sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Liputtaminen on vallankäyttöä

Hyvää ruotsalaisuuden ja Kustaa Aadolfin päivää arvon Suomen kansa. Jälleen tänään on Suomen liput nostettu salkoihin kunnioittamaan merkittävää päivää.



Suomen lippu on vallan käyttöä. Se sulkee tietyt ihmisryhmät ulkopuolelle siitä käsityksestä, kuka kuuluu kansaan ja mikä on arvostettavaa elämää. Suomessa liputetaan sotien kunniaksi (Kustaa Aadolf oli mukana monissa sodissa), muistellaan veteraaneja ja kunnioitetaan perinteisiä käsityksiä kulttuurista ja suomalaisuudesta. Liputuspäivien kriittinen tarkastelu ei kestä päivän valoa monikulttuurisessa ja moniarvoisessa Suomessa.

Ymmärtääkseen miksi sellainen pieni asia kuin lipun nostaminen tangon nokkaan muutamana päivänä vuodessa on vallankäyttöä, tarvitaan ymmärrystä siitä, mikä lippu on. Lippu on symboli. Suomen lipun tarkoituksena on yhtenäistää muuten niin erillistä kansaa. Kun hajanainen joukko ihmisiä saadaan kunnioittamaan lippua, liputuspäivien avulla yhtenäistetään joukkoa ja luodaan koheesiota. Tiettyinä päivinä joukko suorittaa saman toimen ja tällä saadaan tarvittavia yhteisiä tapoja, joiden avulla luodaan yhtenäisyyden tunnetta ihmisten välille.

Ihmiset nostavat lipun salkoon joko tottumuksesta, halusta jatkaa perinnettä tai ihan oikeasta kunnioituksesta. Muutama soraääni, joka jättää lipun nostamisen sikseen, ei paljoa hetkauta. Nostamalla lipun salkoon määriteltyinä liputuspäivinä, ihmiset antavat hiljaisen hyväksyntänsä yhteiskunnan arvoille ja rakenteelle. Tietyt tahot Suomessa on velvoitettu liputtamiseen. Mikäli tätä niin kutsuttua kansaa ei saada nostamaan lippuja salkoon, ei kukaan voi kuitenkaan välttyä lipun näkemiseltä jossain. Näin ei ole vaaraa, että jossakin olisi paikka, jossa kukaan ei nostaisi lippua rakentamaan yhtenäisyyttä.

Suomen lippu on ainakin jollain tasolla pyhä. Sen käyttöä säätelevät tarkat normit; lippu ei saa koskea maahan, sitä ei saa käyttää halventavasti ja se tulee hävittää oikeaoppisesti. Julkisesti lipun polttavaa katsotaan paheksuvasti. Tällainen ihminen näyttää julkisesti, että hän ei halua olla osa yhteiskuntaa eikä hyväksyä rakenteita ja arvoja. Lipun häpäiseminen julkisesti on kantaaottavampi teko kuin lipun nostamatta jättäminen, vaikka ajatusmaailma voikin olla sama tekojen taustalla.
Samalla kun lipulla luodaan kuvaa siitä, millainen on Suomen kansa, liputuspäivillä jätetään osa suomalaisuuden kirjosta pois. Argumenttina voi todeta, että kaiken vuoksi on mahdotonta liputtaa ja osa liputuksen arvoisista päivistä on yksinkertaisesti pakko karsia pois. Siitä huolimatta eräs asia nousee silmille kun selailee kalenteriin merkittyjä päiviä ja sitä, mitkä niistä ovat saaneet lipun kuvan peräänsä. Saamelaisten kansallispäivä ei ole liputuspäivä. Suomessa kunnioitetaan Suomen lisäksi ruotsalaisuutta ja eurooppalaisuutta, mutta Suomen ja Euroopan ainoa alkuperäiskansa, saamelaiset, jätetään liputuksen ulkopuolelle.

Suhtautumisessa saamelaisiin on paljon parantamisen varaa, mutta kokonaisen kulttuurin jättäminen suomalaisuuden ulkopuolelle on yksinkertaisesti väärän tuntuista. Saamelainen kulttuuri on hieno ja ongelmistaan huolimatta siitä voidaan oppia paljon. Arvostusta saamelaisuus ainakin ansaitsisi lisää. Liputtamalla on suljettu kokonainen ihmisryhmä ja kulttuuri meidän ulkopuolelle ja tehty heistä osa niitä toisia.

LinkWithin