sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Jälkisointuja

(vk. 27, keskiviikko)

Suomeksi julkaistu kokoelma (2013)
Painos: 2013
Kustantamo: Absurdia
Sivumäärä: n. 39
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Oih ja voih, kirja jolta toivoin niin paljon, sillä Nuoren Wertherin kärsimykset olivat vakuuttaneet minut. On silti väärin tuomita itse runoja, sen haluan jo näin alkuun huomauttaa. Pettymykseeni on aivan muut syyt.
   Jälkisointuja kokoelmaan on koottu osa Goethen laajasta runotuotannosta. Vasemmalla sivulla on sama runo saksankielisenä, oikealla suomeksi. Ajatus on hyvä, mikäli joku haluaa vertailla käännöstä alkuperäisiin, mutta itse en osaa saksaa, joten siitä ei ollut itselleni mitään hyötyä. Välillä oli aina Goethen elämästä kertovia faktatekstejä, jotka sujuvasti sivuutin, ne eivät minua juuri tällä hetkellä kiinnostaneet. Luin siis vain suomeksi käännetyt runot sekä saatetekstin ja jälkisanat - siitä johtuu sivumäärä 39, oikeasti kirjassa on 119.
   Minulla ei ole Jälkisoinnusta mitään sanottavaa, eikä se johdu siitä, että arvostelun kirjoittaminen on venynyt. Olisihan minun pitänyt jo kirjastossa muistaa tarkistaa, että kokoelma on nykysuomeksi. Ei sillä saa aikaan kauniita runoja! En tuomitse nykyrunoutta, on myös sellaisia mistä pidän, mutta ne ovat hauskoja, kauneus on poissa. Vanhat kirjat - vanha kieli, niin sen kuuluisi mennä. Lopun jälkisanoissa oli pätkiä vanhoista suomennoksista. Otto Manninen: '' Mull´ omaa muuta mit´ oiskaan / kuin aatos, mi sielusta ainiaan. Jälkisointuja: ''Tiedän, ettei mulle kuulu muuta / kuin ajatuksen vapaa virta.'' Ei näin. Haluan kuitenkin myöntää, että nykysuomennoksilla on tarkoituksensa ja tärkeä sellainen. Se tuo klassikot mahdollisiksi kaikille ihmisille, myös heille jotka eivät tahdo harjoitella vanhaa suomea. Minulle löytyy taatusti omat suomennokset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin