sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Joni Järvi-Laturi - Melankolia

Suomenkielinen alkuteos (2014)
Sivumäärä: 63
Kustantamo: BoD
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

seurassa olen kärsinyt hampaidenkiristyksestä
siitä kun muut ihmiset repivät minusta paloja
kuin elämä ois muiden tyhmyyden sietämistä
ja elämä ois raiskattu huuto kaipuun huoneessa

ennen muita tunteja tunnen oloni turvattomaksi
mutta tunnillasi matkaan ihmettelyyn viattomaan
jos opettaisit koulukiusatuksi joutuvaa päivisin
tunnin loputtua hän menisi itkemään kaipuusta

(Laulu viattomuuden kaipuusta, osa)

Tuskin milloinkaan lukiessa on tilannetta, jolloin pitäisi miettiä kirjailijaa teoksen takana. Ainoastaan sanoilla ja kertomuksella pitäisi olla merkitystä. Järvi-Laturin runoteosta lukiessani en voi kuitenkaan mitään ja ajaudun tilanteeseen, jossa tietämättömyyteni tekstien takana olevan ihmisen ajatusmaailmasta hiertää pahasti.

Tämä teos on omistettu yksinäisille ihmisille. En hahmota sen kokonaisuutta, vaikka olen viettänyt Melankolian parissa kuukauden päivät. Se raastaa, koska tämä on teos, josta haluaisin kovasti tykätä.

Luen ja luen, mutta en onnistu löytämään takakannen lupaamia piikkejä kovien arvojen ja kulttuurin aggressiivisuuden lihaan. Toisinaan teos avautuu ja vie mukanaan, mutta tätä tapahtuu aivan liian harvoin ja lyhyissä pätkissä. Runo saattaa alkaa kauniisti, mutta lässähtää mielessäni kuin pannukakku loppua kohden. Osan runoista vain silmäilen läpi tekemättä niille oikeutta.

Halusin nostaa esille alun Laulusta viattomuuden kaipuusta. Löydän siitä itseni jollain erityisellä tavalla, joka vie ajatukseni peruskouluvuosieni yksinäisyyteen ja kaipuuseen johonkin parempaan paikkaan. Luen lainaamaani kohtaa ja jätän lopun lukematta, eikä minulla ole edes huono olla ajatellessani elämäni rankimpia aikoja. Toisinaan luen runon loppuunkin asti, vaihdan mielessäni yhden sanan toiseen ja kokonaisuus on jälleen hyvä.

Melankolia tuntuu olevan täynnä ristiriitaisuuksia, jotka ajavat minut epäröimään ja pohtimaan runoilijan arvoja ja poliittista sitoutumista ja ties mitä. Oikeasti, todellisuudessa en kuitenkaan ehkä epäröi poliittista sitoutumista. Epäröin sittenkin, mutta se ei ole se syvin epäröinnin aihe vaan ainoastaan todellisen hämmennykseni jonkinlainen johdannainen. Vaikea selittää, mutta loppujen lopuksi kai haluaisin istua runoilijan kanssa alas ja kysyä, miksi hän on valinnut juuri tällaisen rinnastuksen, käyttänyt tätä sanavalintaa tai sitonut sanat yhteen juuri näin kuin ne on sidottu.

Melankolia on minulle jonkinlaista tunteiden vuoristorataa, jossa huippuhetkien jälkeen iskee inhottavat tunteet. Huomaan, että en oikein osaa suhtautua siihen, että uni raiskattu vammalla rumalla (Tampereen yö) tai jatkuvaan sukupuolittamiseen, jolla ei tunnu olevan mitään merkitystä.

Samalla Järvi-Laturin runous, ainakin tässä teoksessa, edustaa runotyyppiä, jolle en ole oikein koskaan lämmennyt. Isojen kirjaimien ja välimerkkien puute tuntuu huithapeluudelta (en kuitenkaan väitä tätä runoilijasta) ja saatan lukea montakin runoa ymmärtämättä miten seuraava säe liittyy edelliseen ja seuraava sana edelliseen sanaan. Hämmennyn siitä, kuinka säkeet on jäsennelty ja hämmennyn niin monesta asiasta, että koen suorastaan turhaksi luetella niitä kaikkia tässä.

Ja lopulta, kuvittelin, että kirjoittaminen auttaa hahmottamaan tätä, jäsentämään teoksen herättämiä tuntemuksia, mutta sitä se ei tee. Ehkä olen vielä enemmän hämmentynyt kuin alkuun. Hämmennys lienee sana, joka kuvaa ajatuksiani parhaiten. Onko se hyvä vai huono asia tämän teoksen kohdalla, en tiedä. Tuntuu siltä, että en tiedä tämän teoksen kohdalla oikein mitään.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Inger Christensen - Sommerfugledalen

Tanskankielinen alkuteos (1991, painos 2001)
Sivumäärä: 20
Kustantamo: Dedalus
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

De stiger op, planetens sommerfugle / som farvestøv fra jordens varme krop, / zinnober, okker, guld og fosforgule, / en sværm af kemisk grundstof løftet op, aloittaa Christensen kokoelmansa ensimmäisen runon ja minulla on heti tarve haukkoa henkeäni ihastuksesta. Tämä kokoelma on upea, kiehtova ja ah, vaikka mitä.

Kokoelma on taiteellinen, matemaattinen ja kompleksinen. Se ammentaa monista suurista kielikuvista, luonnosta, suhteesta luontoon, elämästä, rakkaudesta ja taiteesta, mutta ensisijaisesti sitä voi pitää messuna kuolemasta. Kuolema on läsnä kaikkialla.

Teoksen kuvaama luontosuhde on monin tavoin kiinnostava. Ihminen peilautuu osaksi luontoa. Runoissa tehdään huomioita luonnosta, varsinkin perhosista vyörytetään lukijan eteen eri lajien nimiä, osin varsin tieteellisesti ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin runoteos. Tällainen, nimitän sitä nyt vaikka järjestelmällisyydeksi, nivoutuu osaksi runouden hyvin perinteistä muotoa, mikä luo paikoin kiinnostavaa kontrastia.

Perhosnäkymä on suorastaan upea, vaikka perhosista en tiedäkään mitään. Jos tietouteni olisi astetta suurempi, osaisin lajitella perhosia ja tietäisin niiden värityksen, olisi tulkitseminen varmasti monipuolisempaa. Nyt voin vain tyytyä siihen, että saattanen jotakuinkin tietää mitä perhonen voisi ylipäätänsä symboloida. Tekisi mieli sanoa, että perhonen rinnastaa kuoleman vapauteen, kauneuteen ja loputtomaan väriloistoon (erikoisvärejä luetellaan myöskin paljon), mutta tästä tulkinnasta en kuitenkaan mene takuuseen.

Huomaan päätyväni taas siihen vanhaan tuttuun tapaan, jossa runoudesta kirjoittaessa täytyisi olla anteeksipyytelevä ja ilmaista oma epävarmuus ennemmin kuin romaanien yhteydessä. Koko kokoelman läpi voisin todeta, että tässä on upea ilmaisu, joka voisi tarkoittaa tätä, mutta en ole kuitenkaan varma, mutta se on joka tapauksessa hieno. Runon IV loppu at alt hvad sjælelivet har at håbe / hinsides alt er sorgens symmetri / som blåfugl, admiral og sørgekåbe on kuitenkin sellainen kohta, jossa minulla ei ole mitään aavistusta siitä, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan. Vaivaan aivojani surun symmetrialla ja sillä, miten se liittyy sinisiipiin, amiraaleihin ja suruvaippoihin.

Loppupeleissä runojen sisältöä kiinnostavammaksi nousee kuitenkin matemaattisuus ja kompleksisuus. Kokoelmassa on yhteensä viisitoista runoa, jotka kukin koostuu neljästä säkeistöstä ja neljästätoista säkeestä. Kussakin kaksi ensimmäistä säkeistöä koostuvat neljästä säkeestä ja kaksi viimeistä kumpikin kolmesta. Jokaisen runon viimeinen säe on seuraavan runon ensimmäinen. Viidestoista, viimeinen, runo muodostuu kunkin runon ensimmäisestä säkeestä.

Riimitkin menevät yhtä matemaattisesti. Parillisissa runoissa neljän säkeen säkeistössä riimiparit muodostuvat muodossa A - B - B - A ja parittomissa vastaavasti A - B - A - B. Kolmen säkeen säkeistöt muodostavat keskenään riimiparit muodossa A - B - A - C - B - C, mutta viidennessä ja neljännessätoista runossa vastaavasti A - A - B - B - C - C. En ole onnistunut keksimään mitään syytä tälle poikkeamalle.

-------------
Christensen syntyi 1935 ja hän on yksi Tanskan tunnetuimmista runoilijoista ja juuri tämä Sommerfugledalen on päätynyt tanskalaiseen kulttuurikaanoniin. Teos on kirjoittajansa viimeiseksi jäänyt runokokoelma, jonka runot löytää alkukielisinä ilmaiseksi esimerkiksi täältä. Runot on tosin myös käännetty muutamille kielille, oletettavasti ei kuitenkaan suomeksi. Lainaamassani kirjapainoksessa oli vieressä aina englanninkielinen käännös. Sivumäärästä laskin pois nämä englanninkieliset, koska niitä en lukenut.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Transihmisten muistopäivänä


Tänä vuonna on murhattu ainakin 325 ihmistä.

Tänään vietetään kansainvälistä transmuistopäivää (TDoR, Transgender Day of Remembrance), jonka tarkoituksena on muistaa niitä transihmisiä, jotka on murhattu. Näiden tilastoitujen transfobiasta aiheutuneiden murhien lisäksi itsemurhariski on korkea, ja näitä tapahtuu myös vuoden aikana useita.

Vuodesta 2008 on raportoitu yhteensä 2609 sukupuoleltaan moninaisten murhaa 71 maassa. Tänä vuonna Brasilia on erityisen korostunut.

Amnestyn Suomen osaston, Trasekin, Setan, Dream Wear Clubin ja Sateenkaariperheiden kannanotossa todetaan, että transihmiset kokevat väkivallan uhkaa niin julkisessa tilassa kuin läheisten ihmisten keskuudessa. Fyysisen väkivallan lisäksi mielenterveysongelmia on paljon. Koko kannanoton voi lukea esimerkiksi Setan sivuilta.

Tänään minä suren, me suremme. On hurjaa ajatella, että ne samat motiivit, jotka ovat joillekin oikeuttanut ihmisen murhan, oikeuttaisivat yhtä lailla minulle tärkeiden ja läheisten ihmisten murhaamisen. Tänään olen jälleen joutunut pysähtymään, miettimään kaikkea maailmaan mahtuvaa pahuutta ja saanut huomata, kuinka itku nousee kurkkuun, vaikka en edes tuntenut näitä ihmisiä, joiden nimet on luettu tänään ympäri maailmaa. Se nousee niin surusta kuin siitäkin, kuinka löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita sytyttämään kynttilän muistaakseen ihmisiä, jotka merkitsivät joillekuille todella paljon, mutta keitä ei enää ole.

----
Tällä viikolla vietetään mielenterveysviikkoa. Blogissani viikkoa vietetään ainakin TDoR:n hengessä.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Benny Andersen - Svantes viser


Tanskankielinen alkuteos (1972)
Sivumäärä: 99
Kustantamo: Borgen
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Olen hurahtanut. Jotenkin kavalasti kävi niin, että aloitin tutustumisen tanskalaiseen kulttuuriin ja kieleen heinäkuussa ja nyt hurahtaminen on kasvanut huomattavan isoihin mittoihin. Pöytäni suorastaan notkuvat tanskankielistä kirjallisuutta niin, että en tiedä missä välissä ehtisin kaiken kahlata läpi.

Samalla olen joutunut suuren luokan runoinnostuksen valtaan, joka sekään ei ota millään loppuakseen. Jollain tasolla olen tykännyt runoudesta aina ja omistanut useamman kokoelman. Kun eräältä Ruotsin matkaltani hankin paksun kokoelman ruotsinkielistä runoutta, kiinnostuin runoudesta entisestään. Jonkinlaisen porttiteorian kautta otin käsiini tanskalaista lyriikkaa ja siinä se sitten oli. Nyt olen lukenut kymmenittäin tanskankielistä runoutta.

En ole analysoinut sitä, miksi hurahdin nimenomaan tanskalaiseen runouteen. Näin siinä vain lopulta kävi.

Tiekarttanani tanskalaiseen kulttuuriin on ollut tanskalainen kulttuurikaanon, joka on omalta osaltaan todella hyvä, mutta toki siinä on omat ongelmansa, kuten kaikissa vastaavissa määrittelyissä ylipäätänsä. Olen kuitenkin päätynyt siihen tulokseen, että jos aloitan ensi alkuun tutustumisen näistä ja vasta sen jälkeen siirryn marginaalisemman kulttuurin pariin, saan niistä enemmän irti.

Benny Andersenin Svantes viser on päätynyt kaanonin osaksi musiikin kautta. Sanoitukset on kuitenkin koottu myös kirjaan, ja mielestäni musiikki ja kirja täydentävät toinen toisiaan mukavasti.

Svantes viserin määritteleminen on minulle kovin vaikeaa. En tiedä onko se musiikkia, jonka lyriikat on koottu kirjaksi, runoutta, joka on sävelletty vai jotain muuta. Usein teos määritellään pieneksi romaaniksi, joka koostuu pääosin lauluista, jotka kertovat päähenkilö Svanten elämästä Tanskassa. Laulujen väliin on koottu kertovaa tekstiä.

Kuulopuheiden perusteella kokoelmasta on tullut Tanskassa niin rakastettu laulujen ilmentämän hyggen takia. Nautitaan elämän pienistä asioista eikä stressata, ja vaikka kaikki menisi pieleen, aina löytyy jotain hyvää. Ehdottomasti parhaiten tätä ilmentää Svantes lykkelige dag, joka on kokoelman tunnetuin teksti. Livet er ikke det værste man har / og om lidt er kaffen klar. Toisaalta paratiisissa tarjoillaan portvin med is ja søndagsavis (Svante i paradis).

Näitä runoja on rentouttavaa lukea. Niissä ei ole mitään suurta ja ihmeellistä, vaan ihan vain huomioita arkisesta ympäristöstä, joihin yleensä ei osaa kiinnittää huomiota arvostavasti. Pelataan jalkapalloa ja toisinaan syödään.

Keskeistä jokaisessa runoissa on loppusoinnutus. Muutamassa runossa jokainen säkeistö loppuu samalla tavalla, ainakin melkein. Lykkelige dag'n päättyy aina siihen, että jokin ei ole pahinta mitä on ja kahvi on kohta valmista. Brev fra dig'n säkeistöt päättyvät toteamukseen før jeg får brev fra dig ja Svantes drikkevise vastaavasti Man må holde humøret vådt / Jeg er fuld og jeg har det godt. Tällaisia piirteitä on hauskaa etsiä.

Svantes drikkevise on mielestäni kiinnostavin lauluista ja laulettunakin miellyttävä. Kohokohdaksi muodostuu runon loppupuolen vaivaluettelo (Tandpine. Søvnløshed. Mavebesvær.), mutta silti kaikki on kuitenkin ihan hyvin humalassa. Alkoholi nousee esille useassa muussakin runossa ja ajattelinkin perehtyä seuraavaksi tarkemmin Svanten alkoholikäsityksiin. Sitä en ole vielä ehtinyt tehdä. Kokoelmassa on niin paljon tutkittavaa.

Svantes lykkelige dag
Svantes drikkevise

tiistai 7. marraskuuta 2017

Sophus Claussen - Digte

Tanskankielinen alkuteos (koottu 1985)
Sivumäärä: 370
Kustantamo: Gyldendal
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


Nyt voivat tanskalaiset intellektuellit ja kansallismieliset kirjallisuuden tuntijat katsoa minua pahansuovasti. Samoin voivat muutkin, jotka ehkä kokevat, että kulttuurisesti merkittävät teokset täytyisi arvostella jotensakin pätevästi ja asiantuntevasti.

Sillä nyt astuin suoraan tanskalaisen kulttuurikaanonin ytimeen, kunnollisen symbolistin kirjoittamille sivuille. Claussen on nimi, jonka ymmärtääkseni pitäisi aiheuttaa tanskalaisessa samanlaisia tuntemuksia kuin Runeberg Suomessa konsanaan - ehkä, en oikeasti tiedä. Todennäköisesti, voisi ainakin luulla, juuri tälläkin hetkellä muutama tanskalainen koululainen marmaattaa opettajan teettäessä heille tehtäviä Ekbatanasta, siitä Claussenin runosta, joka ihan oikeasti on valittu tanskalaiseen kulttuurikaanoniin.

Oli miten oli, Digte on kokoelma Claussenin runoutta, ja se menee kovaa ja korkealta ohi. Osasyy on varmaankin kieli, mutta suurimmaksi osaksi kyse on symboleista (niin, aivan, luin symbolistista teosta).

Claussen tykkää vuodenajoista, varsinkin keväästä. Se on ihan selvä. Toinen asia on sitten se, mitä nämä vuodenajat nyt sitten symboloivat. Kevät ehkä syntymistä. Runoja lukiessa en silti välttämättä tulisi tähän johtopäätökseen. Uskonnotkin näyttävät olevan kivoja, ainakin kristinusko, toisaalta buddhalaisuus. Ulkomaatkin kiehtovat, mitä kauempana sen parempi. Muinainenkin maa on hyvä, kunhan sitä ei enää ole olemassakaan.

Kyllä kielikin aiheuttaa ongelmia. Jo mainitun Ekbatanan suhteen nettiin on koottu sanalistoja hämmentävistä sanoista, mutta ei-niin-tunnetuista runoista tällaisia ei oikein löydy. Mikä on Himperigimpe, arvon tanskalaiset ja Claussen. Der var en prins. Og der var en Gang / en Vise om Himperigimpe, / om en gammel Himpe, en gammel Gimpe, / en ældegammel Himperigimpe -- (Visen om Himperigimpe). On se kylläkin hassun hauskalta kuulostava sana.

Ekbatana on hieno laulettuna, mutta runouden tasolla suosikikseni nousee Giv os Barabas fri. En sitäkään ymmärrä sen paremmin, mutta on se jollain tasolla aika hieno runo.

En sääli teitä tanskalaisia siitä, että teillä on tällainen runoilija. Hän on kiinnostava ja selkeästi osaava alallaan. Voitte olla ylpeitä. Myös minä tykkään Claussenin runoista ainakin tämän kokoelman perusteella. Säälin teitä kuitenkin siitä, että joudutte näitä tulkitsemaan. Ei varmasti ole helppo homma. Otan osaa myös sen suhteen, että joudutte varmaan tekemään näistä astetta, tai aika monta astetta, asiallisempia analyyseja. Teillä myös lienee siellä ihmisiä, jotka ottavat nokkiinsa siitä, että tulkitsette heidän sankariaan väärin. Täällä Suomessa ja suomeksi kirjoittaen olen paremmin turvassa. Ehkä joku närkästyy myös täällä.

Jos lukijat eivät tästä oppineet mitään Claussenin runoudesta, voitte suunnata tänne ja lukea itse ja päätyä omiin tulkintoihinne.

Mutta oli miten oli, tämä (lukeminen ja kirjoittaminen) oli hauskaa. Loppuun voin vielä laittaa Tony Vejslevin tulkinnan Ekbatanasta. Kannattaa kuunnella, on hieno.


lauantai 4. marraskuuta 2017

Lukuhaasteet 2018 (tietokirjahaaste ja anonyymi)

Päätin tovin harkinnan jälkeen laittaa liikkeelle kaksi lukuhaastetta. Onhan vuosilukuhaasteista tullut jo perinne blogissani enkä osannut päättää kumman haasteen haluaisin järjestää nyt ja kumman vasta vuoden päästä.

Tässä on vielä jonkin aikaa jäljellä ennen kuin Suomiko100-lukuhaaste loppuu. Sen suhteen julkaisen koontipostausten keräyskommenttikentän 5.12.

Olen tykästynyt tapaan, jossa lukuhaasteeni alkaa hieman ennen pahinta lukuhaasteiden päättymis- ja alkamissumaa, jolloin ihmiset ovat joka tapauksessa vääntämässä koontejaan ja miettimässä mahdollisia ensi vuoden haasteita. Jonkinlaista jaksottamista on kuitenkin harrastettava kun omallekin kohdalle vuoden loppuun osuu usein muutama koonti, joko osallistujana tai järjestäjänä.

Toinen ensi vuoden haasteista on lyhyt muutaman kuukauden kestoinen ja toinen totuttuun tapaan vuoden mittainen. Tapani mukaan pidän osallistumisen vaivattomana. Tarkemmat ohjeet ovat alapuolella kummankin haasteen kohdalla. Ilmoittautuminen alkaa nyt heti ja kestää haasteen loppuun asti.

Haastekuvia saa käyttää haasteeseen liittyvissä postauksissa.

Tietokirjahaaste

Kuva: Pixabay


Tiedätkö miten kettu elää? Kuka voisi olla arabialaisen filosofian suurin nimi? Mitä tehdään matrikkeleilla? Keitä olivatkaan vandaalit ja miten he erosivat nykypäivän vandaaleista? Tai ehkä sittenkin sinua voisi kiinnostaa gootin kieli tai teatteritutkimus.

Tietokirjallisuuden asema on lähellä sydäntäni ja sen puitteissa laitan aluille haasteen, joka kestää koulujen kevätlukukauden ajan. Se alkaa 8.1.2018, jolloin ainakin osa opiskelijoista on palannut joululomaltaan ja päättyy 10.6.2018 koululaisten kirmattua kesänviettoon, ylioppilaslakkien painuttua päähän ja yliopistolaisten promootiojuhlallisuuksien taas hetkeksi hiljennyttyä. Ottaen huomioon, että joillakuilla saattaa olla joko omia tai muiden valmistujaiskekkereitä, palautuspäivämäärä on hyvän tovin kesäkuun puolella.

Huolimatta omasta koulutustaustastasi ja sen teoreettisuudesta, olet lämpimästi tervetullut mukaan suorittamaan haastetta. Haasteessa on kolme eri tasoa, mikä mahdollistaa sen soveltumisen useimpien aikataulujen puitteisiin.

Yleinen kriteeri: elämäntapaoppaat tai ylipäätänsä oppaat ovat kiellettyä haastelukemistoa. Joka tapauksessa varsinkin elämäntapaoppaat niiden muodikkuudesta huolimatta.

Taso 1 (helppo)

Tällä tasolla luetaan ihan mitä tahansa tietokirjoja omien mieltymysten mukaan. Vähimmäisvaatimus on yksi luettu teos.

Taso 2 (keskivaikea)

Tällä tasolla luetaan mitä tahansa tietokirjoja tietyin aihepiirirajoituksin. Teosten tulee sijoittua vähintään kahteen eri kirjaston luokitusjärjestelmän pääluokkaan. Vähimmäisvaatimus kaksi luettua teosta.

Taso 3 (vaikea)

Taso kolme vaatiikin osallistujalta jo hieman enemmän. Vähimmäisvaatimus on kolme luettua teosta seuraavin rajoituksin:

- Vähintään kaksi eri pääluokkaa
- Vähintään yksi ei-populaari tiedekirja
- Vähintään yksi aihepiiri, josta et ennestään tiedä käytännössä mitään

http://ykl.kirjastot.fi/fi-FI/paaluokat/


Anonyymi

Kuva: Pixnio














Olen tovin hämmästellyt anonyymin kirjoittaman Herra Jackin ihmeellisen huoneen tavoittamatonta ja ennennäkemätöntä voittokulkua blogipostausteni armottomassa hierarkiassa. Se on yksitellen kiilannut liki kaikkien postausteni ohi, Teuvo Pakkalan Pikku ihmisten pitäessä silti kitsaasti kiinni omasta asemastaan.

Huolimatta Jackin menestyksen aiheuttamasta ihmetyksestä, tai ehkä osin sen takia, minua on kiinnostanut kovin anonymiteetti kirjallisuudessa. Anonyymiydessä on jotain salaperäistä, kiehtovaa ja ylitsepääsemättömästi luokseen kutsuvaa. Kuitenkin suurin osa kirjailijoista haluaa laittaa oman nimen komeilemaan kirjan kanteen, osa ehkä käyttää nimimerkkiä, mutta anonyymiys on monellakin tapaa äärimmäinen valinta. Samoin kuin nimimerkin kanssa, anonyymin teosta ei voi yhdistää tiettyyn kirjailijaan. Sen sijaan nimimerkin teokset voi yhdistää keskenään, mutta anonyymien ei, sillä heitä on samalla ''nimellä'' niin monta.

Kirjailijuus lienee ollut useimmille kustannussopimuksen tai omakustanteen tehneelle ihmiselle suuri haave ja pitkän tavoitteellisen työn tulosta. Senpä takia onkin kiinnostavaa, mikä saa ihmisen jättämään teoksen nimeämättä ja lisäämään sen anonyymien harmaalta vaikuttavaan massaan.

Pohdinkin sitä, onko olemassa joitain teemoja, jotka järjestään esiintyvät anonyymien teoksissa vai onko kyseessä yhtä laaja ja monipuolinen kirjallisuuskenttä kuin nimellistenkin teoksissa. Haluan myös nostaa tämän kirjallisuudessa hiljaiseksi jääneen ilmiön näkyville.

Jos myös sinä haluat mukaan anonyymiyden ihmeelliseen, tai sitten ehkä vähemmän ihmeelliseen, maailmaan, tässä olisi tarjolla haaste. Haaste alkaa 6.12.17 ja päättyy 5.12.18 eikä se vaadi kuin yhden kirjan lukemisen (vaikka Herra Jackin, hakutoimintoja käyttämällä löytyy useita muitakin).

Lisää haastetta: lue teos, jossa ainakin yksi hahmoista on anonyymi, ja pohdi bloggauksessasi hahmoanonyymiyden tuomaa lisää tarinaan.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Helsingin kirjamessut 2017 ja syksyn kuulumisia

Jälleen kerran kirjamessut tulivat ja menivät. Tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa mukana kaikkina messupäivinä ja väsymys oli sen mukainen. Toisaalta messut sisälsivät kiinnostavia tapaamisia, keskusteluja ja kirjalöytöjä, joten puutuneet jalat pystyi hyväksymään.

Messujen avainsana oli tänä vuonna tieto- ja tiedekirjallisuus. Liki kaikki keskustelut, joita seurasin, liittyi jotenkin tähän. Kuuntelin muun muassa keskustelua Foucaultin luennoista, filosofian opetuksesta ja logiikasta ja karjalan kielen asemasta Suomessa. Kiinnostavimmat ohjelmat oli ajoitettu lauantaille, jolloin sain suunnilleen juosta ehtimättä siltikään kaikkiin mahdollisiin yleisöksi.

Tiedeaiheinen keskustelu menossa.
Karjalankielen asemaa Suomessa käsitelleessä keskustelussa Anneli Sarhimaa totesi, että jos osaa karjalaa, sitä pitäisi käyttää. Laajensin ohjeen myös muihin pieniin kieliin, sellaisiin, joita osaan toisia enemmän toisia vasta hyvin alkeellisesti.

Kiinnostavimmaksi ja parhaimmaksi alueeksi messuilla osoittautui käännösmaailma, jossa oli esillä ja myynnissä suomalaisten kirjojen käännöksiä - eivätkä ne rajoittuneet vain suuriin  maailmankieliin vaan joukosta löytyi muun muassa grönlantia, pohjoissaamea, norjaa, tanskaa, islantia ja fääriä. Kaiken lisäksi hinnatkin olivat huokeita.

Tiedeohjelmaa oli tänä vuonna aikaisempaa enemmän ja tästä olen kovin kiitollinen. En ole koskaan aikaisemmin istunut yhtä paljon katsomoissa kuin nyt. Suuren nootin haluaisin kuitenkin messujärjestelyistä antaa. Tiedetori oli sijoitettu yhtenä päivänä aktiivisimman sisääntuloaulan viereen eikä siinä ollut mitään rauhaa keskittyä ohjelmaan. Hbl:in pisteellä olisi ollut mielenkiintoinen keskustelu Istanbulista, mutta vieressä alkoikin heti kova huuto tsemppikirjasta hyvään elämään. Kuten arvata saattaa, ohjelman seuraaminen jäi kesken. Lavojen sijoittelu olisi pitänyt miettiä huomattavasti paremmin. En silti tarkoita, että tietokirjallisuus (tai Istanbulin tapauksessa taisi olla kyse kaunokirjasta) pitäisi sijoittaa suljettujen ovien taakse. Tiedetorin torstain sijainti oli oikein hyvä. Se oli nurkassa, jolloin se oli riittävän rauhallinen, mutta kuitenkin sellaisessa paikassa, että ihmiset saattoivat sattumaltakin päätyä seuraamaan tieto- ja tiedeohjelmaa.

Lavojen suhteen ruotsinkieliset ovat usein rauhallisimpia ja Södergranilla tuli vietettyä paljon aikaa. Varsinkin sunnuntain keskustelu Pohjoismaiden neuvoston lasten ja nuorten kirjallisuuspalkinnosta sai hihkumaan innosta, vaikka lastenkirjallisuus ei sinänsä kiinnostakaan. Eipä messuilla kuitenkaan kovin usein pääse seuraamaan keskustelua, joka käydään sekä ruotsiksi, norjaksi että tanskaksi. Olisin kyllä ollut vielä enemmän mielissäni, jos fääriläinen olisi puhunut fääriä, vaikka en uskokaan, että olisin nopeasti puheesta saanut mitään tolkkua. Aikuisten kirjallisuuden palkintoehdokkaat oli valitettavasti laitettu esiintymään englanniksi ja pettymykseni vuoksi päädyin jättämään nämä ohjelmat välistä. En vieläkään ole ymmärtänyt miksi näin oli tehty ja miksi vähintään rinnalla ei olisi ollut pohjoismaalaisilla kielillä käytyä keskustelua, kun kyse oli kuitenkin pohjoismaista. Yritin hieman seurata Sissal Kampannia, mutta kielimuurin takia en sitten ymmärtänyt. Hänen ehdokasteos Sunnudagsland kiinnostaisi kovasti. Muutkin pohjoismaalaiset kirjailijat esiintyivät vain englanniksi.

Parhaiten mieleen jäi keskustelu Tom of Finlandin kirjeenvaihdosta ja sitä kautta myös elämästä. Yleensä on ollut tosiasia, että muiden keskustellessa siitä kuinka he näkevät messuilla suuresti arvostamiaan henkilöitä, minä joudun toteamaan, että omista vastaavistani suurin osa on kuollut jo vähintään parisataa vuotta sitten. Tällä kertaa katsomossa istui itse Durk Dehner. Siinä tällainen pieni fani-inehmoinen sitten mietti uskaltaisiko pyytää nimeä kirjaan, jossa Dehner on suuressa osassa, mutta ei sitten lopulta ehtinytkään. Suunnilleen hävettää käyttää sanaa ''fani'', kirkuviin ja pyörtyileviin ihmisiin yhdistyvän mielleyhtymän vuoksi, mutta jos sanalla viitataan suureen arvostamiseen, silloin ilmaisu on oikein hyvä.



Syksyn kuulumisia

Olen syksyn aikana kirjoittanut paljon ja lukenut vieläkin enemmän. En tosin sen tyylistä kirjallisuutta, että se päätyisi vapaa-ajan harrastuksena toimivaan blogiin. Välillä monen tunnin lukuputken jälkeen on ollut vaikeaa motivoitua lukemaan vielä vähäsen lisää eikä silmätkään välttämättä ole enää kestäneet muutamaa lisäminuuttia. Sen verran mitä sitten olenkin lukenut, on postauksia tullut kitsaasti. En silti valita, sillä en vaihtaisi tämän hetkistä elämääni mihinkään. Saan tehdä juuri sitä mitä rakastan kaikkein eniten. Sellaista, mistä olen haaveillut ties kuinka monta vuotta ja joka on mahdollisimman suora tie siihen päämäärään, josta olen haaveillut vielä hieman enemmän.

En silti suinkaan ole unohtanut blogia, vaikka postaustahti ei yltäisikään alkuvuoden tasolle. Olen lukenut mielenkiintoisia teoksia ja niistä olisi tarkoitus kirjoittaa blogiin kunhan kerkeän. Tällä hetkellä olen saanut melkein luettua Saden teoksen Filosofia budoaarissa ja siitä riittää vaikka mitä sanottavaa. Runouttakin olisi tarkoitus arvioida.

Tavoitteeni on lukea joka vuosi 40 kirjaa. Tällä hetkellä tavoitteeseen on matkaa yhdeksän kirjan verran. Eiköhän se onnistu, ja jos ei, ei sekään haittaa. Kirjat kyllä odottavat hyllyissä.

Olen myös syksyn mittaan pohtinut ja hämmästellyt kuukauden suosituimpien postausten listaa. En voi ymmärtää miten siellä on jatkuvasti anonyymin Herra Jackin ihmeellinen huone. Se on tylsä kirjoitus, hieman heikko myöskin. Silti se on muutamassa kuukaudessa noussut kilpailemaan kaikkien aikojen suosituimman kirjoitukseni kanssa. Mietin miten sinne päädytään ja miksi se kiinnostaa niin paljon. Muut postaukset ovat satoja pienemmissä lukijamäärissä. Tämä olisi hauska ymmärtää. Silloin kun sen kirjoitin, en olisi millään uskonut, että tässä käy näin.

LinkWithin