sunnuntai 9. helmikuuta 2014

(vk.5, sunnuntai)
Jonas Gardell, Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - osa 1: rakkaus


Torka aldrig tårar utan handskar - I. Kärleken (2012)
Suomennettu 2013
Kustantamo: Johnny Kniga
Sivumäärä: 291
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Sisältää juonipaljastuksia.

En uskonut, että tämä päiväkin tulisi joskus. Mutta ihmeellisiä ja odottamattomia asioita käy, huomaamatta. En uskonut koskaan antavani uutuuskirjalle täysiä pisteitä; en uskonut, että uutuuskirja jättäisi hiljaisuuden ja tyhjyyden. Tällä kertaa niin kuitenkin kävi.
   Mistä sitten tällainen kirja kertoo? Miten minä päädyin tämän lukemaan? Katsellessani kirjablogeja hyviä klassikkoarvioita etsien, osui silmiini tämän kyseisen kirjan arvostelut. Kaikki kokemukset olivat olleet positiivisia ja aihe oli juuri sellainen joka minua kiinnostaa paljon. Sitten sain odottaa kaksi kuukautta, jotta sain edes pikalainan, viikkolainan tai mitä nimityksiä näille nyt on. Hieman jännitti riittäkö lyhyt lukemisaika, mutta hyvinhän se sujui. Samalla onnistuin pöyristymään. Onko nykykirjan saaminen todella näin vaikeaa, että sitä joutuu jopa odottamaan. Minä kun olen tottunut että haluamani kirjat ovat aina hyllyssä paikalla.
   Kirjan tarina kertoo homoseksuaalisista miehistä, hiv-epidemian leviämisestä sekä pääosin vuodesta 1982 Ruotsissa. Lukuisia takaumia ja ajassa eteenpäin menemisiä kuitenkin on. Kirjan tarina alkaa sairaalan suljetulta osastolta, jossa mies makaa ja itkee viettäen elämänsä viimeisiä päiviä. Kaksi hoitajaa tulevat huoneeseen, toinen kokemattomampi poistaa käsineen kädestään suoristaakseen lakanaa ja samalla hetken mielijohteesta pyyhkäisee kyyneleet potilaan kasvoilta. Toinen toteaa jyrkästi: ''Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin.'' Tästä siis tulee kirjan nimi. Sitten leikataan ajassa taaksepäin Rasmuksen ja Benjaminin, kirjan päähenkilöiden lapsuuteen. Rasmus kasvaa ripustautuvassa perheessä, joka pitää lastaan erityisenä jo pienestä pitäen. Hän ei ole tavallinen villi ja railakas, vaan pystyy usein uppoutumaan pitkiksi ajoiksi omiin mietteisiinsä. Kodikkuuden ja herkkyyden tuntua tarinaan toi Rasmuksen tapa nojata otsaansa ikkunalasia vasten. Hän on koulukiusattu. Lukioon mennessä hän löysi elämänsä ensimmäiset kaverit, mutta päättäjäispäiväna vanhat tutut huutavat: ''hinttiperkele.'' Rasmuksen äiti ei ole uskoa korviaan, eihän hänen poikansa voi sellainen olla. ¨
    Benjamin kasvaa Jehovan todistaja perheessä ja on jo pienestä pitäen innokas kentällä kävijä. Vanhemmat ovat hänestä oikein ylpeitä. Jouluaattona Tukholman ''homoäidin'' Paulin luona elämänsä ensimmäistä joulua viettäessään hän tapaa ensi kertaa Rasmuksen ja tietää heti, että häntä hän oli juuri etsinyt.
    Kirjassa käsiteltiin hienosti tärkeää aihetta. On surullista, että homoseksuaalit joutuivat salailemaan itseään ja kokemaan pikasuhteita vain kielteisen suhtautumisen takia. Jonas Gardell osasi kuljettaa tarinaa hienosti ja kiinnostavasti eteenpäin. Lopuksi palataan taas samaan tilanteeseen kuin alussa, sairaalan suljetulle osastolle. Se oli mielestäni juuri tähän tarinaan sopiva valinta, toi muutoin nopeaan tempoon tarvittavan rauhan. Nopea kerronta muodostui minulle itselleni ongelmaksi. Kun olen tottunut klassikoiden yleensä hitaaseen paikallaan polkevampaan tarinankulkuun, tämä hyppäys nykykirjallisuuteen oli vaikeahko. Jouduin lukemaan monet virkkeet useampaan kertaan ja palailemaan välillä taaksepäin, jotta pysyin mukana. Henkilöt ehtivät tulla hyvinkin tutuiksi ja minua viehätti tarinan suorasanaisuus. Asiat sanottiin juuri niin kuin ne oli ja häpeilemättä, ei kiertoteitse.
   Jos tämä kirja antoi minulle kokemuksen uudesta kirjallisuudesta, antoi se paljon muutakin. Nautin lukiessani joka hetkestä ja odotan seuraavaa suomennosta jo kovasti. Kirjassa oli myös onnistuneita vertauksia, kuten valkoisesta hirvestä. Lämpö mikä tarinasta huokui oli ihana. Kaikkein suurin tunne oli kuitenkin kylmyys, viimeisten muutaman kymmenen sivun aikana tärisin kylmästä. Sisäisestä kylmyydestä, edes kolme peittoa ei kyennyt lämmittämään. Ihmeellinen tunne, kun ulkoa on lämmin, mutta sisältä tuntuu kuin olisi kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Kirjan loputtua ei jäljellä ollut muuta kuin tyhjyys. Astelin ulos kävelylle sulattelemaan kirjan tapahtumia. Silti pää oli tyhjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin