lauantai 28. huhtikuuta 2018

Aito avioliitto - Mitä tarkoittaa käsite ''sukupuoli''?

Viime aikoina Aito avioliitto -järjestöltä ilmestyi parin sivun esite Mitä tarkoittaa käsite ''sukupuoli''?, jossa heidän on tarkoitus tiedottaa kouluja ajankohtaisesta asiasta.

En osannut edes harkita, vaan aloin lukea esitettä heti kun se oli netissä saatavilla. Oikeastaan olen virittänyt verkostoni niin hyviksi, että minulla oli tieto esitteen julkaisusta jo ennen sen varsinaista julkaisua. Luin tekstin moneen kertaa, korostin kohtia, joita haluan kommentoida ja luin läpi lukuisat määrät lakipykäliä ja asiakirjoja. Tein jopa koneelleni kansion ''Aito avioliitto'', johon keräilin materiaalia. Olen siis perehtynyt tähän läpyskään, kuten järjestön edustajat ovat toivoneet.

Kuvituskuvat ovat järjestön vapaasti netissä tarjoamasta esitteestä.

Kansilehdellä on kirjoitettu, että miessukupuolista kutsutaan mieheksi tai pojaksi ja naissukupuolista naiseksi tai tytöksi. En ole koskaan ymmärtänyt mitä lisäinformaatiota tällaiset lauseet tuovat, joita usein kuulee binääriseen käsitykseen jääneiltä ihmisiltä. Tuskin kukaan koskaan on kutsunut naista mieheksi tai muunsukupuoliseksi, ellei sitten vahingossa ole sattunut erehtymään tai jotain vastaavaa. 

Esitteessä käytetään hyödyksi Kielitoimiston sanakirjaa, lakia ja Suomen väestötietojärjestelmää. Ensinnäkin, Kielitoimiston sanakirja esittää sanojen merkityksiksi ne, joissa olemme tottuneet niitä käyttämään, sillä sanamme eivät ole yhtä kuin totuus, vaan jollain tavalla sovittu tapa käyttää niitä. Kun uutta tietoa tulee, sanojenkin merkitykset täsmentyvät, muuttuvat tai poistuvat kokonaan. Väestötietojärjestelmä ei ole kovin hyvä auktoriteetti vedota, koska mikään ei estä muuttamasta merkintätapoja. Ja varsinkin laki on alati muuttuva kokoelma sääntöjä, joita mikään ei estä muuttamasta. Älkää nyt hyvät ihmiset viitatko lakikirjaan. Se ei kerro mitään muuta kuin määriteltyjä sääntöjä, jotka nekään eivät ole aina yhteneviä oikeustajun kanssa.

On täysin mahdollista määrittää sukupuoli muuksi kuin siksi mikä on merkitty väestötietojärjestelmään, tosin valitettavasti tarjolla on tällä hetkellä kaksi kategoriaa. Mietin, että onkohan näillä ihmisillä alkanut argumentit käydä vähiin, kun täytyy ensinnäkin väittää asioita, jotka eivät ole totta ja toisekseen pitää jotakin yksittäistä tietokantaa näin suuressa arvossa. Haluaisin myös joltakulta kanssani erimieliseltä vastauksen siihen, onko maissa, joissa on käytössä väestöjärjestelmässä kolmas sukupuolikategoria, enemmän sukupuolia kuin Suomessa. Tällaisella (väestötietojärjestelmä + laki) argumentilla sen pitäisi käydä päinsä. 

Tosin oikeassa yläkulmassa keltaisella merkitsemäni kohta näyttäisi, että Aito avioliittolaiset eivät ole lähteneet ristiretkelle sukupuolen moninaisuutta vastaan vaan käytettyä käsitettä. Suomessa ei ole sex- ja gender-erottelua, minkä takia usein käytetään sanaa sukupuoli. Tosin seikkailin erinäisillä sivuilla, enkä mistään löytänyt mitään muuta käsitettä kuin 'sukupuoli-identiteetti' kuvaamaan muuta kuin sukuelimen mukaan määritettävää sukupuolta. Näin ollen tällainen ristiretkikin on aika turha. Tosin samassa esitteessä ollaan ristiriitaisia suhteessa tähän kohtaan, joten en oikein tiedä, mitä he nyt ajattelevat. 

Tätä kohtaakaan en voi jättää huomiotta. Olen aivan samaa mieltä, että sukupuoli ei muutu hormoneilla tai leikkauksilla. Niiden avulla omasta kehosta saadaan omantuntuinen, jonka kanssa on helpompi elää (ja joka vastaa aivojen sukupuolta (tämän hetkisten tutkimustietojen pohjalta sukupuoli-identiteettiin vaikuttaa aivot)). Kuitenkin sukupuoli perustunee osaltaan tuntemuksiin ja kokemuksiin. Sillä on biologinen pohjansa, mutta ihmisen identiteetti ja kokemusmaailma muokkaantuu ympäröivän maailman vaikutuksesta myös jonkin verran. Asia on monimutkainen. Ymmärtääkseni tutkimukset eivät ole vielä kertoneet mikä on aivojen/biologian ja mikä ympäristön vaikutus sukupuoleen, joten on hataralla pohjalla lähteä väittämään suuntaan tai toiseen, mistä kunkin ihmisen sukupuoli koostuu. 

Minä haluan rohkaista teitä hyvät kasvattajat kasvattamaan lapsia heitä kuunnellen ja heidän hyvinvointinsa huomioon ottaen, yksilöllisesti. 

On kovin huolestuttavaa, että oppaassa opastetaan pitämään kiinni siitä, mikä on opittu ja todeksi havaittu. Kerran opittu ei ole ikuisesti opittu. Uuden tiedon ilmaantuessa, ja muutenkin jatkuvasti, on punnittava omia käsityksiään, haastettava niitä ja muokattava ja korjattava, ei pidättäytyä kerran opitussa! Onneksi kuitenkin opasta saa kritisoida. 

Omalle argumentaatiolle on kätevää ottaa jostain laajemmasta tekstistä yksi lause ja irrottaa se asiayhteydestään. Kätevää, paitsi että se tekee heti argumentoinnin epäuskottavammaksi. Tekstissä viitataan Ilta-Sanomien artikkeliin. Aito avioliittolaiset jättävät kokonaan huomiotta esimerkiksi sellaiset kohdat kuin ''- - kiistää tulkinnan, jonka mukaan opetushallitus ottaa oppaassa aktiivisen kannan kolmannen sukupuolen tunnustamiseen'' ja ''oppaassa todetaan, että 'ajatteluamme ja toimintaamme ohjaavat usein perinteiset käsitykset sukupuolesta' '', joten järjestön kantakin on tämän perusteella otettu huomioon. Lakiin vetoaviin järjestöläisiin voisi myös vedota artikkelin virke ''lähdemme uudesta tasa-arvolaista (voimaan 1.1.2015). Me noudatamme reilusti lakia ja tosiasioita.''

1) Tästäkin ryhmästä jää vielä jäljelle 20-5%, jotka eivät samaistu niin sanottuun biologiseen sukupuoleensa. En ole ymmärtänyt miksi pitäisi potkia päähän ja vaikeuttaa vähemmistöjen elämää vain sen takia, että heitä ei ole niin paljon kuin enemmistöä. Ylipäätänsä, tuskin kenellekään vain hämmennystä tuntevalle annetaan murrosiän alkamista lykkäävää blokkerihoitoa (jota ei ole saatavilla Suomessa). Nuorten hoidoissa on kyse pitkään, jo varhaisessa vaiheessa, näkyneistä voimakkaista ahdistuksen tunteista, jolloin muuta inhimillistä vaihtoehtoa ei juuri ole. Nuoria, eikä keitään muitakaan, hoideta ilman kattavaa harkintaa. Nuorten kohdalla taidetaan olla vielä tarkempia kuin aikuisten, joita heitäkään ei vähällä päästetä ainakaan nykyjärjestelmässä. 

2) Hoidot eivät ole ratkaisu, jonka myötä kaikki muuttuu. Edelleenkin hoitojen jälkeen ihmisen elämässä saattaa olla henkilöitä, jotka suhtautuvat häneen negatiivisesti ja ympäröivässä yhteiskunnassa velloo henkistä ja fyysistä väkivaltaa sukupuolinormiin asettumattomia ihmisiä kohtaan. Tämä jos mikä lisää itsemurhariskiä.

Olisin toivonut Aito avioliittolaisilta linkkejä näihin tutkijoiden tutkimustuloksiin. Wikipediasta löytyy kyllä helposti mitä mieltä kyseiset tutkijat ovat, mutta onko heillä myös tutkimus aiheesta? Jos ei, kyseessä on vain niin sanottua nimillä pätemistä. Vaikka ihmiset olisivat korkeassakin asemassa, heillä on mielipiteitä, joilla ei ole mitään tekemistä tutkimustiedon kanssa. Eikä tutkimustietokaan ole pysyvää vaan siihen kuuluu oleellisesti korjaantuminen. Ihmisille auktoriteettiuskossaan voi kuitenkin käydä niin, että he kuvittelevat näissä olevan kyse todellisista tutkimuksista, mutta sellaisia en Googlen avulla onnistunut löytämään. 

Jotta teen hieman paremmin kuin esitteessä tehdään, ilmoitan avoimesti, että olen ideologinen, kuten esitteen tekijätkin ovat. Osan ideologiastani voisi tiivistäen muotoilla jotakuinkin niin, että annetaan kaikille ihmisille niin hyvät mahdollisuudet elää kuin suinkin, vaikka heitä olisi vain yksi tai viisi miljardia. Annan myös loppuun pari linkkiä tutkimuksiin, jotta väitteilläni on muutakin pohjaa kuin ideologiani. 


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Lukuviikon kirjavinkit

Marika Oksan hyllyltä -blogista innosti kirjabloggaajia vinkkaamaan kirjoja Lukuviikon kunniaksi. Päätin kerätä yhteen blogihistoriani kaikki vinkit. 

Viime vuoden lukuviikolla vinkkasin lempikirjani. Lista on edelleen sama (paitsi että Sonetit eivät ole enää lukukelpoinen kirja ja vaatisi suurimittaisia korjauksia). Ehkä viime vuoden parhaimmistosta (ennen joulukuuta luetut) nostaisin tälle listalle Wittkopin Nekrofilenin ja Sacher-Masochin Venuksen turkiksissa, jota olen lueskellut ja hipelöinyt vielä tänäkin vuonna. 

Normeja haastavaa lastenkirjallisuutta


Kirjoitin kolmen postauksen verran vinkkejä sellaisista lastenkirjoista, jotka jollakin tavalla kyseenalaistaa normeja. Tästä pääset osiin yksi, kaksi ja kolme

Vuosien parhaat


Olen vuodesta 2014 alkaen vinkannut jokaisessa vuosikoosteessa vuoden parhaan kauno- ja tietokirjan. Kaunokirjat: Jonas Gardell, Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa I; Rene Daumal, Mont Analogue ja Gabrielle Wittkop, Nekrofilen. Tietokirjat: Tiia Aarnipuu, Sinivalkoisissa höyhenissä; Taru Höykinpuro (toim.), Kivun kauneus ja Teemu Mäki, osana tohtoritutkintoa julkaistu taidekirja. 

Epäsuosituin kirja


Vuonna 2015 selvitin kirjablogien epäsuosituimpia kirjoja. Kokosin listan yhteen postaukseen ja luin epäsuosituimman kyseenalaisen maininnan saaneen. Sepä päätyikin lempikirjojeni luetteloon. Arkistojen kätköistä löytyi tällainen lausahdus: ''Mikäli tarkoituksenani olisi lukea kirja, jonka aihepiiri kuuluisi epäsuosituimpiin, täytyisi minun lukea teos, jossa yhdistetään seksi, sadomasokismi ja väkivalta - kaikki samassa kirjassa''. Tervetuloa Klassikkojen lumoissa -blogiin, huonojen kirjojen aarreaittaan!

Lukuhaasteissa vinkattua

  • Viime vuoden Suomiko100-haasteeni tarjoaa luettavaa hiljaisesta ja hiljennetystä Suomesta liki 60:n tekstin verran, joista suurin osa on kirja-arvioita eri bloggaajien toimesta.  

  • Kutsuin bloggaajia kulkemaan historian hämäriin Läpi historian -haasteen kanssa vuodeksi 2016. Saimme aikaiseksi hienon listan kirjoja jokaiselta kirjallisuuden tyylikaudelta. 

  • Laitoin aikanaan liikkeelle kiertävän tietokirjahaasteen, joka sittemmin levisi ties minne. Täältä voi käydä lukemassa omat tietokirjavinkkini  ja halutessaan selailla vaikka muidenkin blogien uumeniin. Tietoa sisältäviä nettisivujakin on löydettävissä.  

  • Viime syksyn tietokirjaviikolla olin epäaktiivinen, mutta kaikki kunnia näistä vinkeistä heille, jotka lähtivät vinkkaamaan tietokirjoja innostamiseni jälkeen. 

  • Ensimmäiset lukuhaasteeni Nuorena nukkuneet ja Tuhoon tuomitut jäivät tyngiksi, mutta kyllä niissäkin pari kirjavinkkiä on. 

  • Reader, why did I marry him -blogin kirjoittajan novellihaasteen koontikin on tullut tehtyä. 

  • Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Ihminen sodassa -haasteeseen en lukenut perinteisintä sotakirjallisuutta vaan keskityin ennemminkin kokemuksiin sotatantereiden ulkopuolelta. 

  • Feministisessä lukuhaasteessa, jonka järjesti Sivutiellä-blogi, luin kirjoja, jotka tavalla tai toisella liittyivät (anti)feminismiin.

  • 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogi kutsui bloggaajat haastamaan itseään maalaismaisemien parissa. Vinkkejä nämäkin, vaikka en erityisemmin innostunut lukemistani kirjoista. 

  • Yöpöydän kirjat -blogin järjestämässä Pride-viikon lukutempauksessa vinkkasin paljon sekä kirjoja että muuta kulttuuria aihepiirin tiimoilta. Yhteen haasteen postauksista olen koonnut osan blogini queerhenkisestä kirjallisuudesta.


Sitten kun joku innostuu näistä kirjoista, voin vinkata vielä postaukseni Mistä löytäisinkään kirjan. Bloggaus sisältää kootut vinkkini siitä, kuinka voisi saada jonkin marginaalisemman kirjan luettavakseen. 

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Hitusen lukusuunnitelmia ja katsausta tähän hetkeen

Olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa olen varannut paljon teoksia ja kaikki onnistuvat tulemaan suunnilleen samaan aikaan (vielä yksi matkalla). Optimistiset suunnitelmani siitä kuinka nämä teokset tulisivat puolen vuoden sisään ripotellen, ovat olleet selvästi aivan liian optimistisia. 

Tämä postaus sisältää varoittavan katsauksen tulevaisuuden suunnitelmien varalta ja samalla jonkinlaisen suunnitelman, jolla saan pinoni pienemmiksi ja ehkä ymmärtäisin mikä teos todella menee muiden kirjojen edelle.


Vuoden keskeisin tavoitteeni lukemisen kannalta on lukea läpi kaikki tämän vuoden Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaat. Luettuna on jo yksi, pinossa viisi ja yksi matkalla. Tilanne vaikuttaa hyvältä ja aikataulu realistiselta. Lukemisen takarajani on 30.10., jolloin voittajateos julkistetaan. Olisin kerrankin jonkin palkinnon hermolla ja lukenutkin ehdokkaat, sillä tämä on ainoa kirjallisuuspalkinto, joka minua todella kiinnostaa. Kaikki ehdokasteokset ja niiden esittelyt näkee esimerkiksi täältä.


Tämä pino kiinnostaisi, mutta osa teoksista saattaa siltikin palautua lukemattomina kirjastoille. Keskeisimmät ovat Kammalaat Sofusi ja Frihetens Øyeblikk. Højholt-nide sisältää useita runoilijan kokoelmia, ja niistä alun perinkin tarkoituksenani on ollut lukea ainoastaan Praksis 9 ja Gittes monologer. Malinowskia kerääntyi paljon luettuani kokoomateoksen, I avgrunden olisi muutaman vuoden haikailun jälkeen saatavilla pohjoismaisilla kielillä ja minua kiinnostaisi joskus omistaa teemaviikko Pasolinille. 


Näiden kohdalla harjoitan realismia ja palautan kirjastolle (osa on ollut lainassa jo viisi kuukautta). Ehkä vielä joskus luen, sillä kaikki kiinnostaisivat todella paljon. Pino sisältää Teemu Mäen teokset Näkyvä pimeys ja Rääkypönttö, Karl Larsenin De ensomme, Taira Djafarovan toimittaman Olen helmi simpukassa, Stewart Homen Oppi tulee idästä, karjalankielisiä kirjoituksia teoksessa Pruazniekku, karjalazet mustellah, Timo Hännikäisen Kuolevainen ja teoksen Sangens kraft, joka sisältää grönlantilaisia ja saamelaisia myyttejä saameksi, grönlanniksi ja tanskaksi. 

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Eesti keel (Viro-haaste)

Mu ei teadma midagi Eestist. Mu ei teadma kirjanduses, ajalugu... Se oon veidi piinlik. Ma armastan keeled õppima, nii et ma mõtlesin et ma õpin ka mõnevõrra eesti keelt. Nii palju olen õppinud paari nädala jooksul.

Olen reisinud Eestis. See on huvitav turismiobjekt. Kui ma veel sinna reisin, võib see olla kasulik, et ma tean paar sõna eesti keelt.

*****

Tämä postaus on osa Ompun Viro-haastetta. Reilut kaksi viikkoa sitten lupauduin auttamaan haasteen loppuun saattamisessa. Kirjoitin tekstin jo noin viikko sitten, mutta julkaiseminen on hieman jännittänyt, jos teksti onkin aivan täysin virheellinen. 

Aloitin viron opiskelun täysin ilman pohjatietoja. Tuon tekstin kykenin näillä opeilla kirjoittamaan suhteellisen vaivattomasti. Aloitin opiskelun etsimällä frekvenssisanalistan ja opiskelin sata yleisintä sanaa. Sen jälkeen luin viroksi julkaistuja uutisia. Lopulta kirjoitin tekstinpätkäni tarkistaen yhden taivutuksen. Muuten en ole koskenutkaan kielioppikirjaan. 

Täytyy myöntää, että vironkielessä on jotain, joka hämmentävällä tavalla ärsyttää minua. Varsinkin puhuttu kieli, mutta osin myös kirjoitettu, tuo esille saman tunteen. Osin sen takia, ja osin siksi, että kuitenkin opiskelen jo nyt niin montaa eri kieltä, en usko, että minulla on intoa jatkaa opiskelua tämän pidemmälle. Mahdollisesti hyödynnän saamaani taitoa ja lueskelen sanakirjan kanssa lyhyehköjä vironkielisiä tekstejä. 

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Muutamia mietteitä muutamista vuoden aikaisista väitteistä (Työnimi: Rrwrgddferhhjuytrfd)



Tällä hetkellä jokainen havainto maailmasta tuntuu menevän niin syvälle, etten tiedä miten päin olisin. En tiedä pitäisikö minun asettua käsinseisontaan, ihan vain jaloilleni vai kävellä jonnekin. Jokainen pienikin sana tuntuu vavahduttavan maailmaani niin paljon, että on vaikea tarttua mihinkään, saatikka saattaa loppuun asti.

Kuuntelen musiikkia. Håkan Hellströmin Det kommer aldrig va över för mig tuntuu jossakin syvällä. Kuuntelen sitä jälleen monta kertaa peräkkäin. Yritän etsiä jotakin, joka sanoisi minulle vähemmän, jotain sellaista, jonka pystyisin ottamaan vastaan.

En löydä. Kirjapinoni huojuvat omissa korkeuksissaan. Saatan lukea vain luvun tai runoista pari säettä ja sitten jo kohtaan heti tunteen, että olen tullut vastaanottamisen kykyni rajoille. Miten onkaan ihmiset voineet sanoa jotakin näin hienoa. Ja siltikin - miksi kukaan ei voi osata sanoa riittävästi, miksi aina jää sanominen vajaaksi.

Laskin tämän vuoden lukumääräni. Niin monta kirjaa, että jollain tavalla tuntuu väärältä. Tuntuu siltä, että en ole antanut riittävästi aikaa kullekin kirjalle, jos todella olen näin monta ehtinyt lukea. Pysäytän tahtiani ja jälleen olen tilanteessa, jossa luen yhtä kirjaa viikkotolkulla, ja mietin, pitäisikö olla tavallisempi ja lukea vauhdikkaasti. Ei tällaista palailua, hidastelua ja samojen sivujen ja sanojen uudelleen lukua. Lähteä mukaan maailman hektisyyteen, hypätä sinne virran mukaan ajelehtimaan. Mutta kun en osaa enkä pysty. Ehkä minusta ei ole siihen.

Ajattelen liikaa. Näin minusta on sanottu. Teen yksinkertaisestakin asiasta loputtoman monimutkaisen, minulle saatetaan joiltain tahoilta valittaa. Mutta kun en usko yksinkertaisuuteen, en usko siihen, että olisi löydettävissä helppoja vastauksia. Minun pitäisi kai olla kateellinen heille, keille tämä maailma näyttäytyy yksinkertaisena. Niin yksinkertaisena, ettei tarvitse olla jatkuvasti ajattelemassa ja etsimässä. Heille, jotka voivat vain todeta: ''Näin se asia menee''. Jotka eivät saa yhdestä aivan perusasiasta pyöräytettyä sekunneissa monimutkaista ilmiötä.

Etsinköhän sitten väärästä paikasta. Onko kirjat, taide, elokuvat, ylipäätänsä ihmiset oikea paikka etsiä. Toisinaan tuntuu, että olen väärässä paikassa etsintöineni, siltikin uppoan taiteeseen ja ihmisten kanssa keskusteluun. Nautin, kun joku tuntematon tulee nykäisemään hihasta ja keskustelemaan mistä tahansa aina kiinalaisesta hieronnasta vallankumousajatteluun.

Jos etsin oikeasta paikasta, etsin ehkä vääristä teoksista. Ehkä kiinnostukseni ja mieltymykseni ovat virheitä tämän maailman asukkaalle (ottaen huomioon, ettei ole helppoa määritellä, mikä on tämä maailma). Vavahdan joka kerta nähdessäni pätkänkin Pasolinin Salòsta, elokuvasta, josta ei saisi pitää ja jota ei saisi katsoa. Ei, en ole traumatisoitunut. Olen ennemminkin haltioitunut Pasolinin sanojen, kuvien ja pienten yksityiskohtien edessä. On aivan ihmeellistä, kuinka näyttelijät tekevät mitättömän pienillä eleillä hahmojensa kasvoille tuskan ja kärsimyksen, niiden muuttumisen pelon sekaiseen huojennukseen. Eikä vain kasvoille, vaan ihan koko olemukseen.

Ehkä mieltymykseni ovat virheitä, koska en ahdistu ja traumatisoidu nähdessäni elokuvassa tai lukiessani kidutuksesta ja väkivallasta. Ne puhuvat minulle eniten ja löydän niistä jotain hyvin lohdullista. Löydän keinon käsitellä maailman pahuutta ja ihmisyyden outouksia, sillä ihmiset ovat outoja ja maailma hämmentävän paha.

Mutta enkö nyt kuitenkin vain voisi olla ihan normaali ja tavallinen. Löytää ne vastaukset sieltä mistä kunnollisen ihmisen pitäisi. Palaan taas niihin sanoihin, jotka sanoivat, että ajattelen liikaa, ja vastaan niihin ajattelemalla vielä entistä enemmän. Ähäskutti, älkää viekö minulta ajatuksiani.

Mutta on totta, että olen ulkopuolinen (erillinen). En ehkä millään selkeästi mitattavalla tavalla, sillä on muutamia paikkoja, tiloja ja hetkiä, joiden aikana tunnen kuuluvani johonkin. Ihmisiä, joiden kanssa olen minä, niin kokonaisena kuin ikinä pystyn. Ihmisiä ja paikkoja, joille ei tarvitse esittää, ei vetää roolia eikä ylipäätänsä olla mitään muuta kuin minä. Minä en ole aina se, jolle saa olla minä, mutta suurimman osan ajasta olen juuri se, jolle olen todellisin olemassaolevista(?). Mutta hämmentävästi maailmassa on ihmisiä, heidän olemuksiaan ja sanojaan, joiden seurassa minäni muovautuu jonkinlaiseksi, erilaiseksi. Tai ei ehkä erilaiseksi kuin minä yksinäni, mutta eri puolia esille tuovaksi. Se on hienoa.

Maailmassa on tällä hetkellä muutama paikka, tila, hetki ja ihminen, joiden seurassa en ole se erityisen  erillinen (ulkopuolinen). Yleensä olen jossakin yhteiskunnan rajalla, usein haluan paeta entistä kauemmaksi ja minun ja yhteiskunnan, toisten ihmisten, heidän ajatustensa ja tapojensa välissä on lasiseinä, joka on huurteinen. Yritän pyyhkiä huurretta pois, hakata lasia ja epäonnistuessani kadota kauemmaksi omiin ajatuksiini. Omat ajatukseni ovat tuttuja. Mutta nämä tietyt paikat, tilat, hetket ja ihmiset toivottavat minut tervetulleeksi. Heidän kanssaan ei ole olemassa lasiseinää, joka on likainen, ei rajaa, josta tarvitsisi paeta kauemmaksi. Ihmisiä, joiden kanssa nauran, tarvittaessa itken ja turhaudun. Joiden kanssa ajatukset kulkevat hämmentävästi samantyylisiä polkuja, vaikka ehkä päädymmekin erilaisiin vastauksiin (sitten keskustellaan lisää (ja ajatellaan)). Paikkoja ja ihmisiä, joiden näkemisestä tulee käsittämättömän onnelliseksi. Hetkiä, joita arvostaa myös jälkikäteen. Tiloja ja ihmisiä, joiden luokse on aina yhtä ihanaa palata loman / tietyn ajan jälkeen. Ja vaikka toisia tapaan useammin, toisia vain ehkä kuukauden tai puolen vuoden tai vuoden välein, tuntuu, ettei pienintäkään taukoa ole ollut. Todella sellaisiakin voi nähtävästi olla.

Ja kun istuin illalla julkisessa liikenteessä ja näin kun toinen ihminen, minulle tuntematon, katsoi minua ja hymyili ystävällisesti. Toinen ihminen asettui istumaan viereiselle paikalle ja tervehdimme ystävällisesti. Kun joku tulee luokseni ja aloittaa keskustelun siitä kiinalaisesta hieronnasta. Kun löydän kirjan, joka voi vavahduttaa niin paljon, että en tiedä miten päin olisin. Kun tapaan kiinnostavan ihmisen ja rohkenen lopulta mennä juttelemaan ja juttelemmekin sen jälkeenkin. Kun löydän asian joka on ajattelemisen arvoinen, vaikka ei välttämättä tuokaan lopullista vastausta. Silloin voin kirjoittaa ajatuksenvirtapostauksen. Naurahtaa maailmalle, joka sanoo, että ajattelen liikaa, teen vääriä asioita ja olen virheellinen. Olen sitä tai en, ajattelen silti. Ja kun se joku tulee sanomaan, että ajattelen liikaa ja pitäisi joskus olla ajattelematta, ajattelen entistä enemmän, jos se vain on mahdollista.

LinkWithin