Gene Sharp - Väkivallattomuus

There Are Realistic Alternatives (2003)

Painos: 2014

Kustantamo: Into

Sivumäärä: 80

Mistä sain? Omista hyllyistä

En ehkä koskaan unohda oikeusministeri Antti Häkkäsen leveän hymyileviä kasvoja hänen puhuessaan kansalaistottelemattomuudesta ja siitä, kuinka kaikki muutos pitäisi tehdä lainsäädännöllisen prosessin ja eduskunnan kautta. Häkkäsen taannoinen väite tuntuu melko naiivilta ja käytännössä mahdottomalta toteuttaa. 

Sharpin Väkivallattomuus on ollut hyllyissäni jo hyvän tovin. Viime aikaiset keskustelut varsinkin  pakkopalautusten vastustamisesta tekivät lukuprojektini turhankin ajankohtaiseksi. Näissä näkemissäni keskusteluissa olisi — puolin ja toisin — kaivattu hitusen lisää teoriaa tueksi ja argumentointitaitoja taskuun. 

Sharpin klassikoksi noussut ohut tietoteos auttaa, jos väkivallattoman toiminnan ja sellaisen suunnittelun peruspalikat ovat hukassa tai hakemassa muotoaan. Se antoi myös minulle, innokkaalle mielenosoitusteorian lukijalle, jonkin verran uutta tietoa, paikkaili käsitysteni karikkoja, toi tietouteeni uusia keinoja ja käsitteitä, joilla ehkä kykenen taas hieman terävöittämään omaa argumentaatiotani. 

Siltikin Väkivallattomuus on mielestäni liian pintapuolinen ja ohut. Sen olemus jää listamaiseksi asioiden luettelemiseksi eikä missään vaiheessa syvennytä aiheeseen sen kummemmin. Sharpin asiantuntemuksen alalta kuitenkin huomaa esimerkiksi siitä, että hän ei sorru höpisemään, kuinka neuvottelu ratkaisisi kaiken ja väkivalta kyettäisiin lopettamaan pelkällä hyvällä tahdolla. 

Heti teoksen alkuun Sharp esittelee varsin hulppeat tavoitteet teokselle, varsinkin, kun kyseessä on muutaman kymmenen sivun mittainen kirjanen. Kysymyksiin, mitä väkivallan taustalla piilee ja miksi väkivallasta on tullut yleisesti hyväksytty toiminnan muoto, on mahdotonta antaa tällaisessa sivumäärässä kattavaa vastausta, eikä teos näin lunasta jokaista lupaustaan. 

Moni asia jäi myös mietityttämään. Ensinnäkin käytän Sharpin määrittelemää väkivallan käsitettä laajempaa määritelmää. Yleisesti ottaen en näe perusteltuna rajata väkivaltaa vain fyysiseen tekoon tai uhkaukseen, jotka saattavat johtaa loukkaantumiseen tai kuolemaan. Tämä hävittää väkivallan monet vivahteet ja niinkin suuren kategorian kuin henkisen väkivallan. Laajemman määritelmän käyttö ei ole vain uskonnollisten ja eettisten liikkeiden asia. 

Tämän lisäksi Sharp listaa 198 eri väkivallattoman vastarinnan keinoa, mutta ei sen tarkemmin perustele tai selittele näitä. Erityisesti kansalaistottelemattomuuden alle kerätyt määreet jäivät häiritsemään. Kansalaistottelemattomuushan on laitonta ja julkista, mutta väkivallatonta toimintaa (kuten Sharp käsitelistauksessa määritteleekin). Ei kai siihen kuulu vaalien boikotointi ja suostumattomuus ehdolle lakeja säätäviin elimiin. Tuskin äänestämättä jättäminen on laitonta. Ehkä katson asiaa liian nykysuomalaisesta näkökulmasta. Toki äänestämättä jättäminen voi toimia muunlaisena väkivallattoman vastarinnan keinona, ja sitä käytetään ja perustellaan paljon enemmän anarkistisen teorian puolella. 

Suosittelen teoksen kuitenkin lukaisemaan läpi. Vaikkei se välttämättä opetakaan paljon, siinä on hyvä perusesitys aiheestaan.