perjantai 31. heinäkuuta 2015

Hajanaisia mietteitä kirjasta Taisteluni

Reader, why did I marry him-blogissa on ollut käynnissä klassikkohaaste ja tänään on se päivä, jolloin tulee kirjoittaa lukemastaan.
Minä julkaisen vain hajanaisia mietteitä, sillä en todellakaan ehtinyt lukea kirjaa tässä ajassa.
a. Kirja on paksu.
b. Se on erittäin hidas.
c. Äärettömän raskas.
d. Hyvin epämiellyttävä.
e. Kuin suoraa tekstiä viime päivien uutisista.
f. Mutta loputtoman kiinnostava, joten ei tee mieli hotkia.
Jatkan lukemista yhä edelleen ja julkaisen seuraavat hajanaiset pohdintani viimeistään 31.1.2016, sillä silloin päättyy klassikkohaaste numeroltaan kaksi. Tai sitten kirjoitan jo aikaisemmin jotakin, nähtäväksi jää.
Tällä hetkellä olen menossa ensimmäisen osan sivulla 184. Takana ovat luvut isänkodissa, oppi- ja ahdinkovuodet Wienissä, yleisiä poliittisia mietelmiäni Wienin ajalta, München, maailmansota, sotapropaganda, vallankumous, poliittisen toimintani alku, Saksan työväenpuolue ja tällä hetkellä luen lukua sortumisen syyt, joka esittelee erinäisiä syitä Saksan valtakunnan sortumiselle ja rappioon ajautumiselle.
Ensi alkuun pieni sanasto, joka helpottaa tekstieni, tämän ja tulevien, lukemista.
Seuraavat sanat ovat synonyymeja ihmiselle, joka ei ole saksalainen. Eritoten kyseiset sanat ovat rinnastettavissa juutalaisiin. Huomioi poikkeus ensimmäisen sanan kohdalla.
Aines - Sana tarkoittaa ihmisiä ja se voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. ''Saksalainen aines'' on positiivinen merkitykseltään, kaikki muut ainekset ovat negatiivisia.
Syöpäkasvain
Yhteiskunnalle vihamielinen rikollinen
Rappio
Villivesa
Rikkaruoho
Kasvannainen
Huomio 1. Mitä seuraa jos muuttaa pois Saksasta?
Saksalainen ihminen on onnellinen ja hyväosainen kaikin tavoin. Välillä kuitenkin saattaa tuntea halua muutokseen ja näin ihminen lähtee töihin ulkomaille. Siitä seuraa työttömyyskierre ja onnettomuus. Lopulta ihminen palaa takaisin Saksaan, koska ei voi tuntea mitään muuta maata omakseen.
Minkälaisia tapoja on, jotta ihmiset eivät kokisi tarvetta lähteä omasta kotimaastaan?
Tapa 1.
Ollaan yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisia, tämä osoittaa luonteen lujuutta. Ensimmäinen vaihe lujuuden osoittamisessa on poistaa parantumattomat syöpäkasvaimet. Sadasta syöpäkasvaimesta 99:stä on mahdoton keinotekoisesti jalostaa hyvää.  Nämä 99 on hävitettävä, yhdestä jalostaa hyvä. Eli ei keskitytä olemassa olevan säilyttämiseen vaan lajin pystyssä pitämiseen. Näin toimii luontokin ja tällä taataan kehitykselle terveemmät urat. Kun kansa on puhdas, ihminen ei lähde Saksasta.
Tapa 2.
Lopetetaan hyväntekeväisyys, sillä se johtaa yksilön rappeutumiseen ja huononemiseen. Ihminen joka ei kykene säilyttämään itseään hengissä ilman apua, ei ole riittävän vahva, hän saa kuolla. Näin tekee luontokin. Kun avuntarvitsijoita ei ole, taataan kehitykselle terveemmät urat ja ihmiset eivät koe halua lähteä Saksasta.
Entä miksi Hitler ei pidä juutalaisista?
Hän kirjoittaa, että ei muista tarkalleen mistä tapahtumasta tai missä iässä hänen vihansa juutalaisia kohtaan alkoi. On kuitenkin selvää, että he eivät voi johtaa järjestöjä eivätkä maata, juutalaisista seuraa onnettomuus ja he tarvitsevat jatkuvasti apua ja sääliä. Suurin ongelma on, että juutalaiset ovat yksi kansa, joka on levittäytynyt loisimaan usean valtion alueelle ja näin hyötymään tästä taloudellisesti, sillä he ovat kykenemättömiä pitämään itseään hengissä omassa valtiossa. Erityisesti he ovat tulleet Saksan ja aitojen saksalaisten riesaksi. Juutalainen on vastaus lähes aina, jos kysytään miksi jokin asia on mennyt pieleen ja toteutus suunniteltu väärin. Juutalaiset ovat asialla.
''Sitä [omaa rajattua maata] tarvitaan ainoastaan sellaisilla kansoilla, jotka omasta aloitteestaan tahtovat taata rotuveljilleen elatuksen, siis ovat valmiita omalla työllään käymään taisteluaan olemassaolosta. Kansat, jotka pääsevät mehiläiskuhnurien tavoin tunkeutumaan muun ihmiskunnan sekaan pannakseen tämän kaikin mahdollisin verukkein tekemään työtä heidän puolestaan, voivat perustaa valtioita kokonaan ilman omaa, tarkkarajaista elintilaakin. Tämä sopii ennen kaikkea siihen kansaan, jonka loiselämästä koko kunniallinen ihmiskunta meidän aikanamme kärsii: juutalaisiin. Juutalaisten valtio ei ole koskaan ollut alueellisesti rajallinen, vaan on ulottunut rajattomasti kautta kaiken maailman, mutta rajoittunut käsittämään vain yhden rodun. Sen vuoksi tämä kansa onkin aina muodostanut valtion valtioissa. On nerokkaimpia juonia ja temppuja, mitä konsanaan on keksitty, että tämä valtio on pantu purjehtimaan muka >>uskontona>> ja siten on sille ennakolta turvattu se suvaitsevaisuus, jota arjalaiset ovat aina valmiit osoittamaan uskontunnustuksille. Sillä todellisuudessa ei Mooseksen usko ole sen kummempi kuin juutalaisrodun säilyttämistä tarkoittava oppi.'' -Lainaus sivulta 121.
Loppujen lopuksi kyse ei ole siitä, että Hitler olisi vihannut kaikkia muita paitsi aitoja saksalaisia. Ihmisen oli oltava vahva, toteuttaa tiettyjä normeja ja ennen kaikkea asua omassa valtiossaan, oman kansansa parissa. Kansojen sekoittuminen ja monikulttuurisuus olivat ne pahat ja välteltävät asiat, sillä ne ovat selkeät syyt kansan tuhoutumiselle.
Mikä olikaan se kaikkein tärkein kysymys Hitlerin elämässä? Siihen vastataan sivulla 177. Se oli, että pitääkö hänen liittyä poliittisen yhdistyksen jäseneksi, joka on hyvin huonosti rakennettu, mutta jakaa arvot, vaiko ei. Hän liittyi, ja siitä alkoi varsinainen matka kohti yhteiskunnan suurimpia ja näkyvämpiä asemia.
Tähän mennessä kirja on pitkälti käsitellyt sitä, kuinka Hitler kasvoi lapsesta aikuiseksi ja miten hän on saavuttanut aatemaailmansa. Hänestähän piti tulla taidemaalari, huolimatta vanhempien vastustuksesta. Hän ei kuitenkaan jaksanut istua koulunpenkillä ja myöhemmin kiinnostuttua enemmän arkkitehtuurista, joutui toteamaan, että koulun ovet eivät aukea huonon koulumenestyksen vuoksi. Politiikkakin oli alkanut kiinnostaa, (en siteeraa miksi, sillä kirjassa aihetta käsitellään jatkuvasti) ja näin Hitler ei hankkinut arkkitehdin uraa, vaan sen, jonka me kaikki tiedämme.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Markku Karpio, Tie auki taivasta myöten

Suomenkielinen alkuteos (2001)
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 256
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
Markku Karpion Tie auki taivasta myöten on nuorten kirja, joka käsittelee suljetun uskonnollisen yhteisön elämää. Nuori tyttö Heli pestautuu kesätöihin Toivonniemeen Jumalan Valittujen keittiöön. Hänen isänsä on kuollut, äiti alkoholisti ja sisko muuttanut jo pois kotoa. Heli on kärsinyt masennuksesta. Elämälle on löydettävä suunta ja helpoin tie on löytää se Jumalan Valituista, johon isä kuului ja Rafu-setä on tärkeä jäsen.
Ei kuitenkaan ole helppoa luopua omasta tahdostaan ja asettua tiukkojen sääntöjen kahlitsemaksi. Poikaystäväkin jää maailmalliseen maahan. Lupa Toivonniemestä poistumiseen on kysyttävä aina liikkeen johtajalta, käytävä joka ilta jumalanpalveluksessa eikä radiosta saa soittaa mitään muuta kuin hengellistä kanavaa. Vanhemmiston käskyihin on pakko alistua. Kun Heli tapaa liikkeestä erotetun Elisan, hän alkaa epäillä Jumalan Valittujen toimintaperiaatteita, mutta samalla suhteet ulkomaailmaan ovat jo alkaneet rapistua - liikkeessä kehotetaan pikkuhiljaa katkaisemaan välit maailmallisiin tuttaviin, jopa sukulaisiin. Toisaalta siteet liikkeen jäseniin katkeavat, jos itse eroaa tai erotetaan. Luopuako unelmistaan vai lähteä pelastuvien joukosta?
Tarina on selkeästi kirjoitettu nuorille. Se on pinnallinen, kevyt ja jotenkin mitäänsanomaton. Nuortenkirjaviikkojen avauskirjana se on hyvä ja huomasin jälleen, miksi järjestän viikot - vähentääkseni ennakkoluulojani nuorten kirjallisuutta kohtaan. Vaikka luinkin tämän lähes yhdeltä istumalta nopean temmon vuoksi, jäin kaipaamaan niin paljon sitä syvällisyyttä ja rankkuuttakin. Suljetut uskonnolliset yhteisöt ovat olleet julkisuudessa aika paljon, jutut ovat antaneet rankan kuvan sellaisten ihmisten elämästä ketkä eivät sopeudu täydellisesti lahkoihin. Täytyykö välttämättä antaa kevyttä kuvaa jos se ei sellaista ole. Toisaalta tarinassa on hyvin tuotu esille, että joillekin yhteisö on tärkeä osa elämää ja voimavara, ei pelkästään negatiivisia puolia omaavaa. En kyseenalaista etteikö uskonnoissa voisi olla paljon hyvääkin, ja onhan sitä hyvää monien mielestä, mutta liika on aina liikaa. Kun liikutaan lainsäädännön rajamailla ja ihmisoikeuksia rikkoen tulee minulla jo ymmärryksen raja vastaan. Monet lahkot tuntuvat perustuvan henkilöpalvontaan eikä suljettu toiminta ja sen pimittäminen esimerkiksi kieltäytymällä luotettavan lehdistön haastattelupyynnöistä ainakaan vaikutelmaa paranna. Henkilöpalvontaan on Karpion kirjakin tarttunut, liikkeen johtajaa (olikohan se nyt nimeltään Usko vai Toivo) täytyy ihmeellisesti mielistellä.

Kuitenkin tarina vie samalla hyvin etäälle juuri näistä uskonnollisista liikkeistä, sehän se kirjan aihe piti olla. Huomattavampana aiheena nousee esille, mikäpä muukaan kuin, nuoren ihmisen kasvu ja epävarmuus. Jälleen pohditaan mikä elämässä on oikein ja etsitään polkuja kohti omia unelmia, omannäköistä elämää. Yksi asia erottaa Karpion tarinan muista nuortenkirjoista, nimittäin tässä pohditaan myös hyvää uskoa. Nuorille annetaan kuva, että riittävä usko löytyy ilman radikaalia elämän muutosta ja lahkoon ajautumista. Ihmisen ei välttämättä tarvitse luopua omasta tahdostaan uskoakseen jumalan hyvyyteen. Tällainen kuva on hyvä ja arvokas antaa niille nuorille, joille uskonto jotakin vielä merkitsee. Heitäkin löytyy paljon. Nämä kuvat eivät ole kiinni uskontokunnasta, vaikka Karpion kirja käsitteleekin selkeästi kristillisperäisiä liikkeitä. Osa nuorista radikalisoituu mikäli he eivät saa myönteisiä kokemuksia, välittämisen tunnetta ja muuta sellaista tärkeää.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta


Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice -blogista.

Tai no, minä huomasin tämän tempauksen vasta päivän myöhässä. Hyvän asian puolesta voi kuitenkin laittaa kortensa kekoon ihan milloin hyvänsä.


Miksi kirjastot tulisi säilyttää jokaisessa kunnassa?

- Kirjasto luo tasa-arvoa. Jokainen huolimatta taloudellisesta tilanteestaan, ulkonäöstään, iästään tai mistään muusta henkilökohtaisesta syystä on tervetullut kirjastoon. Tämän soisi olevan mahdollista asuinpaikasta riippumatta. Alueellinen eriarvoisuus vähenee.

- Kirjasto tukee ihmistä ja tuottaa palveluita jokaisessa elämänvaiheessa olevalle. Lapsi saa tukea kielelliselle kehitykselleen ja mielikuvitukselleen, opiskelija löytää materiaalia koulutehtäviinsä, aikuinen saa työkirjallisuuttaan. Vanhuksille kirjasto voi olla ainoa paikka, jonne mennään ihmisten ilmoille.

- Kirjaston tuottama kohtaamispaikka ja tieto, rauhalliset työtilat yms. vähentävät osaltaan syrjäytymistä ja kehittävät sivistystä.

- Kirjastosta voi lainata nykyään myös pelejä, musiikkia, urheiluvälineitä... Näin se voi tavoittaa myös heidät ketkä eivät lue ja kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan ilman, että tarvitsee hankkia omia varusteita.

- Kirjasto säilyttää kulttuuriperintöä ja pitää kirja-alaa vireänä.

- Vaalii monikielisyyttä ja kielitaitoa.

- Kirjastossa voi käyttää tietokonetta. Tiedonhakutaito ja tiedonlukutaito kehittyvät valvotussa ympäristössä.

- Kirjasto luo ympäristöä myös muulle taiteen ja kulttuurin osa-alueelle. Taidenäyttelyt, konsertit yms. tarjoavat ihmisille matalankynnyksen paikkoja esitellä omia taitojaan ja saada osansa kulttuurin tuottamasta hyvinvoinnista.

- Kirjaston tärkeä tehtävä onkin juuri yhdistää ihmisiä, tarjota luettavaa ja myös ne rauhoitetut työtilat. Tämä toteutuu hyvin monissa kirjastoissa.

- Kirjastot lisäävät työllisyyttä.

Mitä minä olen saanut kirjastoilta?

- Lukuharrastukseni alku ja säilynyt kiinnostukseni kirjoihin on pitkälti hyvin tavoitettujen kirjastopalveluiden ansiota. Kiinnostava kirja on ollut aina tarjolla, vaikka ei pystyisikään aina ostamaan sellaista. Olisin lukenut taatusti vähemmän muuten.

- Äidinkielen taitoni ja suullinen sekä kirjallinen ilmaisuni on kehittynyt ja kehittyy huomattavasti kirjojen ansiosta.

- Kirjastot ovat tarjonneet paikan rentoutua.

- Tarjonneet klassikot ja niiden vanhat painokset. Olen oppinut sujuvasti lukemaan myös vanhaa suomen kieltä.

- Löydän myös vaativampia nuotteja pianolle.

- Saanut tukea ja materiaalia vieraan kielen opintoihini (kiitos siis niille kirjastoille ympäri Suomen, jotka ovat avustaneet ruotsin opinnoissani). Kirjastolta saan tähän pitkältikin materiaalit. Liian vaikean kirjankin voi palauttaa ja katsoa jotakin helpompaa.

- Lisänneet ymmärrystäni ympäröivästä maailmasta, vaikka en matkustaisikaan maapallon toiselle puolelle.

- Ja niin paljon muuta ettei palstatila voisi riittää.

Säilytetään kirjastot.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Nina Hemmingsson, Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt

Jag är din flickvän nu (2006)
Suomennettu 2011
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 126
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Nina Hemmingssonin sarjakuvakirjan teokset on piirretty vuosina 2004-2006. Teokset ovat aina yhdestä ruudusta muutaman sivun sarjakuvaan. Ne sisältävät mustaa huumoria ja stereotypioiden rikkomista.

Jälleen täytyy todeta, että musta huumori ei ole minun lajiani. Sarjakuvat olivat tympääviä ja pitkästyttäviä. En ollut päässyt edes puoleen väliin asti, kun aloin jo odottaa kirjan loppumista. En edes tiedä mitä tästä voisin kirjoittaa, niin tyhjäksi jätti. Enkä ole varma mitä juuri luin.

Sanottakoon, että aluksi mukavalta näyttänyt piirustustyyli alkoi olla lopulta luotaantyöntävä. Kaikkein eniten ärsytti ihmisten silmien tyhjyys. Ne olivat karmaisevat. Eikä aihepiiristäkään loppujen lopuksi voine antaa positiivista palautetta. Ongelmana näen myös, ettei kirjan tarinoiden välille muodostu kokonaisuutta.

Enää en ymmärrä miksi ihmeessä lainasin tämän.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tematrio - Havet

Lyrans Noblesser-blogista (linkki sivupalkissa) on lähtöisin Tematrio-sarja, johon aina halukkaat saavat vastata. Tämän viikon aihepiiri meri oli sen verran innostava, että päätin julkaista muutaman aiheeseen liittyvän runon, olkaa hyvät.
Här är tre finska dikter vars tema är havet. Jag tror att Saima Harmajas och Veijo Baltzars dikter kan hitta svenska men jag vet inte ur Pietari Mansikka.
Här är Wikipedialänkar: Harmaja (på svenska) och Baltzar (på engelska). Pietari Mansikka (1825-1871) var finländsk folkskald. Mansikka kunde  inte gå på skola men hans bror hljälpade. Mansikkas dikter publicerade i tidning. Den namn var Sanan-Lennätin. Saima Harmaja (1913-1937) var författare och diktare. Harmaja höra till litteraturgrupp Tulenkantajat som var bemärkt gruppen.
Pietari Mansikka - Merimiehen runo
Vettä kynnän velloittelen,
Minä aaltoja ajelen,
Kynnän aika aurasella,
Syömättömällä hevolla ,
Että vaahto vatsan alta,
Käypi selkeä selästä.
Valan pitkiä vakoja,
Kynnän syltäkin syviä –
Pellolla perättömällä.
Vaikka tuuli tuudittaapi,
Ilma kiivas kiidättääpi
Laivaa lainetten välissä,
Jotta pauhaapi pahasti
Aalto laivan laitasella,
Vielä viskaapi sisälle
Myrskyn kourissa kovissa, –
Tok' on turva myrskylläkin,
Vesi veljenäin omana,
Sisarena aina aalto,
Isot lainehet isänä,
Äijät aallot äitinäni.
Ei ne painuta pahemmin,
Myrsky uhkaava upota,
Joll' ei päivät päätettynä
Ole loppuhun osattu,
Että Tuoni etsiskellä,
Surma tahtoisi tavata
Myrskyn kautta kaatamalla
Syvyytehen syöksemällä!
Saima Harmaja - Herääminen

Rajuilmassa murtui kerran
minun purteni huoleton.
Tuhat kauhua koin sinä yönä
käsivarsilla aallokon.

Mitä rakastin, kaikki, kaikki
läpi aaltojen hajosi.
Löi silmiini myrskyn siivet.
Vesi altani vajosi - -

Niin ikuisen uneni halki
nous laulua mainingin.
Läpi luomien valkeni taivas.
Minä silmäni aukaisin.

Mitä näen: meri aamussa päilyy,
sen aalloilla pilviä ui.
Mihin katson, mainingeilla
vain aamun pilviä ui.

Ja niinkuin en ennen koskaan,
näen, tunnen kauneuden:
on salaista valoa täynnä
vesi, taivas ja tuulet sen.

Mitä merkitsi se, mikä hukkui,
en enää muistaa voi.
Näen vain, joku itkuni kuuli,
joku myrskyn kammitsoi,

ja kun altani vajosi kaikki,
mikä koskaan rakastin,
joku kantoi käsillänsä
minut keinuun mainingin.

 14.8.1931

Veijo Baltzar - Meri on sininen
Meri on niin sininen,
sininen on vesi sen,
syvä virta hiljainen,
mieli hehkuu kaivaten.
Valkoiset purjeet laineiden,
oijoi minne virran tie vie,
aijai kauaksi kaukomaille?
miksi kiehdot kulkijaa?
Meri on niin hopeainen,
hopeinen on vesi sen,
syvä virta hiljainen,
ulappa kertoo tarinaa.
Haaveita meri kuljettaa,
oijoi minne virran tie vie,
aijai kauaksi kaukomaille?
miksi kiehdot kulkijaa?
Meri on niin ääretön,
ääretön ulappa sen
syvä virta hiljainen,
viestejä tuo tullessaan.
Hopeinen lie toivoni tie,
oijoi minne virran tie vie,,
aijai kauaksi kaukomaille?
miksi kiehdot kulkijaa?

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kioskikirjallisuuden klassikko: Cotton karkaa haudasta

Julkaistu: 1980
Kustantamo: Kolmio-kirja
Sivumäärä: 62
Mistä sain? Mökkilukemistoa
Jerry Cotton on saksalainen usean kirjoittajan kirjoittama tarinalehti, jonka 2500. numero ilmestyi vuonna 2005. Osa näistä lehdistä on suomennettu. Cottonia lukiessa harmitti, että tämän tyyppisiä tarinalehtiä ei enää julkaista. Nykyisinhän kauppojen lehdet tuntuvat jakavan vinkkejä vain laihdutukseen ja terveelliseen elämäntapaan (yleistän jonkin verran) ja ne harvat tarinat ovat joutavanpäiväistä jorinaa. Cottonit voisivat olla oivaa luettavaa myös heille, jotka eivät liiemmin lue - lyhyitä, jännittäviä, nopeatempoisia ja hauskoja, mutta ei raakoja ja mässäileviä, joten myös ala-asteikäisillekin niitä voisi ehkä tarjota.
Alussa Cotton on kollegansa Walshin kanssa auton sisällä upotettuna suohon, Walsh on ehtinyt jo tajuttomaksi ja Cottonin on saatava kummatkin maanpinnalle tai seurauksena on kuolema. Suohautahan on turhan kostea G-miehen kuiville luille. Ponnistelujen jälkeen kumpikin pääsevät pois suosta ja ambulanssi saadaan hälytetyksi paikalle.
Mutta kuka onkaan tämän takana? Siitä on Cottonilla jo aavistus. Samaan aikaan erään yrityksen talous on alkanut merkittävästi heiketä ja yrityksen omistajien sukulainen napattu lunnasvaatimuksilla. Rikosvyyhtiä selvitetään ajaen hienoilla autoilla, joita kuvaillaan viimeisen päälle rekisterinumeroita ja bensan kulutusta myöten.
Lehden otsikko on hämäävä. Suohautaa käsiteltiin vain noin viiden sivun verran, ja edes sitä kuinka Cotton todella joutui sinne auton sisällä jäi epäselväksi. Lopputarina käsitteli jo muita asioita.
Kieli on varsin hauskaa, siitä voi antaa lisäarvoa tarinalle ja tokikin suomentajalle, jonka nimeä ei kerrota. Kaikkein kiintoisin tältä kantilta on kuitenkin Cottonin sisältämä varsin nerokas järjenjuoksu, josta paras menee suurin piirtein näin:
 ''Jotain täytyi olla tehtävissä, tai jos ei olisi, niin sitten ei olisi mitään tehtävissä.''

LinkWithin