maanantai 29. joulukuuta 2014

Normeja haastavaa lastenkirjallisuutta 2

vk. 52
Pakkasen ulkona paukkuessa oli aika jälleen viettää tovi normeja haastavan lastenkirjallisuuden parissa.  Kirjastosta valikoin viisi kuvakirjaa, jotka sitten lueskelin kameran kera. Mikä parasta, tällaiset lyhyet ja helppolukuiset kirjat ovat mitä oivin tapa saada muistikuva siitä miltä lukeminen tuntuu. Pitkän tauon jälkeen ei innosta ottaa kovin raskasta kirjaa. Ja kaiken häsellyksen keskellä on hyvä pysähtyä hieman pohtimaan asioita.
Kaksi ujoa pandaa

Kirjoittanut Julia Jarman ja kuvittanut Susan Varley. Suomentanut Raija Rintamäki vuonna 2013 ja kustantanut Mäkelä. Alkuteos englanninkielinen Two shy pandas, 2012.
''Kaksi huolestunutta karhua mietti kumpikin tahollaan, voisiko mennä kysymään, onko toisella kaikki kohdallaan.''









Tämän kirjan nähdessäni ajattelin, että ''ihanaa, pääsen lukemaan kirjan, jossa ujoutta ei pidetä huonona asiana''. Kyseinen kirja ei sovi sitten lainkaan normien haastajaksi. Se pikemminkin vahvistaa niitä. Ujous esitetään huonona ja välteltävänä asiana. Jää vaikutelma, että vain ylittämällä ujouden, tapahtuu hyviä asioita; muuten on tylsää. Tasan yksi kuva sopii haastajaksi, ja sen olen kuvannut tuohon keskimmäiseksi. Muuten koko tarina oli täytetty sukupuolistereotypioilla (yhtenä esimerkkinä lukuisista sarjan viimeinen kuva). Pienillä lapsilla ei vielä taida olla kaveruuden suhteen selkeää sukupuolirajaa, joten en näkisi haastavaksi myöskään sitä, että tarinan kaveruksina on tyttö ja poika.

Toisinkin voi oppia

Kirjoittanut ja kuvittanut Eve Tharlet. Suomentanut Arja Kanerva vuonna 2013 ja kustantanut Lasten Keskus. Alkuteos saksankielinen Noemi, kleine Gans - ganz gross a minedition book, 2005.

''Kylmä vesi tuntui Ninnistä pelottavalta, mutta sitä se ei voi kertoa kenellekään, kaikkihan nauraisivat! Hanhi, joka ei pidä uimisesta! Onko mokomaa kuultu!''









Toisinkin voi oppia oli sitten jo aivan toista luokkaa. Takakansi enteili hyvää. ''Herkästi kuvitettu tarina rohkeudesta kulkea omia polkuja'', takakannessa muotoiltiin. Päähanhi Ninni ei ole samanlainen kuin muut lajitoverinsa. Hän ei pidä lentämisestä, jonossa marssimisesta eikä varsinkaan uimisesta. Ninniä kiinnostavat perhoset. Äitihanhi on välittävä, mutta ei ymmärtäväinen Ninnin erilaisuutta kohtaan. Väkisinkin Ninniä yritetään mahduttaa muottiin ja katkaista perhostutkijan uran unelmalta siivet. Kunnes huomataan, että vaikka ei osaakaan lentää, uida tai marssia, on unelmat mahdollisuus toteuttaa. Ehkä tätä voisi verrata ihmismaailmassa tilanteeseen, jossa lapsi haaveilee jostakin ammatista, mutta ei ole kovin menestyvä koulun oppiaineessa, jota ammattiin edellytetään.

Sinä et kuulu tänne, Beiron

Kirjoittanut ja kuvittanut Anna Härmälä. Suomentanut Mirjam Ilvas vuonna 2011 ja kustantanut Schildts. Alkuteos ruotsinkielinen Du hör inte hit, Beiron; 2011.

'' 'Haluan osallistua koiranäyttelyyn!' 'Jaahas, se ei taida olla hyvä idea.' 'Kuulitkos, se ei ole meitä varten.' ''








Tämä tarina kertoo erilaisuuden hyväksymisen vaikeudesta, vähempiarvoisuuden tunteesta, oman halun seuraamisesta ja välittämisestä. Beiron on kylärakki, ei mitenkään hienostunut rotukoira. Eräänä päivänä hänen reviirinsä puuhun on kiinnitetty ilmoitus rotukoiranäyttelyistä. Ystävät yrittävät toppuutella, mutta Beiron on päättänyt osallistua kilpaan. Hän taivaltaa päivän verran saapuen kisapaikalle, jossa vastaanotto on tyly ja ylimielinen. Beiron naamioituu eri rodun edustajiksi, mutta huijaus paljastuu aina. Hän kuitenkin voittaa nakukoirakisan, mutta palkintopallilla omatunto kolkuttaa, joten Beiron kertoo totuuden, ettei ole mikään rotukoira. Hienot koirat pysyvät tylyinä ja kotimatka tuntuu loppumattoman pitkältä. Kotona on odottamassa kaverit, jotka hyväksyvät. Samalla tarinasta voi oppia muutaman sanan ruotsinkieltä, sillä kuvitukseen kuuluvat tekstit ovat kaksikielisiä.


Herra kuningas

Kirjoittanut Raija Siekkinen ja kuvittanut Hannu Taina. Suomenkielinen alkuteos ja kustantanut Otava, 1986.

'' 'Kunpa minulla olisi edes viisikymmentä alamaista', kuningas sanoi ja kääntyi ja kulki rantaa vasemmalle niin kauas kuin jaksoi, mutta ranta oli tyhjä täälläkin. Ja kuningas istui kivelle ja oli murheellinen eikä siksi huomannut ollenkaan, miten hieno auringonlasku sinä iltana oli.''







Herra kuningas voitti aikanaan Rudolf Koivu-palkinnon ja kyllä se palkinnon ansaitsikin. Kirjan värimaailma on hämyinen, sellainen sinisen harmahtava, josta nousee esiin muutamia väripilkkuja. Herra kuningas on kertomus kuninkaasta, joka on niin yksinäinen, että ei huomaa pieniä iloja ja ihmisiä ympärillään. Alkutilanne on vahva, kirjoittaja maalaa tilannetta, jossa kuninkaan ympärillä ei ole lainkaan ihmisiä. Kuningas lähtee etsimään alamaisia, sillä sellaisia täytyy jokaisella kunnon hallitsijalla olla. Ketään ei vain löydy. Hän yrittää etsiä onnea hankkimalla lisää 'omaisuutta' ympärilleen. Sitten saapuu ovelle kissa nimeltä Tiikeri, josta kuningas julistaa alamaisensa. Hän ei kuitenkaan huomaa, että oikeastaan palveleekin kissaa itse, onnessaan yksinäisyyden päättymisestä. Kissa opettaa kuningasta huomaamaan jälleen ilonaiheet elämässä ja pikkuhiljaa talot ja niissä asuvat ihmiset muuttuvat jälleen näkyviksi. Myös yhteiskuntaluokat sekoittuvat tarinassa sujuvasti, kukaan ei ole lopulta toistansa ylempi.

Aimo ja Unto

Kirjoittanut Minna Lindeberg ja kuvittanut Linda Bondestam. Suomentanut Tittamari Marttinen vuonna 2012 ja kustantanut Schildts & Söderströms. Alkuteos ruotsinkielinen Allan och Udo, 2011.

''Unto on nyt vahva ja riehakas, hilpeä ja voimakas. 'Päästä irti, senkin kuvatus!' Hän huutaa hirveyksiä korvaan Aimon, jota oikeastaan rakastaa: 'Eikö täällä hetken rauhaa saa? Älä kulje mukanani, älä roiku kannoillani! Etkö käsitä? Sinun on nyt aika lähteä!' '' 









Aimo ja Unton lukemista odotin kaikkein eniten. Olin lukenut siitä arvosteluja jo aiemmin ja kiinnostunut. Nyt se löytyi kirjaston hyllystä. Tarinassa perhemalli ei ole perinteinen, mutta siitä ei myöskään tehdä numeroa. Kahden miehen välistä suhdetta ei suurennella eikä osoitella. He vain ovat pari. Aimo ja Unto ovat kumpikin hyvin erilaisen taustan omaavia ihmisiä. Toinen on entinen sotilaslentäjä ja toinen entinen lamppukauppias. Siitä huolimatta he rakastavat toisiaan, ei tarvita samanlaisuutta. On jouluaatto, mutta Untoa ärsyttää. Häntä vaivaa menetetty maine, alkanut eläke. Välittäminen näkyy kirjan kuvituksestakin. Tilanteet ovat arkisia. Aimo ja Unto vajoavat uneen ja lähtevät yhteiselle matkalle. Matkan aikana Unto pettää Aimon, mutta rakkaus voittaa ja ristiriita tilanne voitetaan. Elämä jatkuu. Kirja on kirjoitettu runomuotoon, joka välillä tökkii, mutta muuten kirja on viihdyttävä. ''Love will keep us alive'', rakkaus pitää meidät hengissä, on kuvitukseen kirjoitettu.

2 kommenttia:

  1. Tänään juuri katsoin tuota Sinä et kuulu tänne, Beiron-kirjaa kirjastossa mutta vielä jäi hyllyyn. Tuo Aimo ja Unto herätti nyt erityisesti kiinnostukseni. Pitääpä bongailla se kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Beiron kannattaa joskus lukaista vaikka ei se minusta mikään erityisen hyvä ole. Aimo ja Unto on kyllä onnistunut, sitä voisi jopa itse lukea läpi useamman kerran.

      Poista

LinkWithin