keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uudenvuoden toivotus ja vuoden viimeinen kirjallinen koonti

VUOSI 2014
Naurua, kyyneliä, ihmetystä, löytämisen riemua, tuskaa - tunteiden laaja kirjo on ollut läpikäytävänäni jälleen taivaltaessani kirjojen maailmassa. Olen etsinyt mahdollisuuksia, minkälainen blogi olisi juuri minulle se omin. Olen löytänytkin jotakin, mutta yhä edelleen, ehkä ikuisesti, etsin sopivinta muotoa.
Matkalla kohti kirjavuoden loppua olen kokenut kaikenmoista. Jälleen on aika tehdä tiivis katsaus vuoteni mieleen painuneisiin kohokohtiin.
Kirjoja luin tänä vuonna yhteensä 51. Sivumäärä on 11 605.
Tämän korkuinen pino tulee noin 11 000 sivusta. Kirjat eivät suinkaan ole samat kuin mitkä tänä vuonna luin, mutta sivumäärä on oikea. Pehmolelu on korkeudeltaan likimain 30 cm.

Uusia ja uusvanhoja tuttavuuksia tuli myös tänä vuonna hieno määrä, yhteensä 30/51. Jälleen siis yli puolet.
Tässä välissä haluan kiittää kaikkia lukijoitani kuluneesta vuodesta.


Vuosi alkoi valtavan tietokirjallisuusinnostuksen parissa. Viikolla 7 vietin hetken Tove Janssonin maailmassa, luin Taikatalven. Samalla lupailin, että jonkin muumiromaanin luen vielä tänä vuonna. Kuinkas sitten kävikään? En lukenut, kyllästyin koko muumeiluun. Vuoden lopussa lainasin Muumilaakson marraskuun, mutta siihen se jäikin. Tartuin sentään vielä viikolla 11 muumisarjakuvaan. Kuukausikoonnit aloitin myös vuoden alussa. Tapa on ollut hyvä ja jatkuu yhäkin. Maaliskuussa juhlistin Shakespearen juhlavuotta tekemällä blogiosion Shakespearen lumoissa. Se on loppuvuodesta jäänyt sille tasolle, että pari luonnosta roikkuu odottamassa. Blogiosio siitä huolimatta jatkaa, ei sen ole tarkoituskaan olla aktiivinen. Maaliskuussa luin pari ajatuskirjaa. Huhtikuun aikana aloitin kevätsään uhmaamisen ja siitä alkoi ulkolukukauteni, minkä huomaa jo kirjojen lukumäärässä (vaikka huhtikuu jäikin vähänpuoleiseksi). Toukokuussa vastasin lupaamaani kirjahylly-haasteeseen, joka sujuvasti tuli useamman kuukauden myöhässä. Samalla julistin oman aikarajattoman omahyllyhaasteen. Siinä tilanne tällä hetkellä on se, että olen lukenut kolme kirjaa, mutta lukemattomien määrä on mystillisesti lisääntynyt.  Tilanne on alkutilannetta ''huonompi''. Mites näin pääsi käymään? Olin aloittanut suuruudenhullun projektini Alastalon salin parissa. Kesäkuussa viikolla 22 julkaisin normeja haastavaa lastenkirjallisuutta-sarjan ensimmäisen osan. Toinen osa ilmestyi juuri vastikään. Viikolla 23 Alastalo oli luettu ja bloggaaja iloisen ylpeä. Viikolla 24 alkoi kolmannen kerran perinteiset kesän nuortenkirjaviikot. Kesän aikana osallistuin kahteen lukumaratoniin, kokemukset olivat ensimmäiset. Pika-arviot tulivat tutuiksi. Blogista muodostui myös muutakin kuin pelkkiä kirja-arvioita julkaiseva blogi. Elokuussa lähdin mukaan kirjakuva päivässä-haasteeseen. Syyskuun aikana tein blogin syntymäpäivätilastot. Haasteilu jatkui, kun minut haastettiin runoilemaan limerikki. Marraskuussa aloitin Dostojevski-projektin, jota pikkuhiljaa edistän. Ehkä olen valmis sitten ensi jouluna... Timo K. Mukan juhlakirjoitus ilmestyi joulukuussa. Juuri ennen jouluaattoa julkistin lukuiloa!-haasteen. Joulupaketista paljastui yksi kirja, J.P Koskisen Ystäväni Rasputin sekä kaksi kirjaisaa elokuvaa, Kirjavaras kartuttamaan englanninkielentaitoani ja Olivierin Hamlet muuten ilahduttamaan. Eniten yllätyin Hamletista, vaikka ei kai olisi pitänyt. Samaiset henkilöt kun ovat myös sonettien takana, eikä Shakespeareinnostukseni ole näkymättä jäänyt. Joulukuun lopulla tein jo perinteiseksi muodostuneen suuren lainapalautuksen, eli palautin kaikki kirjastolainat, olivat lukematta tai ei. Se tuo vapautuksen tunteen. Uusi vuosi aloitetaan puhtaalta pöydältä.     


 VUODEN SUOSIKKISITAATTI KIRJASTA

''You're born naked and the rest is drag.'' Suomeksi olet syntynyt alastomana ja loppu on dragia. Jotenkin tästä tuli se suurin suosikkini tämän vuoden kirjoista napatuista sitaateista, vaikka tuo olikin omistuskirjoitussivuilla eikä varsinaisesti tarinassa. Sitaatti päätyi myös yläkuvaani.
VUODEN PARAS KIRJA (kaunokirjallisuus/tietokirjallisuus)





Jonas Gardellin trilogiaa voin hyvällä syyllä nimittää tämän vuoden kirjatapauksekseni. Sen parissa koin tunteiden kirjon laidasta laitaan. Bloggaukset löytyvät täältä, täältä ja täältä.
Tiia Aarnipuun Sinivalkoisissa höyhenissä, Suomalainen drag ei koskaan ole päätynyt blogiini asti. Siinä on erinomainen tietokirja, juuri sellainen kuin vaadin viiden tähden tietoteokselta (tämän olisin antanut, jos arvostelun olisin tehnyt). Valitettavasti olen nyt uusinut kirjaa enimmäismäärän, joten se on pakko palauttaa. Kirjassa on enemmän sisältöä kuin puolelle vuodelle ehtii mahduttamaan. Opus päätyy käsiini taatusti useasti myöhemminkin.
VUODEN 2014 KAUNEIN KIRJAN KANSI
Jos viime vuonna mietin tämän tittelin saajaa hyvän tovin, tänä vuonna se ei vaatinut pohtimista. Oikeastaan tiesin jo silloin hyvin varmaksi, kun tämän kirjan luin, että se tulee komeilemaan tässä alapuolella.
Huomaako tiettyä yhteneväisyyttä viimevuotiseen?
VUOSI 2015
2015 on nimetty kirjan vuodeksi. Se tulee siis sisältämään paljon kirjallista ilotulistusta. Ensi vuoden teemaan sopii hyvin myös lukuhaasteeni lukuiloa. Vuodelle en anna taaskaan mitään valmiita suunnitelmia. Muutama lukuhaaste sopisi kuitenkin mukaan. Tällä hetkellä on kutina, että vuodesta tulee entistä kirjaisampi. Tutkimusmatka kirjallisuuden lähteillä jatkuu.
 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Normeja haastavaa lastenkirjallisuutta 2

vk. 52
Pakkasen ulkona paukkuessa oli aika jälleen viettää tovi normeja haastavan lastenkirjallisuuden parissa.  Kirjastosta valikoin viisi kuvakirjaa, jotka sitten lueskelin kameran kera. Mikä parasta, tällaiset lyhyet ja helppolukuiset kirjat ovat mitä oivin tapa saada muistikuva siitä miltä lukeminen tuntuu. Pitkän tauon jälkeen ei innosta ottaa kovin raskasta kirjaa. Ja kaiken häsellyksen keskellä on hyvä pysähtyä hieman pohtimaan asioita.
Kaksi ujoa pandaa

Kirjoittanut Julia Jarman ja kuvittanut Susan Varley. Suomentanut Raija Rintamäki vuonna 2013 ja kustantanut Mäkelä. Alkuteos englanninkielinen Two shy pandas, 2012.
''Kaksi huolestunutta karhua mietti kumpikin tahollaan, voisiko mennä kysymään, onko toisella kaikki kohdallaan.''









Tämän kirjan nähdessäni ajattelin, että ''ihanaa, pääsen lukemaan kirjan, jossa ujoutta ei pidetä huonona asiana''. Kyseinen kirja ei sovi sitten lainkaan normien haastajaksi. Se pikemminkin vahvistaa niitä. Ujous esitetään huonona ja välteltävänä asiana. Jää vaikutelma, että vain ylittämällä ujouden, tapahtuu hyviä asioita; muuten on tylsää. Tasan yksi kuva sopii haastajaksi, ja sen olen kuvannut tuohon keskimmäiseksi. Muuten koko tarina oli täytetty sukupuolistereotypioilla (yhtenä esimerkkinä lukuisista sarjan viimeinen kuva). Pienillä lapsilla ei vielä taida olla kaveruuden suhteen selkeää sukupuolirajaa, joten en näkisi haastavaksi myöskään sitä, että tarinan kaveruksina on tyttö ja poika.

Toisinkin voi oppia

Kirjoittanut ja kuvittanut Eve Tharlet. Suomentanut Arja Kanerva vuonna 2013 ja kustantanut Lasten Keskus. Alkuteos saksankielinen Noemi, kleine Gans - ganz gross a minedition book, 2005.

''Kylmä vesi tuntui Ninnistä pelottavalta, mutta sitä se ei voi kertoa kenellekään, kaikkihan nauraisivat! Hanhi, joka ei pidä uimisesta! Onko mokomaa kuultu!''









Toisinkin voi oppia oli sitten jo aivan toista luokkaa. Takakansi enteili hyvää. ''Herkästi kuvitettu tarina rohkeudesta kulkea omia polkuja'', takakannessa muotoiltiin. Päähanhi Ninni ei ole samanlainen kuin muut lajitoverinsa. Hän ei pidä lentämisestä, jonossa marssimisesta eikä varsinkaan uimisesta. Ninniä kiinnostavat perhoset. Äitihanhi on välittävä, mutta ei ymmärtäväinen Ninnin erilaisuutta kohtaan. Väkisinkin Ninniä yritetään mahduttaa muottiin ja katkaista perhostutkijan uran unelmalta siivet. Kunnes huomataan, että vaikka ei osaakaan lentää, uida tai marssia, on unelmat mahdollisuus toteuttaa. Ehkä tätä voisi verrata ihmismaailmassa tilanteeseen, jossa lapsi haaveilee jostakin ammatista, mutta ei ole kovin menestyvä koulun oppiaineessa, jota ammattiin edellytetään.

Sinä et kuulu tänne, Beiron

Kirjoittanut ja kuvittanut Anna Härmälä. Suomentanut Mirjam Ilvas vuonna 2011 ja kustantanut Schildts. Alkuteos ruotsinkielinen Du hör inte hit, Beiron; 2011.

'' 'Haluan osallistua koiranäyttelyyn!' 'Jaahas, se ei taida olla hyvä idea.' 'Kuulitkos, se ei ole meitä varten.' ''








Tämä tarina kertoo erilaisuuden hyväksymisen vaikeudesta, vähempiarvoisuuden tunteesta, oman halun seuraamisesta ja välittämisestä. Beiron on kylärakki, ei mitenkään hienostunut rotukoira. Eräänä päivänä hänen reviirinsä puuhun on kiinnitetty ilmoitus rotukoiranäyttelyistä. Ystävät yrittävät toppuutella, mutta Beiron on päättänyt osallistua kilpaan. Hän taivaltaa päivän verran saapuen kisapaikalle, jossa vastaanotto on tyly ja ylimielinen. Beiron naamioituu eri rodun edustajiksi, mutta huijaus paljastuu aina. Hän kuitenkin voittaa nakukoirakisan, mutta palkintopallilla omatunto kolkuttaa, joten Beiron kertoo totuuden, ettei ole mikään rotukoira. Hienot koirat pysyvät tylyinä ja kotimatka tuntuu loppumattoman pitkältä. Kotona on odottamassa kaverit, jotka hyväksyvät. Samalla tarinasta voi oppia muutaman sanan ruotsinkieltä, sillä kuvitukseen kuuluvat tekstit ovat kaksikielisiä.


Herra kuningas

Kirjoittanut Raija Siekkinen ja kuvittanut Hannu Taina. Suomenkielinen alkuteos ja kustantanut Otava, 1986.

'' 'Kunpa minulla olisi edes viisikymmentä alamaista', kuningas sanoi ja kääntyi ja kulki rantaa vasemmalle niin kauas kuin jaksoi, mutta ranta oli tyhjä täälläkin. Ja kuningas istui kivelle ja oli murheellinen eikä siksi huomannut ollenkaan, miten hieno auringonlasku sinä iltana oli.''







Herra kuningas voitti aikanaan Rudolf Koivu-palkinnon ja kyllä se palkinnon ansaitsikin. Kirjan värimaailma on hämyinen, sellainen sinisen harmahtava, josta nousee esiin muutamia väripilkkuja. Herra kuningas on kertomus kuninkaasta, joka on niin yksinäinen, että ei huomaa pieniä iloja ja ihmisiä ympärillään. Alkutilanne on vahva, kirjoittaja maalaa tilannetta, jossa kuninkaan ympärillä ei ole lainkaan ihmisiä. Kuningas lähtee etsimään alamaisia, sillä sellaisia täytyy jokaisella kunnon hallitsijalla olla. Ketään ei vain löydy. Hän yrittää etsiä onnea hankkimalla lisää 'omaisuutta' ympärilleen. Sitten saapuu ovelle kissa nimeltä Tiikeri, josta kuningas julistaa alamaisensa. Hän ei kuitenkaan huomaa, että oikeastaan palveleekin kissaa itse, onnessaan yksinäisyyden päättymisestä. Kissa opettaa kuningasta huomaamaan jälleen ilonaiheet elämässä ja pikkuhiljaa talot ja niissä asuvat ihmiset muuttuvat jälleen näkyviksi. Myös yhteiskuntaluokat sekoittuvat tarinassa sujuvasti, kukaan ei ole lopulta toistansa ylempi.

Aimo ja Unto

Kirjoittanut Minna Lindeberg ja kuvittanut Linda Bondestam. Suomentanut Tittamari Marttinen vuonna 2012 ja kustantanut Schildts & Söderströms. Alkuteos ruotsinkielinen Allan och Udo, 2011.

''Unto on nyt vahva ja riehakas, hilpeä ja voimakas. 'Päästä irti, senkin kuvatus!' Hän huutaa hirveyksiä korvaan Aimon, jota oikeastaan rakastaa: 'Eikö täällä hetken rauhaa saa? Älä kulje mukanani, älä roiku kannoillani! Etkö käsitä? Sinun on nyt aika lähteä!' '' 









Aimo ja Unton lukemista odotin kaikkein eniten. Olin lukenut siitä arvosteluja jo aiemmin ja kiinnostunut. Nyt se löytyi kirjaston hyllystä. Tarinassa perhemalli ei ole perinteinen, mutta siitä ei myöskään tehdä numeroa. Kahden miehen välistä suhdetta ei suurennella eikä osoitella. He vain ovat pari. Aimo ja Unto ovat kumpikin hyvin erilaisen taustan omaavia ihmisiä. Toinen on entinen sotilaslentäjä ja toinen entinen lamppukauppias. Siitä huolimatta he rakastavat toisiaan, ei tarvita samanlaisuutta. On jouluaatto, mutta Untoa ärsyttää. Häntä vaivaa menetetty maine, alkanut eläke. Välittäminen näkyy kirjan kuvituksestakin. Tilanteet ovat arkisia. Aimo ja Unto vajoavat uneen ja lähtevät yhteiselle matkalle. Matkan aikana Unto pettää Aimon, mutta rakkaus voittaa ja ristiriita tilanne voitetaan. Elämä jatkuu. Kirja on kirjoitettu runomuotoon, joka välillä tökkii, mutta muuten kirja on viihdyttävä. ''Love will keep us alive'', rakkaus pitää meidät hengissä, on kuvitukseen kirjoitettu.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Lukuiloa! -Haaste vuodelle 2015

Kuvaa saa käyttää haasteeseen liittyvissä postauksissa.

Vuoden mittaan on saanut kuunnella monta monituista kertaa huolia ja väittelyitä maailman tämän hetkisestä tilanteesta. Sitä tulee joka puolella - joukkoliikenteessä, ulkona kävellessä, sanomalehdessä. Kukin on varmasti saanut osansa pohdinnasta. Sitten kerran kuulin sen mikä herätti ajatukseni tästä vuoden 2015 haasteesta. Eräs, minulle tuntematon, henkilö tokaisi, että tähän maailmaan tarvitaan iloa. Toteuttakaamme siis tämä pieni, mutta varsin ilahduttava toive.

Haasteessa tarkoitus on kertoa kirjan ja kirjallisuuden parissa tapahtuneista hetkistä, jotka ovat syystä tai toisesta tehneet siitä hetkestä ihanan, ja jonka haluaa jakaa.
Iloa tuonut hetki on saanut tuoda iloa vain sinulle tai kelle tahansa muulle. Se voi olla mitä tahansa, kunhan se tavalla tai toisella liittyy kirjallisuuteen.
Oletko lukenut täydellisen kirjan, istunut puistossa kirjan kanssa auringon helliessä, lahjoittanut kirjan eteenpäin, lukenut ääneen yhdessä toisen ihmisen kanssa, käynyt lausumassa runoja läheisellä vanhainkodilla... - kaikki kelpaa tähän haasteeseen!
Näistä hetkistä on tarkoitus tehdä kirjoitus omaan blogiin, josta se lisää iloa vielä muille blogiin eksyville. Kirjoituksen muotokin on täysin vapaavalintainen. Ainoa kriteeri on, että kirjoituksessa täytyy olla tunniste lukuiloa.
Haasteen päätyttyä minä kokoan kaikki ilonhetket yhteen ja julkaisen ne omassa blogissani.
KOOTUSTI OHJEET:
Mitä?
Tuotetaan iloa kirjallisuuden tiimoilla.
Kuinka?
Ilmoittaudu mukaan tämän kirjoituksen kommenttikentässä. Tee kirjoituksia iloisista, kirjallisista hetkistä tunnisteella lukuiloa. Haasteen päätyttyä ilmoita vielä kerran samaisessa kommenttikentässä osallistumisesi päättymisestä, niin kirjoituksesi pääsevät mukaan koontipostaukseen. Käyn kokoamassa kaikki tunnisteen takana olevat postaukset, joten omaa koontia ei välttämättä tarvita.
Milloin?
Haasteaika on 24.12.2014-23.12.2015. Vuosi on siis aikaa. Viimeinen päivä ilmoittaa osallistumisen päättyminen on 23.12. Koontipostaus ilmestyy jouluaattona.

Pienestä hiirestä, jolla on suuret korvat

(vk.46, keskiviikko)
The Tale of Despereaux. Being the story of a mouse, a princess, some soup, and a spool of thread (2003)
Suomennettu 2009
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 263
Mistä sain? Kirjamessuostos

''Hän tuijotti valoa, joka tulvi linnan lasimaalausikkunoista sisään. Hän nousi takajaloilleen ja painoi nenäliinan sydämensä kohdalle ja tuijotti ylös, ylös loistavaan valoon. 'Furlo', hän sanoi, 'mitä tuo on? Mitä kaikki nuo värit ovat? Ollaanko nyt taivaassa?' ''
Desperon taru löytyi Helsingin kirjamessujen kahden euron myyntipisteen kasasta. Ellei hinta olisi ollut niin halpa, olisin todennäköisesti jättänyt sen muiden hankittavaksi. Mutta siinä se oli, ja ostin sen mielessäni ajatukset vuoden 2009 sadun pohjalta tehdyssä elokuvassa. Kävin sen katsomassa ja ihastuin siihen pieneen hiireen ja sen tarinaan. Hiiret ja rotat ovat aina olleet tärkeitä - miten en voisi pitää näistä hahmoina. Täytyi saada tietää, millainen kirja on elokuvan takana.
''Maailma on pimeä ja valo kallisarvoista.
Tule lähemmäksi, rakas lukija.
Sinun täytyy luottaa minuun.
Kerron sinulle tarinan.''
Satu jakaantuu neljään eri osaan ja lopetukseen. Ensimmäinen osa kertoo Desperon syntymästä ja elämän alku taipaleesta, toinen Chiaroscuro rotan kohtalosta, kolmas pienen Maikki-tytön traagisesta elämästä ja neljäs kokoaa nämä hahmot yhteen ja yhdistää heidän tarinansa.
    On myönnettävä, että osilla on tarkoituksensa, mutta minua hieman harmitti, kun tuntui, että edellinen jäi aina hieman kesken. Jokainen osa oli edeltäväänsä huonompi. Se johtunee kuitenkin siitä, että kerronta kirjassa oli tasapaksua eikä kielellisiä tai juonellisia yllätyksiä ilmennyt. Aluksi niin mukavaan kerrontaan tottui nopeasti, eikä se enää yhtälailla ihastuttanut lopussa kuin alussa. Kielessä harmitti myös jatkuva lukija-sanan käyttö. Lukija, sinun... tai jotain, lukija, jotain tapaisesti.
''Lukija, sinun on paras tietää, että melkein jokaista, olipa hän sitten ihminen tai hiiri, odottaa mielenkiintoinen kohtalo (johon joskus liittyy rottia, joskus ei) ellei hän sopeudu olemaan samanlainen kuin muut.''
Kuten hyvään lastensatuun aina, on tähänkin kirjoitettu mukaan opetuksia. Ei suoranaisesti, mutta rivien välissä niitä kyllä on. Uskon, että pienikin lapsi löytää, huomaamattaankin, niitä ilman lopussa olevaa suoraa opetusta. Tarinan suurin opetus on, että erilaisista unelmista, mieltymyksistä ja ulkonäöistä huolimatta, jokaisella meistä on paljon yhteisiä asioita, ja voimme kaikki syödä keskenemme keittoa, kenenkään ei tarvitse jäädä ulkopuolelle. Kaikista välitetään. Yleensä kuitenkin se henkilö, joka uskaltaa erottautua joukosta tai erottuu haluamattaan, vaikka ulkonäkönsä vuoksi, on haavoittuvammassa asemassa muihin nähden. Toinen opetus on, että meistä jokainen kykenee mihin tahansa, tekemään suuria tekoja, olimme me kuinka pieniä tahansa ja kuinka mitättömiä muiden silmissä. Ja toisinaan ne pienimmät teot ovat ne kaikkein suurimmat.

















Kirjan kuvitus ja ulkonäkö on valloittava. Tarinaa selailee mielellään lukematta yhtä ainutta sanaa. Ja juuri tämän seikan ansiosta kirjasta riittää iloa kaiken ikäisille.
HYVÄÄ JOULUA! Hiiret ovat jälleen saapuneet lukemaan loppiaiseen asti Shakespearea. Kelpaisi kyllä minullekin.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Timo K. Mukka 70 vuotta!

Vihdoinkin on koittanut tämä päivä, jota olen odottanut jo yli vuoden...



Tänä vuonna on juhlittu Timo K. Mukkaa. Hänen syntymästään on tullut kuluneeksi tasan 70 vuotta ja esikoisromaanin Maa on syntinen laulu ilmestymisestä 50 vuotta. Valitettavasti vuosi on jäänyt Tove Janssonin varjoon, ja ehkä jossain määrin myös Kirsi Kunnaksen. Heilläkin on ollut juhlavuosi, hienoa niin, mutta tässä kirjoituksessa kunnioitetaan Mukkaa. Olen odottanut jo pitkään tätä päivää, sillä pääsen julkaisemaan useamman Mukka-kirjoitukseni. Niissä on jossakin määrin päällekkäisyyksiä, sillä olen kirjoittanut ne eri tarkoituksia varten ja tämän takia tiedon toistaminen on ollut välttämätöntä. Nauttikaa siis ylipitkästä tekstistä.
MUKAN LYHYT ELÄMÄKERTA
Timo Kustaa Mukka syntyi Ruotsissa 17.12.1944 Böllnäsissä. Siellä hänen perheensä oli paossa Lapin sotaa. Eemeli ja Lyyli Mukalla oli yhteensä viisi lasta, Timo sekä kaksi vanhempaa tyttöä, Taina ja Mirja, että nuorimmat Hillevi ja Tuomo. Vuonna 1945 perhe muutti takaisin Pellon Orajärvelle.
13-vuotiaana Mukka sairastui vakavasti aivokalvontulehdukseen. Koska hän oli pitkään tajuttomana, hänen pelättiin kuolevan. Sairaudesta parantumisen jälkeen Mukan persoonallisuus muuttui. Aikaisemmin niin sosiaalinen ja vilkas lapsi muuttui hiljaiseksi ja syrjäänvetäytyväksi.
Mukka aloitti kirjallisen työnsä jo varhain. Hänen tuotoksiaan ei suostuttu kustantamaan lukuisista yrityksistä huolimatta. Mukka masentui ja muutti Helsinkiin. Siellä hän aloitti kuvataideopinnot. Helsingissä hän tapasi myös Tuula Pekkolan, jota hän kosi ja he menivät kihloihin.
1962 Mukan isä kuoli. Se oli hyvin suuri menetys ja ahdistus syveni entisestään. Samana vuonna Mukka koki uskonnollisen herätyksen ja liittyi Jehovan todistajiin. Uskonnollinen ajanjakso päättyi yht'äkkiä seuraavana vuonna ja Mukka meni naimisiin Tuulan kanssa. Heille syntyi kaksi lasta, Johan ja Tuuli. Hän aloitti myös hetkeksi syrjään jääneen kirjoittamisen uudestaan. Romaani Maa on syntinen laulu valmistui Mukan ollessa 19-vuotias. Suoraan tätä ei suostuttu julkaisemaan, vaan siihen oli tehtävä muutoksia. Myöhemmin hän kirjoitti myös muun muassa romaanit Tabu sekä Täältä jostakin. Jokainen tuotos sai ristiriitaisen vastaanoton. Kirjallinen tasokkuus myönnettiin, mutta aiheet herättivät närkästystä ja inhoa.
Armeijassa ollessaan Mukan pasifismi ja kommunismi vahvistuivat entisestään. Armeija oli paikka, joka ei sopinut hänelle millään tavalla. Kokemuksista syntyi romaani Täältä jostakin, jonka välitykselle viha armeijaa ja aseita vastaan näkyy reilusti.
Vuonna 1970 Mukka sai häädön kodistaan ja hän muutti takaisin lapsuuden kotiinsa. Pian hän kuitenkin muutti jälleen, nyt Rovaniemelle. Kaksi vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin valtion viisivuotinen apuraha ja hän tapasi myös Rauni Mollbergin, elokuvaohjaajan. Vierailun aikana Mukka sai sydänkohtauksen. Hymy-lehti julkaisi Mukan taistellessa sydänsairautta vastaan artikkelin ’’Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka’’, mikä johti entistä syvempään masennukseen. 27.3.1973, 28-vuotiaana Timo K. Mukka kuoli sairaalassa.
RADIKALISMI - MUKAN KIRJOITUSTYYLI
Radikalismi on tyylisuunta ja aate, josta ei löydy paljoa tietoa. Minusta tuntuu, että se on jäänyt jo monin paikoin unohduksiin, ainakin kirjallisuuden puolella. 
Radikalismi sijoittuu 1960-1970 luvuille, kun tiedotusvälineet toivat tietoa maailman kriiseistä, Vietnamin sodasta ja Afrikan nälänhädästä. Kansainvälistymisen seurauksena syntyi liikkeitä, jotka vastustivat sotaa. Alettiin vaatia suuria muutoksia. Samalla taiteesta tuli poliittista ja vahvasti kantaa ottavaa. Radikalismi oli maailmanlaajuinen ilmiö. Kaliforniassa syntyi hippiliike.
Yksi suurimmista aatteista oli sodanvastaisuus. Rauhan tavoittelu yhdisti nuorisoa ympäri maailmaa. Myös rakkaus oli tärkeä teema ja nuoret alkoivat ihannoimaan yksilön mahdollisuutta päättää omasta rakkauselämästään.
Timo K. Mukka oli yksi radikalisteista, mikä näkyy hänen kirjallisesta tuotannostaan. Hänen teoksensa ovat vahvasti maailmaa, yhteiskunnallista järjestystä ja uskontoa kritisoivaa. Toistuvina teemoina ovat yksilön sopeutumattomuus vallalla olevaan järjestykseen sekä heteroseksuaalisuus. Hänen kirjoituksensa ovat hyvin rohkeita ja peittelemättömiä. Niistä näkee selvästi, että Mukka on pyrkinyt suureen muutokseen. ’’Sen teoksen ymmärtäminen ei ole ihan helppo juttu. Ei se ole mitään viihdettä, eikä sitä sellaisena pidä ottaakaan. Se on yhden sortin manifesti. Hieno teos, mutta vaatii aika paljon kontekstintuntemusta. Ei se yritäkään olla kiva ja hauska ja mukava.’’(Lainaus Kaksplus-keskustelupalstan tekstistä koskien Maa on syntinen laulua) 

HIEMAN OMIA AJATUKSIA JA JOTAKIN MUUTA

Timo K. Mukalla on oma ominainen tyylinsä. Pohjaan arvioni omiin lukukokemuksiin koskien kirjoja Maa on syntinen laulu sekä Täältä jostakin.


Täältä jostakin – takakannessa kirjoitetaan: ''Kuten Mukalla aina myös tässä romaanissa ovat vastakkain rakkaus ja kuolema, järjestäytynyt yhteiskunta ja yksilön sopeutumattomuus.'' Mukka käsittelee rakkautta naiseen ja heteroseksuaalisia haluja hyvin rohkealla otteella. Hän piirtää sanoillaan kuvaa omista haaveistaan ja tunteistaan. Silti rakkaudessa joudutaan pettymään ja kuolema kohtaa läheisiä. Lähtökohdat ovat tarinoissa hyvin arkiset. Häpeilemätön seksuaalisuus on Mukalla tärkeä aihe.

Mukka oli radikalisti ja hän vastusti osaltaan yhteiskunnan järjestäytyneisyyttä. Maailmassa ei ollut tilaa yksilölle, hänen tunteilleen ja tarpeilleen. Se aiheuttaa monesti ongelmia. Täältä jostakin – romaanissa kirjoitetaan hyväksymättömyydestä hyvin. Armeijassa häpeillään Matti K. Tullin ehtymätöntä itkemistä ja taiteilijan ammattia. Herkkä ihminen, joka vastustaa aseita ja tappamista, ei ole mies. Maa on syntisessä laulussa sopeutumattomuus todetaan toisella tavalla. Martta rakastuu pahamaineiseen poromieheen, Oulaan. Hän ei kuitenkaan pitäydy suhteista toisten miesten kanssa ja isän on vaikea hyväksyä rakkautta Oulaan. Siskonrannan kylässä on vaikeita ongelmia.
Vaikka karuus onkin tärkeää näissä kirjoissa, samalla siihen on yhdistetty lyyrisyyttä mikä pehmentää vaikutelmaa. En ole ymmärtänyt, kuinka kauneuden ja rumuuden voi yhdistää niin onnistuneesti. Sitä pidän Mukan suurimpana taitona.
FIKTIIVINEN KESKUSTELUTEKSTI
Keskustelemassa on viisi innokasta, lapsellista (myös kärjistettyä) henkilöä, jotka kävivät katsomassa elokuvakerhon esittämän Maa on syntinen laulu – elokuvan. Mukana on siis Taija (T), Kaarlo (K), Matias (M), Seija (S) sekä Laura (L). Tässä on heidän keskustelunsa kokonaisuudessaan.
T: Mitä ajatuksia elokuvan katsominen teissä herätti? Minun mielestäni näytelmälliset suoritukset olivat hienoja.
K: Ai, niin vai? Minun mielestäni suoritukset olivat ennemminkin ammattitaidotonta kohellusta. Tarinan ydin ei tullut ilmi.
M: Minä tunnen tämän kirjana. Elokuva jäi kauas sen hienoudesta ja lyyrisyydestä. Kaikki karuus oli säilytetty ja jopa lisätty. Se on väärin. Sovitus olisi voinut olla taidokkaampi.
T: Mutta silti tämä keräsi ilmestyessään lukuisia katsojia. Kyllä sillä pitää olla ansioitakin.
S: Minäkin pidin tarinan suoruudesta ja tavallisuudesta. Se oli mukavaa vaihtelua ja tuli lähemmäs, kun ei ollut aivan niin ammattitaitoista porukkaa.
L: Minä en pitänyt tästä, aivan järkyttävä. Minua ahdisti. Toki on pakko myöntää, että Mollberg on tavoittanut kirjan hengen, mutta silti.
T: Matias, pitäisitkö elokuvasta, jos et tuntisi kirjaa?
M: Eihän sitä voi tietää. Ehkä sitten, mutta tilanne on nyt tämä.
L: Koin inhoa, kun vasikka paloiteltiin. Pieni vasikka, joka vielä ennen kuvauksia eli. Tämän tapainen toiminta pitäisi kieltää. Parempi olisi jättää elokuva tekemättä, ellei voisi olla riistämättä henkeä eläimiltä.
K: Ei se nyt niin kamalaa ole. Kuoleehan niitä vasikoita muutenkin. Yksi sinne tai tänne.
L: Kuinka kehtaat? Nyt minä lähden kotiin.
T: Rauhoitutaan ja puhutaan sitten vaikka murteesta. Kuinka teidän mielestänne murre oli säilytetty?
M: Olihan se suhteellisen onnistunut. Kuitenkin kirjassa kieli tuli lähemmäksi. Hienoja murreilmauksia, kuten kläppi ja hihtaamhaan. Minä pidän.
K: Valitettavasti kello on jo paljon, minua odotetaan kotona. Hei sitten.
T: No, voimmehan me kaikki sitten lähteä. Kiitos, että saavuitte ja tervetuloa uudelleen. Seuraavalla kerralla jatkamme samalla tavalla. Silloin voisimme ottaa katsottavaksi elokuvan Kuoleman hellä kosketus, joka pohjautuu Mukan romaaniin Täältä jostakin. Nähdään siis.

Lähteitä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_K._Mukka
www.isakry.fi
yle.fi
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/799032-maa-syntinen-laulu-elokuva-kuka-nahnyt
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maa_on_syntinen_laulu_(elokuva)
http://www.elokuvauutiset.fi/site/sf-2011/kotimaiset-19702012
http://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/timo-k-mukka/toimintasuunnitelma/



keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Nuorena nukkuneet ja tuhoon tuomitut - haasteiden koonti

Vaikka näissä omissa haasteissani on vielä aikaa, päätin koota ne jo nyt, sillä tiedän etten ehdi enää lukea niihin yhtään mitään.
Haasteideni tarkoitus oli ennemmin löytää mielenkiintoisia kirjoja tulevaisuutta varten kuin välttämättä lukea niitä. Lukemisen määrä jäikin vähäiseksi, mutta nyt minulla on erittäin mielenkiintoiset kirjalistat!

Nuorena nukkuneet:

Haasteen tarkoitus oli tutustuttaa kirjailijoihin, jotka olivat kuolleet ennen kolmattakymmenettä ikävuottaan - nukkuneet pois hyvin nuorina. Samalla oli tarkoitus pohtia, vaikuttiko kirjailijan keskimääräistä nuorempi ikä hänen tuotoksiinsa, olivatko ne jollain tavoin erilaisia kuin muut.
Näiden lisäksi luin Mukalta kirjan Kyyhky ja unikko, mutta sitä en voinut haasteeseen lukea, sillä olin määritellyt, että yhdeltä kirjailijalta sai lukea vain yhden kirjan.

Tuhoon tuomitut:
Tarkoituksena oli tutustua kirjoihin, jotka ovat joskus herättäneet vihaa ja paheksuntaa, ja tästä syystä ne kiellettiin. Haasteeseen kelpasi ainoastaan kirjat, jotka kiellettiin kokonaan, pelkän sensuurin kohteena oleminen ei riittänyt.
Tähän haasteeseen en lukenut ainuttakaan kirjaa. Aiemmin blogin puolella vilahti pari kertaa Niccolo Machiavellin Ruhtinas, joka olisi mainiosti kelvannut tähän haasteeseen, mutta viimeiset neljäkymmentä sivua jäi lopulta lukematta ajan puutteen vuoksi, eikä sitten enää huvittanut kirjaa jatkaa loppuun. Ehkä jonain päivänä.  

Marraskuun kootut selitykset

Marraskuu on ollut yllättävän täynnä kaikkea, minkä varmaan huomaa tästä kymmenen päivää myöhässä ilmestyneestä kuvattomasta kuukausikoonnista. Kiire ei silti kuvaa kuukauttani, sillä olen järjestellyt asiani niin, että minulle riittää aika niihin kaikkein tärkeimpiin asioihin ja muita jättänyt suosiolla vähemmälle - tällä kertaa se valitettavasti iski juuri kirjojen lukemiseen.

Toviin ei näytä helpotusta tulevan, mutta ehkä sitten joululomalla.

Marraskuun aikana luin kaksi kirjaa, joista toisesta on kylläkin vasta ilmestynyt arvostelu (Toinen tulee niin nopeasti kuin kerkeän). Kumpikin kirja oli oikein mukavia ja alkutalven päiviä piristäviä.

Timo K. Mukka - Kyyhky ja unikko
Kate DiCamillo - Desperon taru

Sivumäärätietoja ei ole tähän hätään saatavilla.

Sen lisäksi aloitin Dostojevski numero 3 - projektin, joka ei tällä hetkellä etene. Kirja on kuitenkin alkanut erittäin lupaavasti ja sitä on tarkoitus pikkuhiljaa jatkaa.

Haasteista suoritin loppuun yhden, ihminen sodassa, jonka koonnin julkaisin jo aikaisemmin.

Ja tähän viimeiseksi minun lienee todettava, että tällaisen pienen blogin pitäjän mieltä on lämmittänyt lukijoiden kommentit ja uudet lukijat, hyvin, hyvin paljon. Kiitos siis niistä.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Ihminen sodassa - haasteen koonti


Eniten minua kiinnostaa tie-blogissa laitettiin noin vuosi sitten aluille mielenkiintoinen lukuhaaste, johon myös minä menin ottamaan osaa. Nyt näinä päivinä alkaa olla viimeinen mahdollisuus tehdä haasteen koonti.

Tarkoituksena oli lukea kirjallisuutta, jossa teemana on tavalla tai toisella sota ja ansaita kirjojen määrillä sotilasarvoja. Vaikka tarkoitus tavallaan olikin ravistella ihmisten ennakkoluuloja sotakirjallisuutta kohtaan, en voi sanoa, että minun kohdallani niin olisi käynyt. Mikäli näkisitte kirjahyllyni, huomaisitte, että selkeästi eniten minulla on kirjoja sodasta. Lähdin haasteeseen mukaan saadakseni luettua näitä kirjoja omista hyllyistäni. Oikeastaan ihan hyvin tässä sitten lopulta kävi. 50% opuksista, jotka luin aiheen tiimoilta, olivat omiani.

Eikä sotakirjallisuuden lukemiseni jää tähän, se jatkuu yhtälailla kuin tänäkin vuonna. Onhan tämä teema hyvin kiinnostava ja antoisa. Kiitän siis haasteen järjestämisestä.

Ennen kuin jaarittelen enempää, on tässä lukemani kirjat:




- Jenni Linturi - Malmi, 1917 (sodan liepeillä)


- Dominique Sigaud - Aavikkoromaani (sotakokemukset)


- Markus Zusak - Kirjavaras (maailmansodat)

Kirjojen määrä saavutti neljän. Se on yli tavoitteideni, sillä lähdin liikkeelle kahdesta kirjasta. On myös hieman yllättävää, että yksikään lukemistani ei ole kirja, jossa soditaan, vaan kaikki kertovat armeijamaailman tai sodan aiheuttamista kokemuksista ja sodan vaikutuksesta ''tavallisiin'' ihmisiin. Tämä olikin haasteen paras puoli, aloin nähdä viittaukset sotaan myös silloin, kun eivät miekat kalise ja kranaatit lentele. Sotilasarvokseni sain korpraalin. 

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kyyhky unikkoa rakastaa

(vk.45, sunnuntai)
Suomenkielinen alkuteos (1970)
Painos: 1970 (toinen painos)
Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 112
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

 ''Minä päästän sinut lähtemään nyt kun yöt tulevat yhä kylmemmiksi ja lätäkköihin jäätyy vesi sydänyön tunteina. Jään tänne. Aion kulkea rantaan sinä sylissäni, taitan haavoihin ruohoja ja lasken sinut veteen pikku Darja. Kohta olet matkalla äänetön viestinviejä, kohta olet kadonnut näkyvistäni. Minä syleilen ruumistasi raudan ja valon keskellä, keskellä melua ja ääntä, keskellä erämaata hukutan suloisiin hiuksiisi valituksen ja jätän ruumiisi veden matkustajaksi. Matkamme ei ollut pitkä. Jää hyvästi.''
Timo K. Mukka - jälleen hän on onnistunut vakuuttamaan minut kirjallaan, antanut hetket, jolloin olen nauttinut täysin, lumoutunut jokaisesta sanasta ja lauseesta. Jokainen hetki on ollut upea ja vaikuttava. Ympäröivä maailma on unohtunut viettäessäni hetkiä aina niin ihmeellisessä Lapissa.
Kyyhky ja unikko on lyhyt tarina Darja Paukun ja Pieti Kolströmin rakkaudesta. Näiden kahden lyhyestä yhteisestä hetkestä, joka päättyy traagisesti. Alku lupailee jo huonoa. Pienessä kylässä ei ole sopivaa rakastaa, jos ikäeroa on kaksikymmentä vuotta ja Pietillä ja Darjalla on. Jo alussa Mukka kehottaa kuvittelemaan tapahtumien näyttämöksi ''Kemijoen latvavesistöjen joen, jonka
rannalla raskasmielinen Pieti Kolström istuu kuollut alaston tyttö sylissään.'' Hän kuvailee paikkaa tarkemminkin ja se on juuri täydellisen sopiva tähän runollisen kauniiseen kirjaan. Kyyhky ja unikosta ei voi odottaa nopeasti etenevää kirjaa, se hapuilee ja etsiskelee reittejään kohti loppua, joka kerrottiin jo kirjan alussa. Reitti loppuun ei ole suoraviivainen, vaan sisältää lukuisia tapahtumia, joissa kuitenkin sanat ja kuvaileminen on tärkeämpää kuin itse tapahtumat. Ihmisiä kuolee, elämä on yksinkertaista, mutta samalla niin moniulotteista.

Ei voi kuvitellakaan, etteikö Mukalla olisi annettavaa nuoresta iästään huolimatta. Eikä voi kuvitella, että Kyyhky ja unikko ei antaisi lukijalleen mitään vain sen vuoksi, että kirjassa ei tapahdu yhtikäs mitään. Tärkeintä ovat sanat.

Tarina kosketti ja tuntuu, että minun on mahdotonta pukea ajatuksiani sanoiksi. Miksi ne kirjat, joista haluaisi sanoa eniten, on juuri niitä, joista ei kykene sanomaan mitään riittävää? Täytynee todeta, että en vain kykene enempään.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Vihdoinkin se alkaa - projekti Dostojevski numero 3


Edessä 1098 sivua kahlattavaa tarinaa. Tartun hyllyissäni pitkään pyörineeseen järkäleeseen - Karamazovin veljeksiin.

Ei tule mieleenikään lukea koko kirjaa kerralla läpi. Vaikka kuinka pidän Dostojevskin tarinoista ja Rikos ja rangaistus tuli luettua taannoin viikonlopussa, ei minulla ole sellaiseen suoritukseen tahtoa saati aikaa.

Kirja koostuu neljästä osasta ja epilogista, joiden mukaan minun on tarkoitus kertomus lukea.

- Ensimmäinen osa: sivulle 229
- Toinen osa: 230-465
- Kolmas osa: 466-727
- Neljäs osa+epilogi: 728-1098

Eihän keskimäärin 300 sivua kerralle ole pitkä, eihän? Ja ettei projekti kävisi liian pitkäksi, annan itselleni oikeuden lukea jokaisen osan välissä jonkin muun kirjan.

Nyt, kun projekti on julkaistu, mahdollinen halu keskeyttää se on pienempi. Väliaikapäivityksiä on luvassa aina, kun kirjoittamisen tarvetta ilmenee.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Puhdistus

(vk.44, keskiviikko)
Suomenkielinen alkuteos (2008)
Painos: 2008
Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 375
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Viron lähihistoria ei ole täynnä auvoa ja kauniita päiviä. Mutta siitä historiasta minä en tiedä juuri mitään eikä Puhdistus ollut omiaan valaisemaan tätä puutetta sivistyksessäni.

Kun kirjan aihe jää etäiseksi, alan kiinnittää huomioita kirjoitusvirheisiin ja heikonlaisesti rakennettuihin lauseisiin  sekä muihin tyyliseikkoihin. Nämä vain entisestään etäännyttävät tarinan maailmasta. Ja silloin ei pelasta tieto siitä, että kyseessä on kertomus, joka pohjautuu todellisiin tapahtumiin. Ensimmäinen ongelma, johon kiinnitin huomiota, tuli vastaan sivuilla 92-93. Aukeamalla on kuusitoista kertaa Vollin nimi. Huomioni kiinnittyi enemmän siihen kuin tarinaan. Volli sitä ja Volli tätä - olisiko sen voinut korvata vaikkapa sanalla hän? Sivulta 92 alkavalla luvulla on myös toinenkin häiritsevä ominaisuus. Kysymykseksi jäi, tuleeko Volli Aliiden kotiin vain juomaan korviketta ja toteamaan, että todennäköisesti joutuu oikeuteen. Ensimmäisen aukeaman aikana Volli sekä tulee, että valmistelee lähtöä ja sivulla 94 hän jo lähtee pois. Sivulla 101 taasen on häiritsevän paljon käytetty eri aikamuotoja ja lukijalle jäi epäselväksi, mistä hetkestä juuri puhutaan. On preesensiä, imperfektiä, perfektiä ja taisi siellä olla pluskvamperfektikin.

Ensimmäinen osa kirjasta oli kokonaisuudessaan tylsä, enkä oikein jaksanut keskittyä tapahtumiin. Kielellinen taso ei jättänyt positiivista tunnetta. Puhdistus ei tuonut mitään suurta yllätystä rakenteeltaankaan. Hyvänä keinona, joskin aika käytettynä, on, että kun osa alkaa kärpäsen huiskinnalla, palataan osan lopussa samaan tilanteeseen.  Osansa huonoon tunnelmaan voi olla se, että olen juuri ennen tätä kirjaa lukenut Gardellin trilogian kirjan, minkä jälkeen ei myöskään aikaisemmin ole heti seuraava kirja tuntunut erityisen hyvältä.

Ongelmia tuli myös myöhemmissä osissa. S. 115-116 sisältyy virke: ''-- lopetti jutustelunsa ja kääntyi heitä kohti, kääntyi heitä kohti, ja juuri...''. Toisto kyseisessä kohdassa kyseisellä tavalla tuntui minusta täysin turhalta ja tehottomalta. Sen lisäksi jäin pohtimaan, mitä tarkoitettiin sivun 119 virkkeellä ''-- ja Ingel liehui sen ympärillä ja sulkatalkoissa tyttöjen kikatuksessa illalla tanssit, ja sitten...'' Olisin muotoillut sen jollakin toisella tavalla, niin että ei olisi jäänyt vaikutelmaa, että sanoja olisi laitettu toistensa perään ilman minkäänlaista sidosteisuutta niiden välillä. Pienimpänä, joskin sekin hyvin ärsyttävänä, ongelmana oli sanaparin ''antaa ylen'' käyttö. Eihän se sopinut kirjaan mitenkään! Mieluummin olisin nähnyt ihan suoraan sanan oksentaa. Sivun 159 tapahtumat jäivät nekin epäselviksi. Mitä Lindalle siis tapahtui? Sivulla 206 on virke, johon jumiuduin, hullua kyllä, hyvin pitkäksi aikaa; ''Kaikkein epätodennäköisimmällä parillakin oli suurempi mahdollisuus.'' Viimeisen osan kirjeistä en enää ymmärtänyt mitään. Rummon sitaatit osien alussa eivät sopineet mukaan ja lukujen nimet olivat typeriä ja harhaanjohtavia. Olisi vain suoraan jätetty nimeämättä. Ja niin, mikä on lastenmakkara?

Tämän pitkän luettelon jälkeen, jota muutamalla kohdalla vielä kykenisin jatkamaan, olisi ehkä hyvä paljastaa, minkä takia päädyin antamaan jopa kaksi tähteä. Sivulta 200 viidennen osan alkuun Puhdistus oli heikkouksistaan huolimatta ihan kelpo luettavaa ja pieni kiinnostuksen kipinä heräsi sisälläni. Ehkäpä luenkin Puhdistuksen näytelmänä.

Kun tarkemmin ajattelee, kirjan nimi on yksinkertaisuudessaan varsin nerokas. Aliidella on konkreettinen siivoamisvimma, mutta myös toisinajattelevia ihmisiä puhdistetaan maailmasta. Mieleeni tuli toisen maailmansodan juutalaisvainot ja keskiaikain inkvisitio. Mielleyhtymä inkvisitioon hiipi mieleeni siinä kohdin, kun Aliide, Ingel ja Linda olivat kunnantalolla kuulusteltavina. Sotkuisuus ja puhtaus paistoi kirjasta. Hans kuvataan hikisenä ja likaisena, kun taas Ingel on luonnottoman hyvä onninen. 

Kirjalta, joka on palkittu Wikipedian mukaan kymmenellä palkinnolla ja kolmella ehdokkuudella, olisin odottanut jotain ihmeellistä antia. Nyt en voi kuin vain todeta, että en ymmärrä kirjan suurta suosiota. Keskustellessa muiden ihmisten kanssa, jotka lukivat kirjaa samaan aikaan kanssani, heräsi kysymys. Johtuukohan kirjan suuri suosio siitä, että Viron historiasta ei ole aikaisemmin, ainakaan pahemmin, kirjoitettu romaaneja. Jos Puhdistus olisi ollut vain jotain uutta ja sillä keinoin ainutlaatuista. Olisiko Puhdistus pärjännyt, mikäli Viron lähihistoriasta olisi kirjoitettu jo kaunokirjallisuutta aiemmin?

----
Kaunokirjalliseen maailman valloitukseen sain lisättyä Viron.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Lokakuun loppu


Aika kuluu huomaamatta eteenpäin, nyt on jo aika kirjoittaa tämän vuoden kymmenes (!) kuukausikoonti.

Mitä sitten tulin lukeneeksi?


 Nils-Aslak Valkeapää, Kevään yöt niin valoisat

Jonas Gaedell, Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin;
osa 3: kuolema

Sofi Oksanen, Puhdistus (arvostelu ilmestyy myöhemmin)

Sivumäärä on 741 ja kirjojen tähtien keskiarvo alaspäin pyöristäen kolme.

Viisi tähteä sai Jonas Gardellin koskettavan trilogian päätösosa Kuolema.

Neljä tähteä ansaitsi aina yhtä ihastuttavat Nils-Aslak Valkeapään runot.

Vain kaksi tähteä jäi Sofi Oksasen Puhdistuksen kohtaloksi.

----

Tänä vuonna olen lukenut 48 kirjaa sivumäärän ollen 10932.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

(vk.41, lauantai)
 Torka aldrig tårar utan handskar - 3. Döden (2013)
Suomennettu 2014
Kustantamo: Johnny Kniga
Sivumäärä: 304
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

''Sillä elämä jatkuu, joskin aivan toisenlaisena kuin ennen. Sitten voi surra ja kaivata, mutta tuntea myös iloa ja muistella. Joinakin hetkinä on ajattelematta sitä, toisina hetkinä joutuu taas sen valtaan. Vuosia kuluu, ne muuttuvat vuosikymmeniksi, ja Benjamin vanhenee ja jaksaa lopulta ajatella, että kenties kaikessa on kyse siitä, että tekee sovinnon itsensä kanssa ja on kiitollinen siitä armon osoituksesta, että on yleensä saanut viettää sen hetkensä jonkun toisen kanssa, se hetken joka heillä maan päällä oli. Että hän on saanut elämänsä aikana rakastaa jotakuta joka on rakastanut häntä. Sitten sade vaimeni ja Benjamin jatkoi pyörämatkaansa.''
Olen sanaton, kuten aiemminkin tämän trilogian kirjojen kohdalla. Muutaman päivän ajan olen pohtinut ja pyöritellyt, mitä sanoja voisin kirjoittaa antaakseni kirjalle sen kunnian, joka sille kuuluu. Hetken kävi mielessä, että kirjoittaisin vain tarinan lopussa, Paulin hautajaisissa, lauletun laulun säkeet, ja siinä se; laulu tiivistää oleellisia asioita niin upeasti ja tiiviisti - mutta ei se kuitenkaan riittäisi. Tiedän, että en kovin pitkästi kykene kirjoittamaan. Kirja kosketti liian paljon, jotta saisin sanalliseen muotoon edes auttavasti tiivistettyä ajatukseni. Mutta yritän, mitä minä sitten kertoisin?
     Kuolema on saapunut nyt kaupunkiin, niin kuin sarjan ensimmäiseltä riviltä lähtien on osannut odottaa. Kaikki on lähestynyt kohti vääjäämätöntä loppuaan. Nuoret miehet kuolevat ilman lupausta arvokkaasta lopusta. He ovat jätettä, joka heitetään pois, surematta ja huomaamatta. Läheisiksi muodostuneet henkilöt jättävät elämän taakseen toinen toisensa jälkeen. Toiset tekevät itsemurhan, toiset sinnittelevät viimeiseen asti. Elämisen arvoisen elämän kriteerit muuttuvat jatkuvasti pienemmiksi. Niin, mikä todella on elämää, jota kannattaa elää. Olemmeko silloin terveitä, ovatko ihmissuhteemme kunnossa, menestymmekö? Vai voimmeko elää, vaikka edelliset eivät nimeksikään toteutuisi?
     Nyt olen jo ehtinyt tottua täysin kirjan poukkoilevaan aikaan, eikä tuota vaikeuksia tietää, kerrotaanko mistä ajasta. Vaikka kirja oli erinomainen, hieman kyllä harmitti lukuisat kirjoitusvirheet. Kokosin näitä jonkin verran kirjasta, joista tässä kaksi ärsyttävimmistä:

''Sofia ja Lars-Åke juhlivat hänen pääsyään opiskelemaan menemällä Godthemin krouviin nauttimalla lankkupihviä.'' (s.187)

''Koko päivän he viettävät sängyssä, pitävät taukoa vain lähtiessä hakemassa pitsaa.'' (s.205)

Ja näitä riitti useampiakin. Lukuhetki töksähti aina tuollaiseen, vaikka lopulta ne eivät kokonaistunnelmaa latistaneetkaan.
    Sen lisäksi parilta sivulta, joissa kirjoitetut tiedot menivät sekaisin ja täysin ohi kokosin selvyydeksi miellekartat. Muillekin ne tässä iloksi.

S. 159-160 kerättyjä tietoja:

S. 160-161 kerättyjä tietoja:

Kuten aikaisempienkin osien kanssa, myös tätä lukiessa koin monenlaisia tunteita. Toisinaan nauroin, toisinaan itkin valtoimenaan ja kaikkea siltä väliltä. Mutta näinhän se erinomaisten kirjojen kanssa on, ne koskettavat ja jättävät jäljen. Ne muuttavat elämää jollain tavoin.

LinkWithin