torstai 13. syyskuuta 2018

Blogin vuosipäivät


Mikä on tärkein kirja, tärkein kulttuurikokemukseni? Merkittävien hetkien listaaminen olisi pitkä projekti, mutta vuosien saatossa kaikesta tästä massasta on hioutunut yksi henkilö — ja yksi teos — johon lähes kaiken muun voi jollain tavoin palauttaa. (Satunnaisesti arvotut lainaukset ovat Heikki Kaskimiehen suomennoksesta vuodelta 2013. Arvoin ne siksi, että haukon henkeäni jokaisen lauseen kohdalla, koska ne kaikki ovat niin hienoja.)

On tullut aika todeta, että blogini täyttää viisi vuotta. Ehkä siitä pitäisi osata sanoa jotain järkevää. Lopulta, kuinka moni asioista, joita voisin sanoa, ovat omia sanojani? Minun pitäisi kiittää ennemminkin monia henkilöitä ja hetkiä, joita olen tavannut ohimennen tai pidemmin, tai lukenut heidän kirjojaan. 


Jotkut vertaavat blogiaan lapseen. En tunne blogiani lapseksi. Ennemminkin tämä on poliittinen pamfletti, kiistatila, jossa keskeneräisen ristiriitaiset ajatukset kinastelevat keskenään ja tappelevat elintilastaan. Tämä on häväistyskirjoitus. Tämä on leikkikenttä, jossa julistavuus ei ole ongelmajätettä. Blogini on yhteiskunnallinen koelaboratoria, jossa kehittelen höpsähtäneen inehmoisen innolla utopistista radikaalia sopimuseettistä tilaa. 


Blogistani, joka oli tarkoitettu vain vuoden projektiksi, tulikin pitkälle venähtänyt harrastus. 

Rohkeuteen kasvaminen on ilmaisu, johon blogivuoteni tiivistäisin. Lukumadosta, joka luki kirjoja, joita oletti olevan ok lukea, on kasvanut ihminen, joka uskaltaa sanoa ja näyttää mitä lukemista rakastaa. 

Vuonna 2016 elin pahaa luku- ja bloggausjumin aikaa. Silloin kaikki lukeminen tuntui menettävän merkitystään. Luin, koska halusin sanoja, mutta en nauttinut oikein mistään. Ymmärsin, että se mitä halusin lukea, oli jotain täysin muuta, kuin se mitä luin.


Kirjoitin julki, että en halua minulla olevan vain kirjablogi siinä merkityksessä kuin ajattelin blogin tarkoittavan. Kyseessä olivat ensimmäiset oivallukset rohkeudesta. Minulle selvisi, että lukemisen nautinnon menettäminen oli pitkälti kiinni siitä, että yritin esittää lukijana ja persoonana jotain muuta kuin olen. 

Muistan ensimmäisen hetken, kun hain rohkeutta vaatineen kirjan hyllystä. Nappasin sen mukaani ja kiikutin hitusen vaivaantuneena kirjastotiskille. Siitä hetkestä olen siirtynyt vähitellen niin sanottuihin kovempiin aineisiin. 


Olisi ollut naiivia kuvitella, ettäkö kaikille maailman ihmisille olisivat lukemiseni ja mielipiteeni olleet sopivia, ja sitten vielä se, että kirjoitan ajatukseni julki. Välillä on käynyt mielessä, muistakin syistä, pitäisikö vain lyödä hanskat tiskiin ja tehdä päätös blogin lopettamisesta. Minähän olen jääräpää, joten en ole lähdössä yhtään minnekään. Armollinen yhteiskunta voi rakentua vain armottomalle ajattelulle, kuten Perttu Häkkinen on todennut. En lopeta tavoitteideni ajamista ja korjaamista, mutta on hyvinkin mahdollista, että tapani muuttuvat. Tällä hetkellä blogi on kuitenkin erittäin hyvä keino ajatusten julkaisualustaksi. 


Rakas, ihana IYK-listani on lukemiseni ydintä, lukuharrastukseni suola, kirsikka ja kermakakku. Jokainen kerta, kun otan käsiini listalle sopivan kirjan, röyhistän rintaani ylpeydestä, sillä olen rohjennut. Listan julkaiseminen ja kirjojen lukeminen on ollut pitkällisen pohdinnan ja häpeilyn takana. Tein linjauksen, etten yhdenkään postauksen kohdalla mainitse, että en edusta jotakin ihmisryhmää. Kuvitelkoon lukijat mitä kuvittelevat. 

Nykyisin vien minkä tahansa kirjaston tiskille ilman sen kummempaa reaktiota. Kaikki kirjat ovat yhtä avoinna julkisella paikalla. Olen löytänyt oman ääneni, alati muuttuvan, mutta pohjavireeltään saman, kirjoittajana, ihmisenä, oliona, pomppivana atomikimppuna... 

Minä nautin tästä. 

2 kommenttia:

LinkWithin