sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Tomas Espedal - Året

Norjankielinen alkuteos (2016)
Kustantamo: Gyldendal norsk forlag
Sivumäärä: 207
Mistä sain? Vaihtohyllystä

Rakkaus on muuttuvaista. Kaipuuta, onnea, kateutta, taivasta ja helvettiä. Surua ja kuolemaa, yksinäisyyttä, jonka syvyyttä ei ole koskaan aikaisemmin tuntenut. Kaikesta huolimatta suuri rakkaus säilyy lopun elämän, huolimatta siitä, että hän satuttaa. 

Hvordan kan det være at du fremdeles elsker 
henne
er du syk
er du blitt gal
ja nei du opplever deg selv som normal
du elsker 
også det onde. 

Ehkä näihin sanoihin voisi tiivistää Espedalin tuotoksen. Åretissa kartoitetaan runollisen kielen siivittämänä vastausta siihen, voiko ketään rakastaa koko elämäänsä, vaikka rakkauden kohde ei vastaisi tunteeseen. 

Kaikki alkaa kuvauksella ensimmäisestä ihmisestä, joka kulkee pitkin jokea ja asettuu lepäämään lämpimään hiekkaan. Herätessään ensimmäinen ihminen näkee toisen, hieman hänen kaltaisensa. Tämä tapahtui huhtikuun kuudes päivä. 

Yhtä lailla huhtikuun kuudes päivä Petrarca tapaa Lauransa. Lauran, johon hän tulisesti rakastui ja joiden rakkaustarinasta muodostuu Åretin päähenkilön ihanne. 

Keskiössä on miehen rakkaus naiseen. Mies vuodattaa ajatuksiaan ja tunteitaan naisesta, joka on poissa, jonka ajatuksiin ja tunteisiin ei missään vaiheessa päästä edes sivulauseen vertaa. Naisen olemista ei huomaa muuten kuin miehen wertherimäisen vuodatuksen kautta. Vaikka teos kuvaakin miehen tunteita naista kohtaan, se ei, onneksi, jää siihen. Ajatukset ja tunteet ovat ihan yleispäteviä ja lukiessa unohdin monta kertaa mainitut sukupuolet, sillä sillä ei ollut lopulta merkitystä. Voisimme yleistää tarinan myös romanttisen rakkauden ulkopuolelle, ystävyyteen. 

Espedalin kieli on uskomattoman kaunista ja teksti liikkuu eteenpäin ilman vastaan tökkimistä. Teksti on aseteltu ilmavasti, mikä tekee lukemisesta mukavaa. Toisaalta välimerkkien puute kuitenkin vaikeuttaa lukemista, sillä välillä jouduin lukemaan toistamiseen virkkeen löytääkseni sen, missä lauseiden rajat menevät. Välimerkittömyys kuitenkin palvelee tarkoitustaan, enkä pienestä vaikeudesta huolimatta olisi suonut välimerkkejä lisättävän. 

Wertherimäistä vuodatusta oli mukavaa lukea, mutta olisin vähentänyt kirjasta reilusti sivuja. Toisinaan tarinan eheys ja tarkoitus tuntui hukkuvan jonnekin. Heti kirjan lukemisen jälkeen onnistuin unohtamaan jo paljon asioita. Avatessani satunnaisen sivun, jossa puhutaan vapaasta Palestiinasta, en enää millään muistanut, mihin se liittyi. En tiedä, onko se kirjan vai minun vikani. Kevät-osion lukeminen oli miellyttävää, mutta jälkimmäisen osan, syksyn, kohdalla menetin mielenkiintoni. Ehkä sen tähden, että ylitunteellista vuodatusta ei vain jaksa määräänsä enempää ja sitten lopulta se kääntyy itseään vastaan. 

Siltikään en väitä, etteikö lukeminen olisi ollut arvokasta. Tekstin kieli on, ainakin melkein, kauneinta mitä olen lukenut. Kirjoitin valokuvakansiooni pitkän Espedal-sitaatin, koska yksi kohta puhutteli syvästi, eräs, johon tekstini alulla viittaan. Ihastuin kanteen silloin, kun näin teoksen vaihtohyllyssä. Ennen muuta Året onnistui nostamaan kiinnostukseni muita, tai oikeammin toista, Espedalin teosta kohtaan. Ehkä siis vielä joskus.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Tarjei Vesaas - Liv ved straumen

Norjankielinen alkuteos (1970)
Kustantamo: Gyldendal norsk forlag
Sivumäärä: 112
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Hetken maailma näyttää hieman kauniimmalta. I augeblinken er alle dagar store. 

Hiippailin hämyisessä kirjaston kellarissa kirpeän pakkasen vihmoessa ulkona. Silmäni vaeltelivat pohjoismaisen kirjallisuuden hyllyriveillä, pysähtyivät Vesaasiin ja tunsin sisälläni nousevan halun runoihin uppoutumiseen. Olin kuullut Vesaasista koskaan sen kummemmin ajattelematta lukea hänen teoksiaan, mutta tänä kyseisenä päivänä jostain syystä tunsin, että minut ja Vesaasin runot ovat kuin luodut toisilleen. 

Tarjei Vesaasin seurassa on vaikeaa löytää sanoja. Hänen runonsa ovat kehon sopukoissa leviävä hyvän olon tunne, täydellinen rentoutuminen, syvä hengitys. Ne ovat ennemminkin fyysisiä tuntemuksia, suusta purkautuvia äännähdyksiä kuin sanoja. Paluuta hetkiin, jolloin nukkumaanmenoajan koittaessa yritti jatkaa lukemista piilossa peiton alla. Jonkinlaista virtausta, jossa lilluu ja liikkuu unohtaen ajan ja paikan. 

Seuraan hetken mielijohteita lukien runon sieltä täältä. Säkeet men gamle tankar blir nye og farlege i den unge vind pysähdyttää minut. Päädyin kirjoittamaan: På den annan side føresteller det ein vakker ide om å bevara de gamle tradisjonar og å forandre de med kraft av ungdommelegheit, på den annan side venleiken av nynorsk.

Olen, kiitos russelåtien kuuntelun, saanut kuulla enemmän kuin tarpeeksi lausahdusta 'fuck nynorsk' erään laulun alussa. Välillä olen raottanut kirjallisen ilmaisun tanskarakkauttani nynorskin suuntaan — käyttänyt niinä hetkinä useammankin tunnin hioakseni norjankielen kauneuden huippuunsa, johon minä vieraskielinen sen voin saada. Nynorsk on uskomattoman kaunista. Voisin kuunnella norjaa tuntikausia melkein välittämättä mitä ihminen suustaan päästää. 

Olen hokenut mielessäni joka kerta teoksen avatessani nynorsk er smukt, nynorsk er et smukt sprog... Voisin jättää ajatukseni ihan vain siihen. 

Vesaasin seurassa olen astunut taas askeleen syvemmälle Skandinavia-rakkauteeni ja ärsyyntynyt siitä, että ei ole sanaa, jolla voisi yksiselitteisesti kuvata Tanskaa, Norjaa ja Ruotsia. Olen avannut valokuvakansioni ja kokenut kaipuuta. Selannut Googlen karttojen kuvia eri kaupungeista ja pikkukunnista. Ihan vain haaveillut. 

Vesaasin säkeisiin kiteytyy paljon. Lyhyillä, yksinkertaisilla ja kuorruttamattomilla lauseilla hän sanoo paljon, avaa näkökulmia ja ajatuksia ja saa hämmentymään, kuinka kielen ilmaisuvoima on suurimmillaan silloin, kun sitä käytetään hienosti ja vähäeleisesti, mutta silti taiten ja arvostaen. 

Monin paikoin olen suorastaan kyllästynyt runoilijoiden luontokuvauksiin, mutta Vesaasin kanssa löytää uuden, raikkaan tavan tarkastella luontoa vaivaantumatta ylisanoista. Runon Båten og fisken säkeet pyöräyttävät näkökulman ihmisestä eläimeen: 

Kva trur den dumme båten? 
Heile mitt liv har eg sett 
den dumme båten koma. 
Den tifald dumme båten 
som vil fange meg. 


Runosta hävitetään kuitenkin myös ihminen toimijana kerronnan jäädessä kalan ja veneen väliseksi mietinnäksi. Luonto ja ihminen yhdistyvät Vesaasilla kokonaisuudeksi: Hans svære svenge-fang var gløymsle. - - Saman sigla vi inn i ukjent. Utan spørsmål. Fuglen-runon lintu nousee luennassani ihmisäänisestä kertojasta huolimatta ihmistä keskeisemmäksi elementiksi. Linnun aseman korostumisen voi täydentää omalla ihmiskatseellaan. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka ihmisen voi lähes kokonaan häivyttää ja siltikin oma ihmisyys isottelee ja täydentää itsensä linnun viereen purjehtimaan yhdessä tuntemattomaan. 

Pusten frå straumen kjennest
som eit rop,
og menneske-hjartet skjelv og svarar.
Eg er på plass, svarar hjartet. Eg er med. 


Vesaas aiheuttaa mieliteon lähteä kauniina kesäpäivänä salaiseen suosikkipaikkaani ja huutaa koko äänielimistön voimalla: Eg er på plass. Eg er med. Kuiskata tuskin avautuvilla huulilla: Eg er på plass. Eg er med. 

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Inhabit Media - ᐃᒃᐱᖕᓂᐊᓂᒃᑲ

Inuktitutinkielinen alkuteos (2018)
Kustantamo: Inhabit Media
Kuvittaja: Emma Pedersen
Sivumäärä: 24
Mistä sain? Ilmainen e-kirja (linkki)


NBES-yhdistyksellä on nettisivuillaan suhteellisen suuri ilmaisten e-kirjojen kokoelma ihan viime vuosina julkaistuja kirjoja, niin lapsille kuin aikuisillekin. Ensimmäiseksi luettavakseni valitsin niistä lyhyimmän, kymmenen lauseen mittaisen ᐃᒃᐱᖕᓂᐊᓂᒃᑲ-teoksen, joka kuuluu suomeksi jotakuinkin ''minun tunteeni''. 

Teoksen tarkoituksena on opettaa lapsille perustunteiden tunnistamista ja niiden kuvaamista omakielisillä sanoilla. Teos on rakentunut niin, että yhdellä sivulla on yksi lause ja sen vieressä sivun kokoinen kuva, joka havainnollistaa, mitä lause tarkoittaa. Esimerkiksi ensimmäisenä on ᖁᕕᐊᓱᖅᑰᔨᔪᖓ, translitteroituna ''quviasuqkuujijunga'', ja suomennettuna suunnilleen ''minä olen iloinen''. 

Aloitin lukuprosessini translitteroimalla kunkin lauseen. Translitterointi on minulle tapa rentoutua sen sijaan, että katsoisin televisiota. Televisio-ohjelmienkin katsominen on kyllä ihan kivaa, muttei erityisen rentouttavaa. Kirjainmerkkien muuttaminen toisiin ja käden kirjoittava liike on rauhoittavaa. Aloitin translitteroinnin useampi vuosi sitten arabiasta ja nyt viime kesänä elvytin harrastukseni inuktitutin kanssa. 

Polysynteettiset kielet ovat erityisen haastava projekti oppia, sillä niiden rakentuminen on hyvin erilaista. Vaikka teoksen lauseet kirjoitetaankin yhteen pötköön, ne ovat silti lauseita, eivätkä sanoja. Toisen ongelman aiheuttaa se, ettei netissä käytössä olevat sanakirjat ja muut apumateriaalit ole erityisen kattavia. Sanakirjat eivät kertoneet suurinta osaa näistä tunnesanoista eikä niitä löytynyt myöskään kuukkeloimalla inuktitutin tavumerkeillä tai translitteroidulla versiolla. Niinpä täytyy olla kiitollinen suurista kuvista, joista pystyi päätellä sanojen merkityksiä, silloin kun niitä ei muuten saanut selville. 

Sinänsä teos ei tarjonnut mitään erityistä sisältönsä puolesta, mutta se avasi portin tunnesanojen ja tunteiden ilmaisun pohdintaan laajemminkin. 

Teoksen lukemisen jälkeen aloin pohtia millaisia muita sanoja tunteille olisi, jos ei jätettäisi ajatusta vain perustunteiden tasolle. Mutkien kautta löysin sivuston, jolle on listattu eri kielten tunnesanoja, joita ei löydy muista kielistä. Suomen osalta siellä on listattu esimerkiksi sisu ja Tanskasta hygge. Sivuun voi käydä tutustumassa täällä. Tällä kertaa keskityin erityisesti eskimo-aleuttilaisten kielten sanoihin, ja tykästyin sanaan iktsuarpok, joka ilmaisee sitä hermostuneisuutta, joka tulee vieraita odottaessa ja käydessä kurkkimassa, ovatkohan he jo saapuvilla. Löytyisipä tälle jokin helppo suomennos! Näiden sanojen avulla saa helposti lisää nyansseja omien tuntemusten pohdintaan. 

Tästä siirryin katsomaan koskettavan puolituntisen dokumentin Dancing Towards the Light, joka kuvaa Nunavutilaisten nuorten tanssikulttuuria, jonka avulla etsitään toivoa ja yhteyttä kuolleisiin ystäviin ja sukulaisiin ja yritetään kestää jatkuvien itsemurhien tuodessa surua ja ahdistusta. Dokumentin ovat tehneet Ed Ou ja Kitra Cahana, se on puhuttu englanniksi ja inuktituksi ja tekstitetty kokonaisuudessaan englanniksi. 

Alkuperäiskansojen keskuudessa on erityisen korkea itsemurha-aste, ja Nunavutin alueella niitä tehdään erityisen paljon Arviatissa Kivalliqissa. Eräs arvitialainen nuori kertoo (lyhentäen suomentaen): Kun tanssin, ajattelen muita ihmisiä. Kun ajattelee niitä ihmisiä, jotka on menettänyt, tietää miten tanssia. Menetimme niin monta ystävää täällä Arviatissa. Menetin tyttöystäväni kesällä. Kaipaan häntä paljon. Toivoisin, että voisin palata ajassa takaisin ja pelastaa hänen elämänsä, kuten hän pelasti minun. 

Dokumenttiin liitetyssä artikkelissa pohditaan muun muassa sitä, mistä korkeat itsemurhaluvut johtuvat. Miksi jokaisella alueen asukkaalla on kokemusta itsemurhasta jossain roolissa. Yksinkertaisia syitä tähän ei ole, mutta syiksi esitetään ainakin yhä vaikuttavaa traumaa siirtomaa-ajasta, kouluissa ollutta kieltoa puhua omaa äidinkieltä ja harjoittaa omia perinteitä. Samalla monia lapsia hyväksikäytettiin, nöyryytettiin ja pidettiin nälässä. 

Kyse ei ole vain Nunavutin alueesta, vaan esimerkiksi myös Kalaallit nunaatissa (Grönlanti) tapahtuu paljon itsemurhia. Prussic on sanoittanut lapsuuden kokemuksiaan kappaleessaan Angajoqqaat, Vanhemmat. Hän aloittaa: Vanhempani eivät välitä minusta, heidän täytyy mennä juomaan, joten minun täytyy olla yksin kotona. Olen yksin kotona joka päivä. Sen sijaan, että ostaisivat minulle ruokaa, he juovat.  

Angajoqqaatin kertosäe tiivistää ahdistuksen tunteita: 

Illissi meeqqasi puiguinnalugit
Illissi meeqqasi allatulli paarisigiit
Naamik illissi imerneq ikiaroorneq allamillu naamik
Illissi meeqqasi puiguinnarnagit
Illissi meeqqasi allatulli paarisigiit
Naamik illissi imerneq ikiaroorneq allamillu naamik

Unohditte teidän lapsenne
Teidän pitäisi huolehtia lapsistanne paremmin
Ei, te juotte ja poltatte hasista ettekä mitään muuta, ei
Älkää unohtako lapsianne
Teidän pitäisi huolehtia lapsistanne paremmin
Ei, te juotte ja poltatte hasista ettekä mitään muuta, ei


*****
Suomennokset inuktitutista ja kalaallisutista ovat omiani. 

Linkit:


tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2018

Kuvat ovat retkeltäni Kööpenhaminasta.

Elän vieläkin hitusen vuoden 2017 lukumuistoissa — Ruotsissa, meressä ja Nekrofilenissä. Ajan kuluessa olen ymmärtänyt paremmin, kuinka voimakas lukukokemus se minulle oli. Silti on taas aika koota kuluneen vuoden tilastot ja mietteet, joihin on kiva aina palata.

Tänä vuonna kirjojen määrä ei ollut suuri. Luin 28 kirjaa, joiden sivumäärä oli 5796. Luin hitaasti ja märehtien, ja loppuvuodesta annoin muun elämän viedä kirjojen jäädessä taka-alalle.


Voimakkain lukukokemus oli tietyllä tavoin Pasolinin Orgiat, jonka 110 sivun lukemiseen käytin kolme kuukautta. Se verotti kirjamäärää, mutta en kadu, sillä eihän lukeminen ole ahmimiskilpailu. Orgian tekstiini palailen vieläkin. Se näkyy minulle voimakkaana ja kauniina, yhtenä blogihistoriani parhaimmista teksteistä, jos ei jopa parhaimpana.


Vähitellen yritin irrottautua kirjoitustavasta, jossa käsittelyssä on kirja tai minun ajatukseni sinänsä. Koetin törmäyttää ajatukseni ja tunteeni kirjan tarinan kanssa, ja luoda niistä jotain uutta. Yritin kirjoittamalla hahmottaa, mitä minun ja tarinan välissä tapahtuu, luoden itselleni jonkinlaisen kasvuprosessin. Minulla ei ole vastausta siihen, onko tekstini kuinka antoisia muille lukijoille, mutta toivon niiden olevan. Tänä vuonna muistan lähes jokaisen lukemani kirjan todella hyvin ja olen ihmisenä erilainen kuin vuosi sitten. Tarinat vaikuttivat minuun syvemmin kuin aiemmin, sillä annoin niiden vaikuttaa, enkä kiiruhtanut eteenpäin kirjamäärät silmissä vilkkuen.



Kirjaa valitessa en juuri koskaan mieti kustantamoja. Silti on ilo huomata, kuinka laajalla otannalla luen vuosi toisensa jälkeen. Tämän vuoden 28 kirjaa on ilmestynyt 25:ltä kustantamolta. Likelta, Gyldendalilta ja Vertigolta luin kultakin kaksi teosta, lopuilta yhden. Pienkustantamot ovat erityisen edustettuja lukemisessani.

Vuoden paras kaunokirjallinen teos ja tietokirja










Kun maailma järkkyi on häpeilemättömästi poliittinen. Vieläkin kaipaan vastaavaa lukukokemusta.

Lahden ja Ylisen Johdatus kvanttimekaniikkaan tarjosi suhteellisen lähestyttävän katsauksen täysin vieraaseen aiheeseen.

Kaunein kansi

















Tämä kansi vangitsi katseeni jo silloin kun teoksen ostin vuosi sitten omakseni. 


lauantai 29. joulukuuta 2018

Gustaf Munch-Petersen - Udvalgte digte, ja runohaasteen koonti

Tanskankielinen alkuteos (1946)
Kustantamo: Fischers
Sivumäärä: 80
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Kadotin tunteeni kiireisiin. Painoin eteenpäin vienolla hymyllä, mutta jotain oleellista menettäneenä. Rakkauden. Tunteen palon siihen mitä teen. Kaunis, upea työni hedelmä, ajatusteni lapsi lähteneenä maailmalle. Osaamiseni tiivistymä arvioitavana. Mihin nyt? Mitä sitten? Lähdenkö vain kohti uusia tavoitteita, välipysäkin taakse jättäen.

Pidin taukoa laittaen sivuun aivan kaiken, mitä elämälläni yleensä teen. Unohtaen, leikkien. Kokeillen olla joku muu, muistaen, kuinka paljon pidän siitä kuka olen. En onnistunut leikissäni. 

Avasin Munch-Petersenin runot jälleen uudestaan. Yhtäkkiä sanat koputtivat ja kaivoivat tiensä luokseni. Räväytin oven auki ja yritin päästää äänen. Tunteet olivat voimakkaita, mutta ne eivät tulleet ulos. Rakkaus ja kaipuu purkautuivat suustani vihana. Huusin. Olen hyvä. Olen osaava. Miksi en luota itseeni, miksi en tule esiin. 

Huudon jälkeen haparoin, ääni särkyi. Katosi. Kunnes hengitin ja löysin rytmin. Etsin puhuttelevimmat runot ja annoin tulla. Unohdin kaiken kritiikin, latelin sanoja toisensa perään. En miettinyt ääntämistä, ainoastaan sitä, mitä juuri runojen herättämänä tunsin. En ääntänyt kaipuuta, vaan valitusta. 

hvor kan jeg gemme mig,
hvor kan jeg gemme mig 
            - - 
o findes der ikke 
et eneste skjulested 
           - - 
jeg er saa bange 
jeg dør af angst,
          - - 
alle de store sange 
er døde hjemme
hjemme er ikke flere store sange 
nu synger de kun smaa sange
hjemme —
         - -

Sillä halusin piiloutua esiintymisen sijaan. 

saa stille
saa stille —
tal ikke —!
——————
skal jeg?
eller skal jeg dræbe haabet i jer?
fortælle jer, at jeg ikke blev som I —
at min verden er en anden end jeres,
min glæde,
min smerte en anden end jeres —
vil I tro paa min tak til jer?
paa min tak til livet?
eller vil I sige:
han fik alt,
han tog alt af os,
og giver os intet tilbage, 
andet end sorg og skuffelse.

*****
Gustaf Munch-Petersen (1912—1938) oli tanskalainen runoilija, jonka runo Det underste land on osa tanskalaista kulttuurikaanonia. Runopalaset ovat runoista Drengens klage, Tal ikke til mig ja Til mine forældre.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Katse. Rivit. Astelu. Pölyn tuoksutus. Repaleiset kannet.
SAMLEDE DIGTE, UDVALGTE DIGTE, SAMLADE DIKTER.
Toinen toisensa perässä. Unohdettuina. Selaamattomina. Jopa veitsellä leikkaamattomina. 
Minä leikin veitsileikkejä. 

Pimeässä kellarissa tunnen kovaa, minä olen KUOLEVAINEN. Kuulitko? Minä kuolen. Kohtaan kuolon moneen tapaan. Ehkä olen vain ONTTO HARMAA. Sisältä kuollut, päältä elävä. Ehkä eloni ei ole RUNOLOI.

Ompun runohaasteeseen luin yhteensä kuusi runoteosta. Kirjannimirunoni olen raapustanut ylle. 

Teemu Mäki - Kuolevainen
Viktor Kuusela - Runoloi
Edith Södergran - Samlade dikter (arvostelematon)
Ivan Malinowski - Samlede digte
Olli-Pekka Tennilä - Ontto harmaa
Gustaf Munch-Petersen - Udvalgte digte

lauantai 1. joulukuuta 2018

Kielipäätön opiskelee kieliä II ja Kaikilla kielillä -haasteen koonti

Kirjoittaessani puolitoista vuotta sitten postausta minusta, kielipäättömästä, opiskelemassa kieliä, en voinut kuvitella, että olisin vuodessa jo saavuttanut tuolloin määrittelemäni tavoitteet. 


Tokikaan tanskan, norjan ja ruotsin suhteen en voi elinikänäni saavuttaa tavoitettani, koska se on jotakuinkin täydellisyys, siinä mielessä missä nyt täydellisyydestä ylipäätänsä voidaan kielten suhteen puhua.


Islannin suhteen olen kääntänyt tekstejä islannista tanskaan, pitänyt esitelmän ja kirjoittanut ainekirjoitelmia. Aiheet ovat vaihdelleet maanalaisräpistä, markiisi de Saden kautta politiikkaan ja skitsofrenian ja sosiaalidemokratian ilmenemiseen erään islantilaisen kirjailijan teoksissa. 


Esseitäni varten olen lukenut jo mainittujen kielten lisäksi fäärinkielistä lähdemateriaalia, olen aloittanut kalaallisutin (grönlanti) kielisten sarjakuvien piirtämisen ja ymmärrän jo pohjoissaamen kielisistä teksteistä pääpiirteet suhteellisen vaivatta.


Kaikessa tässä hötäkässä päädyin tilanteeseen, jossa aloin passiivisesti ymmärtää lukuisia muita kieliä: meänkieltä, kveeniä, övdalskaa, gøtudanskia… Kesällä elvytin vuosien takaista arabian translitterointiharrastusta, tosin tällä kertaa kielenä on inuktitut. Kalaallisutin ansiosta huomasin ymmärtäväni translitteroidusta inuktitutista yllättävän paljon. Nyt lueskelen paria kirjaa inuktitutiksi.


Tarvitsin siis uuden tavoitteen. Nälkäni kasvoi syödessä enkä muutenkaan ollut valmis luopumaan kielistä. Määritin tavoitteeni ennemmin laajemmiksi kuin syvemmiksi, koska mahdollisimman monen kielen perustason osaaminen tukee kielipoliittisia tavoitteitani paremmin kuin harvan kielen syvällinen osaaminen. Haluan myös pysyä pohjoisessa, joten rajasin kartalta alueen Suomen ja Venäjän rajalta Luoteisterritorioihin, mutten etelämmäs tanskasta. 


Lisätyt tavoitekohdat ovat:
  • Passiivinen ymmärrys murteista tanskassa, norjassa ja ruotsissa. Ymmärrys alueen murretilanteesta. Tällä hetkellä keskeisessä asemassa opinnoissani puhekielisyys. 
  • Passiivinen ymmärrys kuolleista kielistä ja elävistä ei-valtiollisista ja ei-itsehallintoalueiden kielistä (mm. norni, kveeni, meänkieli, livvi ja ölvdalska). Tämä on aikalailla jo saavutettu. 
  • Inuktitutin translitterointi- ja lukutaito, yksinkertaiset kirjoitukset. 

Uskon, että tuossa on sopivaksi toviksi puuhattavaa. Edelleen tavoitekohdista puuttuvat muiden alueiden murteet, kaalo, suurin osa saamelaiskielistä ja muutama eskimo-aleuttilainen kieli. Näiden suhteen tarkennan sitten joskus myöhemmin, sillä en halua kerralla liian isoa palaa purtavaksi. Onhan kyseessä puhtaasti harrastus, tosin rakas sellainen, huolimatta siitä, että harrastukseen sekoittuu mukaan politiikkaa. Viittomakielten suhteen en ole edes osannut muodostaa kantaani, opiskelenko niitä vai en.

Kuva Bibbidi bobbidi book -blogista.

Bibbidi bobbidi book -blogin bloggaajat aloittivat Kaikilla kielillä -haasteen 13.3.2018. Haasteessa tarkoituksena on ollut lukea kirja kaikilla osaamillaan kielillä. Lähdin innokkaasti mukaan, sillä kuten voi jo päätellä, tykkään kielistä. Määrittelen kommenttikentässään suomen lisäksi kahdeksen kieltä, eli kaikki, joissa minulla on aktiivista kielitaitoa (nämä kahdeksan kieltä antavat pohjan kaikelle passiiviselle kielitaidolleni, eli kielille, joita ymmärrän, mutta joita en osaa kirjallisesti tai suullisesti tuottaa). 

Sanon suoraan, ettei puoli vuotta riittänyt alkuunkaan lukutahdillani kahdeksan erikielisen kirjan lukemiseen. Kun ottaa myös huomioon passiivisen kielitaidon, kielten ylläpito vaatii akrobaattisia suorituksia. Käytännössä koko elämä täytyy kuorruttaa monikieliseksi: lukea lyhyitä tekstejä, kääntää tekniset vimpaimet ja nettipalvelut eri kielille, kuunnella musiikkia jne. Tosin olen onnistunut hommassa siinä määrin hyvin, että se sujuu huomaamatta ja nautin siitä. 

Haasteajan puitteissa olen lukenut enemmän tai vähemmän ainakin seuraavilla kielillä: suomi, tanska, ruotsi, norja, englanti, islanti, fääri, kalaallisut, inuktitut, meänkieli, kveeni, pohjoissaame, gøtudansk ja norrønt. 

Varsinaisia kirjoja luin loppuun asti suomeksi, tanskaksi, ruotsiksi, norjaksi ja englanniksi. 

Haastekohdista täytin seuraavat: lue kirja suomeksi, lue kirja englanniksi, lue kirja ruotsiksi, lue jollakin muulla osaamallasi kielellä. Jos inuktitut huomioidaan, myös kohta 'lue kirja kielellä, jota et vielä osaa' täyttyi, mutta niitä kirjoja en ole ihan ehtinyt saada loppuun asti. 

Kiitos haasteesta bloggarikollegoille. Eri kielillä lukeminen jatkuu, vaikka harkitsen toiseen kertaan, lähdenkö enää mukaan tällaiseen ''kaikilla kielillä'' -haasteeseen.

*****
Kielipäättömän nimikkeen alla ei enää ilmesty postausta, joten käytän sanani hyödyksi: kielipäättömäksi leimaamista voi aiheutua vuosiksikin haittaa innostukselle, motivaatiolle ja uskolle kykyihinsä. Tämän postauksen myötä ravistan julkisesti viimeisetkin rippeet kielipäättömän leimasta harteiltani, ja totean, että kyllä niitä kieliä oppii, mutta ne vaativat työtä. Kielet ovat kivoja. 

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Pier Paolo Pasolini - Orgiat (IYK)

Orgia (1979)
Painos: 1995
Kustantamo: Like
Sivumäärä: 110
Mistä sain? Omista hyllyistä
Kääntäjä: Martti Berger



Olen itkenyt. 

Olen viettänyt illan viimeisiä tunteja, yön pimeitä hetkiä. 

Käsissäni Orgiat. Tuntenut jotakin niin syvää, etten melkein saa henkeä.

Silmäni suurentuvat, hengitys muuttuu raskaammaksi, vapisen ja vieritän muutaman kyyneleen.

Tai mitä sitä valehtelemaan, minähän itkin kaksi kertaa ihan kunnollakin. 

******

Orgioiden kanssa en ole vain lukija. Minä olen osa alistamista, itseinhoa ja minuuden hajoamista. Katson, kun Mies asettaa itseään hirsipuuhun. Haluaisin katsoa muualle, paeta liian paljasta kuvaa. Paeta tunnevyöryä, joka Orgioista valuu hitaasti päälleni mudan kaltaisesti, vähitellen peittäen minut raskaaseen massaansa. Mutta samalle se on kovin lämmintä. En voi hävitä. 

******

Katselen kesken olevaa kirjaa pöydälläni. Se tuntuu tuijottavan minua, vaativan luoksensa. 

Minä kuolin - hetki sitten. Ruumis, minun ruumiini roikkuu köydessä, kummallisesti puettuna. 

Niin, sen minä sanoin ennen kuin hirttäydyin killumaan, koristautuneena todella kuvottavalla tavalla. 

Niinpä siis: tämä mies, joka teille puhuu ja riippuu kaulastaan köyden jatkona niskaluut murtuneina ja kylmenneenä, oli kerran miekkonen, jollaisesta on tapana sanoa; olipahan mies kuten kaikki muutkin. 

Makaan sängyllä. Tarkistan, että ovet on lukittu ja verhot on kiinni. Luon oman maailman ja omat säännöt. Kehittelen pienen valtakunnan, jossa ei vallitse yhteiskunnan vaateet. Mutta kyllähän ne sittenkin ovat voimassa! Minne tahansa menenkin, en pääse pakoon osaani, joka asettaa rajoja soveliaalle elämälle. 

******
Sinä voisit olla vain kuolemani väline, et murhaajaani.

Sitten kun olisin tappanut sinut unohtaisin että kerran olit - -.

******
Miksi siis olen voinut elää rauhassa, kun maailmassa on vallinnut rauha?

Tätä Pasolini kysyy, enkä saa ajatuksiani irti. Se on kysymys, joka vaatii aikaa pohdittavakseen, enkä minä osaa vastata siihen. 

******
Ja minä kuuntelin sitä tarkkaavaisesti, haltioissani, en tosiaankaan tiennyt, että olisi mahdollista tuntea olonsa niin hyväksi pitkällään maassa kuin sätkynukke, omassa oksennuksessaan. - - Pyörryin ja oksensin, ja miten paljon rauhaa mahtuikaan oksennuksen ja kyynelten väliin!

******

Asetan itseni prosessiin, joka on jollain tavalla omaleimainen erilaisena ololle. Kysyn, tunnenko minä olevani oikeamielinen suhteessa ihmisiin, jotka ovat erilaisia suhteessa minuun. Ehkäpä minä välillä tunnen. 

 Vallan vaikutuspiirissä on siis vapautta sillä, (joka on kaikkein aidointa vapautta; samaa vapautta kuin eläimillä!) joka ei joudu olemassaolonsa kanssa vastakkain.
 

Joskus osa minuna on kova. Olen yksin. Kukaan ei puhu ja silti kuulen heistä jonkinlaisia ääniä, viestejä, joita he välittävät, tepastellessaan ympäriinsä, käyttäessään kehojaan erilaisissa asennoissa ja liikkeissä. Mutta tavoitanko minä edes koskaan toista? Voinko koskaan edes tuntea toista, kun en opi edes hahmottamaan itseäni? Ehkä en tarvitse edes ymmärrystä omasta olemassaolostani tavoittaakseni toisen tunnetilan, jos vain ymmärrän mitä yleensä ottaen on olla toinen. Hirsipuusta roikkuessa tavoittaa paremmin itsensä, kun pääsee ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Siltikin tulin tulokseen, ettei ulkopuolisen tarkkailijankaan rooli riitä tavoittamaan toista täysin, koska kun minä riipun hirsipuussani, minulla on käytössäni kaikki informaatio, jonka olen introspektiivisesti saanut. 

******

Jonain päivänä kai saavutan ison hirsipuun pikku hirsipuiden sijaan. Sidon köyden kattoon ja asetun siihen roikkumaan. Havaitsen elämäni selkeämmin kuin koskaan aikaisemmin. Elämän performatiivisuus muuttaa muotoaan.

******

Haluan siteerata kaiken. Alun. Miehen ja Naisen dialogin. Miehen monologin, joka nousee sellaisiin korkeuksiin, että se antaa loistavan loppusilauksen tälle kaikelle. 


Mies riisuutuu, paljastaa tunteensa, pukeutuu.

LinkWithin