lauantai 30. kesäkuuta 2018

Walter de Camp - Fetissikirja

Suomenkielinen alkuteos (1997)
Painos: 2011
Sivumäärä: 143
Kustantamo: Like
Mistä sain? Omista hyllyistä

Walter de Campin Fetissikirja - Fetisismin, pornon ja erotiikan historia vaikuttaa ensisilmäyksellä kohukirjalta. Vaikutelma lähtee jo kansista. Sekä etu- että takakansi on sekava ja iltapäivälehtimäinen. Takakansi nostaa esille lyhyitä huudahduksia: Seksiä! Pornoa! Takakannen teksti korostaa epänormaaliutta, pakkomielteitä ja perversioita. 

Edes alkuluku ei lupaa hyvää lukukokemusta. Camp kirjoittaa: Voidaan väittää, että länsimaisten ihmisten suhde seksiin on kaikkea muuta kuin luonnollinen ja luonteva. Se on vieraantunut, kieroutunut ja fetisistinen. En voi muuta kuin huokaista. Miksi fetisismi rinnastetaan kieroutuneisuuteen ja vieraantuneisuuteen? Myöhemmin samassa luvussa Camp rinnastaa fetissit hämäryyteen, törkeyteen ja rivouteen. Pitkästyttävin seksikumppani on se, joka on kaikkein normaalein. Pitääkö edes kommentoida?

Alkuluvun jälkeen tulee pitkät pätkät tekstiä, jossa eksytään aiheesta. Yhtäkkiä ei puhutakaan fetisseistä vaan pornosta - ei edes fetissipornosta vaan kaikenlaisesta muusta. Pieni viittaus tulee sadetakkipataljoonan muodossa, mutta fetisseistä ei liikene Fetissikirjassa käytännössä sanaakaan. Tämä pornoelokuvan historian esittely on ihan mielenkiintoista, mutta sen käsittely jää pintapuoliseksi mitä milloinkin tapahtui -esitykseksi ilman tarkempaa analyysiä tai kriittistä pohdintaa. 

Keskeiseen asemaan nousevat mies ja nainen. Naisen asemaa pornossa ja miehen suhdetta naiseen esitellään sivutolkulla. Camp tuo esille kuinka nainen, tai ennemminkin typykkä, on pornossa miehen ostama seksiobjekti, joka on vaginansa orja, penistä alinomaa tarvitseva kiitollinen palveltava. Varmaankin tällainen on vallalla oleva tapa tehdä pornoa, mutta ainakin kirjallisuuden puolella on paljon moniarvoisempaa ja moninaisempaa kulttuuria. Ja siltikin voisi kysyä, onko siinä jotain vikaa, jos tehdään myös tällaista objektisoivaa pornoa. Sehän on fantasiaa.

Kun Camp siirtyy kirjoittamaan säärimaniasta, hän alkaa ehkä jollain keinoin lähentyä fetisismiä. Tosin fetisismi on jotain aivan muuta kuin mania, joka villitsee hetkellisesti suuret kansanjoukot, joten tässäkään kohtaa Camp ei ihan osu maaliinsa.

Fetisseissä ei myöskään ole kyse siitä, mikä kenkä tai sukka on suurten kansanjoukkojen mielestä seksikäs. Joskus tuntuu hetkellisesti, että Camp alkaa jopa puhua aiheestaan (ensimmäistä kertaa sivulla 89), mutta siltikään hän ei puhu siitä. Camp aloittaa kertomalla kuinka hän oli pienenä lapsena kiinni äitinsä säärissä ja sukissa, mutta samassa virkkeessä hän siirtääkin aiheensa lopulta sammakkoperspektiivistä avautuviin näköaloihin. Ehkä näillä paikkeilla alkaa kuitenkin sellainen teksti, jota voi hyvällä tahdolla nimittää fetisseistä kertomiseksi. Siltikin Camp pysähtyy sääriin, mikä alkaa turruttaa, sillä haluaisin lukea myös muista kuin sääristä. 

Teos ei ota paikkaansa oikein mistään. Se ei ole kirja fetisseistä, vaikka nimi väittääkin tällaista. Se ei vaikuta huumorilta tai kohukirjalta sisältönsä perusteella, mutta ei ole myöskään vakavasti otettavaa analyysiä, eikä oikein mikään näiden välimuotokaan. Se yrittää olla samaan aikaan yleistä pohdintaa kuin omakohtaista kokemusta, mutta omakohtaisuus ei juurikaan linkity yleiseen. 

Ensitöikseni vaihtaisin teoksen nimen Fetissikirjasta joksikin muuksi. Toisekseen muuttaisin sen vähän mitä fetisseistä puhutaan aivan toisenlaiseksi. Eivät fetissit ole vain hämärää pornoa tai joukkojen manioita. Fetissit ovat syvää tyydytystä ja nautintoa tuottavia esineitä, materiaaleja, ruumiinosia ja muita sellaisia. Ne voivat olla ihan mitä tahansa, myös yleensä epäseksikkäiksi miellettyjä asioita. Niihin voi liittyä kiihottumista tai olla liittymättä. Joillekin fetissi on vain yksi keino toteuttaa seksuaalisuutta, joillekin ainoa mahdollinen tapa saada tyydytystä, joillekin yhtä normaali ja perustavanlaatuinen olemisen tapa kuin se, että on kaksi kättä ja jalkaa. 

Kun puhumme asioista, jotka tuottavat joillekuille voimakkaan tunteen kokonaisuudesta ja eheydestä, kasvattavat pituutta pari metriä ja tuovat itsevarmuutta, onko meillä varaa puhua kieroutuneisuudesta ja törkeydestä. Mikä toisia vahingoittamaton asia on törkeää? Jos teos on parodiaa, se on ihan hyvä niin, mutta kun ei tässä loppujen lopuksi ollut kyse parodioimisesta. 

Olen pettynyt. En odottanut Fetissikirjalta yhtään mitään ja siltikin se alitti odotukseni. Se on jo saavutus. Voi kun meillä olisikin luettavana kokonainen kirja fetisseistä. Siis ihan oikeasti fetisseistä, arvostavasti ja hyvin tehtynä. Sitä kuitenkin taidamme joutua odottamaan. 

*****
Teoksen arvostelu julkaistaan osana Pride-teemaviikon postaussarjaa. 

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Kimberly Peirce - Boys don't cry (elokuva)

Ohjaaja: Kimberly Peirce
Pääosat: Hilary Swank 
Ikäraja: 15
Kesto: 1h 53min
Valmistumisvuosi: 1999

Tuijotan tyhjänä eteeni. Näinhän siinä käy, kun alan arvostella yhtä merkityksellisimmistä elokuvista, jonka olen nähnyt. Tämän kertainen katsomiskerta oli minulle kolmas ja joka kerta elokuva on ahdistavampi ja joka kerta se merkitsee minulle enemmän. 

Tämä tarina on tosi. Varmasti elokuvallisilla keinoilla höystetty eikä mikään täysi dokumentti, mutta tosi joka tapauksessa. Elokuva kertoo Brandonin tarinan, transmiehen, joka muutti Falls Cityyn paetessaan tekemiään rikoksia. Brandon esittäytyy uudessa kaupungissaan miehenä eikä kerro mitään transidentiteetistään. Hetken maailma on jollain tasolla onnellinen, koska Brandonilla on ystäviä ja orastava rakkaus. 

Brandon ja Falls Cityn väki tapaavat ensimmäistä kertaa.

Miten kuitenkaan transihmisyyttä pystyy peittelemään, kun kuukautiset tulevat ja rakkaus muuttuu koko ajan läheisemmäksi. Lincolnin ystävä varoittaa Falls Cityn homofobiasta, jonka seurauksena seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia pahoinpidellään ja tapetaan. Siltikin uuden elämän mahdollisuus houkuttaa, varmastikin, koska tällä kertaa kaikki näkevät Brandonin yksiselitteisesti miehenä. 



Kyllähän sitä tiesi jo ennen ensimmäistä katsomiskertaa, mikä on tarinan päätös. Elokuvan tunnelma on koko ajan niin painostava, että loppu tuntuu entistä vääjäämättömämmältä. Siltikin pistää miettimään, mikä sai nämä mukavat ja Brandonin hyvin mukaan ottaneet ihmiset olemaan niin transfobisia, että oli hyvä idea väkivaltaisesti pahoinpidellä ja raiskata. Kaiken lisäksi vielä ilakoida toisen kärsimyksestä. 

Elokuvan alkupuoli on suhteellisen verkkaista kerrontaa, mutta siinä vaiheessa, kun transsukupuolisuus selviää, elokuva kiihdyttää vauhtiaan. Yhtäkkiä tapahtumat vilisevät silmien edessä ja tunnelma muuttuu merkittävästi. 

Elokuva ei ole hyvän mielen elokuva millään tasolla. Se on tärkeä muistutus siitä, kuinka transfobiaa on ollut ja on edelleenkin. Brandonin murha tapahtui 90-luvulla, joten se on pelottavan lähellä. Edelleen maailmassa murhataan vuosittain joitain satoja sukupuoleltaan moninaisia. Vuodesta 2008 vuoteen 2017 näitä murhia on raportoitu yhteensä 2609. Se on todella paljon, liikaa. Siinä mielessä Brandonin tarina ei ole erityinen, koska vastaavia tarinoita tapahtuu satoja vuodessa, eikä kaikkia varmasti koskaan edes saada tietää. Kun tähän vielä lisätään muunlainen mitätöinti, väkivalta ja itsemurhat, tällaisia elokuvia tarvitaan muistuttamaan ei vain historiasta vaan myös nykypäivästä. 

*****
Elokuva on osa Pride-viikon postaussarjaa.

Elokuvan kieli on englanti. Tekstitykset on mahdollista saada englanniksi, suomeksi, ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi, tsekiksi, hepreaksi, unkariksi, islanniksi, puolaksi ja portugaliksi. 

torstai 28. kesäkuuta 2018

Zackary Drucker ja Rhys Ernst - Relationship

Englanninkielinen alkuteos (2016)
Sivumäärä: 162
Kustantamo: Prestel
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Jos meidän suurin taideteos on se kuinka elämme, silloin ihmissuhde on perimmäinen yhteistyö, aloittaa kirja. Teoksen valokuvissa ja muutamissa teksteissä lukija pääsee tutustumaan Druckerin ja Ernstin elämään. He ovat pariskunta, jossa toinen on transmies ja toinen transnainen. 

Me teimme nämä valokuvat taltioidaksemme, että rakkaus oli mahdollista kahden transihmisen välillä, jotka pelkäsivät, etteivät koskaan enää tulisi rakastetuiksi transitioitumisen jälkeen. Teimme nämä valokuvat kuvitellaksemme maailman, jossa ei ole binääriä, taltioidaksemme rakkauden, jollaista ei oltu vielä kuvattu. Teimme nämä kuvat tiedoksi, että sellaisia kuin me, on aina olemassa. (Oma suomennos)

Katselin teoksen läpi kahteen kertaan. Ensin pelkät kuvat ja toisella kerralla lueskelin myös tekstejä. Miten rohkeita ihmisiä he ovatkaan! 

Valokuvat ovat intensiivisiä. Välillä jopa niinkin paljon, että minulle tulee tirkistelevä olo enkä ymmärrä mikä oikeus minulla on heidän elämäänsä kurkkia. Osa kuvista on sumeita, aivan kuin Drucker ja Ernst haluaisivat tulla näkyviksi, mutta eivät sitä kuitenkaan ole. Osassa katsotaan kauas kamerasta. Osassa intensiivisesti, paikoin jopa uhkaavasti kameraan. Kuvia on yksin ja kahdestaan, mutta jokainen niistä piirtää kuvaa niin Druckerin ja Ernstin yhteiselosta kuin valokuvan suhteesta katsojaan.

Heidän kuvansa onnistuvat jossain sellaisessa, mitä yleensä valokuvat eivät saa minussa aikaan. En tunne heitä, tiedostan sen, enkä välttämättä koe tarvetta tietää heistä sen enempää. Silti jokin kuvissa puhuttelee syvästi, tarjoaa jotain niin tuttua, että tuntuu kuin tuntisin jotain jostain. En vain saa paikannettua sitä, onko se heidän elämänsä, he, jokin välittyvä tunnetila vai jotain muuta. Silti teoksen kuvat pääsevät murtautumaan ihoni pintakerrosten läpi muodostaen tirkistelytunteesta huolimatta jotain vahvaa, kaunista ja yhteenkuuluvaista ihmisyyttä. 

Usein teokset, jotka porautuvat jonnekin syvälle, ovat kuitenkin sellaisia, että niihin haluaisi joskus palata uudestaan ja että niitä päätyy selailemaan ja hypistelemään monta kertaa jälkikäteenkin. Tämä ei ole sellainen. Ei ainakaan vielä, ennemminkin teoksen sivuille toisen tai kolmannen kerran palaaminen tuntui vaikealta. Tämä kuulunee siihen toiseen ryhmään, jossa jokin jätti jäljen, jonka alkulähteille ei halua tai uskalla palata. Sellaisen, jossa tuntuu, että haluaisi magneetin tavoin mennä teoksen luokse, mutta jokin pistää vielä kovemmin vastaan. 

Jotenkin teoksen eritteleminen tuntuu brutaalilta. Se on yksittäisistä valokuvista yhteenpunoutuva kokonaisuus, tunnemöykky, jota ei halua lähteä analysoimaan. Vaikka kuinka paljon arvostan järkeä ja analyysiä, sellainen veisi tästä kokemuksesta jotain oleellista pois, pilkkoisi ja halkoisi kahtia jotain, joka ei minun analyysini alaista edes ole. Varmasti on mahdollista pohtia kuvan asetteluja, niiden tarjoamaa kuvaa maailmasta ja montaa muutakin asiaa, mutta tein päätökseni pysyä ihan vain tunnetasolla. Joskus sellainenkin kai on ihan ok. 

*****
Teos on osa Pride-teemaviikon sarjaa. 

Tekstit ovat kirjoittaneet Druckerin ja Ernstin lisäksi Stuart Comer, Maggie Nelson ja Kate Bornstein. Kuvat ovat pääosin Druckerin ja Ernstin. Muut kuvaajat on lueteltu teoksen lopussa. 

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Almudena Grandes - Lulú (IYK)

Las edades de Lulú (1989)
Painos: 2010
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 253
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Hänen kanssaan oli helppo ylittää raja ja palata turvallisesti ja terveenä takaisin. Kun hän oli vierellä tukemassa, oli helppo tanssia nuoralla. Jälkeenpäin ei tarvinnut muuta kuin sulkea silmät. Hän huolehti kaikesta muusta. 

Lulún kuvaileminen on kovin vaikeaa. Haluaisin ylistää sitä, mutta toisaalta se ei ole parasta mitä olen lukenut. Silti Lulússa on jotain, joka tekee minut hyvin levolliseksi, onnelliseksi ja hymyileväiseksi. 

Lulú on tarina Madridista. Se kuvaa päähenkilönsä kasvamista aikuiseksi seksuaalisuuden karikoissa ja ennen kaikkea onnessa. Viisitoistavuotiaana Lulú tapaa Pablon, kahden ihmisen välille syntyy erityislaatuinen suhde ja he päätyvät naimisiin. Kasvettuaan aikuiseksi, Lulú päätyy alamaailman piireihin sadomasokistien, fetisistien, homojen ja transihmisten keskuuteen. 

Teoksessa yhdistyy käsittämättömällä, käytän paljon ylisanoja, tavalla seksuaalisen halun eläimellisyys ja tunteiden pohjaton syvyys. Lulún ja Pablon välinen rakkaus on syvää henkistä yhteyttä, jossa kolhuiltakaan ei aina vältytä. Toisaalta seksihalut tekevät niin Lulústa kuin muistakin teoksen henkilöistä objekteja, paikoitellen tunteettomien halujen kohteita, itsensä ylittäviä, kestokykynsä rajoja kolkuttelevia, joistakuista myös väkivaltaisia. Joskus halutaan niin kovasti, että ollaan valmiita maksamaan panemisesta.

Lulú käsittelee pornografisuutensa rajoissa sadomasokistista halua. Halua alistua, dominoida ja repiä ihon paloja rikki, kurittaa niin että itkettää. Se hämärtää rajan, jossa sadomasokismi muuttuu väkivallaksi eikä tee pahoinpitelijöistä ulkoavaruuden muukalaisia ilman inhimillisiä piirteitä. 

Väkivalta on ihmisyyttä. Se on yksi syy miksi väkivallan käsitteleminen taiteen keinoin on erittäin tärkeää, ilman että teoksessa leimataan pahantekijä yksiselitteisesti epäinhimilliseksi monsteriksi. Väkivallassa ei ole kyse muukalaisista, vaikka niin tuppaamme esittämäänkin, koska sillä keinoin ulkoistetaan väkivalta ihmisyydestä. Tosiasiassa juuri sinä tai mitä voimme olla murhaajia ja raiskaajia. Se ei vaadi läpitunkevaa pahuutta, ehkä vain pienen hetken, jonka aikana muutumme hyvistä ihmisistä pahoinpitelijöiksi - lyömme toiseen ihmiseen ikuisen leiman, typistämme hänen olemassaolonsa yhteen määreeseen. Silloin meidän ei tarvitse nähdä pahaa tehneen inhimillisyyttä. Vaikka emme koskaan tekisikään mitään näin selkeää, olemme jokainen väkivallan tekijöitä, joka hetki, tässä ja nyt. Me emme puolusta kun toista ihmistä kohdellaan kaltoin. Olemme hiljaa. Vaikenemme kun toista ihmistä ajetaan ahtaalle. Sivallamme ilkeitä sanoja. Ostamme epäinhimillisesti tehtyjä tuotteita. Se ei ole niin näkyvää kuin raiskaaminen. Oikeastaan se on hyväksyttyä. Ja olen niin onnellinen, ettei Lulú sorru kieltämään tätä, se ei esitä mitään ja se pitää pahantekijöidensä ihmisyyden esillä. 

Transihmiset, homot ja kinkyt ovat aivan yhtä objektin asemassa kuin muutkin henkilöt tässä tarinassa. Lulú tuskin on Pride-kirjallisuutta isoin kirjaimin. Sitä ei kannata lukea etsiessään todenmukaista ja inklusiivista kuvausta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Onhan kyseessä pornoa, jolla on oma sijansa, ja joka olisi suotavaa nostaa esille myös muunlaisen sateenkaarikirjallisuuden joukkoon.

Lulússa on tärkeitä sanomia. Ensinnäkin sanoma siitä, että ihminen on seksuaalinen olento, jolle on aivan ok haluta ihan niin paljon kuin haluaa. Sen lisäksi teos korostaa, että ''ennenkuulumattomia mielitekoja ei ole olemassakaan''. Kun vielä liitämme tähän kaikkeen mukaan polyamorian esittämisen, nostan teoksen jalustalle. Aina kaikkea ei ymmärretä, mutta kaikki lopulta hyväksytään. 

Huolimatta siitä, että teos sisältää monia yhteiskunnallisia kysymyksiä, se on vahvaa ja rehellistä pornografista proosaa. Missään vaiheessa ei tunnu siltä, että Lulú yrittäisi olla kirjallisuutena jotain enemmän kuin mitä on, ja sen tähden se on niin paljon. 

*****
Teos on osa Pride-viikon postaussarjaa. 

Lulún on suomentanut Anu Partanen. Teoksen alkuun sisältyvän esipuheen vastaavasti Matti Brotherus. 

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Jessica Walton - Olen ystäväsi aina

Introducing Teddy (2016)
Painos: 2016
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 28
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


''Jos kerron sinulle', Erkki sanoi, ''et ehkä enää ole ystäväni.'' 

''Olen ystäväsi AINA, Erkki!'' 

Erkki-nalle huokaisi syvään. ''Minun täytyy olla oma itseni. Sydämessäni olen aina tiennyt, että olen tyttönalle, en poikanalle. Toivoisin, että nimeni olisi Elli, ei Erkki.''

Olen ystäväsi aina on koskettavan kaunis tarina Tuomaksesta ja hänen nallestaan, joka todellisuudessa syvällä sisimmässään on tyttönalle. 

Tuomas ja nalle leikkivät ulkona, he pyöräilevät, kaivavat kuoppaa ja tekevät kaikkea mitä lapset yleensäkin tekevät. Mutta nalle on surullinen eikä oikein tiedä miten asiasta uskaltaisi kertoa. Transidentiteetistä kertomiseen liittyy pelkoa läheisen menettämisestä.

Se, mikä on Tuomaan reaktio tässä kirjassa, pitäisi olla ihan kaikkien reaktio. Kyllä, juuri näin helppoa se on. Tuomas vain toteaa, ettei välitä mikä on nallen sukupuoli, kunhan vain saa olla ystävä. Aava-ystävälle esitellään uusi nimi ja leikit jatkuvat ihan kuten ennenkin. Edelleen Tuomas ja Elli leikkivät ulkona, pyöräilevät, kaivavat kuoppaa ja tekevät kaikkia mitä ennenkin tekivät. Sama nallehan siinä edelleen on, nyt vain hitusen onnellisempana. 

Lukiessa mietin, kuinka olisi mahtavaa, jos maailma olisi todellakin tällainen. Ehkä lasten maailma onkin, mutta ei suuren osan aikuisista. Voisimme itse kukin varmasti paremmin, jos transihmisyydestä huolimatta välittäisimme toisistamme. 

Samalla kun harmittelin, ettei tällaista ole kirjoitettu vielä kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten, olen herkistyneen onnellinen, että tämä on kirjoitettu nyt. 

*****
Kirjablogeissa vietetään tällä viikolla Pridea. Tämä teos on osa teemaviikkoa. 

Teoksen on kuvittanut Dougal MacPherson ja suomentanut Emma Alftan. 

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Jonas Brun - Ingen jämfört med dig

Ruotsinkielinen alkuteos (2018)
Sivumäärä: 230
Kustantamo: Albert Bonniers förlag
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

John.

Stewe.

Vad sa du?

Stewe. Det är norskt. Farfar var från Norge.


Aivan uutta sateenkaarikirjallisuutta edustaa Jonas Brunin tämän vuotinen Ingen jämfört med dig, joka on tarina Johnista ja Stewestä. 

Kesä on epätavallisen kuuma. Stewe viettää lomaa maalla vanhempiensa kanssa peitellen salaisuuksiaan. Naapuritalon vanhempi poika on kiinnostava ja Stewe huomaa ajautuvansa Johnin seuraan kerta kerran jälkeen. 

Teos kulkee kahdessa aikatasossa. On kesä, jolloin John ja Stewe tapaavat ja on toinen aika, monta vuotta myöhemmin, kun he tapaavat jälleen. Mitä tuosta kesäajasta onkaan jäänyt käteen, mitä siitä pitäisi ajatella ja mitä elämään kuuluu nyt. 


Det är landet här. Det går inga fler bussar ikväll, nästa går vid tolv imorgon. Du får ringa taxi.

Har ingen telefon.

Fryser du?

Som i helvete.

Kom in då. 


16-kesäinen Stewe ei ole enää lapsi. Ei aikuinenkaan, vaan elää jossain lapsuuden ja aikuisuuden välissä. Vanhempia vastaan kapinoiminen kuuluu asiaan, ensirakkaus on ravistelevaa ja oma ja toisen keho kiinnostaa. Brun on tehnyt ruumiillisen tarinan, jossa halut tulevat esiin raadollisuudessaan, mutta samalla kauneudessaan. 

Ingen jämfört med dig. Päivät Johnin kanssa venyvät, mutta vanhemmille ei voi kertoa uudesta rakkaasta ihmisestä. Teoksen asetelma tuntuu osin nähdyltä. Aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori löytää samaa sukupuolta olevan kumppanin, on kuuma kesä, jonka aikana voi tapahtua mitä vaan, ja rakkaus on ohimenevää, sillä kesä päättyy. 

Han sätter sig upp, ror löst och styr ut ur strömfåran. Låter båten gå närmare älvbanken. Han skulle kunna lägga sig i en vik. Det gör han ibland. Låter timmar passera. Badar. Runkar. Läser. Drömmer vaket om allt som han inte är, som han inte har, men som han önskar sig. 

Jonkinlaisesta kliseisyydestä huolimatta Brun kirjoittaa vahvaa proosaa, jonka syövereihin uppoutuu mielellään. Ingen järmfört med dig on hyvää kirjallisuutta, jossa homoseksuaalisuutta ei korosteta, ei pidetä friikkinä eikä myöskään ylitsevuotavaa ahdistusta tuovana seksuaalisuuden muotona. Toivoisin, että teos suomennettaisiin, jotta suurempi osa voisi sen lukea, sillä intensiivisyydessään ja kauneudessaan teos olisi hyvä lisä ihmisten lukemistoon ja ansaitsisi näkyvyyttä myös lahden tällä puolella. 

*****

Tällä viikolla kirjablogeissa vietetään Pride-viikkoa. 

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Tietokirjahaasteen koonti



Osallistujat:

Pieni suuri piiri
Aukeamia
Kirjahilla
Klassikkojen lumoissa
Kirjan pauloissa
Maria Kuutti (Twitterissä, @MariaKuutti)
Eniten minua kiinnostaa tie (ei erillistä koontia)
Kulttuuri kukoistaa (ei erillistä koontia)
Rinkka ja nojatuoli (ei erillistä koontia)

Luimme yhteensä 34 tietokirjaa noin puolen vuoden aikana, vähintään yhden jokaisesta pääluokasta.
Suuri kiitos kaikille mukana olleille. 

Luetut kirjat:

Joillakin teoksilla saattoi olla useita mahdollisia luokituksia, joten sijoitin ne listaukseen vain yhteen kohtaan. 

0
Ronja Salmi ja Mikko Toiviainen - 12 tarinaa kirjoittamisesta (00.1)

1
Kari Enqvist ja Janne Saarikivi - Ainoa mikä jää. Keskusteluja siitä, mikä on tärkeää (16.7)
Markus Hotakainen - Neroja vai mielipuolia (16.09)

2
Aini Linjakumpu - Vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot (28.714)

3
Anne Alvesalo ja Pekka Santtila - Pahat pojat -elokuva ja rikollisuus (30.16)
Tuomas Rimpiläinen - Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta (30.16)
Laura Honkasalo - Pöytä yhdelle - yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta (30.13)
Adolf Hitler - Taisteluni I (32.01)
Anu Partanen - Pohjoinen teoria kaikesta (37)
Mari Manninen - Yhden lapsen kansa (31.5)

4
Pirkko Lindberg - Fukushima ikuisesti (48.184)
Carita Österberg - Gambatte! (48.184)
Bea Uusma - Naparetki: Minun rakkaustarinani (48.61)
Minna Eväsoja - Shoshin - Aloittelijan mieli (48.184)
Jörn Donner - SuomiFinland (42)

5
Seija ja Rauno Tirri (toim.) - Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja (59.43)
Pekka Lahti ja Kari Ylinen - Johdatus kvanttimekaniikkaan (53.13)
Christofer Cronström ja Claus Montonen - Johdatus kvanttimekaniikkaan (53.13)
Morten A. Strøksnes - Merikirja (56.9)
Neil DeGrasse Tyson - Tähtitiedettä kiireisille (52.2)
Esko Valtaoja - Kohti ikuisuutta (52.2)

6
Kirsi Tuominen - Tuoksuva puutarha ja parveke (67.3)
Sonja Lumme - Sonjan yrttitarha (67.3)

7
Carrie Fisher - Shockaholic (77.4983)

8
Pentti Saarikoski - Bretagnen päiväkirja ja muita myöhäisiä merkintöjä (86.2)
Esa Seppänen - Raavi niskaa - löytöretki tietokirjailijan maailmaan (86.18)

9
Harri Nykänen - Likainen Harri (99)
Kaisa Haatanen ja Sanna-Mari Hovi - Monarkian muruset: kaiken maailman kuninkaallisia (99.13)
Sarah Forbes - Seksiä museossa (99.1)
Anna Larsdotter - Naiset sodissa (90.3)
Risto Lindsted ja Eero Ojanen - 1918, Matkoja muistin rintamilla (92.7)
Laura Saarikoski ja Saska Saarikoski - Trump (99.13)
Gill Paul - Hollywoodin rakkaustarinoita (99.1)
Richard Feynman - Laskette varmaan leikkiä, Mr. Feynman (99.15)

Toinen novellihaaste päättyy

Jag föreställde mig hur de gestikulerade och kråmade sig i sängen, fullständigt onaturliga i sin djuriskhet. Jag föreställde mig biktstolarna i kyrkorna, luften tjock av åtrå och skuld som steg ur de svängande rökelsekaren. - Gunnar Blå, Kärlek i Europa

On tullut aika saattaa päätökseen vuoden kestänyt novellihaaste 2. Ompun haasteen (novellihaaste 1) suoritin epäilevänä eikä käsitykseni novelleista juuri muuttunut. Ajatustani novellien liiallisesta lyhyydestä ja mitättömyydestä tuli repimään Gunnar Blå (C. M. Edenborg). Häntä saan kiittää siitä, että novellihaasteen matkassa ylipäätänsä jatkoin. 

Jos olen aivan rehellinen, en tämänkään haasteen puitteissa todella innostunut novelleista. Ehkä nyttemmin uskallan tarttua kokoelmaan ilman hikipisaroita, mutta en tee sitä vieläkään omatoimisesti omasta halusta. Tapahtuu novellisuhteelleni jatkossa mitä tahansa, on yksi asia varma. Blå, joka on tuttu minulle erityisesti ruotsinnostöidensä tiimoilta, jää lukemistooni myös novellien muodossa. Du äter mitt ansikte och ännu fler historier on ollut sellainen lukunautinto, että olen lueskellut sitä hitaasti, enkä edelleenkään loppuun asti. Ensi syksynä pitäisi ilmestyä uusi kokoelma, jota odotan kuin viimeistä päivää. Edenborg-fanitukseni syventyy ruotsinnos, mielipidekirjoitus, novelli, taidekuva jne. kerrallaan. 

Mitä siis luin?


Yksittäiset novellit:
  • Jonas Inde - KKM
  • Kristina Sigunsdotter - Sjöpojken
  • Gunnar Blå - Du äter mitt ansikte
  • Gunnar Blå - Kärlek i Europa
  • Gunnar Blå - Dykarklockorna
  • Gunnar Blå - Kärlek i giljotinens skugga
  • Gunnar Blå ja Sara Eriksson - Balettskolan
  • Gunnar Blå - Pisset
  • Gunnar Blå - Dödläge
Kokoelmat:


Huomasin vasta nyt koontia tehdessäni, että kaikki lukemani novellit on kirjoitettu ruotsiksi. Yksikään ei olle suomennettu. Blån lisäksi pidin Inden KKM-novellista. Ringellin kokoelma ja Sigunsdotterin teksti eivät innostaneet. 


Astetta hurjemmasta balettikoulusta. 
Blån ja Erikssonin Balettskolan.
Erityisen mielenkiintoinen novellimuoto oli Blån (käsikirjoitus) ja Erikssonin (kuvat) yhteistyössä tekemä kuvanovelli. Novellissa ei ollut yhtäkään sanaa vaan tarinaa kuljetettiin ainoastaan kuvien avulla. Olisin mieluusti tietoinen, tehdäänkö tällaista novellityyppiä enemmänkin. 

Kiitos Juha Nipvet-blogista haasteen järjestelemisestä. 

LinkWithin