Lukekaamme Urantia-kirja

Välillä olen haikaillut kirjoittamaan jotain uutta. Ehkä, joo, ei, ehkä jos sittenkin, mitä jos nyt. 

Viime julkaisusta on yli kaksi vuotta. Silloin koko homma kuihtui kasaan. Maailman tuulet olivat kutsuneet minut luoksensa, ja pieni, hulppealla maisemalla varustettu, opiskelijakammio, jossa pänttäsin päähäni norjaa, muinaisislantia, renessanssitanskaa ja 1800-luvun fääriä. Kursin kasaan valtavan pitkää maisteritutkielmaa. Vapaa-aika kului vuonoilla, vesiputouksilla, eväitä syödessä (ne ovat oleellisia, eihän sitä kukaan kiellä?), vuoria valloittaessa, konserteissa istuessa ja barokkisoittimia soitellessa. Se se vasta oli elämää. Välillä toki stressaavaa ja raskasta työmäärän kasaantuessa, mutta valtaosin kuitenkin hienoa. 

Ja oikeastaan näin on yhä edelleen, paitsi että opiskelijaelämän ja -kammion olen jättänyt taakseni melkeinpä vuosi sitten.   

En tiedä yhtään mitä blogistaniassa tapahtuu ja ketkä täällä yhä edelleen ovat. En tiedä kuinka paljon, mitä ja miten saan aikaiseksi kirjoitella tänne, mutta tekee mieli kokeilla. Ehkä tämä tästä, tai sitten ei. Se jää nähtäväksi. 

*******

ENSIMMÄINEN KIRJOITUS; YÖLLÄ 11.–12.4.23: Alkupohdinnat

Se, mikä sai minut takaisin tänne, on Urantia-kirja. Löysin sen en-muista-minä-vuonna kirjaston poistomyynnistä ja siitä lähtien, toisin sanoen vuosia, se on kerännyt pölyä hyllyssäni. En oikeastaan tiedä yhtään mistä tässä on kyse, paitsi että jonkinlaiseen jumaluuteen tämä taitaa jotenkin liittyä. Tiedä häntä kiinnostaako ketään täällä Urantian lukuprojektin raportoinnit, mutta itseäni vartenhan minä ne lähtökohtaisesti kirjoitan, jos kirjoitan. 

Raamatun luin muutamissa vuosissa, Koraanin muutamissa kuukausissa, Urantia vain odottaa vuoroaan (tosin tämä ei käsittääkseni ole minkään uskontokunnan pyhä kirja). Sille on myös syynsä. Opuksessa on vaivattomat 2097 sivua, se painaa kuin synti rahvaan sielua ja satunnaisotantojen perusteella se ei ole – en edes tiedä mitä sanoa. Parasta on kun katsotte:

Jumalan omnipresenssi on todellisuudessa osa hänen infiniittistä olemustaan; avaruus ei ole Jumaluudelle mikään este. — Satunnainen lainaus sivulta 45.

Universaalinen Valvoja on potentiaalisesti läsnä Paratiisin Saaren gravitaatiopiireissä maailmankaikkeuden kaikissa osissa kaikkina aikoina ja samassa määrin, kunkin osan massan suhteessa ja tästä läsnäolosta johtuvien fyysisten vaatimusten mukaisesti, sekä siksi, että koko luomistulokseen kuuluu luonnostaan ominaisuus, joka panee kaikki olevaiset pitäytymään häneen ja olemaan hänessä. — Toinen satunnainen lainaus sivulta 45. 

Jepulis. 

Osien nimissäkin puhutaan keskus-, super- ja paikallisuniversumeista, Jeesuksesta ja ties mistä muusta. Onko tämä jokin kristinuskon lahko, ihmisiltä rahat nyhtävä uskonto, jotain mikä saa ihmiset työntämään läviköt päähänsä nuudeliulokkeiden hellässä huomassa tai jotain Ctrl-C:n ja Ctrl-V:n pyhään yhteyteen uskovien kopimistien kaltaista toimintaa? 

Eiköhän oteta selvää. 

*******

TOINEN KIRJOITUS, 13.4.23: Universumin rakenne, jumaluus, jumalallisuus ja jumala

Jos joku tätä kirjoitusta sattuu lukemaan, lie syytä mainita sellaisista seikoista, jotka väistämättä vaikuttavat lukemiseeni ja kirjasta tekemiini tulkintoihin. 

• Urantia-kirja on uskonnollinen opus, jonka taustalla on usko yliluonnolliseen jumalaan. Minä en usko mihinkään yliluonnolliseen, en jumalaan tai muuhunkaan, en paratiisiin tai kuoleman jälkeiseen elämään. Siten en lue tätä teosta yrittääkseni löytää tästä jotain hengellistä antia, vaan akateemisen kaltaisesta kiinnostuksesta erilaisiin uskomusjärjestelmiin, joita maailmassamme sattuu olemaan. 
• Kirjan ensimmäiset sivut esittelevät jo sellaisen maailmankuvan, että omat uskomukseni ovat niiden kanssa täysin yhteensopimattomat. Emme jaa lainkaan samoja perusoletuksia maailmasta, sillä Urantian lähtökohtana on jumaluus, jollaiseen en usko.
• Kirjoituksieni tarkoituksena ei kuitenkaan ole todistaa Urantiaa epätodeksi, tai sen puoleen todeksikaan, vaan ainoastaan eritellä sen sisältämiä asioita niin, että saattaisin ymmärtää. Haluaisin luku-urakan päätteeksi pystyä vastaamaan kysymykseen, mitä Urantia-kirjan sisältöihin uskova ajattelee maailmasta. 

Urantian esipuheessa esitellään keskeiset käsitteet, jotka teosta lukevan tulisi ymmärtää. Tämä on alusta lähtien jo varsin jymäkkää tekstiä ja erittäin epäselvää sepustusta. Olen nyt lukenut kirjasta neljä sivua, joiden mittaan ollaan jo käsitelty sekä universumin rakenne että käsitteet jumaluus, jumalallisuus ja jumala. 

UNIVERSUMIRAKENNE

Piirsin hienon mallikuvan Urantian esittelemästä universumirakenteesta siten kun sen itse ymmärsin. 

 

Universumi ei siis kai ole vain yksi universumi, vaan monia universumeja toisten universumien sisällä. Urantia on siis ymmärtääkseni tämä maapallo, jolla me tallustelemme, ja se sijaitsee Nebadonin paikallisuniversumissa. Nebadonissa on kuitenkin myös useita muita samankaltaisia, asuttuja, planeettoja, joten ilmeisesti maapallomme ei ole ainoa asuttu planeetta: 

Oma maailmamme, Urantia, on yksi monista samankaltaisista asutuista planeetoista, jotka muodostavat Nebadonin paikallisuniversumin. — Lainaus sivulta 1.

Tässä kohtaa jo tekisi mieli kysyä perusteluita tälle, että universumissa olisi muitakin asuttuja planeettoja, ja vielä enemmän selitystä sille, mitä ihmettä muille aurinkokunnan planeetoille on käynyt. Sellaisten olemassaolosta ei ole ollut tähän mennessä lyhyttäkään mainintaa. 

Nebadonin paikallisuniversumin lisäksi on olemassa myös useita muita Nebadonia muistuttavia paikallisuniversumeja. Kaikki paikallisuniversumit muodostavat yhdessä Orvontonin superuniversumin. Orvontonin pääkaupunki on Uversa, mutta tarina ei kerro, missä tämä pääkaupunki sijaitsee – onko se jollakin planeetalla vai leijaileeko se jossain keskellä ei mitään. 

Asia ei tietenkään jää tähän. Orvontonin superuniversumin lisäksi on olemassa myös kuusi muuta superuniversumia. Sitä ei kerrota kuinka suurissa määrin nämä kuusi muuta muistuttavat Orvontonia. Joka tapauksessa kaikki yhteensä seitsemän superuniversumia kiertävät keskusuniversumi Havanaa, jonka ytimessä sijaitsee Paratiisin Saari. Paratiisin Saari on äärettömyyden maantieteellinen keskipiste, ja paikka jossa ikuinen jumala asustaa. Havana ja seitsemän superuniversumia muodostavat yhdessä suuruniversumin. 

Sen lisäksi löytyy vielä kokonaisuniversumi, joka käsittää suuruniversumin ja kaikki suuruniversumin ulkopuoliset [kirjan sanoilla suuruniversumin ulkopuolella on ''ulkoavaruus''] universumit, jotka kuitenkin ovat asuttamattomia. 

Jossain kohtaa näitä sivuja myös mainitaan ''universumien universumi''. Ehkä se on sama asia kuin suuruniversumi, mutta en mene tästä takuuseen. 

Universumien universumissa esiintyy jumaluustoimintoihin kuuluvia ilmiöitä kosmisten reaalikohteiden, mielellisten merkitysten ja hengellisten arvojen moninaisilla tasoilla - -. — Lainaus sivulta 2.

JUMALUUS, JUMALALLISUUS JA JUMALA

Jos jotain näiden käsitteiden selityksistä ymmärsi, niin ainakin sen, että jokaisessa näissä on lukuisia tasoja. 

Jollakin tapaa jumaluus on pääkäsite, sillä jumalallisuus ja jumala ovat sen ilmenemismuotoja. 

Jumala on jumaluuden personoituma. Jumala on olemassa esipersoonallisella, persoonallisella ja ylipersoonallisella tasolla. Tai oikeastaan tässä sanotaan, että nämä jumalallisuuspersoonallisuuden tasot edustavat ''ali-infiniittistä eli ääretöntä vähäisempää arvoa ja joilla jumalallisuus tulee esille vain suhteellisena''. Mitä sitten ikinä tarkalleen ottaen tarkoittaakaan. 

Jumala ei kuitenkaan ole joku tietty henkilö, vaan ylipäätänsä kaikki jumaluuden personoitumat, joita on useita. Esimerkkeinä tällaisista mainitaan ainakin ''Paratiisin Luoja-Pojat, paikallisuniversumien isät''. Teoksessa sanaa ''jumala'' käytetään seitsemällä eri merkityksellä: isänä, poikana, henkenä, korkeimpana, seitsenkertaisena, perimmäisenä ja absoluuttisena. Jokainen näistä seitsemästä merkityksestä on erilainen jumalan personoituma. Seitsenkertainen jumala toimii kaikkialla ajallisuudessa ja avaruudessa. Mieleeni nousi kysymys, mihin luku seitsemän tässä viittaa. Ainakaan tässä kohtaa opusta tähän ei saa vastausta.  

Jumalallisuus sen sijaan on ''jumaluuden luonteenomainen, yhdistävä ja koordinoiva ominaisuus''. Jumalallisuus voi olla sekä täydellistä, epätäydellistä että suhteellista ihan sen mukaan missä tasolla ja kenen kokemana se esiintyy.

Kaiken takana on jumaluus. Jumaluus ei ole täysin ihmisen ymmärrettävissä, vaan sillä on esipersoonallisia ja ylipersoonallisia tasoja. Sillä on kuitenkin myös persoonallinen tasonsa. Totaalisella jumaluudella on seitsemän toiminnallista tasoa: staattinen, potentiaalinen, assosiatiivinen, luova, kehittyvä, korkein ja perimmäinen. 

TODELLISUUDEN TASOT

Todellisuuden tasoja on kolme: finiittinen, absoniittinen ja absoluuttinen. 

Luodut olennot elelevät finiittisellä tasolla, jossa ajallis-avaruudelliset rajoitukset ilmenevät. Rajallisilla realiteeteilla ei väistämättä ole loppua, mutta alku niillä täytyy olla, sillä ne on kerran luotu. Tällä tasolla elävillä olennoilla on myös rajallinen ymmärrys mitä tulee esimerkiksi jumaluuteen. 

Absoluuttisella tasolla ei ole olemassa aikaa tai avaruutta. Esimerkkinä tästä on paratiisi. 

Absoniittinen ei ole googlailuni perusteella mikään yleinen sana, vaan käytössä vain tässä opuksessa. Tämän tason olennot ovat olevaistettuja, ei luotuja. Niillä ei ole alkua tai loppua, vaan ne vaan olla möllöttävät. Ne ylittävät ajallisuuden ja avaruuden. 

*******

Semmoista sitten. Olen lukenut vasta neljä sivua, ja tässäkin selittänyt vain murto-osan näiden sivujen sisällöistä. Tästä tullee pitkä ja vaiherikas 2097 sivua. 

Sanottakoon vielä se, että sivulla kolme tunnustetaan ensimmäisen aiheuttajan olemassaolo. Ei niin kovin yllättäen, tässäkään opuksessa (ainakaan vielä) ei anneta minkäänlaisia perusteita sille, miksi ja miten tällainen ensimmäinen aiheuttaja olisi olemassa ja mistä se olisi kerran ilmestynyt, sillä sillä itsellään ei ole aiheuttajaa.