lauantai 25. marraskuuta 2017

Inger Christensen - Sommerfugledalen

Tanskankielinen alkuteos (1991, painos 2001)
Sivumäärä: 20
Kustantamo: Dedalus
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

De stiger op, planetens sommerfugle / som farvestøv fra jordens varme krop, / zinnober, okker, guld og fosforgule, / en sværm af kemisk grundstof løftet op, aloittaa Christensen kokoelmansa ensimmäisen runon ja minulla on heti tarve haukkoa henkeäni ihastuksesta. Tämä kokoelma on upea, kiehtova ja ah, vaikka mitä.

Kokoelma on taiteellinen, matemaattinen ja kompleksinen. Se ammentaa monista suurista kielikuvista, luonnosta, suhteesta luontoon, elämästä, rakkaudesta ja taiteesta, mutta ensisijaisesti sitä voi pitää messuna kuolemasta. Kuolema on läsnä kaikkialla.

Teoksen kuvaama luontosuhde on monin tavoin kiinnostava. Ihminen peilautuu osaksi luontoa. Runoissa tehdään huomioita luonnosta, varsinkin perhosista vyörytetään lukijan eteen eri lajien nimiä, osin varsin tieteellisesti ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin runoteos. Tällainen, nimitän sitä nyt vaikka järjestelmällisyydeksi, nivoutuu osaksi runouden hyvin perinteistä muotoa, mikä luo paikoin kiinnostavaa kontrastia.

Perhosnäkymä on suorastaan upea, vaikka perhosista en tiedäkään mitään. Jos tietouteni olisi astetta suurempi, osaisin lajitella perhosia ja tietäisin niiden värityksen, olisi tulkitseminen varmasti monipuolisempaa. Nyt voin vain tyytyä siihen, että saattanen jotakuinkin tietää mitä perhonen voisi ylipäätänsä symboloida. Tekisi mieli sanoa, että perhonen rinnastaa kuoleman vapauteen, kauneuteen ja loputtomaan väriloistoon (erikoisvärejä luetellaan myöskin paljon), mutta tästä tulkinnasta en kuitenkaan mene takuuseen.

Huomaan päätyväni taas siihen vanhaan tuttuun tapaan, jossa runoudesta kirjoittaessa täytyisi olla anteeksipyytelevä ja ilmaista oma epävarmuus ennemmin kuin romaanien yhteydessä. Koko kokoelman läpi voisin todeta, että tässä on upea ilmaisu, joka voisi tarkoittaa tätä, mutta en ole kuitenkaan varma, mutta se on joka tapauksessa hieno. Runon IV loppu at alt hvad sjælelivet har at håbe / hinsides alt er sorgens symmetri / som blåfugl, admiral og sørgekåbe on kuitenkin sellainen kohta, jossa minulla ei ole mitään aavistusta siitä, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan. Vaivaan aivojani surun symmetrialla ja sillä, miten se liittyy sinisiipiin, amiraaleihin ja suruvaippoihin.

Loppupeleissä runojen sisältöä kiinnostavammaksi nousee kuitenkin matemaattisuus ja kompleksisuus. Kokoelmassa on yhteensä viisitoista runoa, jotka kukin koostuu neljästä säkeistöstä ja neljästätoista säkeestä. Kussakin kaksi ensimmäistä säkeistöä koostuvat neljästä säkeestä ja kaksi viimeistä kumpikin kolmesta. Jokaisen runon viimeinen säe on seuraavan runon ensimmäinen. Viidestoista, viimeinen, runo muodostuu kunkin runon ensimmäisestä säkeestä.

Riimitkin menevät yhtä matemaattisesti. Parillisissa runoissa neljän säkeen säkeistössä riimiparit muodostuvat muodossa A - B - B - A ja parittomissa vastaavasti A - B - A - B. Kolmen säkeen säkeistöt muodostavat keskenään riimiparit muodossa A - B - A - C - B - C, mutta viidennessä ja neljännessätoista runossa vastaavasti A - A - B - B - C - C. En ole onnistunut keksimään mitään syytä tälle poikkeamalle.

-------------
Christensen syntyi 1935 ja hän on yksi Tanskan tunnetuimmista runoilijoista ja juuri tämä Sommerfugledalen on päätynyt tanskalaiseen kulttuurikaanoniin. Teos on kirjoittajansa viimeiseksi jäänyt runokokoelma, jonka runot löytää alkukielisinä ilmaiseksi esimerkiksi täältä. Runot on tosin myös käännetty muutamille kielille, oletettavasti ei kuitenkaan suomeksi. Lainaamassani kirjapainoksessa oli vieressä aina englanninkielinen käännös. Sivumäärästä laskin pois nämä englanninkieliset, koska niitä en lukenut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin