sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Elokuvissa: Tom of Finland, Dome Karukoski


Tom of Finland oli tämän vuoden pakko  nähdä -elokuva. Olin tehnyt sille verrattain suuret odotukset kunnes sain kuulla hieman toisenlaisia kommentteja, joiden perusteella laskin odotustasoani. Onneksi laskin, koska sillä keinoin elokuva oli ihan hyvä. Siitä lähtien kun sain kuulla, että elokuva edes tehdään, mietin sitä, muistetaanko tässä ottaa huomioon homouden lisäksi myös fetissit ja sadomasokismi. 

Nahkafetissi on suhteellisen näkyvästi mukana, sadomasokismi jäi yhden piiskaniskun ja häkissä olevan ihmisen varaan. Elokuva siis alkaa sota-ajasta ja kuvaa Touko Laaksosen matkaa maailmalla arvostetuksi taiteilijaksi ja lopulta tähän nykypäivän julkisuuteen. Kuten kerrottu, arvostus lähti ensin ulkomailta, jossa Tomin teokset olivat merkittäviä homomiesten ja fetisistien identiteetin rakentajia. Elokuva oli toteutettu koskettavasti ja se on visuaalisesti kaunis, ja näillä perusteilla sitä katsoo mielellään.

Harmittava puoli Tom of Finland -elokuvassa on se, että se on selkeästi tehty suurta yleisöä kosiskelevasti, mikä on ymmärrettävää markkinatalouden periaatteiden puitteissa. Homoseksuaalisuuden kuvaus ja Toukon ja Velin rakkauden kuvaus jätetään olemattomaksi, mikä ei toimi silloin kun kyseessä on Tom of Finland.  Tomiin kuuluu porno, seksuaaliset fantasiat ja elämänilo. Tom ei ole ollut poliittisesti korrekti eikä siitä saa tehdä sitä vielä tähän maailmanaikaan, jolloin edelleen homoseksuaalisuus on jotain muuta kuin täysin hyväksyttyä. Elokuvaa katsoessa tuli mieleen Palefacen Helsinki - Shangri-la, jonka poliittisuus murrettiin. Tomin taiteella on yhä paljon sanottavaa, mutta sitä ollaan murtamassa kovaa kyytiä. Mietin myös sitä oliko Touko ensisijaisesti taiteilijana vapaustaistelija vai ihminen, joka halusi nauttia omasta seksuaalisuudestaan aikana, jolloin se oli vaikeaa, ja toteuttaa seksuaalisuuttaan kuvien kautta.

Maailmassa, jossa liki kaikki taide on tehty cissukupuolisille heteroille, joiden seksuaaliset mieltymykset ovat niitä perinteisiä, toivoisi ja suorastaan vaatisi, että juhlaelokuva kohdistettaisiin juuri sille kohderyhmälle, jolle Tom kohdisti taiteensa. Ei mietittäisi mitä se joku yksittäinen hetero siellä jossain ajattelee. On hienoa sinänsä, että Tom saa näkyvyyttä, mutta jos samalla viedään pois poliittinen voima, todellinen idea, porno, asia ei ole enää hyvä. Koko Tom-hypetyksen ajan olen miettinyt sitä, miksi homoille, sadomasokisteille ja fetisisteille ei saisi olla mitään tällaista omaa, vaan laaja heteroiden joukko tulee ja vie. Enkä tarkoita sitä, etteikö noihin ryhmiin kuulumattomat saisi nauttia Tomin taiteesta, toki saa. Se vain kuka siitä puhuu ja erityisesti millä tavalla puhuu.

Katson kuitenkin ilolla sitä, että ihmiset ottavat Tom of Finlandin taiteen omakseen, mutta en sitä, että markkinavoimat ja valtio tekevät niin. Kaikkein ärsyttävin, inhottavin ja pettymystä tuottavin asia elokuvassa ei edes liittynyt itse elokuvaan, vaan siihen, että se on otettu osaksi Suomi100-juhlaohjelmistoa. Miksi?! Valtion taholta homoja, sadomasokisteja ja fetisistejä on kohdeltu huonosti. Heitä on leimattu rikollisiksi, mielisairaiksi ja sairausluokitukseen. Poliisi on tullut ja pahoinpidellyt. Heidät on vaiennettu ja vihattu. Tom ei kuulu valtiolle. En voi ymmärtää miksi valtio, joka on kohdellut huonosti ja kohtelee edelleenkin, ottaa taiteen näin omiin tarkoitusperiinsä. En näe sitä anteeksiantona. Ennemminkin jää vaikutelma, että elokuvan myötä valtio ja myös heterot voivat antaa anteeksi itselleen sen mitä ovat tehneet ja jotkut tekevät edelleenkin.

Tom of Finland on hieno taiteilija. Sen lisäksi kaikeksi onneksi edelleen on Tomin kaltaisia taiteilijoita, jotka eivät ole valtavirtaisessa tiedossa. Niillä on merkitystä, kuten myös Tomilla kuitenkin vielä on.

Haluaisin vain nähdä elokuvan, joka ihan oikeasti kohdistettaisiin heille, keitä siinä kuvataan eikä tehtäisi poliittisesti korrektiksi. En haluaisi, että tämä olisi liikaa vaadittu, edes se yksi.


----------
Suomiko100

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Reino Lounimo ja Paavo Noponen - Vaeltajan Lappi

Nelikielinen alkuteos (1974)
Kustantamo: Paperitaide
Sivumäärä: 76
Mistä sain? Omista hyllyistä

Reino Lounimo ja Paavo Noponen ovat tehneet yhteistyönä valokuvateoksen Lapista. Lounimo on toiminut valokuvaajana ja Noponen kirjoittanut tekstit. Teoksen valokuvat ovat upeita ja niitä katselee mielellään ihan ilman tekstejäkin.


Teoksen kieliä ovat suomi, ruotsi, englanti ja saksa. Tekstit ovat vahvasti yliromantisoituja kuvauksia Lapista, toisinaan hieman kiusaannuttavia. Teosta ei voi ottaa niiden vuoksi vakavasti tietokirjana, mutta tarkoitus lienee ennemminkin olla kuvaus Lapista, sen luonnosta ja siellä harjoitettavista elinkeinoista, kuin tietoteos.

Kielikuvat ovat ahkerassa käytössä. Lappia kuvataan samaan aikaan kiehtovaksi, alkukantaiseksi ja alkuperäiseksi. Luonnon ilmiöistä puhutaan muun muassa silkinmustana kuolemana ja synkkänä tyhjyytenä, ja Lapista puhutaan noitien maana, jossa kummittelee. Saamelaisten ovat juroja ja heidän joikunsa villin alkuvoimaisia. Teksteissä luodaan aivan turhaa mystiikkaa, joka menee lukijan näkökulmasta liiallisuuksiin, vaikka Lappi onkin kaunis paikka ja siellä mielellään viettää aikaa.

Kuvat, jotka teoksessa ovat pääroolissa, luovat kansallisromanttisen vaikutelman. Laskevia aurinkoja, ylhäältä kuvattuja vesistöjä, talvisessa maisemassa hiihteleviä metsästäjiä ja pieniä ihmisiä suurten luonnonmuodostumien keskellä - aivan kuin 1800-luvun taiteilijoiden kansallismielisissä taideteoksissa. Eihän tämä ole todellinen Lappi. Savupiipusta nouseva savukin on onnistuttu romantisoimaan.

Jotkut varmasti lähtevät etsimään Lapista alkukantaisuutta, rauhaa ja romantiikkaa, mutta näkisin mielelläni valokuvateoksen tai tietokirjan, joka kuvaisi Lappia sellaisena kuin se nykypäivänä on, kaikkine ongelmineen. Perinteisten elinkeinojen katoaminen, muuttotappio ja yhteiskunnan modernisoituminen on totta, vaikka teoksessa haluttaisiin väittää toisin.

------------

Osallistun teoksella Lumoava luonto -haasteeseen, jonka järjesti Oksan hyllyltä -blogin bloggaaja.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Chimamanda Ngozi Adichie - Alla borde vara feminister

We Should All Be Feminists (2014)
Painos: 2015
Kustantamo: Albert  Bonniers Förlag
Sivumäärä: 61
Mistä sain? Lainattu e-kirja

Jo aikansa on kohuttu tästä esseestä, jonka sain vihdoin luettavaksi. En avaa enää tässä vaiheessa kohua sen kummemmin tai esseen ideaa sinänsä, koska monet ovat varmasti jo tietoisia siitä jollain tasolla. Esimerkiksi näissä blogeissa on kirjoitettu yleisemminkin teoksen sisällöstä ja keskusteltu varsin aktiivisesti kommenttikentässä:


Tuskin olisin tarttunut Adichien esseeseen, jos tällaista kohua ei olisi tullut, ainakin olisi jäänyt kesken. Kirjan helppoudesta ja kesyydestä kertoo jo pelkästään se, että lukemisen aikana silmäni harhailivat kaikkialla muualla kuin tekstissä ja netin ihmeellinen maailma osoittautui asiasisältöä kiinnostavammaksi. Oli kuitenkin ihan pakko tietää minkälainen teos on niin provosoiva, että sitä vastaan julkaistaan myös vaihtoehtoinen antifeministinen teos, jonka luin feministisen lukuhaasteen puitteissa. Täytynee sanoa, että aloin epäillä, ovatko Epäneutraalin sukupuolikirjan kirjoittajat edes lukeneet esseetä, jonka jakamisesta provosoituivat.

Mutta kuten jo totesin, en tässä vaiheessa enää keskity tähän puoleen. Eräs puoli Adichien esseessä on niin silmiinpistävä, että päätin tarttua siihen. Tästä seuraa quuerfeministinen ja kaikin tavoin epäneutraali ja epäobjektiivinen ajatusten purkaus.

''Män och kvinnor är olika. Vi har olika hormonuppsättningar och olika könsorgan och olika biologiska förutsättningar - kvinnor kan föda barn, det kan inte män göra. Män har mer testosteron och är generellt sett fysiskt starkare än kvinnor.''
''När pojkar och flickor börjar dejta i tonåren --.''
''Pojkar och flickor är tveklöst olika biologiska sett --.''
Kyllä, on hienoa, että tasa-arvotyötä tehdään eri näkökulmista, mutta siltikään en voi ottaa täysin tosissani ihmisen mielipiteitä, jos hän väittää kannattavansa naisten yhtäläisiä oikeuksia, mutta ei ota transnaisia millään keinoin huomioon. Asia on erikseen, jos kirjoittaja/puhuja ottaa huomioon, että transnaisia on, mutta keskittyy enemmän cisnäkökulmaan. Se ei ole väärin. Esseessä käytetään myös termiä vastakkainen sukupuoli. Inhoan sitä käsitettä. Mikä ristiriita on, jos joku väittää, että sukupuolistereotypioita on ravisteltava, mutta käyttää samalla kieltä, joka näitä stereotypioita luo! Virheitä sattuu ja kaikkea ei voi tietää, mutta voisi edes hetken harkita. Kielenkäytöllä on merkitystä, ja todella paljon.

Adichie ei kyseenalaista millään keinoin käsitystä kahdesta sukupuolesta. Samalla kun hän kritisoi kovaa kyytiä naisten ja miesten erilaista kohtelua, hän pitää yllä käsitystä binäärisestä jaottelusta. Hän on sitä mieltä, että miesten ei aina tarvitsisi olla kovia, mutta silti hän pitää meikkaamista naisille sopivana ominaisuutena, mutta ei anna mahdollisuutta siihen miehille (toim. huom. kovatkin voivat meikata). Hän ei myöskään pidä siitä, että naisten pitäisi olla maskuliinisia, esimerkiksi hän haluaa käyttää huulikiiltoa ja naisellista mekkoa, mutta ei oikein anna muiden naisten osoittaa maskuliinisuutta. Jotkut naiset pitävät siitä, eikä se ole jotain aseman hankkimista! Niin pitkään kun pidetään yllä sitä, että jotkin käytöstavat ovat maskuliinisia ja jotkin feminiinisiä ja tietyn tyyppiset mekot ja meikkaaminen kuuluvat vain naisille, ei voida päästä eteenpäin näiden stereotypioiden murtamisessa. Nainen saa olla maskuliininen, kuten mies saa olla feminiininen. Pitäisi olla itsestäänselvyys. Ei kylläkään pitäisi olla käsitteitä maskuliininen ja feminiininen, sietäisivät roskakoriin puolestani.

Jos Adichie ei ota transihmisiä huomioon, hän ei myöskään huomioi seksuaalivähemmistöjä. Tytöt hankkivat automaattisesti poikaystävän ja pojat tyttöystävän, ja 'vastakkaisesta' sukupuolesta kiinnostutaan teini-iässä. Urgh ja ärgh, pistää ärsyttämään.

Erään asian Adichie on kuitenkin huomioinut. Jotta oikeuksia voi saada, niitä ajamaan tarvitaan myös enemmistöön kuuluvia ja heitä, joilla on jo sanavaltaa. Naisten oikeuksien ajamiseen tarvitaan myös miehiä. Sama pätee muidenkin sukupuolten, sukupuolettomuuksien ja ihmisryhmien kohdalla. Jännitän sitä, kun Suomeen saatiin vihdoinkin (jokseenkin) tasa-arvoinen avioliitto, unohtavatko nämä monosuhteilevat homoseksuaalit nyt monisuhteiset ja polyamoriset, jos koskaan heitä ovat muistaneetkaan. Jännitän myös, jääkö translaki junnaamaan, koska määriteltyyn sukupuoleensa tyytyväiset ovat saaneet jo oikeuksia ja ääntä. Ja sitä, onko seksuaalisilta mieltymyksiltään moninaisille ja köyhille äänenkannattelijaa ja yhtäläisten oikeuksien puolustajaa, kun omat mieltymykset ovat saaneet jo enemmän hyväksyntää ja rahaa löytyy omasta taskusta. Toivoisin, että omaa näkökulmaa laajennettaisiin, ja energiaa laitettaisiin myös muiden kuin oman viiteryhmän ja kaltaistensa huomioimiseen. Adichie ei tätä tee, vaikka sai äänensä kuuluville merkittävässä puhetapahtumassa. Ei kaikkea tarvitse puheeseen ja esseeseen sisällyttää, mutta ei huomioiminen vaatisi kovin kummoisia muutoksia Adichien teokseen tai siitä seuranneessa julkisuudessa annettuihin lausuntoihin.

Uskotte tai ette, suhtaudun kuitenkin rauhallisesti tähän teokseen, ainakin nyt kun sain purettua pahimmat ärsytyksen aiheet. Lyhyessä esseessä kyllä riittää paljon keskusteltavaa ja näkökulmia; muissa blogeissa ja sosiaalisessa mediassa on ollutkin kiivasta. Paljon on myös ihan pätevää asiaa, perusrautalankaesimerkkejä, joskin Nigeriasta.

Jos joku yläkoulun opettaja eksyy lukemaan postaukseni, suosittelen tutustumaan tähän Ruotsissa tehtyyn opettajan pedagogiseen materiaaliin. Miksei myös kuka tahansa muu, joka haluaa laajentaa esseen esimerkkejä yleispätevään feminismiin ja pohjoismaiseen todellisuuteen, voisi siihen tutustua. Ei tokikaan käy ihan suoraan Suomessa, mutta paljon hyvää ajatusta materiaalissa on.

Ärsyynnyin kuitenkin sen verran esseen naiskuvasta, että päätin lopulta ilmoittautua Tuijatan naistenviikkohaasteeseen, joka tosin järjestetään vasta naistenviikolla heinäkuussa. Se viikko on sitten omistettu moninaiselle naiseudelle - transnaisille, transvestiiteille, dragkuninkaille ja -kuningattarille, fauxeille ja vapaatahtoisille seksityöläisille. Katsoo nyt mihin suuntaan viikko muodostuu, tässä on aikaa pohtia.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Feministisen lukuhaasteen koonti ja rohkeudesta blogata

Feministinen lukuhaaste lähestyy loppuaan, joten on aika koota sen myötä syntyneet ajatukset ja postaukset.



Lähdin haasteeseen mukaan innolla ajatuksenani syventää käsitystäni feminismistä, jonka tiettyjen suuntausten kannattajaksi itseni määrittelen. Jonkin verran opin lisää eri tyyppisistä feminismeistä ja niiden määrittelyyn käytetyistä termeistä, mutta erityisen vahvasti liikuin antifeminismin piirissä, ja sillä puolella opin kaikkein eniten uutta.


Luetut kirjat:


Välillä on ihan kiitollinen olo siitä, että blogini on pieni lukijamääriltään. Yleensä kommentit, joissa ollaan oltu eri mieltä kanssani, on argumentoitu hyvin ja keskustelu on pystynyt etenemään rauhallisesti. Haasteen myötä sain osaltani käsityksen siitä kuinka väärin feminismi ymmärretään ja kuinka löperöä argumentointi sen ympärillä on. Siis ihan oikeasti. Blogiini päädytään mitä mielenkiintoisimmilla ja tabuimmilla hakusanoilla ja käsittelen täällä ''tavallisten'' aiheiden lisäksi hyvin monia yleisesti inhottuja aiheita positiivisessa sävyssä, ja silti, vasta kun mainitsin feminismin, saan ensimmäisen huonon argumentoinnin kommentin.

Näiden valossa miettiikin sitä kumpi on parempi, se, että blogi on pieni vai että se olisi suuri. Suuri puhuisi kyllä sen puolesta, että haluan tuoda esille tabuaiheita, ja silloin ihmiset avaisivat niille enemmän silmiään. Toisaalta pienellä blogilla välttää helpommin vihakommentit, joita ei blogiini olekaan päätynyt.

Feministinen lukuhaaste sai pohtimaan sitä, millaisia oman mielen sisäisiä esteitä on. Feminismi onkin parhaimmillaan omien ajatustapojen pohtimista kriittisesti. Mietin pitkään voinko julkaista IYK-listaa ja käsitellä blogissani niitä aihepiirejä, jotka minua elämässä muutenkin kiinnostavat. Ainahan sitä hoetaan, että blogi saa olla oman näköinen, mutta ajattelin saavani loputtoman inhokommenttien vyöryn päälleni. En saanut, sain vain mielenkiintoisia ja avartavia keskusteluja. Samalla kuitenkin nimimerkin takaa bloggaamisen merkitys kasvoi suuremmaksi. Olen tehnyt linjauksen, että en yhdenkään postaukseni kohdalla mainitse, että minähän en muuten henkilökohtaisesti edusta tätä ihmisryhmää tai aatetta. Ihmiset helposti kuvittelevat, että IYK-tyylisten kirjojen lukijat edustaisivat ryhmää itse. Miksi minun pitäisi todistella yhtään mitään? Kiinnostus ja oma identiteetti ovat eri asioita, ja joskus ne toki menevät yksiin. Eihän dekkareiden lukijatkaan mainitse postauksissaan, etteivät he ole murhaajia tai suunnittelemassa sellaista uraa. Kuvitelkaa mitä kuvittelette, ajattelen nykyään. Olisi kivaa tietää minkälaiseksi ihmiseksi minut kuvitellaan blogini perusteella, mutta en koe sitä enää niin merkittävänä kuin joskus. En ole koskaan aikaisemmin nauttinut bloggaamisesta niin paljon kuin nyt.

Kaikki juuri höpisemäni liittyy osaltaan feminismiin. Feminismi edustaa minulle olettamisesta luopumista ja se on tuonut ymmärrystä siitä, että voin tehdä ja olla juuri sitä mistä olen kiinnostunut, eikä tarvitse ajatella muiden mielipiteitä. Feminismin seurauksena olen ymmärtänyt kuinka paljon erilaisia tapoja elää on, ja kaikkien ihmisten olevan arvokkaita. Omaa elämääni leimaa vahvasti ajattelutapa, että kaikki mieltymykset ovat yhtä oikeita, ja niitä saa toteuttaa, jos se ei vahingoita ketään (Paitsi asia erikseen, jos osapuolet ovat sopineet vahingoittamisesta, 'vahingoittaminen' ei ole aivan helppo käsite. Onko vahingoittaminen oikeasti vahingoittamista, jos lopputulos on toivottu? Vahingoittamiseen kuuluu nimenomaan negatiivinen lopputulos.) ja perustuvat osapuolten sopimuksiin. Tämän ymmärtäminen ja siinä kehittyminen on jatkuva prosessi. Kaikilla on oikeus myös tulla nähdyksi ja kuulluksi. Feminismi on yksi keino ilmentää näitä arvojani.

Olen ollut jo ennen haastetta feministi, eikä siihen tullut muutosta haasteen aikana. Olen lukenut kirjoja ennenkin feminismilasit silmilläni, mutta haasteen myötä tein niistä ajatuksista tietoisia ja toin ne selkeämmin mukaan bloggauksiini.

Kiitos Sirri todella kiinnostavasta haasteesta. Mielelläni olisin jatkanut tätä vaikka koko loppuvuoden. Tälläkin hetkellä luettavana on monta feminististä teosta, joten feminismi näkyy varmasti vielä tulevaisuudessakin keskeisenä osana blogiani. Lukutapani sai kertaheitolla uusia tietoisia ulottuvuuksia, ja se on näkynyt jo lukijaminäni ulkopuolella. Feministinen lukuhaaste saa kunnian olla suosikkilukuhaasteeni oman Suomiko sadan ohella.

Mukavia loppurutistuksia haastekavereille.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Joutsenet Jumalan kasvoilla - Udmurttilaista kansanrunoutta

Runot alun perin udmurtinkielellä
Kustantamo: Sks
Sivumäärä: 89
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Menimme männikköön, puolukoita löysimme,
menimme rämeille, mustikoita löysimme,
menimme nevoille, karpaloita löysimme.
Menimme hakaan, pärepuita löysimme,
Menimme hakaan, niintä löysimme,
menimme hakaan, lehmuksen löysimme.
Lehmuksen kuoresta teimme kätkyen,
keinuvan liekun teimme.
Ući ćala!

(Ući ćala!, arkaaista runoutta)

****
Puhkeaa lehti puuhun, putoaa lehti puusta;
milloin katoaa tämä ikävä?
Emme olisi lähteneet kotoa
ilman keisarin käskykirjettä.
Auraa pidelleet kourani
joutuvat kivääriin tarttumaan.
Liinoihin käärityt jalkani
joutuvat saappaissa marssimaan.

(osa runosta Keisarin sotamies, nuorempaa kansanrunoutta)

Aina kun tartun runoihin, tulee tunne, että pitäisi lukea runoutta enemmän kuin lukee. Tänä vuonna olen muokannut lukutottumuksiani enemmän runojen suuntaan, osin Ompun runohaasteen ansiosta. Vaikka en osallistunutkaan haasteeseen sen suomalaisen runouden rajoituksen vuoksi, muistin jälleen kaivaa runoteokset esiin.

Samalla vastaan tulee ongelma - mitä pitäisi runoista sanoa, jotta postauksesta tulee hyvä. Tämä postaus lienee kaikkein hankalin tänä vuonna kirjoittamistani. Pyörittelen vain sormiani ja mietin mitä kirjoittaisin. Kaikenlaisia ajatuksia oli lukiessa, mutta nyt ne tuntuvat vain häviävän jonnekin.

Teos jakaantuu kahteen suurempaan osaan. Ensimmäinen osa keskittyy arkaaisiin ('arkaanisiin' tuntuisi järkevämmältä, mutta taivutusohjeet sanovat toisin) kansanrunoihin ja jälkimmäinen nuorempaan kansanrunouteen.

Kaikista runoista huokuu muutama seikka, jotka näyttäytyvät tärkeinä udmurttilaiselle perinteelle - sukulaisuus ja luonto. Jokaisessa runossa ihmisen elämä kietoutuu vahvasti luontoon. Joissain runoissa tehdään jatkuvia havaintoja ympäröivästä luonnosta, hyvin tarkoilla ja kuvaavilla ilmaisuilla: ''Tulimme synkkiä korpia / juurakoidenkin alitse, / tulimme halki niittyjen / kulleron kukkien kajossa, / tulimme siltojen ylitse / särkien leikkien kajossa, / tulimme viljapeltoja / heilimöivän rukiin kajossa, / tulimme kylän raittia / sähköisen tulen kajossa.''

Monessa runossa suhtaudutaan hartaalla kunnioituksella omaan sukuun: ''Millainen on isäni? / Kuin aarre arkun pohjalla. / Millainen on äitini? / Kuin keltainen voi padan pohjalla.'' Niin vanhempia, sisaruksia kuin kälyjä ja lankojakin arvostetaan. Kun poika palaa sodasta, suvun ilo on ylimmillään, ja runossa kuvataan sitä onnea ja valmistautumista mikä tilanteeseen liittyy.

Aviotumista käsittelee moni runo. Itkuvirsissä itketään miksi oli pakko jättää perhe ja siirtyä miehelle, olisi vielä asunut mieluusti kotona ainakin vuoden. Kaikki aiheen runot ovat nimenomaan avioituvan näkökulmasta, vanhemmat eivät pääse ääneen.

Kaikkien luonnon antimien yläpuolelle tuntuu nousevan hunaja. Mehiläisille on osoitettu oma kutsulaulunsa. Hunajankin merkitys selviää jossain määrin teoksen lukemisen aikana.

Teoksen suomentamisesta vastaa Raija Bartens ja runomuotoon suomenkielisen tekstin on saattanut Kai Nieminen. Hienoa työtä, uskaltaisin sanoa.

Teoksessa on jonkin verran selityksiä, jotta udmurttilaisuutta tuntemattomillekin avautuisi kansanperinteet, joihin runoissa viitataan. Teoksen lopussa on myös pieni katsaus kulttuuriin ja runoperinteeseen. Sieltä oppii muun muassa, että runot ovat tarkoitettu laulettaviksi. Mikäli kansanperinteet kiinnostavat, kokoelma avaa yhden kansan maailmankuvaa hyvin. Teoksen nimi on jo paljon puhuva. Joutsenet ovat udmurteille merkki pyhyydestä ja korkein jumaluus on sinitaivas. Jumalan kasvot viittaavat taivaaseen.


Kansanrunouden innoittamana katselin ja kuuntelin udmurttilaista tanssia ja musiikkia. Tätä tanssiessa menisi, ainakin allekirjoittaneella, jalat pahemman kerran solmuun. Ja vielä jos pitäisi pysyä samassa tahdissa muiden kanssa. No, ainakin näyttää hienolta videon tanssijoiden suoritus.


torstai 9. maaliskuuta 2017

Mistä löytäisinkään kirjan (toivepostaus)

Olen ennenkin tuskastellut blogini puolella Suomen kustantamoiden heikosta tarjonnasta marginaalikirjojen suhteen ja ylipäätänsä kirjastolaitoksesta. Tiedän, että kustantamot toimivat puhtaasti markkinoiden mukaan, ja että kirjastot tarjoavat sitä mitä kyseisessä maassa kustannetaan ja lainataan. On Suomen kirjavalikoima silti valtavan kattava ja hieno. Ajatuksia kirjamaasta -blogin Annin mielenkiintoinen teksti sai jälleen tuskastelemaan, mutta siitä seurasi jotain hyvääkin. Ensimmäistä kertaa havahduin siihen, etten olekaan koskaan kirjoittanut siitä miten näitä vaikeammin saatavia kirjoja sitten saa, vaikka minulta on siitä myös kyselty. Tässä siis muutamia vinkkejä (toimivia myös heille, jotka tuskastelevat uutuuksien pitkien varausjonojen kanssa).


1. Etsiminen kannattaa aloittaa Frank-monitoimihausta. Aivan upea palvelu. Sieltä saat tietää tarjoaako yksikään Suomen kirjastoista (mukana myös Ahvenanmaa) etsimääsi kirjaa. Etsin tällä kertaa Octave Mirbeaun teosta Lidandets lustgård. Frank kertoo, että kyseistä teosta löytyy Ahvenanmaalta ja Vaski-kirjastoilta.

2. Kun haluttu teos on löytynyt, vaihtoehtoina on matkustaa paikkakunnalle, josta se löytyy tai pyytää kaukolainaa. Kaukolainapalvelun hinta vaihtelee kirjastosta riippuen. Useimmiten kaukolaina Suomesta on 4-7€, pohjoismaista noin 10€ ja muualta Euroopasta 20-30€. Joillakin kirjastoilla voi olla myös toisen kirjastoalueen kanssa yhteistyötä, jolloin kaukolaina kyseiseltä alueelta on hieman halvempi. Palvelu todella toimii ja kaukolaina tulee lähes poikkeuksetta halvemmaksi kuin teoksen ostaminen.

3. E-kirjapalvelut. Eri kirjastoilla on hieman eri valikoimat e-kirjojen suhteen. Hankinkin ympäri Suomea kirjastokortteja, joten voin lainata e-kirjoja huolimatta asuinpaikkakunnasta. Helmet-korttia kannattaa havitella. Pääkaupunkiseudun e-valikoima on suuri - eri kielillä ja muitakin kuin pelkkiä kirjoja. Aina kirjastoltakaan ei löydy, joten e-kirjakaupoista voi saada halvemmalla kuin fyysisen kappaleen. Henkilökohtaista kokemusta e-kirjan ostamisesta minulla ei ole. Ilmaisia e-kirjoja löytyy netistä jonkin verran. Esim. Kolera-kustantamo tarjoaa kirjansa pdf-tiedostoina sitten kun teoksen julkaisemisesta on kulunut jonkin aikaa. Ulkomailta (ainakaan Ruotsista) ei saa kirjastokorttia, jos ei asu maassa. Aina voi kuitenkin lähettää tiedusteluja, olisiko e-kirjoja mahdollisuus saada lainaan jotenkin muuten.

4. Tee hankintaehdotus. Kirjastot täyttävät asiakkaidensa toiveita suhteellisen hyvin. Välillä toki jää ilman toivettaan.

5. Ole aktiivinen lainaaja. Yleensä sitä, että kirjastoilta poistetaan teoksia ei edes huomaa. Vastikään minulle kävi kuitenkin niin, että lähikirjastoni poisti paljon sellaisia kirjoja, joita kävin kirjastolla lukemassa kerta toisensa jälkeen ja usein lainasinkin. Useimmiten kuitenkin aktiivisesti lainatut teokset eivät poistu kirjastoilta, jos ne sinne saadaan. Ensisijaisesti teos kannattaa lainata vain kirjastolla lukemisen sijaan. Jos lukee vain kirjastolla, kirjaston on vaikea tietää, että teokselle on tarvetta.

6. Tilaa suoraan kustantamolta. Tällaista palvelua ei suurilla kustantamoilla taida olla, mutta monella pienellä kumminkin. Kustantamolta tilatessa ei tule kirjakaupan välitysmaksuja mukaan. Esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta pystyy tilaamaan paljon teoksia, mutta niiden hinta on helposti 10-30 euroa suurempi kuin kustantamolta.

7. Yhdistä lomamatka ja kirjojen ostaminen. Ruotsiin matkustaessani kannan aina muutaman kirjan mukanani. Useimmat haluamistani teoksista on ruotsinnettu, mutta ei suomennettu ja Suomen markkinoilla niitä ei siis välttämättä nähdä. Myös kotimaan matkoilla voi poiketa paikallisessa kirjastossa ja lainata teoksen, jota ei lähikirjastoilta löydy.

8. Kirjapiiri. Jos sattuu olemaan niin onnekas, että onnistuu löytämään sukulaisia tai tuttavia tai kissankaimoja, jotka lukevat samoja kirjoja kuin itse lukee, voi aina pienentää kustannuksia ja laajentaa mahdollisuuksia saada haluamansa kirjat, vaikka ei omistaisikaan satoja euroja kirjoihin laitettavaksi. Pitää huolta siitä, että kaveri ostaa eri kirjat kuin itse ja sen jälkeen lainaa kirjoja päittäin - kätevää.

Tässä muutama äkkiseltään mieleen tuleva keino. Keksitkö jotain muuta?

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Peppe Öhman - Livet och patriarkatet

Ruotsinkielinen alkuteos (2016)
Kustantamo: Schildts & Söderströms
Sivumäärä: 139
Mistä sain? Lainattu e-kirja

Olen viime aikoina alkanut tykästyä e-kirjojen lukemiseen. En sen takia, että niiden formaatti olisi erityisen miellyttävä, vaan koska niiden lainaaminen on helppoa ja vaivatonta. Kaikkein paras muoto tarjota e-kirja on sellainen, jossa sivut vaihtuvat vain rullaamalla hiirellä alaspäin, samaan tapaan kuin pdf-tiedostoissa. Hankin ympäri Suomea kirjastokortteja, jotta minulla on mahdollisimman monen kirjaston e-kirjavalikoima saatavilla. Näin ollen olen pystynyt laajentamaan lukemisiani huolimatta asuin- ja oleskelupaikastani. Toisaalta e-kirjan voi palauttaa vaikka heti, jos se ei ollutkaan kiinnostava. Haluaisin kuitenkin kritisoida Suomen kirjastojen e-kirjavalikoimaa. Se on varsin pieni, eritoten, jos haluaa lukea kirjoja ruotsiksi. Mitä marginaalisempi aihe kiinnostaa sitä epätodennäköisempää kirjaa on löytää. Marginaaliset kirjat ruotsiksi ovat sitäkin heikommin tarjottuja. Useimmiten näitä marginaalisia kirjoja ei edes ole ikinä suomennettu, ja kaipaisin kovasti käyttöoikeutta Tukholman e-kirjavalikoimaan. Sen tiedän, etten voi saada kirjastokorttia ilman ruotsalaista osoitetta, mutta lähetin tiedustelun, voisiko oikeuden saada jotenkin muuten. Todennäköisesti jää vain haaveeksi, mutta kannattaahan sitä yrittää. 

Rakastan ruotsinkieltä. Se ei ole äidinkieleni, eikä edes toinen kotikieleni. Olen saanut ilokseni huomata, että nykyään pystyn lukemaan ruotsinkielisen kirjan käytännössä yhtä vaivattomasti kuin suomenkielisenkin, jos sanasto ei ole kovin erikoista. Erikoissanastokin luonnistuu koko ajan paremmin, ja olen juuri päätynyt opiskelemaan slangi-ilmaisuja. Taitojen karttuessa olen alkanut mieluummin lukea kirjat ruotsiksi, vaikka suomennoskin löytyisi. Ruotsiksi lukemisessa on myös se hyvä puoli, että pitkien varausjonojen teokset saa paljon nopeammalla aikataululla verrattuna suomennoksiin. Sellaiset teokset, joita suomeksi voisi joutua jonottamaan useita kuukausia, saattavat olla ruotsiksi käsissä viimeistään muutaman viikon sisällä.

Mutta jos vihdoinkin siihen itse aiheeseen.

Öhmanin teos Livet och patriarkatet on yleistajuinen johdatus feminismiin. Kirjan rakenne jakaantuu niin, että ensin käsitellään yleisesti feminismiä ja sen jälkeen keskitytään Öhmanin omiin kokemuksiin ja pohditaan miten voisi vastata yleisimmin esitettyihin kysymyksiin ja kritiikkeihin feminismiä vastaan.

Teos on selkeästi suunnattu heille, joissa on vasta alkanut herätä kiinnostus feminismiin. Olen perehtynyt jo sen verran paljon feminismiin ja sen variaatioihin, etten kokenut saavani kirjasta enää mitään irti. Olisin kaivannut huomattavasti syvempää ja analyyttisempää otetta. Ensimmäiseksi (tai yhdeksi ensimmäisistä) kosketukseksi feminismiin teos on kuitenkin hyvä.

Kirjassa jaotellaan feminismin tyyppejä erilaisiin kategorioihin, jotka toki ovat liukuvia. Tällaisia kategorioita ovat säratsfeminister, likhetsfeminister, liberalfeminister, radikalfeminister, de postkoloniala feministerna ja queerfeminister.

  • Särartsfeminister: Mies ja nainen biologian vuoksi erilaisia, mutta eri ominaisuudet ovat silti samanarvoisia.
  • Likhetsfeminister: Sukupuolierot ovat sosiaalisia konstruktioita.
  • Liberalfeminister: Individualismin ja valinnanvapauden puolestapuhujia.
  • Radikalfeminister: Fokus on yksityisissä valinnoissa, yksityinen on poliittista.
  • De postkoloniala feminister: Fokus siinä, kuinka rasismi ja antifeminismi kulkevat käsikädessä. Erilaisia valtajärjestelmiä, osin kolonialismi ja rasismi, osin miesten yliajo sukupuolivaltasysteemissä.
  • Queerfeminister: Kritisoi heteronormatiivisuutta ja heteroseksuaalisuuden arvottamista homoseksuaalisuutta paremmaksi ja maskuliinisten piirteiden arvottamista feminiinisiä paremmiksi.

Kategoriat eivät ole tyhjentäviä, mutta jo niiden perusteella näkee antifeministisen argumentoinnin heikkouden siinä suhteessa, että usein kaikki feministit tungetaan samaan kategoriaan.  Osin jo quuerfeminismin määritelmästä näkee, ja muutenkin kirjasta, että kirjailija on kirjoittanut sen cis-heteron näkökulmasta. Kaikeksi onneksi hän myöntää tämän ja sanoo, ettei ole pätevä puhumaan kenenkään muun ihmisen näkökulmasta.

''Att bli feminist är  lite som att bli frimurare.'' Huumoriakaan ei ole teoksessa unohdettu. Kyky nauraa itselle tulee esille, sillä miksi sitä pitäisi suhtautua asiaan niin vakavasti, koska kukaan ei pysty olemaan täydellinen feministi. Toisaalta myös viha- ja inhopuheen jaksaa paljon paremmin, jos niistä tekee huumoria. Huumorin kautta feministit eivät näyttäydy vain kiroilevana, viskiä juovana lesbonaisten joukkona, jollaiseksi jotkut feministit helposti samaistavat.

Osittain teos on suunnattu nimenomaan ruotsinkielisille. Kaikkien feminismin yleiskysymysten lisäksi pohditaan muun muassa hen-pronominia.

Samalla kun teos toistelee niitä ainaisia argumentteja feminismiä vastaan ja puhuu ainaisilla argumenteilla feminismin puolesta, voi helposti huomata, kuinka väljähtänyttä keskustelu feminismin ympärillä pahimmillaan on.

---------------
Feministinen lukuhaaste

Teosta ei ole suomennettu.

LinkWithin