tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tytöistä, jotka omistavat vain huntunsa ja hautansa

(vk.24,  torstai)


Princess Sultana's Daughters (1994)
Painos: 1996
Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 280
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Prinsessan tyttäret jatkaa sarjaa, jonka aloitti Prinsessa: Elämä hunnun takana Al-saudin palatsissa. Ensimmäinen osa kertoi Sultanan kasvun lapsesta aikuiseksi ja kyseinen kirja sai vuoden lopussa maininnan kauneimmasta kannesta, mitä ei tästä aivan voi sanoa.  Itsenäinen jatko-osa ei jatka aivan suoraan siitä mihin edellinen jäi, vaan kertoo Sultanan ja hänen lastensa tarinan. Suosittelen kuitenkin selvyyden takia lukemaan ensimmäisen osan ennemmin.
    Sultanalla ja hänen aviomiehellään Karimilla on kolme lasta. Abdullah on vanhin ja tyttäret Maha ja Amani nuorempia. Jokaisen tarinassa on omat ongelmansa. Maha rakastuu toiseen tyttöön ja lopulta ajautuu psykiatrin hoitoon. Amani pelastaa kaikki lähialueiden kaltoin kohdellut eläimet, kunnes ajautuu kiihkomuslimiksi. Abdullah on vanhemmilleen selkeästi läheisin lapsista, hän taistelee naisten tasa-arvon puolesta kuten vanhempansakin. Elämä ei ole kenellekään helppoa ja välillä lukijasta vaatimukset, joita naisille asetetaan tuntuvat suorastaan naurettavilta ja järkyttäviltä. Sultana on kuitenkin syntynyt rikkaaseen perheeseen ja saanut mukavan aviomiehen, joten hänen tilanteensa on hyvä. Toiset saatetaan tappaa tai eristää mikäli he seisovat julkisella paikalla miehen kanssa, joka ei ole lähisukulainen. Samalla kun Saudi-Arabia on vaurastunut räjähdysmäisesti, varakkuus ei todellakaan jakaannu tasaisesti. Sultanalla ja hänen perheellään on useita timanttikoruja, palatseja, taloudenhoitajia ja luksusolot, siltikin rahaa ylimääräiseksi asti. Hemmoteltu, kun hän ei lainkaan tunne syyllisyyttä, vaan toteaa että varakkuuserot ovat oikeutettuja.
    Mielestäni on tärkeää, että kirja on kirjoitettu, mutta kirjoittamisesta on jo aikaa. Aloin miettimään, että kuinka paljon tilanne on ajansaatossa muuttunut. Tarina on myös liiallista paasaamista ja kaunokirjamainen kerronta jää harmittavan vähäiseksi. Joka tapauksessa ajattelemisen aihetta saa taatusti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin