularisoituihin teoksiin. 

Luin teoksia yhteensä kolmesta pääluokasta. Yksi teoksista oli ei-populaari ja kolme teosta aiheesta, josta en tiennyt käytännössä yhtään mitään etukäteen. Näin ollen saavutin haasteessani kolmannen tason. 

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Susanne Ringell - God morgon

Ruotsinkielinen alkuteos (2017)
Sivumäärä: 140
Kustantamo: Förlaget
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Susanne Ringellin God morgon on toinen kahdesta Suomen ehdokasteoksesta Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2018 saajaksi, sillä Ahvenanmaa lasketaan omaksi, Suomesta erilliseksi, kilpailualueeksi. 

God morgonia on vaikeaa määritellä. En osaa sanoa onko se romaani vai novellikokoelma, mutta päätin määritellä sen novelleiksi. Teos on luettavissa yhtenä kokonaisuutena, mutta sen osat toimivat myös yksistään. Teoksen suurimmaksi ansioksi lukisin sen kyvyn rikkoa taiteen rajoja määrittelemättömyydellään. Hitusen runoja, Raamattu-sitaatteja ja muita tekstinpätkiä on sijoiteltu tarinan sisälle. 

Ringellillä on myös erittäin monipuolinen ja vivahteikas kieli, mikä kääntyy myös osaltaan teoksen heikkoudeksi. On toki hienoa, että kirjoitetaan rikasta kieltä, mutta liika tuntuu aina liialta. Alkuun lukeminen tuntui hienolta, mutta myöhemmin turruin. Jonkinlainen välimuoto yksinkertaisen ja suorasanaisen ja vivahteikkaan kerronnan välillä olisi mielestäni hyvä, ja God morgon on sellaista kielellä kikkailua, ettei se tätä toivettani täytä.

Jos rakenteellinen puoli onkin hieno ja kielikin viehättää alkuun, varsinainen kertomus ei anna minulle yhtään mitään. Ehkä kyse on siitä, että kirja ei ole onnistunut, ehkä lukijasta. Luulisin, että kumpikin, sekä kirja että lukija, ovat osasyyllisiä. Ehkä lukukokemus avautuisi paremmin, jos olisin päähenkilöksi nousevan Clairen ikäinen, noin neli-viisikymppinen, mutta jos kirja ei sano jotakin kaikille, huolimatta iästä, on siinä jotakin pielessä. 

Kirja ei onnistunut vetäisemään minua mukaansa, enkä minä sitten antanut sille juurikaan aikaani. Ehkä jos olisin lukenut hitusen tarkemmin, enkä vain kirjan viimeinen sivu silmissä siintäen, olisin saattanutkin saada God morgonista enemmän irti. Jos God morgon ei olisi palkintoehdokas, olisin sen aika vauhdikkaasti jättänyt kesken. Jos se jotenkin ylipäätänsä olisi lukupinooni ilman ehdokkuutta päätynyt. Tuskin olisi. 

Teoksessa on kaksi paria, joista toinen pari on Claire ja Pascal, toisten nimiä en edes muista, jos heillä sellaisia edes oli. Ollaan matkalla johonkin, ollaan usein lämpimissä maissa ja ollaan eksoottisuuden keskellä. Appelsiinit nousevat jonkinlaiseksi motiiviksi. Halutaan paeta kurjuutta ja etsitään rentoutta maailman hektisyyden keskellä. Siinä mielessä God morgon on tietynlainen ajankuva. Buddhalaisuus ja kristinusko nousevat esille, mutta ei mitenkään kovin hartaan uskovaisessa mielessä. Buddhalaisten Stupa nostetaan esille sosiaalisen, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin symbolina. Onneksi näin käy vasta teoksen loppupuolilla, sillä haluan ottaa etäisyyttä ylitsevuotavasta henkisen hyvinvoinnin tavoittelusta, ylipäätänsä tästä itsehoidon maailmasta, jossa etsitään helppoja ratkaisuja oman arkielämän pulmiin ollakseen niin hirmuisen hyvinvoivia. Ei kiitos minulle. 

Siinäkin mielessä God morgon on ajankuva, että ruotsinkielisen tekstin rikkoo toisinaan englanninkieliset pätkät. Minua ärsyttää. Toisinaan hyppään kohdan ylitse, mutta toisinaan lukematta jättäminen tekisi mahdottomaksi ymmärtää tarinan kokonaisuutta. 

Loppujen lopuksi mieleeni jäi Stupan lisäksi kohta, jossa Claire ei halua enää olla vapaa radikaali. Claire haluaa iltatähden, Pascalista tulisi isä. Vapaa radikaalius vertautuu E-vitamiiniin, joka sisältää voimakkaita antioksidantteja, jotka estävät vapaista radikaaleista tulevia negatiivisia aktiviteetteja. Hyvinvoinnin lisäksi kohta tuntuu ottavan kannan, jossa Clairen vapaus olisi jotenkin negatiivinen asia, mutta tulkinnastani en loppupeleissä ole varma.

Kun teos ei ollut minun juttuni, alkoi minua lopulta ärsyttää kansien hempeät pastellimaiset sävyt ja sisäkannen pinkkiys, jotka eivät niin ikään miellytä esteettistä silmääni. Ehkä God morgon tarjoaa jollekulle jotakin, mutta suorasanaisesti ja rehellisesti ilmaisten, en oikein ymmärrä, miksi se on saanut ehdokkuutensa. 

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Jens Sigsgaard - Palle alene i verden

Tanskankielinen alkuteos (1942)
Sivumäärä: 46
Kustantamo: Gyldendal
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Sigsgaardin kirjoittama ja Arne Ungermannin kuvittama Palle alene i verden on rakastettu tanskalainen lastenkirja. Suomeksi se tunnetaan nimillä Ypö yksin maailmassa ja Olli yksin maailmassa. 

Tarinassa Palle näkee unta, jossa hän herää aamulla sängystään ja menee vanhempiensa huoneeseen — mutta vanhemmat ovatkin poissa! On kivaa olla täysin yksin kotona niin aikaisin aamusta. Palle myös tietää, ettei hän saa mennä yksin ulos kysymättä lupaa, mutta sillähän ei ole merkitystä, koska kukaan ei ole määräämässä; eikä ulkonakaan ole yhden yhtä ihmistä. 

Ypöyksin maailmassa oleminen vaikuttaa unelmalta. Voi mennä kauppaan ja syödä vapaasti suklaata ja hedelmiä. Voi ajaa bussia ja paloautoa kenenkään estämättä. Ja mikään ei estä hankkimasta isoa kasaa leluja ja tallomasta nurmikkoa, jota koristaa kyltti ''Græsset må ikke betrædes''. 

Äkkiä Palle myös huomaa, ettei olekaan niin auvoisaa olla yksin ja tehdä mitä huvittaa. Kukaan ei ole leikkipaikalla leikkimässä, joten keinulautaa ei voi käyttää, elokuvissa kukaan ei ole laittamassa elokuvaa pyörimään ja kun tulee nälkä, ei Palle osaa kokata. Siinä sivussa tulee kova ikävä kavereita ja vanhempia. 

Palle alene i verden on sympaattinen kirja, joskin sen tarina ja opetus tuntuvat kovin tutuilta. Aika moni on tainnut toivoa lapsena, että saisi tehdä ihan mitä ikinä huvittaa kenenkään estämättä. Näin muistelisin minäkin tehneen. Ungermannin kuvitus on yksinkertaista ja kaunista.

Teoksen kieliasu on suurimmaksi osaksi hyvin yksinkertainen. Löysin kuitenkin muutaman sanan, joiden merkitystä en suoraan tiennyt. Monet kohdat ovat myös hyviä lausumisen harjoittelua varten. Ääntämisen suhteen kieleni menee vielä hyvin usein solmuun, vaikka vaivattomasti luenkin erilaisia tekstejä. Sain kirjoitettua ylös myös joitakin lauserakenteita, joiden avulla voin monipuolistaa ja rikastaa kieltäni entisestään. 

tiistai 1. toukokuuta 2018

Hyvää vappua!

Vappu, suosikkijuhlani, on täällä taas. En voi sanoa, ettenkö olisi tänä vuonna nauttinut vapusta jälleen todella paljon, vaikka se ei ole osaltani ollutkaan ihan niin poliittinen kuin aikaisempina vuosina. 

Mitään vappua ei kuitenkaan tule ilman perinteeksi muodostunutta anarkismipostausta (kolmashan on jo perinne?). Minulle on muodostunut tavaksi tiivistää joka vappu se mitä olen anarkismista oppinut viimeisen vuoden aikana ja laittaa Klikin musiikki soimaan taustalle. 

Alkusysäykseni anarkismin maailmaan voi käydä kurkkimassa täältä, vaikka tekstin informaatiosisältö on olematon. Mitään muuta siitä ei pystyne näkemään kuin sen, mistä aloitin tutustumiseni. Viime vuonna tiesin jo enemmän. Silloin kirjoitin vapun anarkistisesta historiasta, erilaisista anarkismin muodoista ja symboleista. Olen myös pohtinut G20-mielenosoituksia sivuten myös anarkismia. Tämä ei tosin tapahtunut vappuna. 

Anarkismiin olen perehtynyt suhteellisen paljon enkä ihan kaikkea oppimaani ole kirjoittanut vappupostauksiin. Esimerkiksi anarkistinen musiikki on vielä sivuamatta, mutta ehkä siitäkin kirjoitan joskus, sillä poliittinen musiikki on lähellä sydäntäni. Tällä kertaa lähdin kuitenkin akateemisen anarkismin maailmaan. Tarkoitan tällä termillä anarkismin yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, en sinänsä käytännön anarkismia. Tunnen anarkisteja, jotka eivät pidä juuri lainkaan akateemisesta anarkismin tutkimuksesta, mutta koen, että tälläkin on jotain annettavaa. Sen takia tutustuin siihen nyt tänä vuonna. 

Bakunin. Kuva Wikimediasta.

Anarkismi (tulee kreikan sanasta an arkhe) alkoi esiintyä positiivisena ideaalina 1800-luvulla. Keskeisiä ns. klassisia anarkisteja ovat olleet Proudhon, Kropotkin, Bakunin ja Goldman. Kaikki anarkistit eivät kuitenkaan suhtaudu erityisen lämpimästi tällaiseen tiettyjen henkilöiden klassikoksi nostamiseen. 

Anarkismia voidaan luokitella monin eri tavoin. Jaon voi tehdä esimerkiksi heikon ja vahvan anarkismin välillä. Heikossa on minimaalinen moraalinen sisältö ja vahvassa ihmisellä on moraalinen velvollisuus vastustaa valtiota. A priori -anarkismi käsittää kaikki mahdolliset valtiot epälegitiimeiksi kun taas a posteriori -anarkismin mukaan kaikki tämän hetkiset valtiot ovat epälegitiimejä, mutta on mahdollista, että joskus olisi valtio, joka olisi legitiimi. Anarkistinen strategia voidaan jakaa radikaalipoliittiseen, jonka mukaan kaikki hallinnon muodot on poistettava joko heti tai pitkällä tähtäimellä ja vetäytymisen politiikkaan, jonka mukaan yksilön täytyy vetäytyä valtiosta ja ottaa lisää vapautta suhteessa valtiovaltaan. 

Vaikka anarkistit pyrkivätkin pois hierarkioista, osa hyväksyy auktoriteetit. Tällöin auktoriteetit eivät kuitenkaan saa olla pakollisia, vaan niitä on voitava muuttaa ja niistä on täytynyt tehdä yhteinen päätös. Anarkistit puolustavat vapautta, mutta usein ottavat etäisyyttä liberalismin vapauskäsityksistä. 

Monissa anarkistisissa teorioissa esiintyy ajatus siitä, että ihmisen kehitys tapahtuu yhteisön ja yksilön vuorovaikutuksessa. Ei ole mahdollista irrottautua kaikesta yhteisöllisyydestä, mutta tämä on muutettava hyväksi ja mahdollistavaksi asiaksi. 

Osa klassisista anarkisteista ajattelee, että anarkismi on yksi tapa puhua elämästä muutoksen prosessina, mutta ei biologisessa merkityksessä. Vapaus mahdollistaa elämän ja sorto ja hierarkia vastaavasti tuhoavat sekä vapautta että sitä kautta elämää. 

Valtaa ei kuitenkaan voida paikallistaa mihinkään tiettyyn paikkaan tai asiaan, kuten talouteen vaan se on monimutkainen rakenne, joka syntyy lukuisten asioiden vuorovaikutuksessa. Mitään ei kuitenkaan ole tuomittava sen itsensä takia. Esimerkiksi sortavia instituutioita ei tule tuomita, koska ne ovat instituutioita, vaan sen tähden että niiden rakenteet ja olemassaolon tarkoitukset ovat pielessä. Sortoa ei käsitetä abstraktiksi ja etäällä olevaksi asiaksi, vaan me ihmiset luomme sen. 

Mutta mikä sitten on tämä valtio ja miksi valtiosta luopuminen olisi edellytys tasa-arvolle? Joidenkin mukaan ilman vapautta ei ole tasa-arvoa ja ilman tasa-arvoa ei ole vapautta, ja valtiossa ei voida saavuttaa vapautta. Valtio ei kuitenkaan ole mikään esine, jonka me voisimme murskata, vaan se on ihmisten välisten suhteiden muoto. Näin on ajatellut ainakin Landauer. Valtio on siis abstrakti asia, josta luopumiseksi on muutettava ihmisten välisiä suhteita. On myös kysyttävä, miksi sitten monet ihmiset antautuvat vapaaehtoisesti sortavan valtion alle. Bakuninin mukaan organisaatiot ovat kiinni väkivallan historiallisessa faktassa ja tällaiset periaatteet on kiinnitetty uskontojen kautta. Ehkä voisikin tulkita, että valtiossa on kyse nimenomaan totunnaisesta tavasta nähdä asiat, eikä mitään muuta yhteiskuntamuotoa osata kuvitellakaan. Anarkismin voi käsittää hankkeena, jonka tavoitteena on poistaa sorto ja nostaa tilalle uusia tapoja toimia. Anarkismista käytyjä keskusteluja seuratessa vaikuttaa usein siltä, että ihmiset mieltävät anarkismin tavoitteeksi saavuttaa tila, jossa vallitsee vain täysi kaaos, mutta tutustumiseni perusteella kyse ei ole mistään tällaisesta. 

Anarkismissa ihminen nähdään usein muokattavana yksilönä. Esimerkiksi Bakunin onkin kritisoinut sitä, että moraali ja politiikka johdettaisiin abstraktista ihmiskäsityksestä. Tältä osin Bakuninin käsitykset ovat kuitenkin minulle vielä hämärän peitossa. 

Kaikki mitä ylempänä kirjoitin, on oikeastaan aikaisemman tietouteni syventämistä. Täysin uutena asiana minulle tuli Saul Newmanin nimiin laitettu postanarkismi. Newman on määrittänyt anarkismia uudelleen käyttäen hyödyksi poliittista ja kriittistä filosofiaa. Hän näkee anarkismin politiikkana, joka ottaa lähtökohdakseen vapauden ja itsemääräämisoikeuden. Anarkismi käsitetään yhtenä muotona tarkastella sortosuhteita eikä niinkään minään suurena projektina. Postanarkismi aloittaa anarkismista, mutta ei välttämättä lopu tai suoranaisesti pidä tavoitteenaan anarkistista yhteiskuntaa. Postanarkistinen ajattelu voikin siis lähteä hyvin moniin eri suuntiin. 

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Aito avioliitto - Mitä tarkoittaa käsite ''sukupuoli''?

Viime aikoina Aito avioliitto -järjestöltä ilmestyi parin sivun esite Mitä tarkoittaa käsite ''sukupuoli''?, jossa heidän on tarkoitus tiedottaa kouluja ajankohtaisesta asiasta.

En osannut edes harkita, vaan aloin lukea esitettä heti kun se oli netissä saatavilla. Oikeastaan olen virittänyt verkostoni niin hyviksi, että minulla oli tieto esitteen julkaisusta jo ennen sen varsinaista julkaisua. Luin tekstin moneen kertaa, korostin kohtia, joita haluan kommentoida ja luin läpi lukuisat määrät lakipykäliä ja asiakirjoja. Tein jopa koneelleni kansion ''Aito avioliitto'', johon keräilin materiaalia. Olen siis perehtynyt tähän läpyskään, kuten järjestön edustajat ovat toivoneet.

Kuvituskuvat ovat järjestön vapaasti netissä tarjoamasta esitteestä.

Kansilehdellä on kirjoitettu, että miessukupuolista kutsutaan mieheksi tai pojaksi ja naissukupuolista naiseksi tai tytöksi. En ole koskaan ymmärtänyt mitä lisäinformaatiota tällaiset lauseet tuovat, joita usein kuulee binääriseen käsitykseen jääneiltä ihmisiltä. Tuskin kukaan koskaan on kutsunut naista mieheksi tai muunsukupuoliseksi, ellei sitten vahingossa ole sattunut erehtymään tai jotain vastaavaa. 

Esitteessä käytetään hyödyksi Kielitoimiston sanakirjaa, lakia ja Suomen väestötietojärjestelmää. Ensinnäkin, Kielitoimiston sanakirja esittää sanojen merkityksiksi ne, joissa olemme tottuneet niitä käyttämään, sillä sanamme eivät ole yhtä kuin totuus, vaan jollain tavalla sovittu tapa käyttää niitä. Kun uutta tietoa tulee, sanojenkin merkitykset täsmentyvät, muuttuvat tai poistuvat kokonaan. Väestötietojärjestelmä ei ole kovin hyvä auktoriteetti vedota, koska mikään ei estä muuttamasta merkintätapoja. Ja varsinkin laki on alati muuttuva kokoelma sääntöjä, joita mikään ei estä muuttamasta. Älkää nyt hyvät ihmiset viitatko lakikirjaan. Se ei kerro mitään muuta kuin määriteltyjä sääntöjä, jotka nekään eivät ole aina yhteneviä oikeustajun kanssa.

On täysin mahdollista määrittää sukupuoli muuksi kuin siksi mikä on merkitty väestötietojärjestelmään, tosin valitettavasti tarjolla on tällä hetkellä kaksi kategoriaa. Mietin, että onkohan näillä ihmisillä alkanut argumentit käydä vähiin, kun täytyy ensinnäkin väittää asioita, jotka eivät ole totta ja toisekseen pitää jotakin yksittäistä tietokantaa näin suuressa arvossa. Haluaisin myös joltakulta kanssani erimieliseltä vastauksen siihen, onko maissa, joissa on käytössä väestöjärjestelmässä kolmas sukupuolikategoria, enemmän sukupuolia kuin Suomessa. Tällaisella (väestötietojärjestelmä + laki) argumentilla sen pitäisi käydä päinsä. 

Tosin oikeassa yläkulmassa keltaisella merkitsemäni kohta näyttäisi, että Aito avioliittolaiset eivät ole lähteneet ristiretkelle sukupuolen moninaisuutta vastaan vaan käytettyä käsitettä. Suomessa ei ole sex- ja gender-erottelua, minkä takia usein käytetään sanaa sukupuoli. Tosin seikkailin erinäisillä sivuilla, enkä mistään löytänyt mitään muuta käsitettä kuin 'sukupuoli-identiteetti' kuvaamaan muuta kuin sukuelimen mukaan määritettävää sukupuolta. Näin ollen tällainen ristiretkikin on aika turha. Tosin samassa esitteessä ollaan ristiriitaisia suhteessa tähän kohtaan, joten en oikein tiedä, mitä he nyt ajattelevat. 

Tätä kohtaakaan en voi jättää huomiotta. Olen aivan samaa mieltä, että sukupuoli ei muutu hormoneilla tai leikkauksilla. Niiden avulla omasta kehosta saadaan omantuntuinen, jonka kanssa on helpompi elää (ja joka vastaa aivojen sukupuolta (tämän hetkisten tutkimustietojen pohjalta sukupuoli-identiteettiin vaikuttaa aivot)). Kuitenkin sukupuoli perustunee osaltaan tuntemuksiin ja kokemuksiin. Sillä on biologinen pohjansa, mutta ihmisen identiteetti ja kokemusmaailma muokkaantuu ympäröivän maailman vaikutuksesta myös jonkin verran. Asia on monimutkainen. Ymmärtääkseni tutkimukset eivät ole vielä kertoneet mikä on aivojen/biologian ja mikä ympäristön vaikutus sukupuoleen, joten on hataralla pohjalla lähteä väittämään suuntaan tai toiseen, mistä kunkin ihmisen sukupuoli koostuu. 

Minä haluan rohkaista teitä hyvät kasvattajat kasvattamaan lapsia heitä kuunnellen ja heidän hyvinvointinsa huomioon ottaen, yksilöllisesti. 

On kovin huolestuttavaa, että oppaassa opastetaan pitämään kiinni siitä, mikä on opittu ja todeksi havaittu. Kerran opittu ei ole ikuisesti opittu. Uuden tiedon ilmaantuessa, ja muutenkin jatkuvasti, on punnittava omia käsityksiään, haastettava niitä ja muokattava ja korjattava, ei pidättäytyä kerran opitussa! Onneksi kuitenkin opasta saa kritisoida. 

Omalle argumentaatiolle on kätevää ottaa jostain laajemmasta tekstistä yksi lause ja irrottaa se asiayhteydestään. Kätevää, paitsi että se tekee heti argumentoinnin epäuskottavammaksi. Tekstissä viitataan Ilta-Sanomien artikkeliin. Aito avioliittolaiset jättävät kokonaan huomiotta esimerkiksi sellaiset kohdat kuin ''- - kiistää tulkinnan, jonka mukaan opetushallitus ottaa oppaassa aktiivisen kannan kolmannen sukupuolen tunnustamiseen'' ja ''oppaassa todetaan, että 'ajatteluamme ja toimintaamme ohjaavat usein perinteiset käsitykset sukupuolesta' '', joten järjestön kantakin on tämän perusteella otettu huomioon. Lakiin vetoaviin järjestöläisiin voisi myös vedota artikkelin virke ''lähdemme uudesta tasa-arvolaista (voimaan 1.1.2015). Me noudatamme reilusti lakia ja tosiasioita.''

1) Tästäkin ryhmästä jää vielä jäljelle 20-5%, jotka eivät samaistu niin sanottuun biologiseen sukupuoleensa. En ole ymmärtänyt miksi pitäisi potkia päähän ja vaikeuttaa vähemmistöjen elämää vain sen takia, että heitä ei ole niin paljon kuin enemmistöä. Ylipäätänsä, tuskin kenellekään vain hämmennystä tuntevalle annetaan murrosiän alkamista lykkäävää blokkerihoitoa (jota ei ole saatavilla Suomessa). Nuorten hoidoissa on kyse pitkään, jo varhaisessa vaiheessa, näkyneistä voimakkaista ahdistuksen tunteista, jolloin muuta inhimillistä vaihtoehtoa ei juuri ole. Nuoria, eikä keitään muitakaan, hoideta ilman kattavaa harkintaa. Nuorten kohdalla taidetaan olla vielä tarkempia kuin aikuisten, joita heitäkään ei vähällä päästetä ainakaan nykyjärjestelmässä. 

2) Hoidot eivät ole ratkaisu, jonka myötä kaikki muuttuu. Edelleenkin hoitojen jälkeen ihmisen elämässä saattaa olla henkilöitä, jotka suhtautuvat häneen negatiivisesti ja ympäröivässä yhteiskunnassa velloo henkistä ja fyysistä väkivaltaa sukupuolinormiin asettumattomia ihmisiä kohtaan. Tämä jos mikä lisää itsemurhariskiä.

Olisin toivonut Aito avioliittolaisilta linkkejä näihin tutkijoiden tutkimustuloksiin. Wikipediasta löytyy kyllä helposti mitä mieltä kyseiset tutkijat ovat, mutta onko heillä myös tutkimus aiheesta? Jos ei, kyseessä on vain niin sanottua nimillä pätemistä. Vaikka ihmiset olisivat korkeassakin asemassa, heillä on mielipiteitä, joilla ei ole mitään tekemistä tutkimustiedon kanssa. Eikä tutkimustietokaan ole pysyvää vaan siihen kuuluu oleellisesti korjaantuminen. Ihmisille auktoriteettiuskossaan voi kuitenkin käydä niin, että he kuvittelevat näissä olevan kyse todellisista tutkimuksista, mutta sellaisia en Googlen avulla onnistunut löytämään. 

Jotta teen hieman paremmin kuin esitteessä tehdään, ilmoitan avoimesti, että olen ideologinen, kuten esitteen tekijätkin ovat. Osan ideologiastani voisi tiivistäen muotoilla jotakuinkin niin, että annetaan kaikille ihmisille niin hyvät mahdollisuudet elää kuin suinkin, vaikka heitä olisi vain yksi tai viisi miljardia. Annan myös loppuun pari linkkiä tutkimuksiin, jotta väitteilläni on muutakin pohjaa kuin ideologiani. 


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Lukuviikon kirjavinkit

Marika Oksan hyllyltä -blogista innosti kirjabloggaajia vinkkaamaan kirjoja Lukuviikon kunniaksi. Päätin kerätä yhteen blogihistoriani kaikki vinkit. 

Viime vuoden lukuviikolla vinkkasin lempikirjani. Lista on edelleen sama (paitsi että Sonetit eivät ole enää lukukelpoinen kirja ja vaatisi suurimittaisia korjauksia). Ehkä viime vuoden parhaimmistosta (ennen joulukuuta luetut) nostaisin tälle listalle Wittkopin Nekrofilenin ja Sacher-Masochin Venuksen turkiksissa, jota olen lueskellut ja hipelöinyt vielä tänäkin vuonna. 

Normeja haastavaa lastenkirjallisuutta


Kirjoitin kolmen postauksen verran vinkkejä sellaisista lastenkirjoista, jotka jollakin tavalla kyseenalaistaa normeja. Tästä pääset osiin yksi, kaksi ja kolme

Vuosien parhaat


Olen vuodesta 2014 alkaen vinkannut jokaisessa vuosikoosteessa vuoden parhaan kauno- ja tietokirjan. Kaunokirjat: Jonas Gardell, Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa I; Rene Daumal, Mont Analogue ja Gabrielle Wittkop, Nekrofilen. Tietokirjat: Tiia Aarnipuu, Sinivalkoisissa höyhenissä; Taru Höykinpuro (toim.), Kivun kauneus ja Teemu Mäki, osana tohtoritutkintoa julkaistu taidekirja. 

Epäsuosituin kirja


Vuonna 2015 selvitin kirjablogien epäsuosituimpia kirjoja. Kokosin listan yhteen postaukseen ja luin epäsuosituimman kyseenalaisen maininnan saaneen. Sepä päätyikin lempikirjojeni luetteloon. Arkistojen kätköistä löytyi tällainen lausahdus: ''Mikäli tarkoituksenani olisi lukea kirja, jonka aihepiiri kuuluisi epäsuosituimpiin, täytyisi minun lukea teos, jossa yhdistetään seksi, sadomasokismi ja väkivalta - kaikki samassa kirjassa''. Tervetuloa Klassikkojen lumoissa -blogiin, huonojen kirjojen aarreaittaan!

Lukuhaasteissa vinkattua

  • Viime vuoden Suomiko100-haasteeni tarjoaa luettavaa hiljaisesta ja hiljennetystä Suomesta liki 60:n tekstin verran, joista suurin osa on kirja-arvioita eri bloggaajien toimesta.  

  • Kutsuin bloggaajia kulkemaan historian hämäriin Läpi historian -haasteen kanssa vuodeksi 2016. Saimme aikaiseksi hienon listan kirjoja jokaiselta kirjallisuuden tyylikaudelta. 

  • Laitoin aikanaan liikkeelle kiertävän tietokirjahaasteen, joka sittemmin levisi ties minne. Täältä voi käydä lukemassa omat tietokirjavinkkini  ja halutessaan selailla vaikka muidenkin blogien uumeniin. Tietoa sisältäviä nettisivujakin on löydettävissä.  

  • Viime syksyn tietokirjaviikolla olin epäaktiivinen, mutta kaikki kunnia näistä vinkeistä heille, jotka lähtivät vinkkaamaan tietokirjoja innostamiseni jälkeen. 

  • Ensimmäiset lukuhaasteeni Nuorena nukkuneet ja Tuhoon tuomitut jäivät tyngiksi, mutta kyllä niissäkin pari kirjavinkkiä on. 

  • Reader, why did I marry him -blogin kirjoittajan novellihaasteen koontikin on tullut tehtyä. 

  • Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Ihminen sodassa -haasteeseen en lukenut perinteisintä sotakirjallisuutta vaan keskityin ennemminkin kokemuksiin sotatantereiden ulkopuolelta. 

  • Feministisessä lukuhaasteessa, jonka järjesti Sivutiellä-blogi, luin kirjoja, jotka tavalla tai toisella liittyivät (anti)feminismiin.

  • 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogi kutsui bloggaajat haastamaan itseään maalaismaisemien parissa. Vinkkejä nämäkin, vaikka en erityisemmin innostunut lukemistani kirjoista. 

  • Yöpöydän kirjat -blogin järjestämässä Pride-viikon lukutempauksessa vinkkasin paljon sekä kirjoja että muuta kulttuuria aihepiirin tiimoilta. Yhteen haasteen postauksista olen koonnut osan blogini queerhenkisestä kirjallisuudesta.


Sitten kun joku innostuu näistä kirjoista, voin vinkata vielä postaukseni Mistä löytäisinkään kirjan. Bloggaus sisältää kootut vinkkini siitä, kuinka voisi saada jonkin marginaalisemman kirjan luettavakseen. 

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Hitusen lukusuunnitelmia ja katsausta tähän hetkeen

Olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa olen varannut paljon teoksia ja kaikki onnistuvat tulemaan suunnilleen samaan aikaan (vielä yksi matkalla). Optimistiset suunnitelmani siitä kuinka nämä teokset tulisivat puolen vuoden sisään ripotellen, ovat olleet selvästi aivan liian optimistisia. 

Tämä postaus sisältää varoittavan katsauksen tulevaisuuden suunnitelmien varalta ja samalla jonkinlaisen suunnitelman, jolla saan pinoni pienemmiksi ja ehkä ymmärtäisin mikä teos todella menee muiden kirjojen edelle.


Vuoden keskeisin tavoitteeni lukemisen kannalta on lukea läpi kaikki tämän vuoden Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaat. Luettuna on jo yksi, pinossa viisi ja yksi matkalla. Tilanne vaikuttaa hyvältä ja aikataulu realistiselta. Lukemisen takarajani on 30.10., jolloin voittajateos julkistetaan. Olisin kerrankin jonkin palkinnon hermolla ja lukenutkin ehdokkaat, sillä tämä on ainoa kirjallisuuspalkinto, joka minua todella kiinnostaa. Kaikki ehdokasteokset ja niiden esittelyt näkee esimerkiksi täältä.


Tämä pino kiinnostaisi, mutta osa teoksista saattaa siltikin palautua lukemattomina kirjastoille. Keskeisimmät ovat Kammalaat Sofusi ja Frihetens Øyeblikk. Højholt-nide sisältää useita runoilijan kokoelmia, ja niistä alun perinkin tarkoituksenani on ollut lukea ainoastaan Praksis 9 ja Gittes monologer. Malinowskia kerääntyi paljon luettuani kokoomateoksen, I avgrunden olisi muutaman vuoden haikailun jälkeen saatavilla pohjoismaisilla kielillä ja minua kiinnostaisi joskus omistaa teemaviikko Pasolinille. 


Näiden kohdalla harjoitan realismia ja palautan kirjastolle (osa on ollut lainassa jo viisi kuukautta). Ehkä vielä joskus luen, sillä kaikki kiinnostaisivat todella paljon. Pino sisältää Teemu Mäen teokset Näkyvä pimeys ja Rääkypönttö, Karl Larsenin De ensomme, Taira Djafarovan toimittaman Olen helmi simpukassa, Stewart Homen Oppi tulee idästä, karjalankielisiä kirjoituksia teoksessa Pruazniekku, karjalazet mustellah, Timo Hännikäisen Kuolevainen ja teoksen Sangens kraft, joka sisältää grönlantilaisia ja saamelaisia myyttejä saameksi, grönlanniksi ja tanskaksi. 

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Eesti keel (Viro-haaste)

Mu ei teadma midagi Eestist. Mu ei teadma kirjanduses, ajalugu... Se oon veidi piinlik. Ma armastan keeled õppima, nii et ma mõtlesin et ma õpin ka mõnevõrra eesti keelt. Nii palju olen õppinud paari nädala jooksul.

Olen reisinud Eestis. See on huvitav turismiobjekt. Kui ma veel sinna reisin, võib see olla kasulik, et ma tean paar sõna eesti keelt.

*****

Tämä postaus on osa Ompun Viro-haastetta. Reilut kaksi viikkoa sitten lupauduin auttamaan haasteen loppuun saattamisessa. Kirjoitin tekstin jo noin viikko sitten, mutta julkaiseminen on hieman jännittänyt, jos teksti onkin aivan täysin virheellinen. 

Aloitin viron opiskelun täysin ilman pohjatietoja. Tuon tekstin kykenin näillä opeilla kirjoittamaan suhteellisen vaivattomasti. Aloitin opiskelun etsimällä frekvenssisanalistan ja opiskelin sata yleisintä sanaa. Sen jälkeen luin viroksi julkaistuja uutisia. Lopulta kirjoitin tekstinpätkäni tarkistaen yhden taivutuksen. Muuten en ole koskenutkaan kielioppikirjaan. 

Täytyy myöntää, että vironkielessä on jotain, joka hämmentävällä tavalla ärsyttää minua. Varsinkin puhuttu kieli, mutta osin myös kirjoitettu, tuo esille saman tunteen. Osin sen takia, ja osin siksi, että kuitenkin opiskelen jo nyt niin montaa eri kieltä, en usko, että minulla on intoa jatkaa opiskelua tämän pidemmälle. Mahdollisesti hyödynnän saamaani taitoa ja lueskelen sanakirjan kanssa lyhyehköjä vironkielisiä tekstejä. 

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Muutamia mietteitä muutamista vuoden aikaisista väitteistä (Työnimi: Rrwrgddferhhjuytrfd)



Tällä hetkellä jokainen havainto maailmasta tuntuu menevän niin syvälle, etten tiedä miten päin olisin. En tiedä pitäisikö minun asettua käsinseisontaan, ihan vain jaloilleni vai kävellä jonnekin. Jokainen pienikin sana tuntuu vavahduttavan maailmaani niin paljon, että on vaikea tarttua mihinkään, saatikka saattaa loppuun asti.

Kuuntelen musiikkia. Håkan Hellströmin Det kommer aldrig va över för mig tuntuu jossakin syvällä. Kuuntelen sitä jälleen monta kertaa peräkkäin. Yritän etsiä jotakin, joka sanoisi minulle vähemmän, jotain sellaista, jonka pystyisin ottamaan vastaan.

En löydä. Kirjapinoni huojuvat omissa korkeuksissaan. Saatan lukea vain luvun tai runoista pari säettä ja sitten jo kohtaan heti tunteen, että olen tullut vastaanottamisen kykyni rajoille. Miten onkaan ihmiset voineet sanoa jotakin näin hienoa. Ja siltikin - miksi kukaan ei voi osata sanoa riittävästi, miksi aina jää sanominen vajaaksi.

Laskin tämän vuoden lukumääräni. Niin monta kirjaa, että jollain tavalla tuntuu väärältä. Tuntuu siltä, että en ole antanut riittävästi aikaa kullekin kirjalle, jos todella olen näin monta ehtinyt lukea. Pysäytän tahtiani ja jälleen olen tilanteessa, jossa luen yhtä kirjaa viikkotolkulla, ja mietin, pitäisikö olla tavallisempi ja lukea vauhdikkaasti. Ei tällaista palailua, hidastelua ja samojen sivujen ja sanojen uudelleen lukua. Lähteä mukaan maailman hektisyyteen, hypätä sinne virran mukaan ajelehtimaan. Mutta kun en osaa enkä pysty. Ehkä minusta ei ole siihen.

Ajattelen liikaa. Näin minusta on sanottu. Teen yksinkertaisestakin asiasta loputtoman monimutkaisen, minulle saatetaan joiltain tahoilta valittaa. Mutta kun en usko yksinkertaisuuteen, en usko siihen, että olisi löydettävissä helppoja vastauksia. Minun pitäisi kai olla kateellinen heille, keille tämä maailma näyttäytyy yksinkertaisena. Niin yksinkertaisena, ettei tarvitse olla jatkuvasti ajattelemassa ja etsimässä. Heille, jotka voivat vain todeta: ''Näin se asia menee''. Jotka eivät saa yhdestä aivan perusasiasta pyöräytettyä sekunneissa monimutkaista ilmiötä.

Etsinköhän sitten väärästä paikasta. Onko kirjat, taide, elokuvat, ylipäätänsä ihmiset oikea paikka etsiä. Toisinaan tuntuu, että olen väärässä paikassa etsintöineni, siltikin uppoan taiteeseen ja ihmisten kanssa keskusteluun. Nautin, kun joku tuntematon tulee nykäisemään hihasta ja keskustelemaan mistä tahansa aina kiinalaisesta hieronnasta vallankumousajatteluun.

Jos etsin oikeasta paikasta, etsin ehkä vääristä teoksista. Ehkä kiinnostukseni ja mieltymykseni ovat virheitä tämän maailman asukkaalle (ottaen huomioon, ettei ole helppoa määritellä, mikä on tämä maailma). Vavahdan joka kerta nähdessäni pätkänkin Pasolinin Salòsta, elokuvasta, josta ei saisi pitää ja jota ei saisi katsoa. Ei, en ole traumatisoitunut. Olen ennemminkin haltioitunut Pasolinin sanojen, kuvien ja pienten yksityiskohtien edessä. On aivan ihmeellistä, kuinka näyttelijät tekevät mitättömän pienillä eleillä hahmojensa kasvoille tuskan ja kärsimyksen, niiden muuttumisen pelon sekaiseen huojennukseen. Eikä vain kasvoille, vaan ihan koko olemukseen.

Ehkä mieltymykseni ovat virheitä, koska en ahdistu ja traumatisoidu nähdessäni elokuvassa tai lukiessani kidutuksesta ja väkivallasta. Ne puhuvat minulle eniten ja löydän niistä jotain hyvin lohdullista. Löydän keinon käsitellä maailman pahuutta ja ihmisyyden outouksia, sillä ihmiset ovat outoja ja maailma hämmentävän paha.

Mutta enkö nyt kuitenkin vain voisi olla ihan normaali ja tavallinen. Löytää ne vastaukset sieltä mistä kunnollisen ihmisen pitäisi. Palaan taas niihin sanoihin, jotka sanoivat, että ajattelen liikaa, ja vastaan niihin ajattelemalla vielä entistä enemmän. Ähäskutti, älkää viekö minulta ajatuksiani.

Mutta on totta, että olen ulkopuolinen (erillinen). En ehkä millään selkeästi mitattavalla tavalla, sillä on muutamia paikkoja, tiloja ja hetkiä, joiden aikana tunnen kuuluvani johonkin. Ihmisiä, joiden kanssa olen minä, niin kokonaisena kuin ikinä pystyn. Ihmisiä ja paikkoja, joille ei tarvitse esittää, ei vetää roolia eikä ylipäätänsä olla mitään muuta kuin minä. Minä en ole aina se, jolle saa olla minä, mutta suurimman osan ajasta olen juuri se, jolle olen todellisin olemassaolevista(?). Mutta hämmentävästi maailmassa on ihmisiä, heidän olemuksiaan ja sanojaan, joiden seurassa minäni muovautuu jonkinlaiseksi, erilaiseksi. Tai ei ehkä erilaiseksi kuin minä yksinäni, mutta eri puolia esille tuovaksi. Se on hienoa.

Maailmassa on tällä hetkellä muutama paikka, tila, hetki ja ihminen, joiden seurassa en ole se erityisen  erillinen (ulkopuolinen). Yleensä olen jossakin yhteiskunnan rajalla, usein haluan paeta entistä kauemmaksi ja minun ja yhteiskunnan, toisten ihmisten, heidän ajatustensa ja tapojensa välissä on lasiseinä, joka on huurteinen. Yritän pyyhkiä huurretta pois, hakata lasia ja epäonnistuessani kadota kauemmaksi omiin ajatuksiini. Omat ajatukseni ovat tuttuja. Mutta nämä tietyt paikat, tilat, hetket ja ihmiset toivottavat minut tervetulleeksi. Heidän kanssaan ei ole olemassa lasiseinää, joka on likainen, ei rajaa, josta tarvitsisi paeta kauemmaksi. Ihmisiä, joiden kanssa nauran, tarvittaessa itken ja turhaudun. Joiden kanssa ajatukset kulkevat hämmentävästi samantyylisiä polkuja, vaikka ehkä päädymmekin erilaisiin vastauksiin (sitten keskustellaan lisää (ja ajatellaan)). Paikkoja ja ihmisiä, joiden näkemisestä tulee käsittämättömän onnelliseksi. Hetkiä, joita arvostaa myös jälkikäteen. Tiloja ja ihmisiä, joiden luokse on aina yhtä ihanaa palata loman / tietyn ajan jälkeen. Ja vaikka toisia tapaan useammin, toisia vain ehkä kuukauden tai puolen vuoden tai vuoden välein, tuntuu, ettei pienintäkään taukoa ole ollut. Todella sellaisiakin voi nähtävästi olla.

Ja kun istuin illalla julkisessa liikenteessä ja näin kun toinen ihminen, minulle tuntematon, katsoi minua ja hymyili ystävällisesti. Toinen ihminen asettui istumaan viereiselle paikalle ja tervehdimme ystävällisesti. Kun joku tulee luokseni ja aloittaa keskustelun siitä kiinalaisesta hieronnasta. Kun löydän kirjan, joka voi vavahduttaa niin paljon, että en tiedä miten päin olisin. Kun tapaan kiinnostavan ihmisen ja rohkenen lopulta mennä juttelemaan ja juttelemmekin sen jälkeenkin. Kun löydän asian joka on ajattelemisen arvoinen, vaikka ei välttämättä tuokaan lopullista vastausta. Silloin voin kirjoittaa ajatuksenvirtapostauksen. Naurahtaa maailmalle, joka sanoo, että ajattelen liikaa, teen vääriä asioita ja olen virheellinen. Olen sitä tai en, ajattelen silti. Ja kun se joku tulee sanomaan, että ajattelen liikaa ja pitäisi joskus olla ajattelematta, ajattelen entistä enemmän, jos se vain on mahdollista.

torstai 29. maaliskuuta 2018

Sjón - Skugga-Baldur

Skugga- Baldur (2003)
Painos: 2005
Kustantamo: Alfabeta
Sivumäärä: 128
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


Sjóns Skugga-Baldur och nordiska mytologi


Sjón har skrivit sin roman, Skugga-Baldur, 2003. Den vann Nordiska rådet litteraturpris 2005. Skugga-Baldur berättar om Abba med Down-syndrom. Hon var missgynnade i hennes samfund men hon hade också en man, Friðrik, som bekymrade om Abba.

I Skugga-Baldur är natur i viktig roll. Natur har bestämt så mycket nordbornas levnadsvillkor att man har tagit den med i mytologier och historier. Naturen präglar fornnordiska mytvärlden. Sjóns naturskildring är jätte utförlig och han använder mycket adjektiver. Väder på Island har troligvis påverkat eftersom i Skugga-Baldur är vinter.

I mytologier är synsätt att Jorden var skapad av en urjätte. Därför tänker man också att människor liknar vid naturen. Det är intressant att också djur är eftertänksam och mänsklig i denna historia. Mellan människa och djur härskar så vackert förhållande fast människa är jägare och vill skjuta Fjällräven.

Enoksen skriver hur de gamla nordborna tänkte att naturfenomenen var uppbyggda krafter som är varandras motsatsen. De ansåg att dessa motsatser var kvinnligt och manligt. Ask och Embla var de första människorna. Gudarna skapade dem av två trädstammar. Bors söner såg två trädstämmarna i vattnet och drog upp dem på land. Ävensom i kristligtradition tänkte man att man och kvinna är motspolar. I Skugga-Baldur är Fjällräven hún (pronomen för kvinna) och jägare är man. Vi kan kanske tänka att jägare och vilddjur är varandras motpoler, såsom i fornnordiska tradition är man och kvinna.

Fjällrävjakt och Abbas historia liknar varandra. Samma sätt som jägare jagar räven, samhälle jagar Abba. Hon älskar att sittä och sjunga i kyrka men präst vill inte se henne och lyssna när hon sjunger fel. Nästan ingen bryr sig inte om när Abba dör.

Jag har förstått att i gamla folksagor är Skugga-Baldur djur vars moder är räven och fader är katten. Hen är således missbilding och lever bara därför att hen har född vild i natur. Skugga-Baldur har kusinen vars fader är räven och moder är tamkatten. Kusinen kan inte leva och hen dör nästan innan hen är född.

Abbas historia exemplifiera den här Skugga-Baldur myt. Abba är såsom Skugga-Baldur själv. Fast hon är 'missbilding' levde hon också många år. På sidan 68 i svenska översättningen Sjón skriver:


’’På Island dödades de vid födseln. Till skillnad från sinnesvaga av andra slag, där det inte märktes förran senare att de inte hade någon föstånd, - -. Det behövdes inga vittnen. Innan de hov upp sitt första gny höll jordemodern för munnen på dem och fick på sätt anden att vända tillbaka till den stora själgryta som all mänsklighet öses upp ur.’’

Skugga-Baldur är missbilding men Baldur är gud av ljus, helig och utan synd. Baldur betyder också dagen och ljus. Den är intressant synvinkel att Sjón vore tänkte också att Abba är syndlös och helig och att alla olika människor är viktig och som ljus i vår världen. Dessutom Fjällräven är fridlyst nuförtiden.

Rashygien var stor sak i Europa. Romanen har det kapitel där Sjón skriver att i London Hospital reports 1866 var vetenskaplig artikel där skrivdes att hur kan man indela sinnesslöa. Det är svårt att tänka att ibland människor trodde att vita värsterländisk kvinnor kan föda barn som är asiatiska. Den asiatisk barn var samma sak som sinnesslöa. Rashygienister täntkte att här är utvecklingstrappa: fisk - ödla - fågel - hund - apa - neger - guling - indian - vit man.

Nordiska mytologier är mytisk och magisk. De gamla nordborna trodde att häxeri är sant och magi spelade stor roll på Island. Abba hade hela sitt liv västfickan som var fullt av träbrickor. Friðrik gör den här pussel och den verkar som att magi gör allt för honom. Sjóns tema är inte häxprocess men den är intressant att tänka hur Skugga-Baldur och häxtprocessen jämsstälda. Enligt Wikipedia var häxprocesserna inte vanliga i Island och alla dem som dömda var män. 

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Ken Kane - Houkutuslintu (IYK)


Racket Babe (1965)
Painos: 1974
Kustantamo: Turun Viikkolehti
Sivumäärä: 165
Mistä sain? Omista hyllyistä


Minut voidaan laskea jonkinlaiseksi korkealaatuisen, yhteiskunnallisesti kantaaottavan pornokirjallisuuden harrastelijaksi. Tämän takia tulin tulokseen, että minun täytyy tutustua myös lajin kioskiversioon. Kun vielä sattumoisin tuli vastaan Kanen teos Houkutuslintu, en voinut ohittaa mahdollisuutta saada se luettavakseni. Houkutuslintua ei saakaan kuin kolmelta yliopistokirjastolta, joista kahdesta vain lukusalikäyttöön. Kyseessä on siis harvinaisuus!

Lyhyt pyrähdykseni kioskikirjallisuuteen osoitti, että tältäkin saralta voi kyllä saada luettavakseen jotain, joka täyttää kriteerini riittävän kiinnostavasta opuksesta, mutta kovin suurta laatua ei näytä olevan soveliasta odottaa. 

Teoksen päähenkilö on Connie, Magnoliassa asuva parikymppinen tädin kanssa elävä orpo. Hän on pienen kylän kummajainen, josta on puhuttu jo iät ja ajat. Connieta kuvataan teoksessa sanoilla torjuttu, yksinäinen, katkera ja kaunis. Tädiltään Connie ei saa rakkautta ja sen vuoksi hän on ajautunut etsimään korvaavaa lämpöä ja välittämistä irtosuhteista ja prostituutiosta. 

Connie tapaa sotilas Derekin ja viettää tämän kanssa aikaa markkinoilla. Tällöin hän rakastuu ensimmäistä kertaa. Kaikki tapahtuu kovin nopeasti ja jo parin päivän jälkeen Derek ja Connie ovat valmiita menemään naimisiin. Derek ei kuitenkaan saavu sovittuna päivänä, joten Connie päätyy jälleen ajautumaan vanhan elämänsä pariin ja rikoksen tielle. Tätikin heittää Connien pois kotoaan. 

Houkutuslinnun tarjoama ajankuva on mielenkiintoinen. Toiveissa on nähdä vilahdus alushameesta tai sukankauluksesta. Jotain varsin perinteiseltä tuntuvia elementtejä löytyy myös. Teoksessa esimerkiksi korostetaan sitä kuinka Connien rinnat ovat kasvaneet jo aikaisemmin kuin muiden, aivan kuin se olisi jonkinlainen merkki paremmuudesta. Kane korostaa myös todellista mieheyttä ja naiseutta, mutta mikä hänen mielestään tämä todellisuus on, jää hieman hämäräksi.

Toisaalta vankilassa Connien harrastaessa lesboseksiä, sitä pidetään outona ja epänormaalina. Kane myös kirjoittaa lukijalle huojentavaksi tarkoitetun lausahduksen, että vankilaolosuhteet saa kaikkea outoa mieleen ja siltikin voi olla ihan ''normaali'': ''Nyt hän saattoi ymmärtää, että normaalit naiset kuten hän antautuivat lesbolaiseen rakasteluun, kun heidät oli suljettu vankilaan.'' Kyseinen lesboseksikohtaus on muutaman rivin mittainen, mutta silti englanninkielisen alkuteoksen kanteen on näyttävästi painettu mainoslauseena ''hän myi rakkautensa . . . naiselle vankilassa''. Heterosuhteeseen päätyminen parantaa tästä hurjasta hairahduksesta ja viimeistään perheen perustaminen voisi hävittää viimeisetkin 'outouden' rippeet ja seksuaalisen aktiivisuuden naisesta. Hohhoijaa. 

Sujuvasta tekstistä on kuitenkin täysin turha haaveilla, vaikka juoni onkin hyvin vetävä. Tönkköä dialogia, lyhyitä lauseita, huonoja sanajärjestyksiä ja muita vastaavia löytyy paljon. Viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa, että takakannen teksti on jostain eri tarinasta kuin Houkutuslinnusta, alkaa kyseenalaistaa kuinka vakavasti teos on tuotu Suomen markkinoille. Tuntuu, että tässä on tuotettu vähällä rahalla huonoa laatua, mutta jota kuitenkin vielä pystyy lukemaan. En tiedä alkukielisestä tasosta, mutta suomennosta olisi kuitenkin voinut terävöittää. Tosin tässä on voinut olla tarkoituksena tavoitella mahdollista alkuteoksen tönkköyttä, en tiedä. Toisaalta tällainen tönkköys vähäisissä määrin on myös sympaattiselta tuntuvaa, onhan kyseessä kioskikirjallisuus. 

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Erlend Loe - Naiv. Super.

Norjakielinen alkuteos (1996)
Sivumäärä: 213
Kustantamo: Cappelen
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


Minä olen supernaiivi. Jeg er supernaiv*. Hvis du ikke tror, vet du ikke hvem jeg er. (No, oli asia miten tahansa, voin tunnistaa, ja varmaan kovin moni voi yhtä lailla, itseni supernaiivista päähenkilöstämme, joka tekee kaikkea hupsua ja siinä sivussa lukee elämän suurista kysymyksistä, ajasta ja avaruudesta).
* Älkää luottako kääntäjään. Suomesta norjaan kääntyy kuten pitääkin, mutta norjasta suomeen ei. Kääntäjän (norja-suomi) ensimmäinen ehdokas on ''olen super naitava''. Sitä en tarkoittanut. Kääntäjän kanssa on hauskaa leikkiä. Näillä yksinkertaisilla lauseilla. Joskus joku vastaava lause kääntyy Köyliönjärveksi. Minulla on oudot huvitukset. 

Supernaiivi on 25v. Hänellä on kaksi ystävää. Yksi hyvä ja yksi huono. Hänellä on myös veli. Veli ei ole yhtä sympaattinen tapaus. Supernaiivi ja ystävät ja veli lähettelevät fakseja toisilleen. Niiden välityksellä puhutaan monista aiheista. Supernaiivi harrastaa myös asioiden listaamista. Hän tekee useita pieniä listoja. 

Supernaiivi suorastaan pakottaa minutkin kirjoittamaan naiivisti. Saatan katua tätä jälkikäteen. 

Takakannessa kirjoitetaan: Naiv. Super. er en enkel historie om veldig kompliserte ting. Siis Supernaiivi on yksinkertainen tarina todella monimutkaisista asioista. Haluan kysyä, voiko monimutkaisista asioista puhua yksinkertaisesti. Siis jos haluaa tavoittaa jotakin oleellista. En saanut kirjasta vastausta. Tai ehkä yhden. Jos se siis lasketaan vastaukseksi. Loe tavoittaa jotakin ihmisen pyrkimyksestä yksinkertaisiin vastauksiin silloin kun tämä etsii jotain monimutkaisempaa. Tai no, jos oikein lähden ajattelemaan Naiv. Superin teemoja. Tällöin saan ajatukseni sellaiseen solmuun, että tuntuisi helpommalta hakata bankebrettiä (mikä lie lelun nimi suomeksi) kuin pohtia. 

Naiv. Super. on jotenkin hyvin sympaattinen ja kevyt. Jonkin aikaa sitä lukee mielellään. Loppua kohden kuitenkin alkoi tuntua: tämä tarina on jo nähty. Hieman päädyin harppomaan. Ei ollut sellaista koukkua, joka olisi pakottanut pysähtymään. Pysähtyä täytyy itse. Listamuotoon tehtyjä kohtia on lukuisia. Ne houkuttavat harppomaan vieläkin enemmän. 

Naurua ja hauskuutta ei oikein tuntunut irtoavan. En keksinyt ainoatakaan hauskaa tai jollain tasolla huvittavaa kohtaa. Naiv. Superia kai kuitenkin pidetään Loen läpimurtoteoksena. Siinä on siis pakko olla jotain. Just nyt luen kuitenkin toista norjalaista teosta. Ainakin alun perusteella siinä pohditaan hieman saman tapaisia aihepiirejä kuin tässä. Sen tapa vetoaa minuun enemmän. Jonninmoisella rationaalisella tasolla. Tää höpsöttely on vaikeaa*. 

Loen tarina on rakenteeltaan naiivi. Ei pelkkä sisältö ole sitä. En tunne lukevani ei-naiivia teosta, joka yrittää kovasti olla naiivi. Tietyllä tavalla, naiiviuden vuoksi, teos muodostuu mielessäni lopulta kovin epänaiiviksi. Tämä on hyvä asia.  

* Kuten huomannet, loppua kohden en enää onnistunut hiin hyvin. Yritinpä ainakin.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Olli-Pekka Tennilä - Ontto harmaa

Suomenkielinen alkuteos (2016)
Sivumäärä: 88
Kustantamo: Poesia
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Numero yksi ilmaisee totuusarvoa tosi.

Mikä täällä, tässä maailmassa, on totta, mikä ehkä vain kuvitelmaa. Siis jos kuvitelmat eivät ole tosia. Maan johtavat tautologit yrittävät saada sanotuksi jotakin itsestään selvää (yrittävätkö todella? Ehkä yhdessä, ei kaikessa), muut eivät ehkä edes yritä. Ehkä hyvä niin, jos itsestään selvää ei löydy. 

En tiedä löytyykö.

      Huomaat jonkun, joka on ollut koko ajan läsnä.
      Äkkiä käy ilmi, että siinä on joku.
      On ollut koko ajan.
      Ehkä aina.

Alkufragmenttiin tiivistyy minulle Ontto harmaa. Miten vaikeaa onkaan katsoa lähelle ja huomata, että rinnalla on kulkenut joku tai jokin. 

Onton harmaan fragmentit muodostavat mieleeni onton harmaan alueen. Suurin osa jää harmaaksi, menee yli ymmärrykseni.

Edes yksittäisten fragmenttien sekaan en aina onnistu saamaan pilkahdusta tajuamisesta. 

Toisinaan turhauttaakin. Ei pahasti, mutta kuitenkin. 

Jos huoneessa ei ole mitään, ei siellä ole myöskään kärpästä. Tosin huonetta, jossa ei ole yhtään mitään, ei taida kuitenkaan olla.

En vain saa langanpätkästä kiinni. Olen hakoteillä oudon tapani kanssa etsiä yhteiskunnallisia kannanottoja sieltä, missä niitä ei taida edes olla. 

Kysymystemme muodostama ala / on yhtä kuin asumustemme muodostama kylä. Ehkä näin. Emmehän me pysty edes kysymään mistään, mitä emme tiedä(?) olemassa olevaksi. Siitä, mille meillä ei ole sanoja käytettävissämme. 

Täytyy myöntää silloin kun ei tiedä asiasta sanottavaksi asti. Vallitsee tietämättömyyden meri. Miksi lie latelemme mielipiteitä kuin olisivat totuuksia, jos emme edes tiedä. Jos meitä vaadittaisiin tietämään, emme edes puhuisi. Tyrehdyttäisimme keskustelun. Luulisin näin. 

LinkWithin