keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Almudena Grandes - Lulú (IYK)

Las edades de Lulú (1989)
Painos: 2010
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 253
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Hänen kanssaan oli helppo ylittää raja ja palata turvallisesti ja terveenä takaisin. Kun hän oli vierellä tukemassa, oli helppo tanssia nuoralla. Jälkeenpäin ei tarvinnut muuta kuin sulkea silmät. Hän huolehti kaikesta muusta. 

Lulún kuvaileminen on kovin vaikeaa. Haluaisin ylistää sitä, mutta toisaalta se ei ole parasta mitä olen lukenut. Silti Lulússa on jotain, joka tekee minut hyvin levolliseksi, onnelliseksi ja hymyileväiseksi. 

Lulú on tarina Madridista. Se kuvaa päähenkilönsä kasvamista aikuiseksi seksuaalisuuden karikoissa ja ennen kaikkea onnessa. Viisitoistavuotiaana Lulú tapaa Pablon, kahden ihmisen välille syntyy erityislaatuinen suhde ja he päätyvät naimisiin. Kasvettuaan aikuiseksi, Lulú päätyy alamaailman piireihin sadomasokistien, fetisistien, homojen ja transihmisten keskuuteen. 

Teoksessa yhdistyy käsittämättömällä, käytän paljon ylisanoja, tavalla seksuaalisen halun eläimellisyys ja tunteiden pohjaton syvyys. Lulún ja Pablon välinen rakkaus on syvää henkistä yhteyttä, jossa kolhuiltakaan ei aina vältytä. Toisaalta seksihalut tekevät niin Lulústa kuin muistakin teoksen henkilöistä objekteja, paikoitellen tunteettomien halujen kohteita, itsensä ylittäviä, kestokykynsä rajoja kolkuttelevia, joistakuista myös väkivaltaisia. Joskus halutaan niin kovasti, että ollaan valmiita maksamaan panemisesta.

Lulú käsittelee pornografisuutensa rajoissa sadomasokistista halua. Halua alistua, dominoida ja repiä ihon paloja rikki, kurittaa niin että itkettää. Se hämärtää rajan, jossa sadomasokismi muuttuu väkivallaksi eikä tee pahoinpitelijöistä ulkoavaruuden muukalaisia ilman inhimillisiä piirteitä. 

Väkivalta on ihmisyyttä. Se on yksi syy miksi väkivallan käsitteleminen taiteen keinoin on erittäin tärkeää, ilman että teoksessa leimataan pahantekijä yksiselitteisesti epäinhimilliseksi monsteriksi. Väkivallassa ei ole kyse muukalaisista, vaikka niin tuppaamme esittämäänkin, koska sillä keinoin ulkoistetaan väkivalta ihmisyydestä. Tosiasiassa juuri sinä tai mitä voimme olla murhaajia ja raiskaajia. Se ei vaadi läpitunkevaa pahuutta, ehkä vain pienen hetken, jonka aikana muutumme hyvistä ihmisistä pahoinpitelijöiksi - lyömme toiseen ihmiseen ikuisen leiman, typistämme hänen olemassaolonsa yhteen määreeseen. Silloin meidän ei tarvitse nähdä pahaa tehneen inhimillisyyttä. Vaikka emme koskaan tekisikään mitään näin selkeää, olemme jokainen väkivallan tekijöitä, joka hetki, tässä ja nyt. Me emme puolusta kun toista ihmistä kohdellaan kaltoin. Olemme hiljaa. Vaikenemme kun toista ihmistä ajetaan ahtaalle. Sivallamme ilkeitä sanoja. Ostamme epäinhimillisesti tehtyjä tuotteita. Se ei ole niin näkyvää kuin raiskaaminen. Oikeastaan se on hyväksyttyä. Ja olen niin onnellinen, ettei Lulú sorru kieltämään tätä, se ei esitä mitään ja se pitää pahantekijöidensä ihmisyyden esillä. 

Transihmiset, homot ja kinkyt ovat aivan yhtä objektin asemassa kuin muutkin henkilöt tässä tarinassa. Lulú tuskin on Pride-kirjallisuutta isoin kirjaimin. Sitä ei kannata lukea etsiessään todenmukaista ja inklusiivista kuvausta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Onhan kyseessä pornoa, jolla on oma sijansa, ja joka olisi suotavaa nostaa esille myös muunlaisen sateenkaarikirjallisuuden joukkoon.

Lulússa on tärkeitä sanomia. Ensinnäkin sanoma siitä, että ihminen on seksuaalinen olento, jolle on aivan ok haluta ihan niin paljon kuin haluaa. Sen lisäksi teos korostaa, että ''ennenkuulumattomia mielitekoja ei ole olemassakaan''. Kun vielä liitämme tähän kaikkeen mukaan polyamorian esittämisen, nostan teoksen jalustalle. Aina kaikkea ei ymmärretä, mutta kaikki lopulta hyväksytään. 

Huolimatta siitä, että teos sisältää monia yhteiskunnallisia kysymyksiä, se on vahvaa ja rehellistä pornografista proosaa. Missään vaiheessa ei tunnu siltä, että Lulú yrittäisi olla kirjallisuutena jotain enemmän kuin mitä on, ja sen tähden se on niin paljon. 

*****
Teos on osa Pride-viikon postaussarjaa. 

Lulún on suomentanut Anu Partanen. Teoksen alkuun sisältyvän esipuheen vastaavasti Matti Brotherus. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin