perjantai 29. kesäkuuta 2018

Kimberly Peirce - Boys don't cry (elokuva)

Ohjaaja: Kimberly Peirce
Pääosat: Hilary Swank 
Ikäraja: 15
Kesto: 1h 53min
Valmistumisvuosi: 1999

Tuijotan tyhjänä eteeni. Näinhän siinä käy, kun alan arvostella yhtä merkityksellisimmistä elokuvista, jonka olen nähnyt. Tämän kertainen katsomiskerta oli minulle kolmas ja joka kerta elokuva on ahdistavampi ja joka kerta se merkitsee minulle enemmän. 

Tämä tarina on tosi. Varmasti elokuvallisilla keinoilla höystetty eikä mikään täysi dokumentti, mutta tosi joka tapauksessa. Elokuva kertoo Brandonin tarinan, transmiehen, joka muutti Falls Cityyn paetessaan tekemiään rikoksia. Brandon esittäytyy uudessa kaupungissaan miehenä eikä kerro mitään transidentiteetistään. Hetken maailma on jollain tasolla onnellinen, koska Brandonilla on ystäviä ja orastava rakkaus. 

Brandon ja Falls Cityn väki tapaavat ensimmäistä kertaa.

Miten kuitenkaan transihmisyyttä pystyy peittelemään, kun kuukautiset tulevat ja rakkaus muuttuu koko ajan läheisemmäksi. Lincolnin ystävä varoittaa Falls Cityn homofobiasta, jonka seurauksena seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia pahoinpidellään ja tapetaan. Siltikin uuden elämän mahdollisuus houkuttaa, varmastikin, koska tällä kertaa kaikki näkevät Brandonin yksiselitteisesti miehenä. 



Kyllähän sitä tiesi jo ennen ensimmäistä katsomiskertaa, mikä on tarinan päätös. Elokuvan tunnelma on koko ajan niin painostava, että loppu tuntuu entistä vääjäämättömämmältä. Siltikin pistää miettimään, mikä sai nämä mukavat ja Brandonin hyvin mukaan ottaneet ihmiset olemaan niin transfobisia, että oli hyvä idea väkivaltaisesti pahoinpidellä ja raiskata. Kaiken lisäksi vielä ilakoida toisen kärsimyksestä. 

Elokuvan alkupuoli on suhteellisen verkkaista kerrontaa, mutta siinä vaiheessa, kun transsukupuolisuus selviää, elokuva kiihdyttää vauhtiaan. Yhtäkkiä tapahtumat vilisevät silmien edessä ja tunnelma muuttuu merkittävästi. 

Elokuva ei ole hyvän mielen elokuva millään tasolla. Se on tärkeä muistutus siitä, kuinka transfobiaa on ollut ja on edelleenkin. Brandonin murha tapahtui 90-luvulla, joten se on pelottavan lähellä. Edelleen maailmassa murhataan vuosittain joitain satoja sukupuoleltaan moninaisia. Vuodesta 2008 vuoteen 2017 näitä murhia on raportoitu yhteensä 2609. Se on todella paljon, liikaa. Siinä mielessä Brandonin tarina ei ole erityinen, koska vastaavia tarinoita tapahtuu satoja vuodessa, eikä kaikkia varmasti koskaan edes saada tietää. Kun tähän vielä lisätään muunlainen mitätöinti, väkivalta ja itsemurhat, tällaisia elokuvia tarvitaan muistuttamaan ei vain historiasta vaan myös nykypäivästä. 

*****
Elokuva on osa Pride-viikon postaussarjaa.

Elokuvan kieli on englanti. Tekstitykset on mahdollista saada englanniksi, suomeksi, ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi, tsekiksi, hepreaksi, unkariksi, islanniksi, puolaksi ja portugaliksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin