keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Markku Karpio, Tie auki taivasta myöten

Suomenkielinen alkuteos (2001)
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 256
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
Markku Karpion Tie auki taivasta myöten on nuorten kirja, joka käsittelee suljetun uskonnollisen yhteisön elämää. Nuori tyttö Heli pestautuu kesätöihin Toivonniemeen Jumalan Valittujen keittiöön. Hänen isänsä on kuollut, äiti alkoholisti ja sisko muuttanut jo pois kotoa. Heli on kärsinyt masennuksesta. Elämälle on löydettävä suunta ja helpoin tie on löytää se Jumalan Valituista, johon isä kuului ja Rafu-setä on tärkeä jäsen.
Ei kuitenkaan ole helppoa luopua omasta tahdostaan ja asettua tiukkojen sääntöjen kahlitsemaksi. Poikaystäväkin jää maailmalliseen maahan. Lupa Toivonniemestä poistumiseen on kysyttävä aina liikkeen johtajalta, käytävä joka ilta jumalanpalveluksessa eikä radiosta saa soittaa mitään muuta kuin hengellistä kanavaa. Vanhemmiston käskyihin on pakko alistua. Kun Heli tapaa liikkeestä erotetun Elisan, hän alkaa epäillä Jumalan Valittujen toimintaperiaatteita, mutta samalla suhteet ulkomaailmaan ovat jo alkaneet rapistua - liikkeessä kehotetaan pikkuhiljaa katkaisemaan välit maailmallisiin tuttaviin, jopa sukulaisiin. Toisaalta siteet liikkeen jäseniin katkeavat, jos itse eroaa tai erotetaan. Luopuako unelmistaan vai lähteä pelastuvien joukosta?
Tarina on selkeästi kirjoitettu nuorille. Se on pinnallinen, kevyt ja jotenkin mitäänsanomaton. Nuortenkirjaviikkojen avauskirjana se on hyvä ja huomasin jälleen, miksi järjestän viikot - vähentääkseni ennakkoluulojani nuorten kirjallisuutta kohtaan. Vaikka luinkin tämän lähes yhdeltä istumalta nopean temmon vuoksi, jäin kaipaamaan niin paljon sitä syvällisyyttä ja rankkuuttakin. Suljetut uskonnolliset yhteisöt ovat olleet julkisuudessa aika paljon, jutut ovat antaneet rankan kuvan sellaisten ihmisten elämästä ketkä eivät sopeudu täydellisesti lahkoihin. Täytyykö välttämättä antaa kevyttä kuvaa jos se ei sellaista ole. Toisaalta tarinassa on hyvin tuotu esille, että joillekin yhteisö on tärkeä osa elämää ja voimavara, ei pelkästään negatiivisia puolia omaavaa. En kyseenalaista etteikö uskonnoissa voisi olla paljon hyvääkin, ja onhan sitä hyvää monien mielestä, mutta liika on aina liikaa. Kun liikutaan lainsäädännön rajamailla ja ihmisoikeuksia rikkoen tulee minulla jo ymmärryksen raja vastaan. Monet lahkot tuntuvat perustuvan henkilöpalvontaan eikä suljettu toiminta ja sen pimittäminen esimerkiksi kieltäytymällä luotettavan lehdistön haastattelupyynnöistä ainakaan vaikutelmaa paranna. Henkilöpalvontaan on Karpion kirjakin tarttunut, liikkeen johtajaa (olikohan se nyt nimeltään Usko vai Toivo) täytyy ihmeellisesti mielistellä.

Kuitenkin tarina vie samalla hyvin etäälle juuri näistä uskonnollisista liikkeistä, sehän se kirjan aihe piti olla. Huomattavampana aiheena nousee esille, mikäpä muukaan kuin, nuoren ihmisen kasvu ja epävarmuus. Jälleen pohditaan mikä elämässä on oikein ja etsitään polkuja kohti omia unelmia, omannäköistä elämää. Yksi asia erottaa Karpion tarinan muista nuortenkirjoista, nimittäin tässä pohditaan myös hyvää uskoa. Nuorille annetaan kuva, että riittävä usko löytyy ilman radikaalia elämän muutosta ja lahkoon ajautumista. Ihmisen ei välttämättä tarvitse luopua omasta tahdostaan uskoakseen jumalan hyvyyteen. Tällainen kuva on hyvä ja arvokas antaa niille nuorille, joille uskonto jotakin vielä merkitsee. Heitäkin löytyy paljon. Nämä kuvat eivät ole kiinni uskontokunnasta, vaikka Karpion kirja käsitteleekin selkeästi kristillisperäisiä liikkeitä. Osa nuorista radikalisoituu mikäli he eivät saa myönteisiä kokemuksia, välittämisen tunnetta ja muuta sellaista tärkeää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin